Hirveitä maratonkokemuksia???

[Hiipijä]

Olisinpa tyytyväinen näin ensimmäisen maratonin lähestyessä, jos edes joku kertois myös niistäkin "hirveistä" maratonkokemuksista... eli jos vaikka joskus joku kilometri on ollut järkyttävän näköistä raahustamista...tai siitä, miten on selvitty kivuista ja säryistä matkan varrella?

Ja niistäkin kokeneempien virheistä olis hyödyllistä kuulla....

Voihan se olla turhaa pelotteluakin, mutta oikeesti uskon, että noista kokemuksista olisi apua meille ensikertalaisille.... ja hupia kokeneemmille!

[mage]

Ei niin hirveä kokemus, mutta tuskainen. Ensimmäinen maratoni ja sain rasitusmurtuman jalkapöytään viikko ennen maratonia. Keplottelin itselleni jalkapöytään pintapuudutuksen ja ei kun kisaan mukaan. Sattui alusta asti aika hyvin, mutta kipu ei enää yltynyt 5 km jälkeen, joten jatkoin.

31 km kohdalla edellä juoksevani kaveri sai krampin jalkaan ja pysähtyi kuin seinään. Väistin hyppäämällä vasemmalle, jossa sattui olemaan korkea katukiveys. Odottamatonta pudotusta tuli 30 cm lisää ja silloin vihlasi rasitusmurtuneesta jalasta. Jatkoin juoksua, vaikka jouduin aristamaan koko ajan jalkaa. Vauhti putosi 40 sekuntia 5:45:een. Tällä omituisella kinkkauksella menin pari kilometriä ja vasen pohje alkoi antaa kramppisignaalia. Kilometri myöhemmin vasen reisi yhtyi kuoroon ja vauhti oli pakko tiputtaa 6:30:een. 35 km kohdalla oikea pohje alkoi myös antaa kramppisignaalia eikä oikea reisi jäänyt pekkaa pahemmaksi, joten 37 kohdalla molemmat jalat olivat koko ajan kramppirajalla + jalkapöytään sattui ihan joka askeleella. "Juoksu" oli sellaista varoivaisen luukkauksen, hiipimisen ja horjumisen sekoitus, jolla pääsi 6:45 aikaa.

Jokainen edessä näkyvä ylämäki hirvitti, koska krampit antoivat kovempaa signaalia niissä. Alamäet olivat kaikkein pahempi, koska niissä teki mieli huutaa. Kävelläkään ei pystynyt, koska kramppi tuntui iskevän heti satasella päälle. Pahin hetki koitti, kun poliisi pysäytti meidät juoksivat päästääkseen autoja, jolloin jouduin seisomaan 40 s paikoillaan. Jalat vapisivat ihan suunnattomasti ja kipu oli ihan tuntuva. Helpotus oli suuri, kun pääsi taas liikkeelle.

Maalissa aika oli 3:56, josta sain kiittää tai syyttää hyvin kulkeineita ensimmäisiä 30 kilometriä.

Mitä tuosta opin ?

- Rasitusmurtumalla ei kannata juosta maratonia -> jalka oli kaput 4 kuukautta. Siitä löytyi 1 cm murtuma kuvissa 3 viikkoa juoksun jälkeen

- kramppirajalla voi juosta pitkäänkin, jos ei sisu anna myöten

- olin henkisesti hyvin pirteä ja heitin läppää katsojien kanssa, vaikka tuska jaloissa oli suuri. Homma on pitkälti asenteesta kiinni.

[esan]

Sarjaan 'Sisu voittaa järjen' kuuluvia kertomuksia on minulla monia. Eikä se suinkaan johdu paljosta sisusta.

Esim heinäkuussa 2005 neljän viikon kesälomani aikana juoksin seitsemän maraa enkä käynyt minkäälaisella harjoituslenkillä koko aikana. Yhtään turhaa askelta ei tehnyt mieli ottaa kun vasen jalka oli kymmenkunta senttiä nilkan yläpuolelta luun vierestä kipeä - taisi olla penikoita tai luukalvon tulehdus. Sillä se parani millä oli tullutkin. Lisäapuna burana ja kylmägeelit - varsinkin maroilla.

Tavoite oli asetettu 50 maraan ko vuonna ja aikataulussa piti pysyä. Ja pysyttiin.

[Pegasus]

Kymmenen vuoden tauon jälkeen juostu maraton , HCM 2004. Uskoin olevani sitkeä Superman , 3.30 tavoittelu hyytyi 31km kohdalla, loppu olikin yhtä Via dolorosaa ja maalissa fiilis oli mitä huonoin. Tuska kuitenkin kasvatti ja opetti, seuraavista sippaamisista olen jopa alkanut nauttimaan:detective: ?!?

[Jokkehp]

Yksikään, toistaiseksi neljästä juoksemastani maratonista ei ole ollut viimeisellä kympillä mitään herkkua, voin kertoa. Silti aion juosta vielä useita maratoneja jos vain voin. Jokaisesta oppii aina jotain uutta...

[essu]

Maralta ei kauhureissua ole (vielä) tullut, mutta Forssan hellepuolikas 2006 oli kyllä kaukana vain puolikkaasta hirveydestä. Liian kova alkuvauhti keliin ja kuntoon nähden (tuntui hyvälle), keskisyke 182 (loppu 187) selvästi hiipuvalla vauhdilla ja viimeinen 5 km lähes "pimeydessä" juostuna, eli niin tiltissä, etten muista kuin muutaman kuvan koko loppureissusta ja ne ovat syöpyneet muistiin aika pysyvästi. Samoin kuin tien varresta kuulunut katsojan ääni noin 1,5 km ennen maalia: "Tuo näyttää jo aika pahalta."

Makasin maalissa noin 20 min paikallani jaksamatta hakea edes lisää juotavaa. Pakki sekosi kotimatkalla ja olo oli kuin krapulassa 2 päivää kisan jälkeen.

Puolikkaalle uskalsin uudestaan vasta tänä vuonna, samaan paikkaan - nyt ehkä pääsin noista kauhukuvista eroon...tai ainakin uskallan kokeilla reippaampaakin juoksua :)

[Santta]

Omasta ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta maratonista löytyy raportti viestiketjusta ensimmäinen maraton vuonna 2006 viestit nro 214-216 eli linkistä:

http://www.seponkotisivut.com/vb/showthread.php?t=937&highlight=Ensimm%E4inen+maraton+vuonna+2006

[syte]

Tukholma vuonna 2007.

Lämmin keli, eka maratoni.

Kaikki pelotteli, nestehukka ei saa yllättää. Join sitten niin paljon kuin maha veti, joka pisteessä. 30 km kohdalla alkoi "puklutus", kun vatsassa hölskyi neste ja meinas tulla pihalle melkein joka askeleella. Krampitkin hieman vaivas, oli iso kramppi koko aika hollilla, että katukivetysten ylitys oli tosi varovaista touhua. Pelotti kerkeenkö bussikuljetukseen ja takas laivaan.

41 km kohdalla sitten ruotsalaisten nauttiessa terassilla ruokaa ja virvokkeita antoi tämä maratoonari ylen. Pari ärräpäätä siihen kohtaan ja matka jatkui todella lennokkaasti. Äkkiä pois, tämä nolostuttaa.

Vika km meni lentäen. Loppuaika surkea: 5:21, mutta läpi meni ja laivaankin kerkesin.

[JMar]

Loch Ness 2006 ei ollut ihan tajuttoman paha, mutta pari teemaa pisti vähän lisähaastetta kehään:

Lämpötila oli plussalla jotain 5-7, puolimatkasta asti satoi (kylmästi), loppumatkassa oli järkyttäviä (kylmiä) lätäköitä. Tuohon yhtälöön kun laskee, että lähdin varsin nafteissa sortseissa liikkeelle, alla oli suht tuoreat kengät jotka kastuttuaan laittoivat pohjalliset rullalle ja vikojen kilometrien koleissa keleissä oli yli 30cm syvyisiä kiertämättömiä lammikoita - tuntui, että seuraava maraton tapahtuu lämpimämmässä.

Ne rakkulat/paiseet, mitkä siltä kerralta tulivat, piti askeleen hetken hellänä.

Onko muuten muita (off topic), jotka ovat tossu toisensa jlk todenneet, että juokseminen sujuu paremmin ilman pohjallisia?? Olen ostanut nyt viidet juoksutossut ja aina vain se pohjallinen vaivaa (ukkovarpaan jänne kipeytyy tai jalan sisäpöytä kipeytyy tms.) - kunnes sen nakkaa menemään? Ja olen kolmet niistä ostanut alan puljusta, että on videokuvattu askeltyyli ja tsekattu muutenkin kaaret ja muut, vaan silti. Tuttu juttu?

[-James-]

Maralta ei kauhureissua ole (vielä) tullut, mutta Forssan hellepuolikas 2006 oli kyllä kaukana vain puolikkaasta hirveydestä. Liian kova alkuvauhti keliin ja kuntoon nähden (tuntui hyvälle), keskisyke 182 (loppu 187) selvästi hiipuvalla vauhdilla ja viimeinen 5 km lähes "pimeydessä" juostuna, eli niin tiltissä, etten muista kuin muutaman kuvan koko loppureissusta ja ne ovat syöpyneet muistiin aika pysyvästi. Samoin kuin tien varresta kuulunut katsojan ääni noin 1,5 km ennen maalia: "Tuo näyttää jo aika pahalta."

Sama paikka ja aika, matkana maraton. Elämäni toinen maraton ja tavoitteena parantaa ekan aikaa 35 min. Aivan liian kova alkuvauhti keliin nähden. Lopun menin myös hämärän rajamailla hoiperrellen. Kun puristin maalissa käden nyrkkiin irtosi sykemittarista ranneke, oli paikat vähän turvoksissa. Meni seuraava maraton vähän rauhallisemmin. Ajattelin, ettei tätä pahempaa olekaan mutta nyt tuo on jo tuttua hommaa...

[Hiipijä]

Hei kiitos! Lisää vaan juttuja!

Eli voipi se sitten ruveta vähän tökkimään jossakin vaiheessa...kuuluu asiaan...Kaikenlaisia kramppeja ja nyrjähdyksiä on varmasti tiedossa, mutta kyllä sisuakin löytyy jos kunto loppuu!

[Kuntoliikkuja]

Ehkäpä se "karmein" maraton tähän mennessä on itselläni ollut HCM 1995. Puolimatkaan juoksu sujui kuin tanssi, sitten karmeat vatsakrampit ja loppumatka enimmäkseen kävellen. Maalissa tiputukseen nestevajauksen vuoksi (puolimatkan jälkeen ei juominen ottanut onnistuakseen). Sillä maratonilla tuli melkoinen "positive split" (1.33 - 1.55), joka on ainakin toistaiseksi "ennätys". Myös Rovaniemellä 2006 kävi hieman samantapaisesti, eli 28 km:n jälkeen homma meni vatsakramppien takia hiipimiseksi.

[jamaatta]

<paasaus alkaa> Pakko kumminkin muistuttaa Hiipijää, etteivät krampit ja nyrjähdykset ole mikään itsestäänselvyys, pakko tahikka tavoite maratonilla (ei kai!?)... Oma ensimmäinen ja vielä ainoani meni läpi täysin kivutta. Toki reidet puutuivat ja tönkkööntyivät ja parilla viimeisellä juomapisteellä ei oikein enää neste eikä ruoka maistunut, mutta hyvin hyvin pieniä olivat vaivani. Jälkikäteen toisen jalan akillesjänne tosin vihoitteli muutaman päivän, mutta eipä sekään estänyt esimerkiksi kohtuufyysistä työntekoa.

Tietysti jos alkaa heti ensimmäisellään repimään koneestaan kaikki irti ja enemmänkin, niin saahan siitä tuskaa kotitarpeiksi. Mutta itselleni se oli vain ensikokeilu, josta aikaa on mahdollista parantaa vielä vuosia. Jos se aika yleensä on se oleellisin juttu koko hommassa.

Maraton on kumminkin enemmän vain pitkä juhlava juoksulenkki, kuin mikään myyttinen ihmeteko. Vähättelemättä sen vaativuutta ja merkittävyyttä itse kullekin pätkän juosseelle tai sitä suunnittelevalle.

</paasaus päättyy>

[SamuelS]

Maraton on kumminkin enemmän vain pitkä juhlava juoksulenkki

Todella osuvasti sanottu. Ehkä tämän ketjun vastapainoksi pitäisi perustaa toinen ketju, jossa kerrotaan ikimuistettavista juhlavista juoksuhetkistä, niin siitä saisi motivaatiota harjoitteluunkin.