Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Mitä ajattelette, millä psyykkaatte itseänne?


merenneito
 Share

Recommended Posts

  • Replies 89
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Tiedä sitten onko tämä psyykkausta vai mitä, mut miulla on MP3:ssa musiikkia, jossa askelfrekvenssiä on muutettava, että pysyy tarhdissa. Ja väliin aina lempikipale menoa vauhdittamaan. :tongue0014: Voihan sitä laulaakin mukana, jos osaa. Minä säälin ohikulkijoita sen verran, että olen tuon touhun sivuuttanut.

Link to comment
Share on other sites

Kello ja tulevat kisat.

Kilpailuvietti on niin vahva, että sieltä se motivaatio löytyy eli jos homma ei maita eli motivoin itseäni seuraavan pisteen väliajalla.

Jos kyse meinaa olla laiskuudesta ja oikeasti katson tarpeelliseksi piiskata itseäni väkisin, ajatus häviämisestä kilpakumppanilleni seuraavana kesänä riittää viimeistään puristamaan vauhtia rutkasti nopeammaksi. Varsinkin, kun tiedän kumppani juoksevan 2 kertaa enemmän kuin minä...

Link to comment
Share on other sites

Lenkillä harvemmin tulee tarvetta sen kummemmalle psyykkaukselle, mutta joskus pitkän lenkin loppupuolella mietin miten mukavaa onkaan sitten aikanaan lopussa lopettaa se lenkki...

Kisoissakaan en kyllä sen kummemmin psyykkaa, mutta joskus kun on oikein vaikeaa alan laskea askelia. Aina kun on päässyt n. neljään sataan on kilsa taas takana. Tyhjentää mukavasti mielen kivusta, hidastamishaluista ja muusta.

Link to comment
Share on other sites

Pitkän juoksun aikana ehtii ajatella vaikka mitä mutta mistä te heikkoina hetkinänne löydätte vielä puhtia kun väsymys painaa jaloissa. Hoetteko vä'lillä tyyliin että "lyhyttä askelta tihuuseen tahtiin kuin Singeri" vai mitä? Onko teillä sanontoja ,hauskoja ajatuksia, millä psyykkatte itseänne eteenpäin.

Minä ajattelen vaan makkaraa. Makkara mielessäin.

No, siis jos on ja melkein aina on vaikeeta lenkillä ja vielä vaikeempaa meno on kisoissa niin ajattelen, että maalissa sit saan syödä makkaran. Tai illalla kotona. Tai muuta hyvää ruokaa. Vaikka pussillisen sipsejä. Eikös olekin terveellinen tapa psyykata?

No, kummallista on kyllä se kun oltiin tuolla 24 h rogainingissa niin siinä kun oli yö ja aikas kylmä ja vettä satoin koko ajan ja pimeää metsää vaan ympärillä enkä itse tiennyt yhtään missä helekutin kuusessa sitä nyt ollahan niin - minäpä en ajatellutkaan yhtään mitään. Ei tarvinnu psyykata itseään oikeestaan millään. Sitä vaan laittoi töppösen toisen eteen kerta toisensa jälkeen.

Link to comment
Share on other sites

No, siis jos on ja melkein aina on vaikeeta lenkillä ja vielä vaikeempaa meno on kisoissa niin ajattelen, että maalissa sit saan syödä makkaran. Tai illalla kotona. Tai muuta hyvää ruokaa. Vaikka pussillisen sipsejä. Eikös olekin terveellinen tapa psyykata?

Heh, ihan sama juttu. Esim. kurjassa säässä tehdyllä lenkillä kyllä mielessä on lähinnä se kaapissa odottava suklaalevy tai suolapähkinät tai juusto tai ylipäänsä mikä vaan hyvä syötävä.

Link to comment
Share on other sites

Musiikki ja kisoissa keskittyminen reittiin ja sen yksityiskohtiin, kilsamerkintöihin, juoksulinjoihin, ohittamismahdollisuuksiin, todennäköisiin ongelmakohtiin, esim 30km maralla, sit 35km ja sit 40km, että miten niistä selviän. Miten nopeasti selviydyn huollosta ja milloin otan geelit, lukemattomia tärkeitä asioita, jotka pitää ratkaista juostessa.

Link to comment
Share on other sites

Maratoneilla olen puolen välin jälkeen ajatellut lasagnea - tosin en edes muista, milloin sitä viimeksi olen syönyt ;). Ja muutenkin pitkillä matkoilla ajatus kulkee, että "tää on nyt viimeinen kerta pitkään aikaan, vielä vähän matkaa ja sit ainakin parin viikon lepo" ja jotain "kaikki loppuu aikanaan" jne. No joo, välillä sitä vaan miettii seuraavan etapin väliaikaa ja onko edellä vai jäljessä aikatauluista ja sellaista.

Lenkeillä mulla on tapana mantramaisesti laskea askeleita aina sataan ja aloittaa taas alusta - rytmi menee siten, että neljä askelta vastaa aina yhtä numeroa (yk-si-tois-ta, kak-si-tois-ta, ymmärrätte varmaan...).

Link to comment
Share on other sites

ekalla maralla kymppä vuotta sitten lontoossa tuli 30 km:n jälkeen ns. äitiä ikävä niin kuin kuuluikin tapahtua. jostakin kaivoin sumeaan mieleeni tämän:

hoeskelin loppusuoran kolmisanaista "virenin kiri pitää"-mantraa siinä jonkin aikaa mielessäni yrittäen muistella miten anssi k:n (ilmeisesti ei tuo edellä kirjoittanut kuitenkaan) ääni rasahti terävästi lähes falsettiin. se auttoi vaikeimman yli enkä sipannut ihan nollille. eli tuli näytettyä engelsmanneille oikein kunnolla: sijoitus 13 000 ja risat!

yleensä tiukalla lenkillä, kun alkaa olla vaikeaa, ajattelen jääkaapin oven avaamisen tuomaa nautintoa.

Link to comment
Share on other sites

Kisoissa lähinnä tarvitsee psyykkausta, joskus myös lenkillä tv-kovalla tai esim. 2000 metrin kovavauhtisissa vedoissa, joita tein edelliselle puolikkaalle valmistautuessa. Silloin ajattelen vain yksinkertaisesti, että ei tämä ikuisuuksia kestä...

Kilometritolpat on hyviä etappeja kisoissa. Yhden kun selvittää niin aina vähemmän on taas edessä.

Link to comment
Share on other sites

Noita perinteisiä keinoja "vielä yksi kilsa" yms. pystyy kyllä käyttämään ja huijaamaan itseään niillä ihmeen pitkälle. Nuo ajatukset taitavat tulla jostain selkäytimestä, koska ainakin Nurmon lopusta ei muista miettineensä muuta kuin että ennätys on tulossa ja nyt ei saa lopettaa - kunnes sekin ajatus sitten katosi :)

Kilpailuvietti on niin vahva, että sieltä se motivaatio löytyy

Aijaa...en ole koskaan huomannut missään yhteydessä... :hali_hehe:

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share




×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy