Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Särkylääkkeet


Eppu
 Share

Recommended Posts

Tuossa "Eka satku ens kesänä" ketjussa oli tosta särkylääkkeiden napostelusta juttua. Kiinnostaa sen verran aihe, että aloitan asiasta oman ketjun. No siis kertokaa nyt tyhmälle kannattaako särkylääkettä ottaa esimerkiksi satasella, onko mitään hyötyä/haittaa, onko se epäeettistä?

Oikeestaan tän olis voinu laittaa tonne ongelmat ja loukkaantumiset... tai no ei...

tarina... joka ei kyllä liity oikeestaan juoksemiseen... :

2004 syksyllä mulla meni solisluu poikki partiotaidon SM kisoissa (n. 24h/40km), joissa on paljon suunnistusta ja repun kanssa mettässä reuhaamista. Lauantaina eräässä tehtävässä solisluu sitte meni poikki (1/3 kisasta takana) ja aloin napsimaan buranaa (kuussatasia) ja kisa vedettiin läpi. Eihän sitä voinut olla se heikoin lenkki. Sunnuntai iltana pääsin Ouluun ja sairaalaan ... ihana h-vetin kipee käsi.

Viimesenä tehtävänä muuten oli ns. esterata jossa yhdeltä kaverilta sidottiin silmät, toiselta jalat ja kolmannelta kädet. Ajattelin etten enää käsilläni tee yhtään mitään joten ne sitten sidottiin multa... ensin piti tetsata naruverkon ali, sen jälkeen kiivetä parrun yli ja lopuksi ryömiä putkea pitkin. Oltiin koko sarjan hitain porukka (yllättäen) ja saatiin siis 0 pistettä ko. tehtävästä. Kannatti kärsiä :kädet

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 90
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Eihän ibuprofeenia tai muita kevyitä särkylääkkeitä ole kielletty, mutta itse en ole niitä kisojen aikana käyttänyt. Ajattelen niin että kyllä sen verran kipua pitää kestää että pystyy jatkamaan ilman lääkkeitäkin. Jos eteneminen ilman lääkettä olisi mahdotonta, niin silloin varmaan olisi syytä keskeyttää kisa ettei tule rikkoneeksi paikkojaan pahemmin. Toisaalta, kyllä minä tarpeen vaatiessa (esim. joskus ultra-kisan jälkeen) syön suratta parin päivän kuurin ibuprofeenia jos siltä tuntuu.

En siis pidä reseptivapaata särkylääkettä dopingina, jos joku niitä tarvitsee kisan aikana niin kyllä se minulle sopii. Enemmän vierastan joissain jenkkiartikkeleissa olleita kommentteja, joissa puhutaan esim. aspirinin napsimisesta muutaman tunnin välein kisan aikana, ihan vain varmuuden vuoksi. Siinä liikutaan minun mielestäni jo eettisen ja epäeettisen toiminnan rajamaastossa.

Link to comment
Share on other sites

Kommentoin särkylääkkeiden käyttöä tuossa toisessa ketjussa. Muistin opiskeluajoilta varoittavia kertomuksia siitä, kuinka voi ajautua maratonilla ojasta allikkoon napsimalla särkylääkkeitä kun olo on huono; tästä voi seurata rabdomyolyysiksi kutsuttu tila, joka voi joskus olla fataali.

Kun aivoista ei löytynyt tarpeeksi tietoa, tein tässä nopean haun, ja tulokset voi tiivistää seuraavasti:

1) Lihaksia rasittavassa urheilussa kuten kestävyysjuoksussa tapahtuu lihastuhoa, joka korostuu lajia vähemmän harrastaneilla.

2) Lihastuhoon liittyy elimistön elektrolyytti- ja nestetasapainon muutoksia ja munuaisten vajaatoimintaa.

3) Lihasten sisältämä myoglobiini erittyy virtsaan ja muuttaa sen tummaksi. Tämä on eri asia kuin hemoglobiinin tai veren erittyminen virtsaan: hemoglobinuria liittyy juostessa tapahtuvaan punasolujen hajoamiseen, kun taas verivirtsaisuus on vakavampi asia.

4) Anti-inflammatoriset särkylääkkeet kuten ibuprofeeni ovat todistettavasti munuaistoksisia isoilla annoksilla, eikä niitä saisi käyttää vakavassa munuaisten vajaatoiminnassa. Lievemmässä vajaatoiminnassa annostiheyttä on harvennettava.

5) Summa summarum: Yhden särkylääketabletin ottaminen silloin kun olo on suhteellisen hyvä ei vielä maata kaada (toisaalta, miksi lääkettä silloin ottaisi). Jos kuitenkin lihakset ovat turvonneet ja arat ja virtsa on tummaa, on rabdomyolyysin todennäköisyys suuri, eikä silloin saisi munuaisia rasittaa enempää ottamalla päälle särkylääkettä.

Laitan seuraavaan viestiin muutamia otteita kirjallisuudesta kiinnostuneille.

Link to comment
Share on other sites

Ihan ajatuksellisella tasolla, juoksijalehden kys/vast palstalla oli joskus tämän tyyppinen kyssäri (vahvasti lyhennettynä):

Syön tulehduskipulääkkeitä, jotta suorituskykyni paranisi kisassa, onko ok.

-----

Miun mielestäni tuollainen on kyllä jo henkistä douppaamista, helkkari syödä nyt nappeja vaikkei tarvitse. Kun sekään ei ole mielestäni suositeltavaa, että vetää nappia naamaan sen verran jotta pääsee lähtöviivalle (jos paikat prakaa). Käyttelen kyllä buranaa vaikkapa krapulaan ja myöskin maratonin jälkeen, koskapa huonokuntoisena olen huomannut sen helpottavan seuraavan aamun tuskia jaloissa.

Link to comment
Share on other sites

Tässä näitä pidempiä tekstejä. Kun tämä juoksijoiden "alakulttuuri" ei minulle ole vielä kovin tuttu, kiinnostaisi kuulla enemmänkin kestävyysjuoksijoiden kokemista munuaisongelmista ja särkylääkkeiden käytöstä, yhdessä tai erikseen. Onko sitä Buranaa tapana nappailla varmuuden vuoksi ennen kisaa tai sen aikana?

:viisas

Rabdomyolyysi - huonosti tunnettu oireyhtymä

Duodecim Vsk. 48 • Nr: 18 / 1993 • s. 1750

HEIKKI SAHA

Laajan lihastuhon yhteys hengenvaaralliseen munuaisvaurioon on tunnettu jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Poikkijuovaisen lihaksen tuhoutumisen, rabdomyolyysin, patofysiologista mekanismia ei kuitenkaan vieläkään täysin tunneta, ja sen seurauksena kehittyvän munuaisten vajaatoiminnan mekanismi on myös osin tuntematon. Paitsi murskavammojen seurauksena, rabdomyolyysi voi syntyä myös mm. kovasta lihasrasituksesta ja tajuttoman ihmisen maatessa pitkään kovalla alustalla. Suomessa alkoholin tai lääkkeen aiheuttama tajuttomuus on rabdomyolyysin tavallisin syy.

Rabdomyolyysissa poikkijuovaista lihasta tuhoutuu, ja lihassolujen laajaan tuhoutumiseen liittyy monenlaisia muutoksia elimistön homeostaasissa. Solunulkoisesta tilasta (soluvälitilasta) siirtyy lihassoluun vettä ja elektrolyyttejä, ja solun sisältä vapautuu solunsisäisiä ioneja ja muita aineita. Seurauksena voi olla elimistön neste- ja elektrolyyttitasapainon häiriintyminen, munuaisten vajaatoiminta ja vakavimmissa tapauksissa jopa kuolema.

Lieväasteinen rabdomyolyysi on ilmeisen tavallinen kovassa lihasrasituksessa, varsinkin jos liikkuja on tottumaton rasitukseen. TaYS:ssa on hoidettu potilaita, joille on kehittynyt rabdomyolyysi mm. juoksulenkin, pyöräilyn, kehonrakennuksen ja jopa sählyn pelaamisen jälkeen. Kirjallisuudessa on kuvattu fataalejakin tapauksia äärimmäisiin urheilusuorituksiin liittyen. Kouristuksiin voi myös liittyä rabdomyolyysi.

Rabdomyolyysiin liittyviä patofysiologisia ilmiöitä ei vielä täysin tunneta. Patogeneesistä on vallalla kaksi ainakin jossain määrin vastakkaista teoriaa. Toisen mukaan keskeisin tapahtuma on iskemian jälkeisen reperfuusion aiheuttama lihaskudoksen vaurio ja mikrovaskulaarisen permeabiliteetin muutos. Pienten suonten permeabiliteetin lisääntyminen johtaa lihasaition sisällä interstitiaaliseen turvotukseen, paineen nousuun, painenekroosiin ja rabdomyolyysiin. Tämän teorian mukaan sekä mikrovaskulaarinen että parenkyymin vaurio pitkälti liittyvät reaktiivisten happiradikaalien muodostumiseen.

Toisen teorian mukaan lihakseen kohdistuva paine tai venytys johtaa lihassolun solukalvon permeabiliteetin muutokseen. On osoitettu, että lihaskudos on varsin herkkä paineen vaikutukselle.

Joskus tumma virtsa voi herättää epäilyn rabdomyolyysista. Virtsaan erittyvä myoglobiini muuttaa virtsan tummaksi, ja se myös tekee verta osoittavan testiliuskan positiiviseksi. Tällöin liuskakoe osoittaa hematuriaa, mutta sedimentissä ei ole punasoluja.

Rabdomyolyysin hoidossa tärkeintä on nopea dehydraation ja hypovolemian korjaaminen ja sen jälkeenkin runsas nesteytys.

:loukkaantunut

Exercise-induced rhabdomyolysis: even the fit may suffer.

Int J Clin Pract. 1999 Sep;53(6):476-7.

Sharma N, Winpenny H, Heymann T.

Department of Medicine, Kingston Hospital, Surrey, UK.

Keeping fit has its risks. We describe the case of a 29-year-old woman who presented with rhabdomyolysis following non-exhaustive exercise. Cases of exercise-induced rhabdomyolysis have been reported in unfit individuals or those attempting exhaustive exercise such as marathon running or weight lifting but are unusual in fit individuals making modest changes to their normal fitness routine. Renal failure is the most serious complication of rhabdomyolysis but is apparently rarer when the rhabdomyolysis is caused by exercise. Surprisingly the published literature does not help us advise patients on the risk of suffering further episodes of acute rhabdomyolysis with further exercise. We suggest that, regardless of a person's fitness, when starting a new exercise he or she does so gradually.

:loukkaantunut2

Exertional rhabdomyolysis in an adolescent athlete.

Pediatr Emerg Care. 1997 Dec;13(6):382-5.

Moghtader J, Brady WJ Jr, Bonadio W.

Department of Emergency Medicine, University of Virginia School of Medicine, Charlottesville, USA.

Exertional rhabdomyolysis has been previously reported in adult patients following such strenuous activities as military basic training, weight lifting, and marathon running. Exertional rhabdomyolysis in previously healthy pediatric athletes, however, is rarely encountered. The presentation of rhabdomyolysis is characterized by the classical triad of myalgias, muscle weakness, and darkened urine. This classic presentation, however, is not noted the majority of patients, especially early in the disease course when the patient may complain only of myalgias or weakness. Thus, the emergency physician must have a high index of suspicion for this entity based on the appropriate clinical setting. We report a classic case of exercise-induced rhabdomyolysis complicated by acute renal failure in a previously healthy adolescent athlete, whose initial presentation was nonspecific, prompting the diagnosis of overexertion.

:loukkaantunut

Acute renal failure in the "Comrades Marathon" runners.

Ren Fail. 1989-90;11(4):209-12.

Seedat YK, Aboo N, Naicker S, Parsoo I.

Department of Medicine, University of Natal, Durban, Republic of South Africa.

This study investigated the clinical and biochemical features of acute renal failure in marathon runners. Over a period of 18 years (1969-1986), 19 patients were admitted to the renal unit. The histories and biochemical data of 4 patients seen in 1986 are described. The pathophysiology of acute renal failure is multifactorial and is the combined effect of rhabdomyolysis, dehydration, hypotension, nonsteroidal anti-inflammatory drugs, and hyperuricaemia. Efforts to correct dehydration have resulted in a decrease in the incidence of acute renal failure. The use of nonsteroidal anti-inflammatory drugs is to be deprecated and efforts should be made to publicize this harmful effect.

:loukkaantunut2

Acute toxic renal failure.

Best Pract Res Clin Anaesthesiol. 2004 Mar;18(1):37-52.

Evenepoel P.

Division of Nephrology, Department of Medicine, University Hospital Leuven, B-3000 Leuven, Belgium. pieter.evenepoel@uz.kuleuven.ac.be

Acute renal failure (ARF) is a common problem in intensive care medicine. Even modest degrees of ARF not requiring dialysis treatment increase the risk of death approximately fivefold. Despite the widespread appreciation of the role of nephrotoxic drugs in their contribution to ARF, these drugs continue to have an ongoing aetiological role. Potentially nephrotoxic drugs include non-steroidal anti-inflammatory drugs, radiocontrast agents, antimicrobial and anaesthetic agents. Endogenous compounds such as myoglobin and haemoglobin may furthermore cause toxic nephropathy. Tubular injury initiated by toxins often results from a combination of acute renal vasoconstriction and direct cellular toxicity due to intracellular accumulation of the toxin, or, alternatively, may be mediated immunologically in case of interstitial nephritis. Patients with reduced renal functional reserve, cardiovascular co-morbidity, diabetes mellitus, and advanced age are at increased risk. Awareness of the range of toxins on the one hand and simple measures such as adequate pre-hydration of the patient and drug monitoring on the other hand may be sufficient to avoid drug-induced ARF or minimize its clinical severity in susceptible patients.

:loukkaantunut

Hölkkäanemia

Duodecim 2001;117(20):2011

Liikunnasta on yleensä suurta hyötyä terveydelle, mutta voipa siitä olla joskus pikkuisen haittaakin. JAMAssa (2001;286:714–6) kuvataan nelikymppinen naisjuristi, joka ajautui monimutkaisiin selvityksiin makrosyyttisen anemian takia (hemoglobiinipitoisuus 111 g/l, punasolujen keskimääräinen tilavuus 102 fl. Selvityksiin kului aikaa ja ne rasittivat varmasti myös henkisesti, koska yhtenä diagnoosivaihtoehtona vilkkui myelodysplastinen oireyhtymä. Syyksi paljastui lopulta ahkera hölkkääminen: kahdeksan kilometrin lenkki joka toinen päivä. Diagnoosi varmistettiin vielä neljän viikon hölkkätauolla, jonka aikana anemia korjaantui.

Tila on vanhastaan tunnettu sotilailla marssihemoglobinurian nimellä. Mekanismina on ilmeisesti punasolujen vaurioituminen ja hemolyysi jalkojen iskeytyessä kovaan alustaan. Mutta pitkän matkan juoksijoilla esiintyy myös ruoansulatuskanavan iskemiaan liittyviä verenvuotoja, ja plasmatilavuuden suurenemisellakin (joka on edullista hapenkuljetuksen kannalta) on anemiaa lisäävää vaikutusta. Näillä kaikilla on yhteytensä urheilulääketieteeseen, mutta käytännön lääkärinkin kannattaa muistaa anemiapotilaan anamneesia selvitettäessä kysyä myös liikunnasta, esimerkiksi maratonjuoksuharrastuksesta. Tämä saattaa estää tarpeettomat–ja kalliit–tutkimukset ja hoidot.

:peukku

Link to comment
Share on other sites

Onko ibuprofeenilla (esim. Burana) tai asetyylisalisyylihapolla (esim. Aspirin) eroa tuossa suhteessa?

Molemmat vähentävät munuaisten verenkiertoa ja munuaisten suodattaman nesteen määrää, joten eipä siinä suhteessa eroa liene. Pharmaca Fennica varoittaa molempien käytöstä munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä. Aspiriini ärsyttää maha-suolikanavaa yleensä vielä Buranaa enemmän, mutta molempien pidempiaikainen käyttö voi johtaa mahahaavaan jne.

Jos jotain kipulääkettä pitää käyttää, niin mieluummin sitten parasetamolia (Panadol, Para-Tabs jne), joka metaboloituu maksan eikä munuaisten kautta. Toisaalta, silläkin on kuvattu munuaisvaikutuksia etenkin yliannostuksessa tai pidempiaikaisessa käytössä.

Turvallisinta siis olisi olla turvautumatta mihinkään särkylääkkeeseen rasituksen aikana. :hiiviskely

Link to comment
Share on other sites

Tuotaniin :oops: :oops: pssst, saiskos vielä kysyä vähän intiimimpää juttua, jos ei ketään haittaa, eli entäs sitten nuo naistenvaivat.... ibuprofeeniahan voi kai käyttää runsaiden vuotojen hillitsemiseen.....käytin ennen kotirataultraa kolmen päivän ajan ibuprofeenia ohjeen salliman maksimimäärän, ja nappasin yhden tabletin vielä ennen lähtöä. Mitään tuossa mainittuja sivuvaikutuksia en olen tosin havainnut. Olisiko jatkossa kenties aihetta jättää nuo lääkkeet pois, tosin silloin jäisi lenkkikin tekemättä....

Link to comment
Share on other sites

Tuotaniin :oops: :oops: pssst, saiskos vielä kysyä vähän intiimimpää juttua, jos ei ketään haittaa, eli entäs sitten nuo naistenvaivat....

Minä kyllä pistelin surutta buranat yms. edes ajattelematta, onko niistä haittaa :hämmästynyt . Onneksi ei tullut mitään vaivoja sen takia.

Mutta pahoina päivinä nappasin panadol 1000mg kerta-annoksena kun pienempi annos ei vaikuttanut mitään.

Niin ja sitten tietenkin jossain vaiheessa niihin kipuihin oli määrätty panacod, bextra, voltaren jne...ja itse asiassa niistä ei ollut mitään hyötyä, yhtä vähän ne auttoi kuin panadolkin.

Itse uskoisin, että satunnainen buranan syönti naistenvaivoihin ei aiheuta hankaluuksia. Muistan lukeneeni (onkohan tuossa minunkaan muistiin luottamista), että pitäisi syödä pidempiä aikoja. Korjatkaa jos muistan väärin.

Link to comment
Share on other sites

No, ibuprofeenin vaikutusaika on noin 6 tuntia, joten muutaman aiemman päivän käyttö tuskin perustervettä ihmistä haittaa. Teoreettisesti lienee mahdollista, että juuri ennen pitkää juoksua otettu Burana olisi mukana pahentamassa tilannetta, jos juoksun aikana tulisi paha rabdomyolyysi, mutta eihän se todennäköinen vaihtoehto ole. Pitäisi olla kyllä tosi huono tuuri, ja kuivua pahasti juoksun aikana. Nesteytystä siis riittävästi!

Itse varoisin nimenomaan juoksun aikana ja heti sen jälkeen ottamasta särkylääkkeitä, jos siis on tullut noita muita oireita kuten esmes tummaa virtsaa. Tilapäinen käyttö muuten on ihan ok - taisin itsekin napata pari Buranaa viime syksynä ekan puolimaratonin jälkeen... :viheltely :loukkaantunut

Link to comment
Share on other sites

Olen yhden kerran osallistunut elämäni aikana juoksukilpailuun ja silloinkin buranan voimalla, joten siinä mielessä vaikea osallistua tähän keskusteluun, kun en tiedä millaista "puhtaana" kilpailu on. :nauru

Männäkesänä olin innokkaana lähdössä yrittämään ensimmäistä maraani, kun paria päivää ennen h-hetkeä iski funssa(ylirasitus???).

Kilpailupäivänä olo oli vielä todella väsynyt, nappasin buranan ja lähdin kilpailupaikalle, numerolappuja noutessani vaihdoin kuitenkin matkan puolikkaaseen. Yritin vähän verrytellä ennen lähtöä ja tuntui todella vaikealta, otin toisen buranan ja vaihdoin vielä matkan kymppiin.

Juoksu meni joten kuten, (jälkikasvu pääsi nöyryyttämään, kun osallistuivat samalle matkalle), ainoa ongelma oli suun kuivuminen.

Illalla iski sitten todella pahat vatsakivut, nukkumisesta ei puhettakaan (kuolenko/enkö kuolekkaan?), minun vatsalle buranajuoksut ei ole hyväksi.

Link to comment
Share on other sites

Illalla iski sitten todella pahat vatsakivut, nukkumisesta ei puhettakaan (kuolenko/enkö kuolekkaan?), minun vatsalle buranajuoksut ei ole hyväksi.

Tuosta innostuneena hain vielä yhden artikkelin, ja katso: Burana näyttää olevan maratoonarin vatsalle huonompi kuin aspiriini. Toisaalta myös kova ruumiillinen rasitus sinänsä voi aiheuttaa mahasuolikanavan oireita...

Int J Sport Nutr. 1999 Dec;9(4):426-33.

Intestinal permeability in runners in the 1996 Chicago marathon.

Smetanka RD, Lambert GP, Murray R, Eddy D, Horn M, Gisolfi CV.

Dept. of Exercise Science, University of Iowa, Iowa City 52242-1111, USA.

Abdominal cramping, nausea, diarrhea, and GI bleeding are often reported in long-distance runners. This study set out to determine the effects of prolonged (2-4 hrs) exercise and NSAID ingestion on gastric and intestinal permeability during the first 5 hrs following the 1996 Chicago Marathon. Thirty-four healthy volunteers (20 M, 14 F; ages 30-50) completed the race and ingested the test solution (5 g sucrose, 5 g lactulose, 2 g rhamnose, in 40 ml water) within 10-15 min. The urinary excretion ratio of lactulose/rhamnose was used to assess small intestine permeability; sucrose excretion was used to evaluate gastric impairment. There were no significant differences for mean training mileage, postrace rectal temperature, and percent dehydration between runners who ingested NSAIDs and those who did not. In all, 75% of subjects reported aspirin or ibuprofen ingestion before or during the race. Runners who ingested ibuprofen had significant elevations in urinary lactulose excretion and lactulose/rhamnose ratio, whereas those who ingested aspirin or who did not ingest either NSAID had no significant differences in urinary excretion of lactulose, rhamnose, sucrose, or lactulose/rhamnose ratio compared to resting controls. Thirteen of the 26 NSAID users and 4 of the 8 non-users reported GI symptoms. It is concluded that (a) ibuprofen but not aspirin ingestion during prolonged exercise may increase gastrointestinal permeability and lead to GI symptoms, and (B)prolonged exercise alone can produce GI symptoms.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy