Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Ke 6.8.2008


 Share

Recommended Posts

Kulkupuoli alkaa olla ihan naurettavalla tasolla nyt. Siis positiivisesti. Eilen tein 12km maratonvauhtisen treenin asfaltilla ja kohtuullisen tasaisella reitillä 4:28/km keskisykkeellä 141, eli aerobisella kynnyksellä. Helppoo ku heinänteko. (HCM:llä ei ole tarkoitus mennä vielä "oikeilla" maratonsykkeillä eli 150+ joita en nykyisellä vauhtikestävyydellä jaksa kyllä 42km:a. Tosin kisalisän kanssa ja jos on lämmin päivä saattaa silti mennä, mutta tarkoitan nyt treenivauhtia ja -sykettä.)

Ajattelin, että ei tuon paremmin voi enää mennä.

Tänään sitten tein 10km pk-lenkin. Kunhan nyt lähdin kevyesti läpsyttelemään hiekkapoluille ja mäkiäkin reitillä oli. Suunnilleen puolet kilometreistä olivat luokkaa 4:35 varsin alhaisella sykkeellä ja lopulta keskitahdiksi tuli 4:41/km keskisykkeellä 134. Alussa menin todella alhaisella sykkeellä ja kilometrit joissa oli mäkiä olivat tietysti sen verran hitaampia että vaikuttivat keskitahtiin. Eli kaikkiaan meni vielä selvästi paremmin kuin eilinen lenkki vaikka alusta oli hitaampi ja reitti oli mäkisempi. No, sentään ei tuuli pahemmin haitannut toisin kuin eilen, että se selittää osaltaan näitä vauhteja. Tänään jos olisin juossut lenkin samalla keskisykkeellä kuin eilen (141) olisi tahti luultavasti ollut noin 4:20/km.

Niin helppoa kuin tuo nyt onkin ollut, niin ei ole silti mitään takeita että HCM kulkee ihan niin hyvin, sillä määrällisesti en ole noilla vauhdeilla juossut mitenkään paljoa vielä, eli kestävyys 30km tuolla puolen noilla vauhdeilla jää nähtäväksi.

Lisäksi pitää muistaa, että hellepäivien jälkeen tulleet viileät kelit ovat laskeneet sykkeitä selvästi.

Voi olla että tämä hurmos ei kyllä kauaa kestä...

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Jussin tapaan pitää nyt peesata. Oli kyllä iltaviileellä yllättävän irtonainen lenkki. Nuo uudet Glycerinit (kevään mallistoa) on kyllä hyvin rullaavat, ja oikein työntävät eteenpäin. Verrat kevyesti ennen VK:ta ja palauttelut toki jälkeenkin kevyesti.

VR 1.7 km / 11:30 / 6:46 min/km (sisälsi kevyttä venyttelyä hölkän ohessa, ei sykkeitä otettu)

VK 10 km / 52:30 / 5:15 min/km / avg. 150, max. 165 :voitto:

VR 1.7 km / 10:02 / 5:54 min/km / avg. 135

Total 13.4 km

Nyt kun pysyis vaan terveenä. Pientä polven jomotusta, mutta vauhtia joko kiristämällä tai vähentämällä näyttäs pääsevan eroon. Tuskin mitään pahempaa, mutta maralla tuo tulee varmasti korostumaan.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy