Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Palautetta Kempele Z-maratonista


Recommended Posts

Sunnuntai on parempi päivä. Saa työläisetkin yhden kunnon lepopäivän kisaan valmistautumiselle(lauantai). Maraton neljänä lenkkinä hyvä, saa juosta useammin "yleisön" edessä ja juottokin helpompi järjestää. Alikulkuja ei voi välttää, mutta hei eihän noissa nyt korkeuseroja ole nimeksikään, miksikään mäkiseksi reittiä ei kuvailla.

Link to comment
Share on other sites

Minusta lauantai on parempi kisapäivä - työläinenkin ehtii palautua ja fiilistellä vielä seuraavana päivänä. Jos se olisi sunnuntaina, niin lauantai menee vain jännittäessä ja hermoillessa koko pitkän päivän.

Reitti saisi olla puolimaran pituinen, joka kierrettäisiin siis kahdesti täydellä maralla. Isoin toiveeni on, että reitti menisi jossain muualla kuin niiden alikulkujen kautta. On kai siellä lääniä, esim. Oulunsalon ja Alakylänkin suunnassa. Toki huolto olisi työläämpi järjestää, mutta juoksijoita vartenhan reitti on eikä huoltajia.

Vessoja saisi olla enemmän kuin vain Zeppeliinin yleisövessa ja vaattenvaihtopaikka lähempänä. Nyt ainakin naisten vessa oli aika ruuhkainen, kun väki vaihtoi siellä vaatteet kun eivät viitsineet lompsia Zimmariin asti.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy