Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Uolevi (2022: 1500 m alle 4.32)


Uolevi

Recommended Posts

Kilpailu oli maanantaina, tulos selvisi vasta päivää myöhemmin eli eilen kun sen Tilastopajasta katsoin, ja nyt naputtelen sen tänne. 4.29,67.

Taktiikkaa piti oikein miettiä. Arvelin jumia ja väsymystä löytyvän sen verran, että itsestään ruho ei liikahtele sellaista vauhtia kuin haluan vaan pitää käskeä. En kuitenkaan halunnut pilata kilpailua liian kovalla alkuvauhdilla, ja päätin pyöritellä rennosti ja iskeä vasta viimeisellä kierroksella. Tämä toteutui.

Lienee turha mainita että alkuverryttely oli tervanjuontia. Lisäksi jalkaterät olivat pulleat koko päivän. Siltä tuntuivat myös pohkeet ja reidet. Paiskasin pari lyhyttä vetoa ja yhden kaksisataa metrisen joka auttoikin. Jalat olivat vetreämmät sen jälkeen. Ehkä olisi voinut kipaista vielä toisen.

Kenkien ja paidan vaihdon jälkeen astelin urheilukentälle missä oli tarkoitus pyrähdellä vielä jokunen veto. En ehtinyt tai tohtinut, sillä juoksijoita alettiin hoputtaa lähtömuodostelmaan. Siinä olikin ihmettelemistä, lähtöviiva oli näet liian lyhyt, ei yltänyt radan ulkoreunaan saakka. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen siitä että uloimmiltakin radoilta saa lähteä vaikka ei ole viivaa. Päästiin matkaan.

Kuten sanottu, en rynnännyt vaan etsin kakkosradan kautta paikan jossa arvelin jaksavani, enemmin juoksijan takaa kuin edestä. Ja meikäläisen tasoisia juoksijoita olikin kiitettävästi mukana. Sitten odottelemaan ensimmäisen kierroksen aikaa. Sitä ei kuulunut. Ensi kerralla oma kello käyntiin?

Päivän yllättävimmän hetken koin heti maaliintulon jälkeen. Ei kieriskelyä maassa. Ei edes polviin nojailu. Takapuolen nostin seiväshyppypatjan päälle josta käskettiin pois.

Link to comment
Share on other sites

Viikko 28

Ma 1500m 4.29,67 vr 4km

Ti 5,5km (sis. 2km kävelyä)

Ke 8km (5.10)

To 16,6 (4.35)

Pe 13,3 (4.25)

La 6X1000m/1 (3.33, 3.27, 3.25, 3.21, 3.21, 3.13) vr 2km

Su 10km (4.15)

Kilpailun jälkeisenä päivänä oli terveysongelmia. Alkuun lenkki sujui aurinkoisissa merkeissä ja yllättäen isku kipu vasemmalle puolelle kylkiluiden kohdalle eikä pystynyt eikä uskaltanut enää juosta. Kilpailun vai illalla syödyn valtavan karkkimäärän seurausta, tiedä häntä. Keskiviikkona terveys ei reistaillut ja olisin juossut pitemmänkin lenkin, mutta lyhyeltä hiekkapolun pätkältä tarttui kengänpohjaan aikamoinen kasa purukumia ja sitä sai hieroa vähän väliä irti ja meni fiillis. Tuli nilkkakin kipeäksi siinä potkiessa. Nilkka joka on nyt hyvä, eikä se haitannut kilpailusuoritustakaan. Tuolloin oli käytössä DS Trainerit kun astuin purukumiin. To, Pe ja Su kevyemmät kengät, Boost ja Feather.

Link to comment
Share on other sites

Viikko 29

Ma 5,5km (4.35)

Jalat vetreytyivät lenkin edetessä.

Ti 5000m 17.09,63

Pettymys oli valtava. Olin jonkin aikaa ihan pihalla. Palailin lähtöpaikalle vain todetakseni että siellä ei ollut mitään minulle kuuluvaa. En koskaan vie sinne mitään. Edes juomapulloa.

Lähtö viivästyi aika paljon. Se oli sinänsä hyvä, sillä ehdin kerrankin rauhoittua kunnolla. Yleensä olen viime tingassa joka paikassa, ja se ei ole hyvä. Vetojakin olisi ehtinyt tehdä vaikka kuinka monta noin niinkuin varmuuden vuoksi tai sen takia että verryttelyvaiheen kohtalaisen hyvä vire ei katoaisi. Mutta kun muutkin vain seistä toljottivat, en viitsinyt yksin sinkoilla. Vanha vaiva, kusihätä, alkoi vaivata. Se oli kuitenkin pientä sen rinnalla että jännitti pirusti. Vitosen kunto oli täysi arvoitus. Ei mitään käsitystä siitä mitä tulisi tapahtumaan viiden kuuden minuutin juoksemisen jälkeen. Ei vaan, olin luottavainen ja siksi levollinen.

Ensimmäiset kilpailuaskeleet, ja karmaiseva totuus paljastui. Etureidet kipeät, väsyneet, voimattomat, jumissa. Verryttelyssä ei minkäänlaisia merkkejä tästä, ehkä vedoissa vähän. Kilpailu oli siinä. Sen tiesi. Ensimmäinen kierros huutojen perusteella 1.19-1.20, ja ensimmäinen kilometri, jonka vilkaisin omasta kellosta, 3.16. Kahteen kilometriin 6.37, ja sen jälkeen maaliin.

Ke 1500m 4.33,13

Väliaikapalvelu toimi hienosti. Kiitos.

400m 1.10, 800 2.24, 1200m 3.38

Link to comment
Share on other sites

Pyöräilin urheilukentälle tekemään harjoituksen, 8x400/1. Kenkäpussissa oli piikkarit, Cadence, jotka toivon mukaan säästäisivät jalkani ainakin siltä osin, etteivät rikkoisi ihoa vasemman jalan isovarpaan tyven päältä. Niin kävi viime kerran jälkeen, että iho oli rikki. Ja viikon päivät kului ennenkuin laitoin jalkaan Boostit tai Featherit joilla olen siitä lähtien juossut kaikki pk-lenkit ja nekin lenkit jotka piti olla kevyitä lenkkejä mutta eivät välttämättä sitä olleet. Ds Trainer Neutral -kengät ovat menneen talven lumia, en juokse niillä enää metriäkään. Todennäköisesti heitän roskiin heti kun on kulunut riittävästi aikaa edellisestä kenkien roskiin toimittamisesta. Palattuani urheilukentältä nappasin muovipussin ja keräsin muitta mutkitta Adiokset, ne joita käytin näissä viimeisimmissäkin kisoissa, sinne ja toimitin pussin roskalaatikkoon, ennen sitä vähän sanomalehtiä ja jätteitä kenkien päälle ja pussi tiukasti kiinni, ettei kenellekään synny kiusausta kurkistella sinne. Ne on rikkinäiset kengät, ei niistä ole enää iloa kenellekään. Kauan ne palveli, mutta nyt alkoi uusi aika. Sen verran hyvin kulki tänään.

73,8; 72,9; 72,6; 72,9; 71,6; 71,1; 72,5; 67,x pal. 58-59 (kokonaiskesto 16.30,6)

Viimeisen vedon lähtö ei mennyt nappiin, ja sen heti aavistin, että sormi ei osunut nappiin ja kelloa piti vilkaista pariinkiin kertaan kaarteessa. Juoksu tuntui todella oikealta. Askel oli pitkä, eikä pettänyt missään vaiheessa alta. Loppusuoralla alkoi tökkiä. Pitäisi viiltää.

Ensimmäinen veto oli todella nihkeä. Alkuverryttely! Enemmän huomiota siihen. Tästä lähtien 20min hölkkää + 3x60m + 1x200m. Jos on tarkoitus juosta kilpaa, vieläkin enemmän, ainakin vetoja. Mutta sen jälkeen kun ensimmäinen veto oli juostu, homma sujui kuin tanssi, vaikka kuuma oli siihen aikaan kun radalla olin. Tuuli armollisempi. Parasta kuitenkin se, että nyt piikkarit tuntuivat omilta kengiltä. En lupaa että rohkenen vitoselle niillä, mutta kolmoselle kyllä. Piikkareilla täytyy juosta jotta ne ikään kuin toimii, jotta niistä on hyötyä. Ja kyllä se taas nähtiin mitä tapahtuu kun meikäläinen starttaa vitoselle sillä mielellä että nyt juostaan. Toki myös sillä kuinka väsyneet jalat on, on merkitystä. Nyt oltiin varmaan aika tuoreilla jaloilla liikkeellä, koska harjoituspäiväkirjaan tulee tällaista:

Pe 2km, kevyt

La 3km, kevyt

Su 10km (4.50)

Ma 10km (4.50)

Link to comment
Share on other sites

Viikko 30

Ma 10km (4.50)

Ti 8x400m/1

Ke lepo

To 13,3km (4.35)

Pe 2x5,5km (4.15) (4.45)

La 5,8km 20.50 + 2x400m/3 (64,0; 64,2) pal. 3.00,2

Su 10km (5.00)

Lauantai oli erikoinen päivä. Kentällä alkoi jalkapallo-ottelu juuri kun pölähdin paikalla. Kasin vedot lyhyellä palautuksella vaihtui toisenlaiseen touhuamiseen. Palasin himaan, vaihdon kengät, join litran vettä ja kävin vessassa ja lähdin testilenkille. Kuuma oli, myötätuuleen kulki, vastatuuleen ei. Kaiken kaikkiaan pieni pettymys. Litra vettä, suihku, ja fillarilla takaisin urheilukentälle missä oli kaksi häkkyrää keskellä kenttää ja frisbee kaarsi. Kaksi vetoa piikkareilla ja kotiin suihkuun. Aikaa kului ainakin kolme tuntia.

Ilmoittauduin kasin kisaan joten saa nähdä pysynkö radalla. Toisessa vedossa ajauduin hiukan ennen maaliviivaa nurmikon puolelle, muuten kulki hyvin.

Link to comment
Share on other sites

Ei puutu kuin maraton, estejuoksu, 100km ja 24h. Sitten on kaikilta kestävyysjuoksumatkoilta virallinen tulos. Ennen tätä päivää puuttui 800m. Ei puutu enää.

Tällä hetkellä tiedän ainoastaan sen mitä kuulin. Tulokset kuulutettiin viisi minuuttia maaliintulon jälkeen, mikä oli hienoa. Kuulin 2.14, ja se on kaksi sekuntia heikompi kuin mitä lähdin hakemaan.

Tällä hetkellä leijuu tosin hylkäyksen uhka. Oikaisin molemmilla kierroksilla takakaarteessa, eli juoksin viivan päällä, tai jopa kentän puolella. Sen toki huomasin, siitä myös muistutettiin toisen osallistujan toimesta. Luvattiin kuitenkin ettei kerrota eteenpäin, ja hyvä niin. Ei toistu. Huonoa käytöstä. Ainakin minua ottaa päähän vietävästi sellainen että oikaistaan, vaikkei se omaan suoritukseen vaikuttaisikaan.

Lisäksi koukkasin kyynärpäällä jälkimmäisen kierroksen alussa, kaarteessa. Edessä kiitävän juoksijan vauhti alkoi hidastua, nousin rinnalla mutta en uskaltanut mennä ohi, koska pelkäsin matkan tyssäävän siihen ja sitä paitsi siinä oli hyvä peesi, aloin jo palata juoksijan taakse, kunnes yhtäkkiä koukkasin eteen.

Vauhdinjako oli varmaan ihan hyvä. Missään kohtaa ei tuntunut liian pahalta paitsi loppusuoralla. Se oli pitkä kun suoraan edessä ei ollut ketään. Ehkä 32. Ehkä 1.38.

2.14,36.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Ensin viikko 31

Ma 5,5km (5.05)

Ti 800m 2.14,36

Ke lepo

To 2x10km (4.25) (4.35)

Pe 4x60m + 3x1000m/3 (3.04, 3.08, 3.09) + 6x60m, yht. 8km

8km (4.55)

La 13,3 (5.10)

Su 5x400m/1 (71,3; 70,0; 71,3; 71,6; 72,0)

Palaan kasin kisaan. Tarkemmin jälkitunnelmiin. Mitä useammalta matkalta on tulos, sitä enemmän on kilpailuja jatkossa. Näin uskon. Kun on tulos, sitä haluaa parantaa. Tietysti jos se on liian kova, voi tulla rimakauhu eikä uskalla yrittää. Tai sitten jää junnaamaan sellaisen matkan kanssa joka ei sovi omalle ruumiinrakenteelle alkuunkaan.

Torstain ensimmäinen lenkki sujui hyvin. Sitten alkoi mennä vikaan. Featherit oli käytössä, kun juoksentelin hämärässä illassa ja akillesjänne tuli kipeäksi. Oikeastaan koko vartalon vasen puoli. Päälaelta jalkaterään. En juossut ylivarovaisesti, astunut kuoppaan tai asvaltin läpi tunkeutuvaan juureen. Jotenkin vain iski tällainen mikä kiusannut viime päivät. Kun vilkaiseekin Feather-kenkiä, alkaa ahdistaa. Akillesjänne on kipeä koko ajan ja vei ensimmäisenä yönä uniakin. Toki toistin perjantaina tempun ja juokseminen on ihan mukavaa nillä kengillä.

Perjantain ensimmäisen treenin tein radalla. Oli vähän tarkoitus mennä kisailemaan sunnuntaina 3000 metrin matkalla ja siksi tuollainen treeni. Ehkä vähän vituttikin, eikä huvittanut lähteä peruslenkille. Ensimmäinen veto oli parasta mitä miesmuistiin on nähty. Askel oli herkkä, tehokas, kaikki ylisanat käy. Toisenkin vedon ensimäinen kierros oli 1.10. Sitten iski uupumus. Ei oikein jaksanut. Oli kuuma ja kentällä jalkapalloilijoita jotka ei tee mitään. Ja varsinkaan niitten valmentajat ja huoltajat ei tee mitään. 60 metrin vedot bongasin jostain ja niitten pitäisi palauttaa. Rennosti niitä lätkyttelin. Hagiot oli jalassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

Lauantaina oli väsynyttä. Just ja just ehdin katsomaan Kalevan kisoja. Adios Boost.

Tiistaina eli eilen oli 1500 metrin kisa ja sunnuntain olin jälleen kerran radalla, valmistautumassa kilpailuun. Jos juokseminen oli vaivatonta perjantaina niin sunnuntaina kaikkea muuta. Ajattelin etukäteen, että jos ensimmäinen kulkee nihkeästi, jätän siihen ja vedän muutaman kakkosen rennosti ilman ajanottoa. Ei onnistunut, vaan jatkoin rouhimista ja pidin palautukset minuutissa. Alun perin tarkoitus oli juosta kuusi, jätin viiteen. Viimeinen täysillä.

Kilpailussa kierrokset oli samaa tasoa. Huutojen perusteella 1.10; 2.22: Loppuaika 4.27. Sellainen huomio, juoksin piikkareilla, että 700 metrin kohdalla sekä pohkeet että reidet väsyneet. Ohitin kaarteessa kentän puolelta. Alkurynnistyksessä oli vaikea pysyä pystyssä. Melkoista säheltämistä siis. Loppuaika mukiinmenevä. Harjoittelussa ei mitään järkeä. Päässä ruuvit löysällä tai liian kireällä. Mutta taistelutahtoa on. Maanantain lepopäivä osoituksena siitä.

Link to comment
Share on other sites

Ke lepo

To 16km, kevyt

Pe 4000m 13.27,9

Testasin, onko piikkareista vitosen kisakengiksi. On. Väliajat: 3.19, 6.46, 10,12. Lätkyttelin menemään rennosti ja ryhdyin odottelemaan missä vaiheessa pohkeet ja reidet sippaa. Pohkeissa tuntui vähän, reisissä ei. Juoksuasento oli siis ilmeisen hyvä. Viimeinen tonni lipsahti helposti. Varaa oli vaikka kuinka paljon. Viiden aikaan lämmin ja tuulinen sää.

Taas on yksi etappi saavutettu. Nyt uskallan startata piikkareilla ainakin vitoselle. Kymppi on ehkä vielä liikaa. Vielä kun saan tuloksiin parannusta, sitten näissä ratajuoksuissa on oikeasti mieltä.

Nyt viikonloppu rennosti ja sitten järkevä harjoitusviikko ja maanantaina vitosen kisa.

Torstaina käytin pitkästä aikaa DS Trainereita. Jätin kellonkin kotiin kun oli tarkoitus käydä vain kääntymässä. Lonkka hiukan kipeytyi lopppumatkasta ja saman puolen akillesjänne on samanlainen kuin viime viikolla. Tuntuu.

Link to comment
Share on other sites

Taas on yksi etappi saavutettu. Nyt uskallan startata piikkareilla ainakin vitoselle. Kymppi on ehkä vielä liikaa. Vielä kun saan tuloksiin parannusta, sitten näissä ratajuoksuissa on oikeasti mieltä.

Kiinnitin Kalevan kisoissa huomiota, että yllättävän moni starttasi kympille lenkkareilla. Ei siis ilmeisesti itseisarvo.

Link to comment
Share on other sites

Kiinnitin Kalevan kisoissa huomiota, että yllättävän moni starttasi kympille lenkkareilla. Ei siis ilmeisesti itseisarvo.

Mutta kuinka moni starttaa Timanttiliigassa?

Oli piikkarit tai ei, vauhti on yhtä hidas. Kaarteissa juokseminen on sujuvampaa kuin lenkkareilla. Jopa Hagiot, joissa on matala kanta, tuntuvat tökkivän kaarteissa. Piikkareilla matka taittuu kuin junalla. Ei huomaa onko kaarre vai suora. Ja nyt voin toivoa sadetta kisapäiville. Märkä rata on aika ilkeä, jos juoksee lenkkareilla. Jalat väsyy oudosti.

Link to comment
Share on other sites

En minä tiedä. Ihmettelen sitä itsekin usein. Käytännössä kaikilla tämänkin vuoden Kalevan kisoihin päässeillä on junioritaustaa juoksun parissa, joten piikkareilla on ihan varmasti juostu. Ehkä he eivät halua hajottaa paikkojaan. Ehkä he ovat elämäntapajuoksijoita.

Link to comment
Share on other sites

Käytätkö Uolevi pitkänmatkan (LD) piikkareita kaikilla ratamatkoilla? Jos päädyn vielä radalle juoksentelemaan mitä tahansa matkaa taidan hommata LD piikkarit. Koko jalkapohjalla askeltaminen kun sujuu itsellä luonnostaan johtuen varmaan osittain hyppylajien harrastamisesta. Lentävä 20 m enkkakin juostu löysillä 70-80 luvun tyyppisillä yleispiikkareilla.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

On ne LD piikkarit.

Tänään niillä vitonen aikaan 16.34,72. Mutta koska ennätysten takana on harjoittelua aloitetaan siitä.

La lepo

Su 2h

Ma 10km 36.54

Ti 16,7km (4.15)

Ke 10km (4.50)

To 9x400m/40s (1.16-1.14, vika 1.12)

Pe 13,3km kevyt

La lepo

Su 5,5km (4.55)

Ma 5000m

No, en ole kovin tyytyväinen vaikka enkka muutamalla sekunilla paranikin. Sää oli likipitäen täydellinen, ei tuullut, eikä ollut kuuma. Tihkusadetta kaipailin.

Kisa lähti liikkeelle niin että melkein kaikki olivat edelläni kun alettiin kääntyä etusuoralle. Pujottelin sieltä sijalle neljä, ja pysyttelin siinä kilometriin asti, hiukan yli. Siis peesasin. Väliaika 3.17. Loppumatkan taivalsin ypöyksin, mitä nyt muutamia kierroksella ohiteltavia oli. Ehti pyöritellä mielessä kaikenlaista, muun muassa sellaista että onpa harvinaisen tasainen vauhti, huutojahan tuli parhaimmillaan kahdensadan metrin välein. Kolmosen väliaika oli 9.57. Sellaistakin pyöri mielessä, että onneksi oikea pohje kestää ja toimii. Se veti torstain vedoista sellaiseen jumiin että piti poikkeuksellisesti käydä lenkillä ennen lähtöä kisapaikalle. Samalla testasin missä kunnossa etureidet ja takareidet ja pakarat on. Illalla olin venytellyt normaaliin tapaan, muun muassa eteentaivutellut, mutta paikat oli niin jumissa etten saanut hyvää venytystä aikaiseksi ja niin piti eteentaivuttaa lisää ja sitten sitä vasta jumissa olinkin.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
  • Ketjua lukevat   0 members

    • Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy