Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Sign in to follow this  
NYC

Espoon Rantamaraton 20.9.2009

Recommended Posts

Vai semmoinen tapahtuma oli Rantamaraton. Vähän lyhyellä varoitusajalla tuli tuonne lähdettyä kun vasta lauantaina selvisi, että lähtönumeron saa vaihdettua toiselle. Hieman kummastutti tosin sekin, että ennakkoon oli ilmoitettu että jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan, ja sitten pari päivää ennen starttia ilmoittautuminen avattiin uudestaan?! No, onnistuihan tuo lopulta, vaikka olin vielä eilen illalla tuloslistoissa M40 -sarjassa...

Toinen pieni kitinän aihe kohdistuu sekä kanssajuoksijoihin että järjestäjiin. Jos lähtökarsina on noin ahdas kuin tuolla Espoossa, niin sitä tärkeämpää olisi saada lähtijät edes suunnilleen järjestykseen odotettavissa olevan vauhdin mukaan. Nyt startissa oli paljon enemmän tönimistä, odottelua ja ohittelua kuin monessa osallistujamäärältään suuremmassa tapahtumassa. Kilometritolpat on täällä mainittu jo monesti, huomasin ihan saman jutun mutta seurailin väliaikoja Forerunnerilla niin niistä ei nyt niin harmia ollut.

Reittiä on kyllä pakko kehua. Ei hiekka varmaan yhtä nopea alusta ole kuin asfaltti, ja ahdastakin oli paikoin, mutta hieno reitti silti. Eikä se nyt ihan hidaskaan kai ole kun pystyi ennätyksen juoksemaan :P Kapeikoissa piti välillä vähän väistellä maratoonareita, mutta ojathan sopii siihen tarkoitukseen ihan hyvin. Ainoa juttu mitä reitissä voisi ehkä vähän viilata, on jyrkät mutkat (varsinkin tiheällä välillä) - ei niitä varmaan kokonaan saa karsittua pois, mutta tuolla niitä oli tosi paljon.

Ison kiitoksen ansaitsee myös yleisö! Varmaan säälläkin oli vaikutus siihen, että väkeä oli reitin varrella, mutta olipa tosi kiva kuulla kannustusta matkan varrella. Taktiikkavalinta oli taas mallia perinteinen - alkuun niin kovaa ku lähtee ja loput sitte niin kovaa kuin jaksaa. Yllättäväin hyvin kulki juoksu ja taktiikkakin toimi hyvin 19 kilometriin asti - siitä eteenpäin vauhdinpito oli tosi tahmeaa. Loppukiri varmaan aiheutti yleisössä naurunpurkauksia, mutta ei se mitään :):Bolt:

Nimimerkille met kiitos hienosta kuvasta, bongasin itseni (väsyneen näköisenä) tuolta albumista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin, ensimmäinen Espoon Rantamara takana ja hyvät on fiilikset. Ilma oli aivan mahtava, kannustajia reitin varrella paljon. Kiitos teille kaikille !! Kanssajuoksijoille kiitos myös juttutuokioista ja tsemppauksesta.

Muutaman kerran meinasin mennä väärään suuntaan ja kiitos kanssajuoksijoille opastuksesta oikealle reitille. Reitti on todella vaativa, mutta julmetun kaunis. Kaunein maratonreitti mitä minä olen juossut. Tykkäsin myös siitä, että juostiin hiekkateitä pitkin, se loi omaa tunnelmaa, vaikka kaikki lenkkini pääsääntöisesti juoksen asfaltilla.

Mutta se opastus..... Maahan piirretyt nuolet (siniset) hukkuivat maastoon ja mulle ainakaan niistä ei apua ollut. Valkoiset/keltaiset/oranssit maalit pensseliin ensi vuonna, niin hyvä tulee. Ja sitten ne tiennäyttäjät keltaisissa liiveissä. Kyllä sitä laikkaa saa näyttää, että minne päin mennään, niin ei juoksijan tarvitse pysähtyä ja erikseen kysyä tietä. Sitten kyllä laikalla näytettiin suuntaa. Tämä oli ainakin mulla ongelma kolmeen kertaan.

Alun mäet olivat kyllä huimia ja tuntui, että ne ei lopu ollenkaan. Muuutama ärräpää tuli päästettyä, kun aina vaan oli mäki edessä. Mutta ne rantojen osuudet olivat aivan huimia juosta. Nyt tuulikin sopivasti vain vilvoitteli meren rannalla.

Mutta aika oli sama kun mun enkka, eli 3.39, ja tyytyväinen olen. Kyllä tänne pitää ensi vuonnakin tulla, on niin erilainen reitti muihin massamaroihin verrattuna. Onnittelut kaikille juoksijoille ja tsemppiä tuleviin juoksuihin. Nyt palauttelen ja lepäilen lauantaina sitten Joutsenossa Kullervomara.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reitti oli hieno ja mielenkiintoinen, alku oli makuuni turhan mäkinen sekä osa alamäistä olikin turhan jyrkkiä.

Mutta mutta järjestelyistä kyllä negatiivinen palaute. Reittiopastus oli välillä mitä sattui, kuten joku jo mainitsi näistä sinisistä nuolista. Eräässä risteyksessä autokin ajoi melkoisen läheltä, ja kuulinkin huhua että jossakin kohtaa oli päälleajokin sattunut (toivottavasti huhu ei pidä paikkaansa)

Huoltopisteillä palvelu kuitenkin pelasi mielestäni hyvin josta kiitos.

Jakun poislähdön aika koitti niin autolla oli kyllä melkoinen työ päästä ihmismassan läpi kun ei kukaan ollut pitämässä ajoväyliä auki.

Saas nähä tuleeko seuraavana vuonna osallistuttua vai meniskö muualle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli sitten kärsittyä harmillinen keskeytys eka kertaa elämässäni. Flunssa painoi vielä jaloissa, mutta aloitin silti kovasta sykkeestä huolimatta ns. normivauhdilla. Olisi pitänyt luottaa sykemittariin, koska hyytyminen alkoi jo 14-15km kohdilla. Olin siinä vaiheessa vielä hyvässä ennätysvauhdissani, mutta se oli parempi lopettaa 17km jälkeen tulleelle huoltopisteelle. Fiilis alkoi olla niin huono ja tuntui että romahdus voi tulla piankin.

Huoltopisteellä kuljetusta sai odotella yli puoli tuntia ja aluksi ei toimitsijoista kukaan tajunnut antaa mulle lämmintä vaatetta ennen kuin joku katsoja huomautti asiasta ja takki löytyi. Noh, eipä tuo asia mua niin paljoa haitannut vaikka ko. katsoja kehoitti mua valittamaan tästä hänen mukaansa "kurjasta kohtelusta". Mä en kuitenkaan odottanut sen erikoisempaa kohtelua ja tiesihän sen ettei se auto hetkessä tule. Istuskelin ja mietin syntyjä syviä (mikä meni pieleen jne). Enemmän mua häiritsi/ärsytti se, että kyseinen katsoja valitti suureen ääneen muka huonoista järjestelyistä.

Eli pitäiskö laittaa palautetta siitä, että toimitsijat voisivat heittää negatiivisessa hengessä reitin varrelle tulevat kaikesta valittavat katsojat niskaperseotteella kuuseen? :D

Mutta joo.. itse autokyyti oli kyllä hyvää palvelua ja se tuntui hyvin organisoidulta. Auto tuli kyllä täyteen keskeyttäneistä kolmelta huoltopisteeltä. Siinä matka meni mukavasti muiden kohtalontovereiden kanssa jutellessa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enemmän mua häiritsi/ärsytti se, että kyseinen katsoja valitti suureen ääneen muka huonoista järjestelyistä.

Eli pitäiskö laittaa palautetta siitä, että toimitsijat voisivat heittää negatiivisessa hengessä reitin varrelle tulevat kaikesta valittavat katsojat niskaperseotteella kuuseen? :D

Ammattivalittajia tuntuu löytyvän joka paikkaan. Kumma kyllä, samoja tyyppejä tapaa hyvin harvoin ilmoittautumasta esim urheiluseuran talkoisiin tms. :)

Sinällään ois varmaan ihan hyvä että ainakin tämmöisissä loppukauden keleissä huoltopisteillä olisi joku viltti tai huopa jonka alla voisi odotella noutajaa. Voisin kuvitella että jos joutuisi maran keskeyttämään voimien loppumisen takia niin voisi tulla aika kylmä kun istuisi puoli tuntia märässä juoksupaidassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koko reitti takana ja nyt on taas Compeedillä varustetut varpaat.

+ ruuhkat, tuli ihan suuren urheilujuhlan tuntua

+ reitti - edelleen wau!

+ yleisö - kiitos!

+ muut juoksijat tsemppaajina

+ parantunut tarjoilu huoltopisteillä

Meinasi tulla hra Noutaja, mutta alle 4:30 sieltä maaliin pääsin. Puolikkaissa vajaan puolen tunnin ero, mutta syy löytyy helposti peilistä :018:

Ihan varmasti uudelleen 2010 Rantamaralle vaikka tällä kertaa "kipu tuntuu kun heikkous poistuu kehosta".

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen maraton takana ja vielä elossa. Ei mennyt ihan putkeen, mutta onpahan pohjat vedetty :party0002:

Alussa oli inhottavasta mäkisyydestä huolimatta mukavaa taivallusta ja kivaa oli saada kannustusta jo metsän siimeksessäkin. Loppupätkällä vähän hävetti, kun rauhallisesta ja tuskaisesta tahdista johtuen puolimaratoonarit kuittalivat vasemmalta ja oikealta ohi. Siinä katosi vähän maratonfiilis, kun tunsi olevansa vain tukkeena reitillä. Ehkäpä starttien ajoitusta voisi vieläkin miettiä.

Luulenpa, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta Rantamaratonilla. Seuraavaksi haluan kokeilla maratonia tasaisemmalla maantiereitillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen, vaan ei suinkaan viimeinen Espoon rantamara takana ja paransin ennätystäni 17 minsaa.

On se vaan niin kaunis reitti että henki salpaantuu muustakin kuin juoksusta.

Vielä on tietysti järjestelyissä tiettyä parannusta toivottavissa, mutta ei mielestäni mitään ylitsepääsemätöntä.

Reitti on kuitenkin sen verran kova että parasta vaan nauttia juoksemisesta ja enkat voi sitten lyödä jossain muualla.

Ensi vuonna sitten taas uudestaan, vaikka kesän 2010 päämääränä tulee olemaan Vätternrundan.

ai niin se aika, nyt oli 4:09. Eli ens vuonna sitten alle 4 eikö niin? :thumbsup:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen kokonainen minullakin! Ja meni paremmin kuin luulinkaan; kunnon puolesta ei heikkoakaan ja ensimmäinen puolikas rennosti tunnustellen ja jopa hieman kovempaa kuin ajattelin. Välillä energiat meinasivat loppua, mutta järjestäjien tarjoomukset ja oma geelipussi saivat homman taas kulkemaan.

Suunnistusta olen harrastanut jo yli 20 vuotta ja toistakymmentä puolikasta tai vastaavaa on takana, mutta olen arkaillut lähteä juoksemaan kokonaista maratonia. Olen aina pelännyt, että jalkani eivät kestä kovalla alustalla juoksemista, mutta tämä hiekkateillä ja kotinurkilla juostu maratoni viimein sai minut houkuteltua mukaan. Kyllä kannatti kokeilla, vaikka lonkka nytkin kipeytyi 30 km jälkeen ja siksi lopussa täytyi aina välillä kävellä. Kiitos palstalaisten vinkin, olin varannut mukaan myös buranaa. Loppuaika oli juuri hieman yli 4:30, mihin olen erittäin tyytyväinen, sillä en kuitenkaan erityisesti harjoitellut vain maratonia varten.

Saapa nähdä jäikö tämä ensimmäiseksi ja viimeiseksi maratoniksi, mutta ainakin nautin koko matkasta hienoine maisemineen. Järjestäjille myös iso kiitos, tilasitte vielä niin hyvät ilmat!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy