Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Asenteesta


Juoksu-Unelma
 Share

Recommended Posts

Paljon puhutaan tuosta oikeasta Asenteesta. Pitääkö kestävyysjuoksijalla olla tavallista rautaisempi itsetunto, ja voittajan asenne? Onko rämäpäisyydestä enemmän hyötyä juoksijalle kuin maltista?

Lueskelin noita cornerin ja Pasin palstalle tuomia upeita ultrajuoksukertomuksia. Eräässä niistä kerrottiin, kuinka huippupitkän ja -raskaan juoksun jälkeen nopeammat juoksijat jäivät odottamaan perässä tulijoita, jotta sitten mentäisiin kaikki yhdessä maaliin. Tämä tietenkin osoittaa mitä suurenmoisinta asennetta. Tosin tuo kisa oli sen verran vaativa että suoritusaika menetti merkityksensä. Samassa ketjussa on myös suomalaisen maratoonarin tuskaisa kertomus. Kuitenkin maratoonaria tuntui eniten harmittavan se, että hävisi naiselle.

Link to comment
Share on other sites

Jaa... sanoisin että maltista, ainakin mitä harjoitteluun tulee. Katsoin Yle Teemalta sen suomalaisen maraton doccarin. Siinähän oli se naispoliisi, joka itsekin myönsi olevansa täysin addikti liikkumiseen eli urheili vaikka keskellä yötä tai aikaisin aamulla että sai "päivän annoksen". Ja elämä oli romahtaa kun nilkaan tuli vamma ja piti rajoittaa liikkumista. Parhaimmanhan ajanhan juoksi lopulta se pieni nainen, joka harjoitteli tunnollisesti ohjelman mukaan, maltilla.

No, en ole vielä juossut pitkää matkaa (puolimaraton on nyt tavoitteena toukokuussa Helsingissä) joten mistäs sitä tietää minkälainen rämäpäisyys iskee. Vaikka pidänkin itseäni maltillisena.

Link to comment
Share on other sites

Kestävyysjuoksija tarvitsee ainakin malttia,rohkeutta ja rämäpäisyyttä ja kaikki yhden kauden aikana.

Peruskunto luodaan maltilla. Keväällä vaaditaan rohkeutta jättää kilometrinnieleminen luottaen siihen että peruskunto kestää kovaa tehoharjoittelua. Kisassa vaaditaan rämäpäisyyttä, ainakin ennätysyrityksessä, kun on lähdettävä kovempaa kuin koskaan ja loppuun huuatettava niin että tuntuu.

Link to comment
Share on other sites

Kestävyysjuoksija tarvitsee ainakin malttia,rohkeutta ja rämäpäisyyttä ja kaikki yhden kauden aikana.

Peruskunto luodaan maltilla. Keväällä vaaditaan rohkeutta jättää kilometrinnieleminen luottaen siihen että peruskunto kestää kovaa tehoharjoittelua. Kisassa vaaditaan rämäpäisyyttä, ainakin ennätysyrityksessä, kun on lähdettävä kovempaa kuin koskaan ja loppuun huuatettava niin että tuntuu.

Tuossa on varsin melko pitkälle mitä vaaditaan.

Itsellähän ei ole pelkästään motivaatiota vaan pakkomielle :viheltely eikä rohkeutta. Kisassa on sitten rämäpäisyyttä siitäkin edestä. vaikka kuinka monesti :seinä niin aina uudestaan ja uudestaan satanen lasissa :juoksu ja lopputuloshan on yleensä :pilvi :hiiviskely. Jospa ensi kaudella olisi onni/järki myötä. :tana

Link to comment
Share on other sites

Mulla taitaa painottua tuo maltti ja pitkäjänteisyys. Toisaalta vielä ei olla treenissä kummoisellakaan tasolla, joten rohkeutta ei ole tarvittu. Rämäpäisyyttäkään ei oo tarvinnu, kun tavoitteet ovat täyttyneet muutenkin. Mutta mutta, eiköhän joku päivä haeta rajoja niin treeneissä kuin kisoissakin vähän enemmän riskin kautta.

Link to comment
Share on other sites

Vaikka ei kilpailisi muita vastaan, niin itseään.

Niinpä, itsehän sitä on paras ystävänsä tai vihollisensa juoksun aikana. Vaikeata on itseään piiskata, ja periksi antaminen on aina sillä hetkellä niin kovin helppoa ja helpottavaa (ja pakko myöntää että saattaa joskus olla aivan oikea ratkaisu :oops: ).

Harjoittelen aina yksin. Olisin liian altis treenikavereiden vaikutteille ja rupeaisin tekemään aina muitten tahtiin ja malliin. Yksin treenaamalla pidän tehot ja määrät tasoisinani ja olen toistaiseksi pysynyt terveenä. Ja jos luovutan liian helposti, siitä ei tiedä kukaan muu kuin minä, mutta se tietoisuus onkin juuri pahinta. Aika monet asiat tulevat tehdyksi loppuun asti juuri siitä syystä ettei tarvitsisi ruveta "rankaisemaan" itseään. Eivät minua muiden naurut tai nolaamiset häiritse ollenkaan niin paljon kuin se että petyn itseeni enkä tee parastani. Aika usein se "paras" tosin määritetään jostain ulkoa päin... tai annan sen tulla määritellyksi....

Eli Asenne on minun kohdallani jonkinlainen kynnys, jota en anna itseni ylittää. Mutta maltilla on hyvin tärkeä merkitys, ihan jo terveydellisistä syistä. Ilman näitä tiettyjä rajoitteita painelisin todennäköisesti menemään aivan toista tahtia. :hä

Link to comment
Share on other sites

Sanoisin, etta ihanteellisin asenne on juoksijalla, joka pystyy jokaisen tehdyn (tai tekematta jatetyn!) harjoitkusen/kisan jalkeen toteamaan tehneensa optimaalisen suorituksen tavoiteiisinsa nahden. ps. Ja kovaa asennatta heijastelee myos se, etta voi vilpittomasti arvostaa myos niita lajeja joista itsella ei ole juurikaan tietoa(kts. keskustelu curlingista)

Link to comment
Share on other sites

Omalla kohdalla mietin, että ehkä hyvä huumorintaju. On nimittäin monesti naurattanut kun laahustan muka juoksua ja yritän olla niin temevänä ja sen näköisenä, että tiedän, mitä teen. Juu, mittarit ja kaikki ja naama punaisena ja tukka hiestä märkänä.

Mutta on kai siinä jotain itsensä hallintaakin. Olen huomannut, että joskus 10 kilometrin lenkillä viimeiset kilometrit kyllästyttävät ja tuntuu, että olis kiire kotiin. Mutta kun palaa pitkältä ja edessä on vielä 12 kilometriä, on vain hallittava ajatus, että on vielä pitkästi kotiin ja suunnattava mietteet aivan johonkin muuhun ettei iske paniikki jaksamisesta. Sitten sitä vain huomaakin, että hups vain, taas meni 5 kilometriä ja enää on jäljellä 7 ja se ei tunnukaan enää kovin pitkältä.

Link to comment
Share on other sites

Ei kai sitä sankarinviittaa kannata harteilleen alkaa virittelemään kenenkään. Juoksee sen mitä juoksee ja sillä selvä. Lajiin on yhtä monta suhdetta kuin harrastajaakin. Jollekkin on kivikova suoritus kun pystyy ylipäätään juoksun puolelle menemään kävelystä, joku rikkoo maailmanennätyken.

Kumpiko näistä on henkisiltä ominaisuuksiltaan "kovempi", ratkeaa aivan eri alueilla elämässä, jos sitten missään. Juoksu on kevyttä touhua kaikissa mahdollisissa muodoissaan, ja tasoilla. Ja niin sen pitääkin olla.

Link to comment
Share on other sites

Juoksu on kevyttä touhua kaikissa mahdollisissa muodoissaan, ja tasoilla. Ja niin sen pitääkin olla.

Toivottavasti en vaikuta pilkunviilaajalta, mutta hieman kommentoisin tähän sinänsä ihan harmittomaan ja monesti varsin paikkansapitävääkin heittoon.

Kyllä juokseminen osaa olla myös raskasta. Toisinaan se on raskasta ihan tarkoituksella, toisinaan itsestä riippumatta. Omalta kohdaltani yritän saada elämääni lisää haastetta ( = raskautta !!! ) nimenomaan irrottelemalla lenkkipoluilla. Elämähän on Suomessa muuten niin tylsän helppoa.

Vuodatukseni tarkoitus on siis korostaa että elämä on nykyään oikeasti niin helppoa että siitä on tehtävä hieman vaikeampaa !

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy