Jump to content
Juoksufoorumi.fi




Umpimähkä

Paras elokuva (tunnustus ja hehkuttelu)

Recommended Posts

Hesarin arvostelussa Ihmisen osa -romaanista kirjoitettiin, että nyt "Hotakainen on vihainen, moraalikoura nyrkissä".

 

Elokuvassa ihminen on tekojensa seurauksien äärellä ainakin silloin, kun puhujamestari Hienlahden ohjaama auto on töytäissyt Björkmanin näyttelemän Malmikunnaan siskontyttären kumoon. Malmikunnas on hetkeä aiemmin ravintolassa kehottanut siskontyttöään poistumaan, koska hänellä on asiaa, josta voi ilmeisesti puhua vain aikuisten kesken. Asiaa ei ehkä olisi, jos Malmikunnas olisi jotain muuta kuin valehtelija. Kun Malmikunnas hakee tasapainoa ravintolan ulkopuolella töytäisyn jälkeen, elokuva on parhaimmillaan.

 

Erinomainen tai ainakin pysäyttävä kohtaus on sekin, jossa Malmikunnas kohtaa siskontyttärensä pitkän ajan jälkeen. Tyttö luulee, että Malmikunnas on äidin työkaveri. Tässäkin kohtauksessa pelataan aika paljon dialogilla, mutta löydetään myös kasvot.

 

Yhden kohtauksen puhe tukkii täysin: sen jossa Malmikunnas ja toinen sisko puivat elämäänsä ja suhdetta vanhempiin jälkimmäisen työpaikan, pizzeria, terassintapaisella.

 

Paitsi Björkmania, kasvot, silmät, silmänympärykset, kroppa, myös kaupunkia täytyy kehua. Se on sopivalla tavalla alakuloinen.

 

En muista sanatarkasti. Onks sulla sellainen muffinsi siinä, kysyy Malmikunnas. Ei, nää on hanskat. Työhanskat on kikkailtu sellaiseksi paketiksi. Hykerryttävän hyvä.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihmisen osa oli kyllä erinomainen. Siis leffa, kirjaa en ole lukenut.

 

Oskarityrkyistä Jokeri on vielä näkemättä, ja pari muutakin. Jojo Rabbit oli kyllä loistava, ihan parhaimmistoa. Komiikka ja tragiikka vaihtelivat vuorojaan niin sujuvasti, että hengästytti pysyä kyydissä...

 

Once upon a time in Hollywood oli luotettavaa laatua; noloahan se olisi sutta tehdä sillä porukalla. Tarantinon viehtymys väkivaltaan menee omalla kohdalla vähän rajoille hetkittäin, mutta Q osaa vetää sen useimmiten tyylikkästi överiksi.

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Katsoin hyvän elokuvan. Yle Areenasta löytämäni Oppipoika osoittautui katsomisen arvoiseksi elokuvaksi. Se näki päivänvalon 2013, joten se oli ehdokkaana, kun kriitikot valitsivat 2010-luvun parasta kotimaista elokuvaa. Se ei menestynyt siinä kilpailussa, niin kuin se ei menestynyt toisessakaan kilpailussa. Se tavoitteli nimittäin myös Oscar-palkintoa. Oppipoika-elokuvassa ei puhuta suomea, ehkä siitä siksi ei ole juurikaan poristu.

 

Ei se ole täydellinen. On vaikea sanoa, onko se trilleri. Niin se esiteltiin ainakin Ylen sivuilla, ja kun sitä katsoin, katsoin sitä sellaisessa asennossa kuin trillereitä katsotaan.

 

Käsivarakamera tuo siihen intensiteettiä, ja varsinkin kun elokuva pysyy kuitenkin tyynenä kuin järven pinta kesäiltana,  niin ehkä siinä on sellaista hiipivää, mikä tekee trillerin ja kuuluu trilleriin. Pieniä värähtelyjä, se elää kuten järven pinta kesäiltana. Tällainenkin kuuluu trilleriin.

 

Ehkä se on psykologinen trilleri. Niin se esiteltiin Ylen sivuilla. Elokuvassa on salaisuuksia kätkevien huoneiden ja kaappien lisäksi majakan portaat, ne tuovat mieleen Vertigon. Mutta käy niin, että rakennustyö ei tuotakaan valmista taloa. Ei ainakaan sellaista joka tyydyttäisi katsojaa.

 

Se on pikemminkin hieno eristyksissä olevan paikan ja siellä elävien ihmisten kuvaus. Se ei ole pitkästyttävä, ei kertaakaan, minkä arvelen johtuvan siitä, että missään vaiheessa ei sorruta typeriin luontokuviin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö elokuva olisi matka majakkasaarelle. Se on myöskin notkea, mikä on hyvä saavutus elokuvalta, jonka tarina ajoittuu kauas menneisyyteen, 30-luvulle.

 

Musiikki on miellyttävää, ja kaunistakin, sen avulla luodaan myös jännitystä; tuntuu että asiat etenevät vääjämättömästi päätepisteeseen.

 

Majakkamestari pistää pianon palamaan. Ei ole ilmeisesti musiikkimiehiä. Ei tykkää edes kuunnella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ollut dystopiaelokuvien ja -sarjojen fani, mutta nyt tuli aika lailla paha pala purtavaksi eli  Ylellä näytetty Tie (The Road, vuodelta 2009). Puoleen väliin katsoin, sitten piti ottaa tuumaustauko. Dystopiaelokuvissa on aina ollut SE juttu, että ihmiset on hävinneet tai häviämässä, mutta luonto jatkaa kulkuaan, tässä Tie -elokuvassa on luontokin kuollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No nyt on Jokeri katsottuna, eikä tuo huono ollut. En kyllä ylläty, jos Phoenixin akan poika tuosta oskun kuittaa. Kun leffa on tehty niin, että se kulkee täysin päähenkilön varassa, on nyt ainakin jälkikäteen vaikea kuvitella kuka olisi homman hoitanut yhtä mallikkaasti.

 

1917 oli kyllä parhaan ohjauksen ja leikkauksen ansaitseva minun silmissä. Ulkomuistista ei tule toista pätkää mieleen, jossa koko elokuva näyttää yhdeltä otolta - mikä ei kuitenkaan ole niin itsetarkoituksellisen tai päälleliimatun tuntuista, ettei sitä unohtaisi elokuvaa katsoessa. En ole varma olisinko edes huomannut asiaa, ellei emäntä olisi jo alussa maininnut lukeneensa siitä arvosteluista, sen verran hyvin imaisi mukaansa. 

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
3 tuntia sitten, Kylmää terästä kirjoitti:

Yksi parhaista näyttelijöistä siirtyi sitten autuaammille kuvauspaikoille 103-vuotiaana. 

 

 

 

Toiset elävät vanhemmiksi, kuin useimmat. 

 

Kepeät mullat hänelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo. Kun heräsin ja luin uutisen, meni kyllä päivä pilalle. Jo muksuna tykkäsin Kirkistä, kun vanhoja länkkäreitä jne. näytettiin telkkarista.

 

Sitten, kun hän täytti 100 vuotta, muisteltiin hetki isän kanssa niitä elokuvia. Isäni kuoli vähän sen jälkeen. Nyt sitten Kirk Douglas on poissa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Castle. Tyypillistä ocker huumoria  parhaimmillaan. Svemmälle mennessä kertoo  Australialaisten oikeudesta elää omaan tyylinsä. Kunnan- ja valtion virkamiehille voi panna vastaan ja näyttää keskaria jopa korkeimmassa oikeudessa ja voittaa byrokratian jokaisella tasolla. Nähnyt tämän lilki kymmenen kertaa eikä huonone toistaessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koirat eivät käytä housuja ja Jättiläinen. Upeita elokuvia. On pakko laittaa 2010-luvun kotimaisia elokuvia paremmuusjärjestykseen. Ensin kuitenkin pari sanaa mainituista elokuvista.

 

Jättiläinen kertoo suomalaisesta korruptiosta eli hyvä veli -meiningistä. Elokuvassa mainitaankin usein verkostoituminen. Aluehallintoviraston johtaja on verkostoitunut, ja viinasta pitävä viraston työntekijä sanoo seminaarin illanvietossa lähtevänsä nyt verkostoitumaan. Elokuva on myös tapahtumien kuvaus. Sen keskiössä ovat Talvivaaran lupa-asiat, mikä tarkoittaa, että elokuvassa on puhuvia päitä. Massiivinen ja jylhä kaivos on kuin sotatanner; olen nähnyt Hesarissa komeita kuvia siitä. Tämä huomio tulee tähän siksi, että mietin, olisiko elokuvasta saanut vieläkin paremman. Ei elokuva kuitenkaan jää oikeussalidraama-tyyppiseksi sisätilapyörittelyksi. Kun elokuvan keskushenkilölle selviää, että omistukset pysyvät kätevästi piilossa, näytetään paskaista vettä. Paitsi vettä myös punaviiniä juodaan. Ihmettelin, miksi. Pikkusievää lipittelyä. Analysointia TKK:n insinööreistä? Lisäksi; viraston johtaja, jota näyttelee Peter Franzen, on liian tyylikäs. Liian amerikkalainen (kuin suoraan amerikkalaisesta elokuvasta). Elokuvasta olisi kannattanut tehdä räkäisempi. On siinä herrojen metsästysporukka, ja kerrotaan hiton huono vitsi. En kerro sitä tässä, koska se on niin väsynyt. Yhden kerran petyin elokuvan aikana. Kun viraston johtaja ja nuori insinööri, joka elokuvan alussa tulee virastoon töihin, ovat passissa, kädestä toiseen ei kuljekaan taskumatti vaan jazz-tupakka. Ja ikävä kyllä juuri siitä on kyse, huumetestistä, eli viraston johtaja on pelimies. Ehdin jo iloita, että nyt tekijät ovat laittaneet elokuvaan rönsyn joka jätetään leijumaan ilmaan, jota ei selitetä, avata. Mutta tosiaan, pettymys. Ja pitää tietysti mainita Pekka Perä, Jani Volanen näyttelee. Elokuvaa katsoessa mietin, olisiko sitä voinut kuljettaa suurmieskuvauksen suuntaan. En kaipaa mitään kelkkoja, Rosebud, ja on varmaan niin, että elokuva on hyvä tuollaisena. Perä raivoaa pari kertaa, ja etäyhteyden aikana näkyy raivoava mies mutta ääntä ei kuulu. Se on hieno. Elokuva on erinomainen. Taas kerran voi todeta, että Suomessa on hurja määrä loistavia näyttelijöitä. Jos kotimainen elokuva ei maistu tai ei menesty maailmalla, ei kannata osoittaa sormella näyttelijäkuntaa kohti. Ja tämä elokuva osoittaa senkin, että Suomessa osataan tehdä käsikirjoituksia. Ja sen, että Aleksi Salmenperän elokuvat kannattaa katsoa. Mutta että trilleri, poliittinen trilleri. Pitää ehkä katsoa jostakin käsikirjasta, mitä "trilleri" tarkoittaa.

 

Koirat-elokuva kamppailee kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan tittelistä Surmanluotien kanssa mutta jää kakkossijalle, koska se ei ole "suuri elokuva": Surmanluodit on paitsi hieno elokuva myös hieno tutkielma aikakaudesta. Toinen tällainen suuri elokuva on Louhimiehen Paha maa. Mietin, voisiko Jättiläinen olla suuri elokuva, mutta jo heti kun huomasin, että elokuvan kesto on puolitoista tuntia, ymmärsin että ei.

 

Kritiikeissä mainitaan, että Koirat on musta komedia, mutta koska olin lukenut kritiikit viime syksynä ja katsoin elokuvan nyt, niin se, että elokuva on myös komedia, yllätti. Odotin tietysti, että SM-sessiot kääntävät suupieleni hymyyn. Eikä tämä, että elokuva on myös komedia, ole siis moite. Ei tietenkään. Jos kerran elokuva on mielestäni loistava, ei siinä voi olla juurikaan korjattavaa.

 

Elokuva on hiukan sovinnainen. Tarkoitan, että päähenkilön tyttären kautta elokuvaan tuodaan sellaista, minkä olisi voinut jättää pois. Elokuva muistuttaa: muista huolehtia lapsestasi. Jos tämä olisi jätetty pois, elokuvasta olisi tullut brutaalimpi ja omaperäisempi. Lisäksi väläytetään mahdollisuutta, että kaksi ihmistä kohtaavat ja solmivat (perinteisen) parisuhteen. Lisäksi täytyy ihmetellä Jani Volasen näyttelemän kollegan visiittejä päähenkilön lähietäisyyteen. Ikään kuin kertoja kävisi kertomassa tarpeellisia tietoja, ja nimenomaan elokuvan katsojalle.

 

Elokuvan lopusta on vielä sanottava että vaikka siinä kaksi ihmistä ovat vastakkain niin että katsoja arvelee siitä seuraavan jotain, loppu on huikeinta mitä kotimainen elokuva on tarjonnut. Tulion Olet mennyt minun vereeni on hieno elokuva, ja sen loppu on erittäin hieno. Niin on Koirienkin loppu. Sata pistettä.

 

En ole tietenkään nähnyt kuin osan 2010-luvun kotimaisista elokuvista. Tässä viisi parasta.

 

1. Koirat eivät käytä housuja

2. Betoniyö

3. Jättiläinen

4. Hymyilevä mies

5. Rare Exports

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirpparilöytö 1e. Amerikkalaisen elokuvan kultakauden Vanishing Point (Nasta laudassa) 1971. Traumatisoitunut virkaheitto poliisi, Vietnam-veteraani, piripää Kowalski saa tehtäväksi toimittaa Dodge Challencerin  Denveristä San Franciscoon viikonlopunaikana, joka tehtävä muuttuu vedonlyönniksi 15 tunnissa.

V8 jyrisee kulttielokuvassa. 10 points!

 

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä



×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy