Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Kaikki tapahtumat

Tämä sivu päivittyy automaattisesti

  1. Tunnin sisään
  2. Allergiaoireiden ja flunssan erottaminen voi joskus olla haastavaa. Hyvin samankaltainen olotila.
  3. Jonkinlaista juoksuntapaista. 10 km 8.51/km AVG 119
  4. Tänään
  5. Ok kiitos! Jos sääennuste pitää paikkansa niin perjantai-iltapäivästä lauantaille pitäis olla kuivaa ja arska paistaa eli varmaan suht hyvä alusta sitten. Pari vuotta sitten nääs Tampereen puolikkaalla, jossa hiekkapätkiä on enemmän, satoi reilusti ja Vaporfly ei tuntunut ihan optimaaliselta kenkävalinnalta niille kuraisille poluille.
  6. Avaan edellisvuosien tapaan tännekin ketjun varsinkin nyt kun Suomesta päätapahtumaan (330) on päässyt massiiviset 19 osallistujaa harrastelijoista (esim allekirjoittanut) kilpailun kärksijoille tavoittelevia (Moberg) seikkailijoita. Muita suomalaisia tuloksentekijöitä varmaan ainakin vmaksi ja JLehtonen. Tietämistäni palstan nimimerkeistä matkalle on lähdössä myös @vmaksi@erakko@Elwood ja MattiV (En ole varma nimimerkistä?). https://www.torxtrail.com/en/content/tor-des-géants® Jättäri tullee tutuksi kesän aikana. Huoh.
  7. Koskee myös muita elintarvikkeita. Halpuutusta, halpuutusta...
  8. Tuo otsikon tavoite (10 km alle 35 min) on edelleen voimassa, mutta selvyyden vuoksi on hyvä todeta, että en keskity pelkästään kympille. Tällä hetkellä kiinnostaa ennen kaikkea juosta lyhyitä matkoja nopeasti, olkoonkin että fyysiset ominaisuuteni eivät oikein sovi siihen. Loppukuusta juoksen 1500 metriä radalla, myös 3000 metrin ratakisa tulossa. En osaa kyllä yhtään arvioida, miten lujaa voisin juosta 1500 metriä. Alle 4:40?
  9. Tosiasiassa on sillä tavalla rohkea juoksija ja kilpailijaluonne, kun sanoi päättäneensä lähteä kärjen vauhtiin, ja jos ei pysy siinä, niin sitten pitää vaan hidastaa. Sama oli viime kesän Kalevan kisoissa; lähti ylikovaa kärkijuoksijoiden perään ja hyytyi sitten vähän. Ilmeisesti joillakin kestävyyslajien urheilijoilla on sillä tavalla, että heidän pitää lähteä alussa kovaa, jotta saavat niin sanotusti kaiken irti ja maksimaalisen suorituksen tehtyä. Mutta niinhän se on noissa massatapahtumissakin, että ihmiset rynnistää alussa kovaa vauhtia liikkeelle.
  10. Su 5.5.2024 lepo Pientä flunssaa on. Ääni kadoksissa, vähän nuhaa ja yskää, mutta niistä on vaikea sanoa mikä on koivuallergian osuutta. --- Viikkoon tuli vaivaiset 22 km juoksua, mutta kolme laatutreeniä kuitenkin. Hölkkäilyt jäikin sitten tekemättä. Ma 6.5.2024 lyhyitä vetoja radalla Työmatkapyöräilyt 2 x 7 km. Ääni on vieläkin karhea, mutta varsinaista sairauden tunnetta, väsymystä tai sellaista ei ole, niin päätin kuitenkin uskaltaa tehdä nopeuskestävyystreenin. 1,4 km alkuhölkkä 4 x 100 m 19-18-16-17 s avausvedot / 100 m kävelyt väliin 5 x 150 m n. 24 s / 250 m 2:30 kävelyt väliin 1 km kävely kaupalle Ajatuksena oli juosta 150-metrisiä noin 400 m kisavauhdilla eli rennosti melkein täysillä. Pari vuotta sitten juoksin 400 m kisoissa 62,65 mikä vastaisi 150 m 23,5 s. En nyt siihen aivan päässyt, käytännössä täysillä tai hyvin lähellä sitä juoksin ja nopein oli 23,8 s. Tosin pidin kelloa ranteessa ja sen käynnistys ja varsinkin pysäytys rikkoo kyllä rytmiä ja vie varmaan jonkun kymmenyksen, lisäksi juoksin melko pehmeillä lenkkareilla. Ja oli tosi kylmä ja seli seli. Hiukan yskitti juoksun jälkeen, mutta ei kai tuo flunssa tuosta pahemmaksi mennyt. Tuollaisessa lyhyiden vetojen ja pitkän palautuksen treenissä keskisyke oli vain 114 eli alempi kuin pk1-hölkässä ja näin perustelin itselleni, että tämän uskaltaa tehdä hieman puolikuntoisenakin. Ti 7.5.2024 lepo Jatkan flunssan parantelua. Kevyttä lenkkiä harkitsin mutta päätin kuitenkin levätä.
  11. Se on sitten taas liiviprojekti 😁
  12. Ihan perus kestävyysharjoittelun valmennuskirjallisuudesta löytynee tähänkin tavoitteeseen vastaus. Peruskuntokausi, vauhtikestävyysjakso, kilpailuun valmistava jakso jonka jälkeen muutama yritys enkan kimpussa ja sitten ylimenon jälkeen uuteen peruskuntokauteen 🙂 Nuo Mcmillanin (?) ylimatkojen ajat eivät tunnu kovin realistisilta. Itse juoksen puolikkaan ja kympin aika reilusti alle 32:50 & 1:13:12, ja silti 3000m 9 minuuttin ei riitä rahkeet.
  13. Aina välillä havahtuu siihen, että joku puuttuu foorumilta. @Spicaon kadonnut näköjään jo 1,5 vuotta sitten. 😞
  14. Tämä oli mielenkiintoinen ketju lukea läpi, kiitos Tompura nostosta! Täytyy kysyä, että onko juoksufoorumin taso laskenut samaa tahtia suomalaisen kestävyysjuoksun tason kanssa - ei tule mieleen monta nykyistä aktiivista forumistia, jotka voisivat 9 minuuttia 3 000 metrillä alittaa. @DrZipzoke, @JJ87 (kunhan pääsee kuntoon) varmaan, mutta mitenkäs muut?
  15. Nyt kun tämänkin ketjun sain luettua, niin heräsikin kysymyksiä miten tätä tavoitetta kannattaisi itse lähteä lähestymään. Foorumilla on varmasti näitäkin kavereita, jotka tämän tavoitteen ovat saavuttaneet, niin millä eväillä? Onko jollain samoja tavoitteita esimerkiksi ensi vuodeksi? Tämä tavoite ei kuitenkaan enää millään perus lenkkeilyllä tule. Kuten aloitusviestissä todetaan, niin Mcmillan tarjoaa sarjaa 2'02,7 - 4'12,6 - 9'00 - 15'49 - 32'50 - 1:13'12. Itselläni lähimpänä ovat 5k ja 10k ajat, mutta alimatkat valovuoden päässä noista tavoiteajoista. Eli nopeuskestävyyttä ja nopeutta pitäisi saada hilattua ylöspäin jonkin verran. Olenkin nyt kerran viikkoon tehnyt viskijaskan 200m/400m treenejä, jotta keho tottuisi nopeampaan vauhtiin. Haluaisin itse nimenomaan lähestyä tätä kestävyysominaisuukisen kannalta eli nopeusominaisuudet ovat selkeä heikkouteni sekä näitä parantamalla uskon tavoitteen lähenemisen. Mutta en tietenkään voi pelkkää nopeutta treenata, koska sitten aerobiset ominaisuudet kärsivät. Hankala palapeli ainakin vielä itselleni. Viime vuonna 3000m meni 9:48 (3:16 min/km), joten matka on vielä valtava alle 9 min kuntoon, mutta en näe mahdottomana. Tälle vuodelle tavoitteena voisi olla syksyllä 9:2x aika. Miten lähteä tästä kehittämään ominaisuuksia, jotta kestäisi paremmin kovempaa vauhtia ilman, että VK ominaisuudet jäisivät täysin paitsioon?
  16. iisak

    Nike Vaporfly 4%

    Kyllä niillä on tosi nautinto juosta. Ovat kirkkaasti parhaat kengät mitä minulla on ollut. Nopeat ja ennen kaikkea säästävät jalkoja, ei kipeydy lihakset kovastakaan treenistä. Omilla juostu nyt 560 km ja edelleen hyvät, vain pientä kulumaa pohjissa.
  17. Eilen
  18. Ma 6.5.2024 Polut 13,0km@6:17 - 1h22m - vert 185m - hr 136 Ti 7.5.2024 8,5km@5:23 - 46 min - vert 15m - hr 133 Eilen Kaupissa. Polut jo pääosin kuivuneet. Harkitsin josko oisin testannut Matafe Speedejä, mutta laiskuuttani menin yhä samoilla Speedgoateilla, koska en jaksanut lähteä etsimään oikeaa boksia kaapin kenkälaatikkopinosta. Kelvollista, mitä nyt noi polvet vähän häiriköi. Tänään reissupäivä, alkuillasta perille päästyäni kolmen vartin kevyehkö lenkki tasaista jokivartta. Asfalttia ja mukulakiveä alla, tuntui kovin erilaiselta näin harvoin juostuna. Lisäksi: Nutsin porukka kyseli perusteita 83km:n kisalähtöön ilmoittautumiselle. En antanut, sen sijaan siirsin nimen perusmatkalle. Sinne sitten. En ymmärtänyt pysyä pois. Fomo. Mitä näitä nyt on. Ihan sama, 16 päivää starttiin!
  19. Joo, ei dieettiä enää tässä kohtaa. Sopivassa määrin perus hiilaripitoista ruokaa. Ilmoittauduin Midnight Run kympille. Kisakalenteri näyttää nyt tältä: 11.5 HCR puolimaraton 24.8 Helsinki Maraton 14.9 Midnight Run 10km Syksy on avoin. Olisiko vaikka puolikas tai kokonainen Vantaalla tai Hangossa, riippuen miten Helsingissä menee. 12h/100km ultrastakin olen haaveillut, mutta ei vielä tällä peruskunnolla. Pitäisi kulkea puolimaraton pk-sykkeillä ilman sykenousua alle kahden. Toinen haave olisi juosta maraton ulkomailla ensi kevättalvella, mutta en katso sitäkään kalenteria ennen Helsinki Maratonia.
  20. Onneksi ammattilaiset on vielä ruorissa 😉 Ei leikkausta, lepoa kunnes akuutti vaihe on takanapäin eli reisi on kivuton. Sitten saa ruveta kävelemään kunnnolla. Avuksi fyssaria ja 2-3 vkon päästä kontrollikäynti ortopedin luona. Kesäkuun alussa ilmeisesti saa jo hölkätä. Vamma toki oli paha ja jos laji olisi räjähtävämpi, puukolle oltaisiin menty. Nyt nuo jänteiden päät kuulemma lähtevät arpeutumaan ja kuroutumaan kiinni. Toki täyteen kondikseen (= kestää spurtteja sataprosenttisesti) jalka tulee 2-3 kk aikana, mutta ortopedi oli täysin sitä mieltä että heinäkuun kisan voi pitää kalenterissa. Joten otetaan tämä parin viikon täysi lepo nyt vain hyvänä asiana, tehdään lihaskuntoa siltä osin kun pystyy ja ruvetaan kävelemään heti kun jalka antaa myöden. Voi siis olla että väistin luodin..😓
  21. Greg McMillan ohjeilla mennään: rauhallista juoksua 45min/8km. Sykekin oli 46 alle max.sykkeen joten kunto nousussa. Ainakin PK-vauhdit 😁🏃. Edit. Päivällä kävin Riihimäellä fillarilla karaokessa 30km .Tuli siis tuplatreeni pv...
  22. Just noin kevyttä lenkkiä/hiilareita joilla kerätään energiaa kroppaan eikä kuluteta sitä pois👍🏃.
  23. Ti 7.5. Iltasella juniorin kanssa salilla. 53min. Muutama leuka, 4x10 kyykky, 2x20 päkiöille nousu, 4x10 penkki, 4x10 kulmasoutu levytangolla ja päälle vatsalihasta. Ihan hyvää tekemistä.
  24. Muistiinpanot viime viikon reeneistä. Vappuaattona seuran reeneissä sama 5x8min vetosetti kuin viime viikolla, tällä kertaa ulkoradalla, viime viikolla oltiin Esportissa takatalvea paossa. Kulku taas ihan ok. Sitten vapun viettoa kotona hyvän kelin innoittamana terassilla muutama kalja tissutellen. Vappupäivänä vappusatanen eli maantiepyörällä Porkkalanniemen kärkeen ja takaisin. Paljon oli autoja liikkeellä kohti niemen kärjessä olevaa virkistysaluetta. Viikonloppu mökillä, jossa lauantaina tuttavat kylään, isännän kanssa kevyt saunalenkki mäkisessä maastossa. Sunnuntaina kevyttä pyörää ja reippaamman juoksutuntuman säilyttämiseksi kylän urheilukentällä pari tonnin vetoa. Raskas tuntuma, toivottavasti tokenee lauantain HCR:lle... Viikko 18 Ma Lepo Ti Juoksu verr + 5x8min/2min + verr yht 13,81km ks 141 Vedot vauhtipyramidi @4:48, 4:33, 4:20, 4:30, 4:35 sykkeet 155-165 Ke Pyöräily PK maantie 4h6min 100km @24,4km/h ks 155 To Lepo Pe Juoksu PK + ruskoja 8,7km @5:42 ks 127 La Juoksu PK + pari kiihdytystä 11,14km @6:12 ks 136 Su Pyöräily PK1 maastopyörällä ulkoilureittejä 1h30min 24km 17,5km/h ks 110 + Juoksu 2x1000m @5:18 ja 4:28 Yhteensä reeniä 9h4min josta juoksua 3:27:45 ja 35,75km
  25. Trevor

    Nike Vaporfly 4%

    Nyt on Nike Vaporfly Next% 2 kokeiltu. On kyllä aivan huipputossu, toimi ensimmäisestä askeleesta lähtien. Usein sanovat, että pitäisi olla huippujuoksija näistä hyötyäkseen, mutta kyllä itse koen 92kg perushölkkääjänä näistä jo ihan pk-vauhdissa suurta etua peruslenkkareihin nähden. Vaikea sanoa ilman mittauksia montako kymmentä sekuntia kilometrillä on eroa, mutta parannus on kuitenkin tuntuva.
  1. Näytä lisää
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy