henok

Tämä nyt on aivan mutuilua, mutta mulla on jäänyt jotenkin sellainen käsitys että Holménin tekemät ohjelmat eivät olleet missään yhteydessä siihen miten hän oli itse harjoitellut. Hän muodosti mielessään käsityksen juoksun harrastajasta, joka ei perustunut millään tavoin todellisuuteen, ja teki tälle paperilla hyvän mutta käytännössä aivan paskan ohjelman.

Varmasti näin. Vedin ulkomuistista, ja kirjan lukemisesta on pari vuotta. Kiitos! Guillaume le Blancin Juoksu-teoksen olen myös lukenut. Kirja oli jaettu 42 lyhyeen lukuun, enkä ymmärtänyt niistä yhdestäkään yhtään mitään. Minussa ei olekaan tippaakaan filosofia. Kiitos, Torgebyn kirjan unohdin laittaa listaan! Hyvinkin inspiroiva kirja. Oikeastaan siinä puhutteli enemmän kuvaukset teltassa asumisesta metsässä kuin juoksun kuvaaminen, mutta kyllä juoksu on kirjassa tosi keskeisessä osassa.

Inspiroivia juoksukirjoja En viitsi omaa ketjua avata tätä varten, mutta juoksukirjallisuus on myös ansainnut maininnan inspiraation lähteenä. Ja mikäli joku forumisti innostuu tämän johdosta lukemaan kirjoja, tulen tavattoman onnelliseksi. Kun lukee paljon, tulee luettua myös kirjoja, joissa sivutaan juoksua. Toki olen myös hakeutunut juoksua käsittelevien kirjojen pariin. En käsittele tässä varsinaisia harjoitusoppaita, vaan kaunokirjallisuutta ja kirjoja, joissa juoksua käsitellään muuten kuin treeniohjeiden kautta. toim. huom.: Kaikki lainausmerkeissä olevat lainaukset ovat muistinvaraisia, eivät suoraan mainitsemistani kirjoista. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie (2002) Minun käsitykseni Kari Hotakaisesta on, että hän on nykyään lähinnä jonkinlainen hupiukko, joka istuu telkkariohjelmissa ja kirjoittaa keskinkertaisia huumorikirjoja. Siksikin on hyvä muistuttaa, että ainakin kerran hän on kirjoittanut romaanin, joka on korkeaa kansainvälistä tasoa. Juoksuhaudantiessa ei juoksu ole kuin sivuosassa, mutta kirja on aivan ilmiömäisen hyvin kirjoitettu ja tarina kaikessa tragikoomisuudessaan hieno. Sivutaan kirjassa juoksuakin; päähenkilö käy joka päivä lenkillä ja hieroo juoksijoita, joille pitää "työntää peukalo syvälle pakaralihakseen". Nuorena poikana kirjan ensimmäistä kertaa lukiessani opin myös, mitä tarkoittaa frekvenssi, kun puhutaan juoksusta: päähenkilö Matti Virtanen juoksee jonkin lähipubin ohi ja pultsarit kuittailevat, kuinka hän tikkaa kuin Singerin ompelukone. Alan Sillitoe: The Loneliness of the Long-Distance Runner (1959) Tämä on pitkähkö novelli. Kertoo pojasta, joka suorittaa rangaistusta nuorisovankilassa ("Borstel", opin kirjasta ainakin tuollaisen erikoisen sanan) ja jolla on taipumusta pitkänmatkanjuoksuun. Vankilanjohtaja laittaa pojan kilpailemaan vankiloidenvälisiin maastojuoksukilpailuihin tjsp. Koko novelli tapahtuu kilpailun aikana kun poika miettii itseään ja elämäänsä. Ei tehnyt mitenkään lähtemätöntä vaikutusta minuun. Novellista on tehty elokuvakin, jota en kuitenkaan ole nähnyt. Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2007) Japanin romaanimestarin omaelämäkerrallinen kirja juoksuharrastuksestaan. Murakami on juossut ihan hyviä harrastajatuloksia, etenkin kun ottaa huomioon, että hän aloitti juoksemisen melko vanhalla iällä. Janne Holmén sanoi joskus jossakin haastattelussa, että kannattaa ehkä mieluummin lukea Murakamin muita kirjoja kuin tämä juoksukirja. Olen samaa mieltä, mutta kyllä tämänkin juoksunarkkari ihan ilokseen lukee. Sitä paitsi Murakamin kurinalainen juoksija- ja kirjailijamunkin elämä on todella ihailtavaa. Tällä tavalla hän on kuvannut päivärutiiniaan (ei tässä kirjassa): Jari Ehrnrooth: Juoksu (2012) Filosofi Jari Ehrnrooth saattaa olla tuttu Ylellä pitämästään kolumnista, jossa hän tuo oikeistolaista ja ihmisvihamielistä maailmankuvaansa esille ja valittelee sitä, kuinka ihmiset ovat niin laiskoja ja tyhmiä ja muutenkin kaikin tavoin huonompia kuin hän itse. Kun tuota samaa filosofiaa soveltaa juoksuun, se on yhtäkkiä paljon viihdyttävämpää: On hauska lukea (ja toisaalta huomata itse olevansa ivan kohteena), kuinka Ehrnrooth haukkuu esimerkiksi ihmiset, jotka "juoksevat 10 kilometriä viiden minuutin vauhtia kerran päivässä ja pitävät itseään juoksijoina". Ehrnroothilla on sinänsä ihan kovat juoksumeriitit, hän on juossut maratonilla 2.40-alkuisen ajan reilusti yli nelikymppisenä. Filosofin kirjassa ei luonnollisesti ole kyse pelkästään juoksusta, vaan pohdinnat rönsyilevät hyvin monelle eri tasolle. Miika Nousiainen: Maaninkavaara (2009) Miika Nousiaista voisi luonnehtia hyvin samalla tavalla kuin luonnehdin yllä Kari Hotakaista: Ennen laatukirjailija, nykyään hupiukko. Juurihoito-kirja jäi minulla kesken, kun se alkoi vaikuttaa lähinnä vanhan lämmittämiseltä. Eikä Nousiainen oikein taida saada enää romaaneja kirjoitettuakaan. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Nousiaisen kolme ensimmäistä romaania, Vadelmavenepakolainen, Maaninkavaara ja Metsäjätti, olivat hyvinkin stabiilia proosaa. Maaninkavaarassa keskiössä on omat urheilijahaaveensa lastensa kautta todeksi elävä isä, joka poikansa mystisesti kadottua alkaa pakkomielteisesti valmentaa tämän pikkusiskosta mestarijuoksijaa. Tässä kirjassa juoksua käsitellään todella paljon. Harjoituksia, dieettiä ja jopa lenkillä yllättäviä mahavaivoja kuvataan ihan ansiokkaasti. Lisäksi kirja vilisee viittauksia Väätäisiin, Vireeneihin, Maaninkoihin ja muihin viiksiniekkoihin niin paljon, että voisi kuvitella lukevansa @puujalkan päiväkirjaa. Ehdoton suositus. Cristopher McDougall: Born to Run: A Hidden Tribe, Superathletes, and the Greatest Race the World Has Never Seen (2009) Kirja, josta osittain saa syyttää paljasjalkajuoksubuumin syntymistä. Toimittaja ja jonkin sortin sunnuntaijuoksija McDougall kuvaa kirjassaan matkojaan Meksikon tarunhohtoisten pitkänmatkanjuoksijoiden, Tarahumara-intiaanien luo erikoisessa seurueessa, johon kuuluu mm. ultrajuoksija Scott Jurek. Kun on saanut joidenkin vuosien perspektiivin teokseen, sitä vähän ihmettelee sen aiheuttamaa suoranaista hysteriaa. Tieteellisesti kai kirja on melkoista soopaa eivätkä sen paljasjalkajuoksun puolesta esittämät argumentit kestä kriittistä tarkastelua. McDougall kuitenkin kirjoittaa todella vetävästi ja on todella vaikeaa olla tempautumatta mukaan tarinaan. Siitä kertoo sekin, että erittäin kriittisesti oikeastaan kaikkeen suhtautuva ystäväni askarteli itselleen käsittääkseni tämän kirjan luettuaan nahkaiset tarahumarasandaalit. Riittäköön tämä juoksukirjallisuudesta tällä kertaa. Lisäilen kirjoja, jos muistan sellaisia, joissa puhutaan juoksusta. Kehotan toki muitakin kertomaan omia kirjasuosikkejaan ja myös kritisoimaan minun tarkoituksella vähän raflaavia pika-arvioitani.

Taisin itse asiassa kopioida tuon yllä olevan otteen väärästä ohjeesta. Se oli täältä: https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/75204/palkintojen-verotus2/ Urheilusta saatujen tulojen verotuksesta on ohje täällä: https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48990/urheilusta-saatujen-tulojen-verotus/ Tässä tuo 100 euron raja ei ilmeisesti ole voimassa. Suurena verotuksen ystävänä en kuitenkaan oikein jaksa nähdä tässä hirveää ongelmaa. Veroilmoituksen täyttö on nykyään ensinnäkin tehty todella helpoksi. Sitä paitsi sitä ei tarvitse edes itse tehdä, jos kilpailun järjestäjä ilmoittaa palkinnon tulorekisteriin. Toiseksi, suurimmalle osalle kyläkisoissa pärjäävistä hölkkäniiloista tuon verotuksen vaikutus on täysin olematon. Tilanne on toinen, kun palkintosummat kasvavat tuhansiin euroihin vuodessa, mutta silloin on kai ihan kohtuullista maksaakin niistä veroa? Mitään erillistä urheilupalkintorekisteriä, jonka ylläpidosta tulisi valtiolle hirveät kustannukset, ei myöskään ole olemassa. Tulorekisteri koskee kaikkia henkilön palkka-, eläke- yms. tuloja. Rekisterin tarkoituksena on nimenomaan helpottaa kansalaisten elämää, kun esimerkiksi erilaisia etuuspäätöksiä varten tarvittavat tulotiedot on koottu yhteen paikkaan. Lainaus: Urheilukilpailuista saadut palkinnot ovat saajan veronalaista ansiotuloa, jos palkinnot on saatu sijoituksen tai suorituksen perusteella ja niillä on rahallista arvoa. Pokaalia ja siihen verrattavia tavanomaisia esinepalkintoja, joilla on vain lähinnä tunnearvoa, ei pidetä veronalaisena tulona. Jos urheilija myy mitalinsa tai pokaalinsa, on hänen saamansa myyntivoitto veronalaista pääomatuloa. Tavarana saadut veronalaiset kilpailupalkinnot arvostetaan niiden käypään arvoon. Ulkomailta saadut tavarapalkinnot arvostetaan käypään arvoon arvioimalla ne Suomen hintatason mukaan. Jos palkinnosta joutuu maahan tuotaessa maksamaan maahantuontiin liittyviä veroja, näiden verojen määrä vähennetään tavaran käyvästä arvosta ja erotus on saajan veronalaista tuloa. On huomioitava, että autovero ei ole maahantuontiin liittyvä vero, joten tulovero määräytyy myös autoveron osuudesta. Esimerkki 2: Harrastajapelaaja Maisa osallistuu golfmestaruuskilpailuun. Hän voittaa kilpailussa kolmannen palkinnon, joka on rahalliselta arvoltaan 90 euron arvoinen tavarapalkinto. Maisan saama palkinto on luonteeltaan urheilijan palkkiota. Kilpailun järjestäjä ei voi toimittaa tavarapalkinnosta ennakonpidätystä, mutta palkinto on Maisan veronalaista tuloa ja kilpailun järjestäjä ilmoittaa sen arvon eli 90 euroa tulorekisteriin.

Verottajan ohje: Veronalaisen palkinnon saajan on ilmoitettava saamansa palkinnon arvo veroilmoituksellaan, jos se ei näy hänen esitäytetyllä veroilmoituksellaan jo valmiiksi palkinnon maksajan tulorekisteriin antaman ilmoituksen perusteella. Vuodesta 2020 lähtien kilpailupalkintoja ei tarvitse ilmoittaa veroilmoituksella, jos ne eivät ole palkkaa, työ- tai käyttökorvausta ja jos vuoden aikana saatujen kilpailupalkintojen arvo on yhteensä enintään 100 euroa. Esimerkki 1: Henkilö voittaa vuoden 2020 aikana kaksi 80 euron arvoista kilpailupalkintoa, jotka eivät ole palkkaa, työ- tai käyttökorvausta. Hänen on ilmoitettava saamiensa palkintojen arvo vuoden 2020 veroilmoituksellaan, koska kilpailupalkintojen arvo yhteensä ylittää 100 euroa. Palkinnon saajalla on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (TVL 29 § 1 momentti). Vähennyskelpoisia ovat esimerkiksi kilpailuun osallistumisesta aiheutuneet välittömät menot, kuten mahdolliset osallistumismaksut ja matkakulut. Kulujen vähentämisestä on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Yritystoiminta, tulonhankkimistoiminta ja harrastustoiminta henkilöverotuksessa ja Tulonhankkimiskulut ansiotuloista. Tulee käytännössä ajankohtaiseksi siis eliitin lisäksi ehkä Ole Antti Haloselle ja parille muulle.

Sportamoressa hyvät alennukset ja kokojakin hyvin jäljellä. Lisäksi ainakin Adidaksen, Asicsin ja Niken kengistä saa vielä 10 % lisäalennusta koodilla 10brands.

Ihailtavaa! Ketä tuossa on taustalla?

En ymmärtänyt mitään, mutta tässä oli jotain todella runollista.

Noteerataan muuten tänne, että David Nilsson rikkoi Valenciassa Kjell-Erik Ståhlin 36 vuotta vanhan Ruotsin ennätyksen ja juoksi 2:10:08. Holménin SE saattaa jäädä jopa pitkäikäisemmäksi, ainakaan tällä hetkellä ei uhkaajaa näy horisontissa.

Kyllä maastojuoksu on kauneinta juoksua.

Mä olen niin onnellinen.

Näköjään maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskisat on järjestetty Vierumäellä. https://www.european-athletics.org/competitions/european-cross-country-championships/news/article=moller-retains-nordic-cross-country-title-vierumaki/ Olenko minä itse maalainen vai onko näistä ollut aika vähän puhetta missään?

Sellainen tarkennus, että mezzosopraano on matalampi ääniala kuin sopraano. Korkeaa sopraanoa sanotaan koloratuurisopraanoksi. Esim. ns. vanhassa musiikissa, esim. Bachin passioissa, mezzoa käytetään usein laulamaan alttoaariat. Kotimainen hyvä mezzosopraano on Monica Groop.

Näitä suosituksia pidän hyvinä. Toisaalta hyötyliikunta on monelle myös tekosyy olla harrastamatta "oikeaa liikuntaa". Esim. äitini pyöräilee töihin ja tekee paljon pihatöitä. Hän myös tuo sen esille aina kun totean, että esim. lihaskuntoliikunta olisi hyväksi hänen vanhenevalle keholleen. Eikä hän todellakaan ole hyvässä kunnossa, vaikkei myöskään ole sairaalloisen ylipainoinen tms. Kas näin. Onnistuin pitämään kaksi ajatusta päässä yhtä aikaa.

Tuossa oli vielä joku sellainen sekaannus, että Jakob myöhästyi tai lähes myöhästyi startista. On se ihme poika.