Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Taaborin Hölkkä Tuusulassa


Recommended Posts

Taaborin Hölkkä juostaan tänä vuonna 19.4. ja järjestelyissä on pieniä muutoksia. Lähtöpaikkana on tällä kerta Nahkelan koulu, joka on pari kilometriä vanhasta kisakeskuksesta (Vaunukankaan koulu) Nurmijärven suuntaan. Juoksureitit ovat pääpiirteittäin samat kuin aikaisempinakin vuosina, mutta tällä kertaa reitit mitataan virallisesti ja lähtö/maalipaikat sijoitetaan niin juoksumatkoiksi tulee tasan 10 km ja puolimaraton.

Itse ajattelin käydä hakemassa virallisen noteerauksen kympin juoksusta, sellaista en ole koskaan aiemmin kokeillut.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 180
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Taaborin hölkkä kuuluu ehdottomasti ohjelmaan. Olen saanut kerättyä kaksi veljessarjan muistomitalia ja nyt siis kolmatta kertaa mukaan. Pitemmästä reitistä on juttua viime vuoden ketjussa mutta kertauksena: reitti menee maalaismaisemissa, aika haastavia mäkiäkin löytyy. Noin 15 km kohdalla on yksi "rotkon pohja", sieltä kun jaksaa kiivetä ylös niin on jo voiton puolella. Osittain mennään pyöräteitä, osittain tien piennarta. Juottoasematkin on järjestetty. Hieno tapahtuma!

Link to comment
Share on other sites

Vauhtina varmaan vähän alle 4min/km eli enemmän hauskanpitoa, kuin ryppyotsaista kilpailua.

Mun suunnitelmana on juosta kymppi vähän alle 4 min/km jos vaan jalat suostuu niin nopeasti liikkumaan, eli näillä hitausominaisuuksilla varustetulle nylkylle se olisi kaiketi ryppyotsaista hauskanpitoa!

Link to comment
Share on other sites

Mun suunnitelmana on juosta kymppi vähän alle 4 min/km jos vaan jalat suostuu niin nopeasti liikkumaan, eli näillä hitausominaisuuksilla varustetulle nylkylle se olisi kaiketi ryppyotsaista hauskanpitoa!

Mä veikkaan että juokset kympin reilusti alle 40 minuuttia, itse ajattelin nauttia koko rahan edestä ja juosta sen pidemmän pätkän. Kymppiä ei voi juosta erityisien rennolla mielellä tai sitten mä en vaan voi.

Link to comment
Share on other sites

Uskaltaisko tuonne tämmöinen oikeesti HIDAS taapertaja tulla ollenkaan, vai saapiko juoksennella ylhäisessä yksinäisyydessään? Ja kummassa ois tasaisempi reitti? Oon yrittänyt punnita vaihtoehtoja Masku ja Taabori, jossa kokeilisin jonkunlaista vauhtia ennen Tukholmaa. Siis puolikas tarkoitus olisi juosta johonkin kahteen tuntiin, mieluiten vähän alle. Maskuun alkuparäinen ajatus oli mennä, mutta tuo Taabori ois lähempänä.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Täällä Taaborin seudulla tuli vielä valkea maa eli lunta on sadellut muutaman sentin. Huomiseksi luvassa puolipilvistä ja 5 astetta lämmintä, pohjoistuulikin taitaa hellittää.

Huomenna on tarkoitus juosta puolikas noin 6 minuuttia / km. Järjestäjille siis tiedoksi, että reilu 2 tuntia on tarkoitus reitillä viihtyä.

Lähtö on ilmeisesti Nahkelan koululta...vai oliko se Vaunukankaalta?

Link to comment
Share on other sites

Taaborin kymppi tuli juostua, ja kohtuullisen mukavasti kulki. Aikaa meni oman kellotuksen mukaan 39.11, ja tarkemmat yksityiskohdat näkyvät Nokia SportsTrackerissa, tosin ensimmäinen kilometri on ajallisesti "ylipitkä" sillä käynnistin SportsTrackerin hyvissä ajoin ennen starttia.

Tuuli oli aika reipas, ja varsinkin lievällä raastovaihteella jyrätyllä 9. kilometrillä vastatuuli oli melkoinen. Keskisyke oli 165 ja maksimi 175, tällaisilla tehoilla ei ole tullut pariin vuoteen juostuakaan. Perniön yömaratoniin on vielä 7 viikkoa aikaa, täytyy varmaan vielä juosta pari tällaista vauihdikkaampaa kisaa että saisin 4.15 min/km tavoitevauhdin kulkemaan vaivattomammin.

Laitan tähän loppuun vielä km-vauhdit:

1.  5:14,88   5:14,88  1 km  11.4 km/h

2.  4:00,8    9:14,97  1 km  15 km/h

3.  3:51,43  13:06,39  1 km  15.6 km/h

4.  3:52,87  16:59,27  1 km  15.5 km/h

5.  3:57,91  20:57,20  1 km  15.1 km/h

6.  3:48,12  24:45,32  1 km  15.8 km/h

7.  4:06,59  28:51,92  1 km  14.6 km/h

8.  3:54,84  32:46,75  1 km  15.3 km/h

9.  4:05,87  36:52,63  1 km  14.6 km/h

10. 3:44,94  40:37,59  1 km  16 km/h

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
  • Ketjua lukevat   0 members

    • Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä

  • Kaikista tuotteista -5% koodilla SEPPO (affiliatelinkki)

     

    Screenshot 2022-10-17 at 12.33.21.png

     

     

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy