Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Pidempi hiihtoreitti pääkaupunkiseudulla

Arvostele ketju:

jarbo87
 Share

Recommended Posts

On kyllä ollut iloinen viikko, kun on päässyt noin kuuden viikon flunssailun jälkeen taas urheilemaan. Ja pohjustamaan elimistön ylirasitustilaa tulevalle flunssalle. Lähdin eilen aamulla oulunkylästä kohti paloheinää ja sieltä martinlaakson ja pähkinärinteen kautta leppävaaraan. Ladut hyvässä kunnossa, mutta teiden ylityksissä on jo aika lailla hiekkaista, joten sukset joutui ottaan usein jalasta. Leppävaarasta matka jatkui turunväylän yli tapiolaan. Tapiolassa oli haastaavaa, muta kyllä latu kartan kanssa löytyi. Tapiolasta olariin latu oli paikoin heikohko kuntoista, muta muuten tähän mennessä ladut loistokunnossa.

Olarista jatkoin Oittaalle ja sieltä järven yli Pirttimäkeen. Pirttimäestä Luukkiin menevä latu on mielestäni tällä hetkellä kohtuullisen hyvässä kunnossa, välillä vähän aaltoilevaa, mutta kuitenkin kohtuu hyvää moottorikelkkabaanaa. Ennen luukkia olevalla vajaan parin kilsan tie osuudella oli riittävästi lunta hiihtämiseen ja hyvä siinä oli työnnellä. Luukista jatkoin Petikon kauta Paloheinään ja sieltä muutaman sadan metrin Keravanjoki pätkän ja lyhyen juoksu osuuden jälkeen SIltamäen kentälle, josta lähtee latukoneella ajettu latu Asolan reiteille. Paloheinästä pääsee siis Asolaan hyväkuntoista latua kun kantaa suksia n. 400m

Asolasta tai miksi niitä latuja kutsutaankaan jatkoin Rekolan aseman suuntaa, koska halusin vielä Kuusijärvelle. Ennen rekolan asemaa törmäsi latukoneeseen jonka kuskilta sain ohjeet miten löytää Matarin ladut. Juostavaa tuli n. 500m. Matarissa arvoin lähteäkö hiihtämään jokea pitkin kuusijärven yhdysladulle kohti etelää, mut päädyin juoksemaan. Matkaa tuli reilu kilometri. Kuusijärveltä päätin päästellä vielä Hakunilaan, missä mittariin oli kertynyt hieman yli 115km. Tästä reilu kymppi juosten.

Ladut olivat siis pääosassa matkaa loistokunnossa. Täytyy alkaa siis suunnitella uusia pitkiksiä :)

Aikamoinen reissu. Vois ensi viikonloppuna lähteä itse jonkinlaiselle kierrokselle.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 63
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

No voi herran jestas sentään, mikä lenkki!!! Kauanko sulla meni tuohon ja kai sää jossain pysähdyit sentään vähän tankkaamaankin?

Link to comment
Share on other sites

No voi herran jestas sentään, mikä lenkki!!! Kauanko sulla meni tuohon ja kai sää jossain pysähdyit sentään vähän tankkaamaankin?

Lähdin aamulla liikkeelle kymmenen tienoilla ja olin takaisin kotona hieman ennen kymmentä illalla. Hakunillassa olin vähän ilta yhdeksän jälkeen. Tehokas juoksu/ hiihtoaika oli 9h 1min. Jos jonkun pätkän kävelin ja esim. söin samalla, pysäytyin kellon, tykkään näet kytätä garminin keskivauhteja :) Söin Oittaalla ruuan, mutta muuten mukana ei mahdottomasti syötävää ollut. Loppumatkasta tosin yritin pitää suussa koko ajan jotain suklaata tai rusinaa, että heikotus ei pääsisi iskemään ja join noin vartin välein.

Tarkoituksenani oli tehdä lenkistä täys kahdeksikko. Nythän se jäi vähän kesken kun lopetin hakunilaan. Suunnitelmana oli jatkaa sieltä vielä mellunmäkeen metroasemalle. Ja jos paukkuja olisi riittänyt olisi siilitien metroasemalta voinut vielä hiihtää taikaisin oulunkylään. Osaltaan Hakunilaan keskeyttämiseen vaikutti sekin, että sain hieman ennen hakunilaa pimeään metsään puhelun, jossa närkästynyt naisääni kysyi: "ootsä ihan terve". Päätinkin siis lopettaa Hakunilaan :)

Huomenaamulla suunnitelmana sivakoida oulunkylästä ikean pysäkille osana työmatkaa. Onneksi töissä ei tarvitse olla ennen yhtätoista.

Link to comment
Share on other sites

Lähdin aamulla liikkeelle kymmenen tienoilla ja olin takaisin kotona hieman ennen kymmentä illalla.

Osaltaan Hakunilaan keskeyttämiseen vaikutti sekin, että sain hieman ennen hakunilaa pimeään metsään puhelun, jossa närkästynyt naisääni kysyi: "ootsä ihan terve". Päätinkin siis lopettaa Hakunilaan :)

Tässäpä se kiteytettynä :) Tuollainen reissu on varmasti ollut ihan helmi. Itse aikoinaan tein parina syksynä ylipitkän pyöräretken. Ensimmäisen tein 16- tai 17-vuotiaana. Matkaa kertyi 238km ja ajoaika on ollut aika lähelle 8h + tauot. Liekö mennyt jotain 9h tai vähän yli. Olin aivan tillin tallin viimeiset pari tuntia ja muistan pysähtyneeni aina välillä jonkun mäen päälle juomaan.

Seuraavana syksynä pääosan matkasta minulla oli kaveri mukana ja silloin ajelin 257km. Kaverin kera oli helpompi reissu, kun pääsi välillä peesaileen. Mutta onhan se väsymyksen tunne hieno tuollaisilla reissuilla. Ylihuomenna omalle retkelle. Tosin ei kyllä yhtä pitkälle, ei läheskään.

Link to comment
Share on other sites

Kohta lähdetään. Sukset voideltu aamusta, ihan vaan perus siniset parafiinit pohjaan. Ajan auton Mustavuorelle ja sieltä sitten kohti pohjoista. Eli Mustavuori-Hakunila-Keinukallio (kahvitauko)-Bisan lenkki-Kuusijärvi(tauko)-Hakunila-Mustavuori ja ehkä lisää, jos jaksaa/intoa riittää. Tuosta runkoa reitille. Lähdetään hiihtämään 50km+ settiä ja katotaan, mitä lopulta kertyy. Mukava hiihtokelihän tuonne pitäisi tulla.

Link to comment
Share on other sites

No niin. Reissu tehty. Ei mikään 115km, mutta 75km kuitenkin. Suunnitellut paikat kiertelin ja päälle vähän lisää. Tarkempi reissun kuvaus tuolla mun harkkapäiväkirjassa. Bisan lenkki oli roskainen. Muutoin aika ok baanat ja kelikin normi luistoltaan. Aurinkohan paisteli oikeastaan koko ajan.

Kyllä pitkissä on oma hohtonsa. Etenkin näillä keleillä.

Mietin huomiseksi näitä samoja seutuja ja lisäksi susihiihdon eteläistä lenkkiä. tietääkö joku susihiihdon reitin kunnosta? Jos ei kierrä koko lenkkiä kannattaako lähteä eteläiselle pätkälle vai pohjoiseen?

Huomenna muuna suunnitelmana on hiihtää oulunkylästä tikkurilan kautta hiekkaharjuun ja sieltä kuusijärvelle. Tätä väliä en ole koskaan hiihtänyt, mutta ainakin junan ikkunasta nähtynä näyttivät hiekkaharjun pellon/ golfkentän baanat varsin hyväkuntoisilta.

Link to comment
Share on other sites

  • 7 years later...

Osallistu keskusteluun

You are posting as a guest. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy