Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Kouvolan puolimaraton


Recommended Posts

Kesken kilometrien keruuviikon kävin Kouvolassa juoksemassa ekan kerran järjestetyn puolimaratonin. Kun pohjilla oli 80 km juoksua edellisiltä neljältä päivältä, jalat olivat melkoisen jumissa. Lähdin tavoittelemaan 4.30/km vauhtia ja aika tasaisesti pystyin tuon vauhdin ylläpitämään. Melkoisen alhaisilla sykkeillä tuli kuitenkin mentyä, kun avg oli 155 (88%) ja max 159. Tuloksella 1.35.17 irtosi silti kakkostila Pojat50-sarjassa eli kovin oli heppoinen tulostaso.

Tuo Kouvolan reitti oli kyllä minun mieleen. Yksi kieppi, eikä juuri mitään rankkoja ylämäkiä. Alamäkiosuuksia tuntui olevan enemmän kuin ylämäkiä, vaikka lähtö ja maali olivat samassa paikassa. Jos tuota reititä juoksisi tuoreilla jaloilla, niin monessa paikassa voisi antautua vauhtihurjasteluun.

Hieno juoksutapahtuma tuo oli muutenkin, kun sääkin sattui suosimaan. Petrattavaa järjestäjillä on kuitenkin erityisesti reitin merkkaamisessa. Vaikka reitti on suht selväpiirteinen, oli harhaanjuoksemisen mahdollisuuksia lukuisia. Ja yhtään kilometrimerkintää reitillä ei ollut, mutta kaikillahan on nykyään matkamittarit omasta takaa :lolk:

Hiukan oli järjestäjillä vielä hakusessa asioista informoiminen. Juoksijoilla oli kuulemma mm. vapaa pääsy uimahalliin, mutta tuo tuli tietoon lähinnä huhupuheina. Arvonta- ja sijoituspalkintojen jakamismenettely oli myös melkoisen epäselvä. Osallistuivatkohan kilpasarjoissa juosseet myös arvontapalkintojen jakoon? Vai pitikö heidän tyytymän vain komeisiin pokaaleihin :voitto:

Uskomaton määrä työtähän tuollaisen tapahtuman järjestämisessä on, joten SUURET KIITOKSET JÄRJESTÄJILLE HIENOSTA KUNTOILUTAPAHTUMASTA! Ensi vuonna uudestaan virheistä ja puutteista oppien.

Link to comment
Share on other sites

Harmitti etten päässyt mukaan juoksemaan kun tuo kinttu HCR:n jäljiltä on edelleen jurrissa. Olin jonkun aikaa katsomassa juoksua ja olihan se kiva olla välillä katsomossakin. Reittiä tuli juoksua pariinkin otteeseen ennen HCR:ää, eihän se paha ole ollenkaan. Noin 150 osanottajaa oli ihan mukava määrä, tosin kyllä puolimarasta olisi voinut informoida vähän tehokkaammin - Juoksija-lehden tapahtumalistallekin Kouvolan puolimaraton ilmaantui vasta muutama päivä sitten. Myös tuloksia sai nettisivuille odottaa aika pitkään. Mutta ensi vuonna varmaan sitten uudemmalla innolla.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy