Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Jesper Olsen Worldrun II Suomessa - Mistä on kyse?


corner
 Share

Recommended Posts

Tanskalainen 36-vuotias Jesper Kenn Olsen on ensimmäinen ihminen maailmassa, joka on todistettavasti juossut yhtäjaksoisesti maailman ympäri. Jesperin vuosina 2004–2005 maapallon ympäri idästä länteen juoksemalle World Runille kertyi mittaa 26 000 kilometriä.

Nyt on World Run II:n aika, ja Jesper lähtee heinäkuun alussa kiertämään palloa yhdessä australialaisen 32-vuotiaan ultrajuoksijattaren Sarah Barnettin kanssa. Tällä kertaa matka juostaan pohjoisen-etelä-pohjoinen suunnassa, ja reitti kulkee Norjan Nordkapista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin, jonka jälkeen juostaan Chilen Punta Arenasista ylös Kanadan New Foundlandiin. Reitillä on mittaa 40 000 kilometriä, ja aikaa juoksulenkille on varattu kolme vuotta. Lisää tietoa juoksusta löytyy sivulta www.worldrun.org.

Jesper ja Sarah juoksevat Suomen halki 8. heinäkuuta – 9. elokuuta. Reitti kulkee pohjoisesta Inarin, Rovaniemen, Jyväskylän, Lahden, Porvoon ja Helsingin kautta Turkuun, ja päivittäin juostavien etappien pituudet vaihtelevat 30 ja 80 kilometrin välillä. Pallonkiertäjien teltta, eväät ja muut tarvikkeet kulkevat noin 40 kg painoisessa työnnettävässä kärryssä, mutta ainakin osalle osuuksista on järjestetty huoltoauto matkatavaroiden kuljettamista varten.

Jesper toivottaa kaikki suomalaiset juoksuharrastajat tervetulleiksi liittymään juoksuporukkaan milloin vain. Eri maiden ihmisiin, luontoon ja elämään tutustuminen ovat Jesperin mukaan tärkeimpiä syitä toisen World Runin järjestämiseen, ja missäpä Suomeen ja suomalaisiin tutustuminen onnistuisi paremmin kuin yhteisillä juoksulenkeillä pitkin Suomea.

Ultrajuoksuseura Endurance, Pyroll Group Oy ja www.juoksufoorumi.fi tukevat World Runia.

Link to comment
Share on other sites

Jesperin ensimmäistä 26 000 km pituista World Runia seurattiin täällä Suomessakin tarkasti. Osana World Runia keväällä 2004 Jesper ja venäläinen Aleksander Korotkov juoksivat Turusta Vaalimaalle, matkan varrella herrat osallistuivat Lohjalla 12 tunnin juoksuun Citymarketin parkkihallissa. Alexander voitti kisan loistavalla yli 140 km tuloksella, ja seuraavana päivänä matka jatkui kohti Helsinkiä.

Matkapäiväkirjassaan Jesper kiitteli vuolaasti Suomessa kokemaansa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, Tero Töyrylän pikavauhdilla järjestämä huolto ja majoitus olivat Jesperin mukaan yksi parhaita muistoja 26 000 kilometrin matkan ajalta. Ensimmäisen World Runin kotisivulta löytyy tarinaa juoksusta, ja myös juoksufoorumin vanhemmassa versiossa keskusteltiin World Runista. Hyvä yhteenveto juoksun ensimmäisistä 20 000 kilometristä löytyy Kondiksesta, matkan parhaita paloja Jesper kuvaili näin:

Most of all in Finland where my fellow runner Alexander and I were accomodated every single day of our run across the Southern part of the contry to the border to Russia (and that in luxury accomodation) - often met by the Finns picking us up at our finish point, driving us to a warm house, leaving the house, ready made dinner & desert, to us to enjoy. Themselves staying at friends or at a log cabin. A support and helpfullness I up to this point still cant really comprehend - but appreciate on a daily basis here 18 000km later. For them especially, I will take much hardship to keep this run going.

But also in Russia the support has been amazing; expecially in Siberia where the small villages as well as the big Siberian population centres met us with all they could provide: homemade food, presents (more than we could carry !), accomodation in all from houses where the rain would go right through, peasant homes, big-city appartments, small Siberian hospitals at low-season, administration offices, a bakery, various (former) party-hotels to extreme luxury homes of "new russians".

Jesperin positiiviset kommentit Suomesta saivat varmaan lisää pontta siitä, että ennen Suomeen saapumistaan Jesper ja Alexander olivat Ruotsissa juostessaan saaneet viettää useimmat helmikuisen räntäsateiset yöt teltassa.

Link to comment
Share on other sites

Jesper saapuu Suomeen rajan yli pohjoisesta heinäkuun 8. päivänä, mukanaan myös maailmanympärijuoksuun osallistuva 32-vuotias australialainen Sarah Barnett. Heidän lisäkseen seurueessa ovat mukana Helsinkiin asti juokseva 50-vuotias hollantilainen Doctors Without Borders –järjestössä lääkärinä toimiva Peter Rietveld sekä hänen polkupyörällä liikkeellä oleva tyttöystävänsä. Lisää tietoa juoksijoista täällä.

Koko porukka on varautunut kulkemaan Suomen halki ilman erityisempää huoltoa, teltta, eväät ja muut tykötarpeet kulkevat tarvittaessa 40 kg painoisessa työnnettävässä kärryssä. Koska Utsjoelta Turkuun (ja sieltä pitkälti eteenpäin) juokseminen on jo itsessään iso urakka, päätimme hankkia Jesperin seurueen käyttöön huoltoauton. Tämä onnistui kun Reino Uusitalon Pyroll Group Oy lupautui ystävällisesti järjestämään tila-auton Jesperin seurueen käyttöön koko Suomessa olon ajaksi. Pyroll Group World Run porukalle tarjoaa myös majoituksen Ivalossa, Sodankylässä ja Jyväskylässä.

Juoksun aikataulu ja reitti ovat tällaiset:

Viikko 28: Karasjok - Kaamanen - Inari - Ivalo - Kakslauttanen - Peurasuvanto

8.7.2008 Karasjok - Kabmasmohki 43 km

9.7.2008 Kabmasmohki - Kaamanen 47 km

10.7.2008 Kaamanen - Inari 30 km

11.7.2008 Inari - Ivalo 45 km

12.7.2008 Ivalo - Kakslauttanen 42 km

13.7.2008 Kakslauttanen - Halfway to Peurasuvanto 30 km

Viikko 29: Peurasuvanto - Sodankylä - Vuojärvi - Vikajärvi - Rovaniemi - Nuupas - Pudasjärvi

14.7.2008 Halfway to Peurasuvanto - Peurasuvanto 40 km

15.7.2008 Peurasuvanto - Sodankylä 53 km

16.7.2008 Sodankylä - Vuojävi 40 km

17.7.2008 Vuojävi - Vikajärvi, 64 km

18.7.2008 Vikajärvi - Rovaniemi 27 km

19.7.2008 Rovaniemi - Nuupas 70 km

20.7.2008 Nuupas - Pudasjärvi 81 km

Viikko 30: Pudasjärvi - Kaarela - Temmes - Pulkkila - Pihtipudas - Viitasaari

21.7.2008 Pudasjärvi - Kaarela 36 km

22.7.2008 Kaarela - cross of R.834 # R.22 40 km

23.7.2008 cross of R.834 # R.22 - Temmes 38 km

24.7.2008 Temmes - Pulkkila 51 km

25.7.2008 Pulkkila - cross of E75 # R.27 78 km

26.7.2008 cross of E75 # R.27 - Pihtipudas 46 km

27.7.2008 Pihipudas - Viitasaari 40 km

Viikko 31: Viitasaari - Maso - Vehniä - Jyväskylä - Kitula - Pohjola - Lahti - Pukkila

28.7.2008 Viitasaari - Maso 40 km

29.7.2008 Maso - Vehnia 45 km

30.7.2008 Vehnia - Jyväskylä 30 km

31.7.2008 Jyväskylä - Kitula 60 km

1.8.2008 Kitula - Pohjola 50 km

2.8.2008 Pohjola - Lahti 50 km

3.8.2008 Lahti - Pukkila 40 km

Viikko 32: Pukkila - Porvoo - Helsinki - Espoo - Saukkola - Salo - Turku

4.8.2008 Pukkila - Porvoo 40 km

5.8.2008 Porvoo - Helsinki City Centre 60 km

6.8.2008 Helsinki City Centre - Espoo 35 km

7.8.2008 Espoo - Saukkola 50 km

8.8.2008 Saukkola - Salo 47 km

9.8.2008 Salo - Turku 56 km

Reitti ja etapit ovat Jesperin itse laatimia, apuvälineenä on ollut ilmeisesti vain Google Maps. Varsinkin Pohjois- ja Keski-Suomessa reitissä saattaa olla ”epäonnistuneita” reitinvalintoja ja etappien jaksotuksia, Jesperillähän ei ole ollut mitään tietoa teiden kunnosta, mahdollisista majoituspaikoista ja muista huomionarvoisista seikoista. Jotkut paikkakuntien nimetkin ovat epäselviä.

Pyydämmekin nyt tämän reitin maisemia tuntevia palstalaisia kommentoimaan reittivalintoja ja etappeja, kannattaisiko joitain reittejä tai taukopaikkoja muuttaa niin että kokonaisuudesta tulisi toimivampi. Myös vihjeet hyvistä leiritymispaikoista tai vaikkapa edukkaista maatilamajoituspaikoista otetaan mielihyvin vastaan!

Link to comment
Share on other sites

Tekisi mieleni ehdottaa jokimaastoa soiden sijaan. Vaikka toki Ranuan ja Pudasjärven suot ovat soiden aatelia, mutta tällä lähtisin itse Rovaniemeltä tulemaan:

19.7 Rovaniemi-Tervola 74km

- Kemijoen vartta, voi vaikka vaihtaa puolta voimalaitosten kohdalla

- Tervolassa motelli Tervakuksa

20.7 Tervola-Kuivaniemi 86km

- Joko Sompujärven tai Kemin kautta (Kemijoen tai Simojoen vartta pitkin)

- Sompujärven tie on tosin hiekkatie, haitanneeko?

- Kuivaniemellä Camping Merihelmi

- Mahtaako olla liian pitkä etappi?

21.7 Kuivaniemi-Haukipudas 42km

22.7 Haukipudas-Liminka 46km

- Tulee juostua Oulun läpi, jos siitä vaikka mediaetua saavuttaisi

23.7 Liminka-Rantsila 40km

24.7 Rantsila-Pulkkila 31km

Jos tuo 86km on liikaa, niin Simojoen varressa on hyvä yöpyä, jolloin voisi vaikka Liminka-Pulkkila -välin juosta yhtenä päivänä.

Link to comment
Share on other sites

Erinomaisia kommentteja Rovaniemi-Pulkkila osuuteen liittyen. Laskeskelin että kilometrit pysyisivät lähes tulkoon samana tällä uudella reitillä, sen puolesta Oulun kautta koukkaaminen varmasti sopisi Jesperin porukalle. Olisiko muilla vielä kommentteja tähän asiaan, Oulun kautta koukkaamisen puolesta tai sitä vastaan? Voin esittää ajatuksen Jesperin koordinaattorille (Phil Essam Australiassa) vaikka huomenna, jos tämä linjaus näyttää järkevämmältä.

Yksittäisen etapin pituus/lyhyys ei ole niin kriittistä, koska huoltoauton ansiosta juokseminen voidaan lopettaa vaikkapa 20 km ennen majoituspaikkaa, ja seuraavana aamuna palata taas autolla jatkamaan juoksua.

Link to comment
Share on other sites

Erinomaisia kommentteja Rovaniemi-Pulkkila osuuteen liittyen.

Monelta, mm. allekirjoittaneelta varmaan löytyisi Suomi-Juoksee viestin Utsjoki-Helsinki osuusluetteloita, joita voisi myös hyödyntää tässä.

Mietin tuota reittiä Jyväskylästä etelään. Tuo Jesperin reittivalinta Kitula-Pohjola-Hartola on ihan hyvä, mutta Hartolasta etelään Lusiin saakka on se tietyömaa, joka saattaa ja todennäköisesti haittaa etenemistä. En ole nyt viime aikoina autoillut sielläpäin, joten tämän päivän tilannetta en tiedä.

Vaihtoehtoinen reitti menisi Kitulasta Tammikoskelle ja siitä Päijänteen rantatietä Sysmään tietä 612 ja edelleen tielle 314, joka menee Asikkalan Vääksyyn. Matka saattaa hieman pidentyä, mutta reitti on ainakin mukavampi ja maisemat komeita.

Link to comment
Share on other sites

Hartolasta etelään Lusiin saakka on se tietyömaa, joka saattaa ja todennäköisesti haittaa etenemistä.

Jos tällaisia esteitä on suunnitellulla reitillä, niin silloin on ilman muuta perusteltua kiertää vähän pidempikin lenkki työmaan välttämiseksi, varsinkin jos on parempia maisemia tarjolla!

Link to comment
Share on other sites

Minunkin mielestäni olisi järkevämpää juosta isompien kaupunkien läpi, jonka avulla saattaisi saada enemmän juoksuseuraa, majoitustarjouksia ja mediahuomiota. Tässä juuri äitini kanssa keskustelen aiheesta ja hän olisi ainakin innokas juoksemaan jonkin matkaa mukana, jos reitti menisi Oulun läpi.

Link to comment
Share on other sites

Näyttää vahvasti siltä, että tulemme muuttamaan Jesperin juoksureittiä kulkemaan Oulun kautta ja Päijänteen itä-puolelta, näille kohdille on siis odotettavissa etappeihin muutoksia. Tämä tiedoksi kaikille omia juoksujaan tai muita World Runiin osallistumisiaan suunnitteleville. Toivottavasti tästä ei aiheudu isompia ongelmia mahdollisesti pois jääville osuuksille suunnitelmia tehneille.

Tiedotamme asiasta heti kun päätökset on tehty ja siunattu, ensi viikon alkuun mennessä pitäisi olla valmista.

Link to comment
Share on other sites

Näyttää vahvasti siltä, että tulemme muuttamaan Jesperin juoksureittiä kulkemaan Oulun kautta ja Päijänteen itä-puolelta, näille kohdille on siis odotettavissa etappeihin muutoksia. Tämä tiedoksi kaikille omia juoksujaan tai muita World Runiin osallistumisiaan suunnitteleville. Toivottavasti tästä ei aiheudu isompia ongelmia mahdollisesti pois jääville osuuksille suunnitelmia tehneille.

Menihän se alkuperäinen reittikin Päijänteen itä-puolelta...

Sinänsä tämä reittisuunnittelu tuntuu aika mielenkiintoiselta, kun Jesper & co ovat jo juoksemassa siellä jossakin ja täällä me vaan pohdimme reittivalintoja. Ilmeisesti reittimuutokset kuitenkin kuuluvat näin pitkään reissuun ihan oletusarvoisestikin, eikä niitä kannata etukäteen murehtia.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy