Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Miten pää kestää?


Katsi
 Share

Recommended Posts

Olen juoksemassa tänä vuonna ensimmäistä maratonia. Aion juosta sen helsingissä.

Takana on kolme puolikasta kahden vuoden sisällä sekä yksi Pirkan hölkkä 33km, viime syksynä. Olen harjoitellut mielestäni hyvin.

Harjoituksiinion sisältynyt peruskestävyyttä, vauhtikestävyyttä, kuntosalia jne. Tunnen olevani fyysisesti sellaisessa kunnossa, että siltä osin matkan pitäisi taittua, vaikkakin rauhalliseen tahtiin.

Mutta.... Miten tuon pienen pääkoppa raukan saisi vakuuttuneeksi tästä asiasta? Mitä, jos usko itseen loppuu kesken matkan.

Olen kuullut, että tälläinen miettiminen on melko yleistäkin, varsinkin ensimmäisen pitkän juoksun yhteydessä. Puolikkaille en ole tälläistä joutunut pahemmin käymään läpi, ne ovat sujuneet. Pirkan hölkkä vähän mietitytti, mutta sekin meni ohi.

Nyt olen paininut itseni kanssa, että miten suhtautua, kestääkö pää jne.

Jos jollakin on taion ollut samankaltaisia ajatuksia, niin laittakaa ihmeessä vinkkiä, miten selvitä/psyykata itseä henkisesti näin pitkälle matkalle. KIITOS!

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 31
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Oman ensikerran muistan marathonilta ja kaikkea muuta kuin hyvin meni.. aika painui yli 5 tuntia ja viimeiset 10 kilometria tuli lähinnä käveltyä, vaikka juoksua yritin. Kieltämättä keskeyttäminen kävi mielessä useammin kuin kerran, mutta minua auttoi kun mietti niitä useita lenkkejä, joita tein juuri tämä päivä mielessä ja antaisinko niiden valua hukkaan ja antaa periksi? En aikonut antaa periksi, vaikka sitten konttaisin maaliin.

..ja varmaan 50€ osallistumismaksukin oli semmoinen lovi opiskelijabudjetissa, että ei sitä ihan helpolla viittinyt keskeyttää.

Helsingissä juoksin minäkin ja voin sanoa, että maalissa on tarjolla niin monipuolinen juoma/ruoka -tarjoilu, että sekin on yksi motivaation lähde, kun siellä 30km kohdilla odottelee sitä seuraava kilometrin merkkaustaulua.

Link to comment
Share on other sites

Oioi, miten tulikaan elävästi omat vuoden takaiset fiilikset mieliin... Eiköhän ihan jokainen ekakertalainen mietiskele noita juttuja enemmän tai vähemmän. Eihän sitä varmasti tiedäkään ennen kuin on maalissa.

Mulla oli lähtöviivalla ihan valtavan epävarma oli, viimeistelyt oli menneet pieleen, oli outoja jalkasärkyjä ja helle. Mua auttoi ensinnäkin se, että hyväksyin pelkän maaliin pääsyn tavoitteeksi, enkä asettanut mitään aikavaatimuksia itselleni. Tämä mielessä hölkkäilin tosi hitaasti, jotta en liian kovalla alkuvauhdilla aiheuttaisi sippiä kesken kaiken.

Pisin lenkki ennen maraa mulla oli puolikas, joten sun pohjas on jo ihan valtavan paljon varmempi, kun oot kerran jo Pirkan hölkänkin juossut - eihän siitä oo "enää" kun yhdeksän kilsaa! Kun matkan teko alkoi väsyttää, tsemppasin itseäni ihan kilometri kerrallaan. Huijasin itseäni lupaamalla, että tämän kilometrin jälkeen voin vähän kävellä, jos on ihan pakko. Eikä sitä pakkoa koskaan tullut, vaan kilometrit toisensa jälkeen vähenivät. En suostunut väsyneenä ajattelemaan kuinka paljon matkaa on vielä jäljellä vaan keskityin juuri siihen askeleeseen jota juoksin. Jotenkin onnistuin saavuttamaan "aivottoman tilan", joka auttoi: juoksin vain ja hoin itselleni, että kun nyt tämän matkan jaksan loppuun asti, niin mun ei tarvitse enää IKINÄ elämässäni juosta, jos en halua.

Viime vuoden HCR-paita, joka monella suomalaisella oli päällään Tukholmassa, toimi loistavana mantrana. Selässä luki "Run like you have never run before." Aina kun näin HCR-selän, ajattelin että piru vieköön, just tosta tässä on kyse! Tämän vuoden HCR-paidassa lukee Get addicted. Ajattelin juosta se päällä Tukholmassa, jos vaikka kannustaisi samaan tapaan jotain juoksutoveria, vaikkei toi niin hyvä slogan olekaan.

On myös hyvä muistaa, että kun maratonia varten harjoittelua on kevennetty ja hiilareita tankattu, on lähtökohta ihan toinen kuin lenkille lähtiessä. Koskaan et lähde lenkille niin hyvässä tikissä! Numerolappu ja kollektiivinen juoksuhurmos siivittävät myös kummasti.

Itse siis saavutin viime vuonna kai jonkinlaisen transsitilan ja nyt jännitän, että pystynkö siihen samaan toisenkin kerran (Tukholmassa). Eli vaikka tiedän, että olen sen jo kerran tehnyt, niin pään kestäminen arveluttaa silti... Siinä kai maratonin viehätys.

Sinulla on sitä paitsi vielä loistavasti aikaa treenaamiseen, joten ei mitään hätää. Hermoilu kuuluu asiaan! Itsevarmana, mutta riittävän nöyrin mielin vain liikkeelle ja hyvä tulee.

Link to comment
Share on other sites

Muistelen jostain täältä Seppolan keskustelusta lukeneeni, että tuo jo kokemasi "Pirkan hölkkä 33km" juostaan sen verran mäkisessä maastossa ja raskaammalla alustalla, että se vastaa raskaudeltaan aika lailla tarkalleen maratonia. Ja vaikka en reitillä ole itse käynytkään, uskon kyllä kokeneempia. Oikeasti maratonithan vedellään keskimäärin aivan lässynlässyn tasaisilla alustoilla! :hali_hehe: (Kuten myös oma ainokaiseni, Jyväskylän Finlandia-maraton.) Että siinä mielessä, sä olet oikeastaan jo tulikokeesi juossut! :rockwoot:

Link to comment
Share on other sites

Tuli siinä Pirkan hölkässä varmaan pari kilsaa siellä loppupuolella käveltyä, kun ei enää vain yksinkertaisesti jaksanut. Sit taas kulki maaliin asti, JOTENKIN aikaa meni yhteensä 4.30 ja jotain päälle, eli ei niin kamalan kova aika, paitsi minulle.

Maalissa olo oli, että helkutti, jalat soossina, muuta voittaja fiilis:voitto:, vaikka nimi sitten taas löytyy lopputuloslistan loppupuolelta.

Tosiaan tavoitteena on päästä maaliin oli aika sit mikä tahansa.

Mutta esim Pirkassa 30km kohdalla tuli olo, että tästä ei tule mitään. Joka paikkaa särki ja itku oli :cry: lähellä, kun mietin pitääkö jättää kesken?

Tätä pelkään nytkin. tuosta 30kn kohdasta on vielä matkaa 12km maaliin, joten huomattavasti enemmän, kuin Pirkan 3km mitä oli enää noista fiiliksistä jäljellä.

Toivotaan, että se tahto, joka vie vaikka läpi harmaan kiven, on vielä tuossa vaiheessa jäljellä, silloin sitä varmaankin tarvitaa.

Link to comment
Share on other sites

Kyllä uskon, että siinä kohtaa tahtoa on vielä jäljellä. Mielestäni on vain hyvä asia, että hieman pelkää tuota notkahdusta... Maratonille pitää lähteä hieman nöyrin mielin..Yllättää sitten positiivisesti, kun sitä ei tullutkaan! Toivottavasti!

Itse olen juossut pari kertaa maran tukholmassa ja pari kertaa pirkan hölkän. Minulle ainakin hölkkä oli aivan yhtä raskas kuin maratoni. Itse en olisi juurikin noiden 3 viimeisen km jälkeen juossut enää metriäkään hölkässä! Joskus tuntuu jo kympinkin lenkillä, että ei olisi jaksanut edes toista mokomaa, mutta marassa, myös helsingissä on sen verran porukkaa ja ihmiset tsemppaa toisiaan, joten uskon että selviät kunnolla maaliin asti!! Sisulla!:2vrolijk_08:

Link to comment
Share on other sites

Tähän ketjuun tekee mieli kommentoida, ettei se pää kestäkään, mutta riittää että jalat ja muu kroppa kestää.

Parempi siis luottaa tehtyihin harjoituksiin ja toteutuneisiin kilometrimääriin ja kylmästi mennä tavoitteiden mukaisesti. Eka maraton on tietysti eka ja viime vuoden debyytissä minulla pehmeni ensin pää. Tänä vuonna en jää liikaa spekuloimaan säällä, syömisillä, vammoilla ym. vaan lähden vetämään tavoitevauhtia ja urheilijoita lainatakseni "katsotaan mihin se riittää". Jos kolmessakympissä kävellään niin sitten kävellään.

Link to comment
Share on other sites

Sama fiilis on itselläni, kuin Katsilla. Viime vuonna juoksin kaksi puolikasta, ja tämän vuoden tavoitteena olisi sitten selvittää maraton läpi. Olen harjoitellut sinnikkäästi, mutta eniten mietin, miten pää kestää. Olen miettinyt kovasti otanko mp3 soittimen mukaan vai en.. Hyvinä päivinä musiikki tuntuu nostavan juoksuintoa, mutta huonoina hetkinä se saattaa vain ärsyttää... Onko kokeneilla maratoonareilla kokemuksia siitä, miten psyykkaaminen musiikin kanssa sujuu?

Link to comment
Share on other sites

Itse en tykkää kuunnella musiikkia varsinkaan pitkillä matkoilla. Jotenkin se alkaa minuakin ärsyttämään ja tulee "levoton" olo. Mä nautin siitä rauhasta, kun kukaan ei "mölise" korvaan vaan saa mennä omin ajatuksin, tai sitten olla ajattelematta yhtään mitään.

Sitten matkalla on varmasti ihmisiä kenen kanssa voi vaihtaa muutaman sanan, joten yksinäiseksi matkan ei pitäisi käydä.

Kiva kuulla, että muutkin miettii ja muillakin on ollut samanlaisia tuntemuksia kuin itsellä.

Lippu korkealle ja menoks. Vastaukset ovat olleet hyviä ja pikkuhiljaa alkaa usko itseen nousta. Ehkä nyt unelmani vihdoinkin toteutuu... Vaikka sitten kontaten maaliin.

Link to comment
Share on other sites

Tähän ketjuun tekee mieli kommentoida, ettei se pää kestäkään, mutta riittää että jalat ja muu kroppa kestää.

Parempi siis luottaa tehtyihin harjoituksiin ja toteutuneisiin kilometrimääriin ja kylmästi mennä tavoitteiden mukaisesti. Eka maraton on tietysti eka ja viime vuoden debyytissä minulla pehmeni ensin pää. Tänä vuonna en jää liikaa spekuloimaan säällä, syömisillä, vammoilla ym. vaan lähden vetämään tavoitevauhtia ja urheilijoita lainatakseni "katsotaan mihin se riittää". Jos kolmessakympissä kävellään niin sitten kävellään.[/quote

Kävellään sitten yhdessä, mutta alle neljän tunnin ;)

Link to comment
Share on other sites

Näyttääpä monella olevan sama pelko kuin minulla, ensimmäinen olisi tarkoitus juosta vajaan kuukauden päästä, eikö olo ole yhtään valmis. Vaikka puolikas meni tässä keväällä ihan helpon oloisesti (vähän alle 2 tunnin) niin kyllä tuo mitä odotettavissa on 30km jälkeen pelottaa.Tuo Tellervon ns. aivoton tila voisi auttaa, varsinkin jos vaimoltani kysytään olen sellaisen tilan saavuttanut jo vuosia sitten. Eli enköhän minäkin ole valmis kohta tuohon koitokseen.

Link to comment
Share on other sites

Näyttääpä monella olevan sama pelko kuin minulla, ensimmäinen olisi tarkoitus juosta vajaan kuukauden päästä, eikö olo ole yhtään valmis. Vaikka puolikas meni tässä keväällä ihan helpon oloisesti (vähän alle 2 tunnin) niin kyllä tuo mitä odotettavissa on 30km jälkeen pelottaa.Tuo Tellervon ns. aivoton tila voisi auttaa, varsinkin jos vaimoltani kysytään olen sellaisen tilan saavuttanut jo vuosia sitten. Eli enköhän minäkin ole valmis kohta tuohon koitokseen.

Siitä aivottomasta tilasta...meillä on kans kyselty, että "mitähän sä seuraavaks keksit" :bumps:

Mutta kait se on maltilla aloitettava :fryingpan:

Link to comment
Share on other sites

Itselläni viime vuonna Tukholmassa ensimmäinen maraton. Hyydyin neljän tunnin alituksesta, helteen lisäksi, nimenomaan siitä syystä ettei pää kestänyt. Aloin juosta vain fiilispohjalta 15 km:n jälkeen, keskittyminen herpaantui ja vauhti heitteli. Aika paljon pistäisin kokemattomuuden piikkiin. En nähnyt esim. toisella kierroksella kuin ehkä kolme (3!) kilometrikylttiä! Peesailin vähän väliä eri ryhmiä tai juoksijoita, jotka juoksivat yhtä epätasaisesti kuin minäkin.

Pahin moka oli ehkä se, että ensimmäisen kympin juttelin kaverini kanssa!

Pää vain kylmänä, vauhdin säilymisen / sykkeen tarkkaa seuraamista ja keskittynyttä juoksua katse ylhäällä ja hyvällä ryhdillä, niin kyllä se siitä!

Itse kuuntelen musaa yleensä vain pitkillä lenkeillä, toisinaan kyllä luonnonkin konsertteja. Numerolapun kanssa en "ämpäreitä" käytä. :thumbsup:

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy