Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Sign in to follow this  
tyrsky

Miten juoksuharrastuksenne sai alkunsa?

Recommended Posts

Pyykkilauta oli hautautunut jonnekin ja rupesin sitä etsimään uudelleen.9kg lähtenyt ja jotakin jo näkyy.

Kilpapyörällä ja muutenkin pyörällä mennyt joten PK-kunto ainakin riittävä.Salitreeniäkin 20v ei tarvi lihaksiakaan erikseen treenata.

Juoksemisen rentoutta ja taloudellisuutta pitää vielä paljon opetella,kai ne km jotain opettaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tule pelkästään alku vaan myös juoksuharrastuksen kehitys..

Ala-asteella olin paljon pelaillut jalkapalloa välitunneilla ja yläaste- ja lukioaikoina sekä opiskelujen parina ekana vuonna kulkenut melko paljon polkupyörällä, joten kunto on aina ollut vähintään kohtuullinen. Ysillä taisi cooperissa mennä jotain 2500m.

Keväällä 2000(ekan tai tokan opiskeluvuoden jälkeen) minulla oli palvelukseenastumismääräys heinäkuulle. Ajattelin että armeijasta selviää helpommalla, jos on hyvässä kunnossa, niin alettiin kaverin kanssa lenkkeillä, juostiin Suolijärveä ympäri (4.35km melko mäkistä). Juostiin tuo kesä keskimäärin n. 3 kertaa viikossa.

Vaihdoin kuitenkin sivariin joten ei sitten armeijassa tullutkaan kauaa viivyttyä, mutta lenkkeily jatkui silti.

Suolijärven kiertämiseen kuluva aika putosi kesän aikana ihan mukavasti, ja coopertuloskin nousi parillasadalla metrillä, taisi kehittyä vajaasta 2700 metristä 2900 metriin tuon kesän aikana. (siihen vajaaseen 2700aan se oli noussut lähinnä työmatkapyöräilyllä sekä kung fu:lla, jota harrastin puoli vuotta)

Loppukesästä sitten kävin ekassa juoksutapahtumassa, Toijalan moottorietiejuoksussa, jossa kymppi meni 49 minuuttiin.

Tuon jälkeen seuravaavat vajaat 2 vuotta juokseminen oli sitten vähän epäsäännöllistä, silloin tällöin, keskimääräinen lenkin pituus kuitenkin kasvoi jonnekin 7 kilometriin.

2002 jotkut kaverit olivat menossa HCMlle, aloin treenata heidän mukanaan ja suunnittelin meneväni mukaan.

Aloitin kuitenkin treenin vähän liian myöhään ja myös polveen tuli rasitusvamma, joten maratonsuunnitelmat jäi tuolta kesältä; kaksi puolimaratonia tuli kaverien kanssa juostua, toisen piti olla 28km mutta jätin kesken kun polvessa tuntui liikaa.

Luulin sitten että minussa on vaan synnynnäinen vika eikä polveni vaan kestä juoksun rasitusta kunnolla eikä minusta ole maratonille. Juoksu jatkui satunnaisena lenkeilynä lyhyillä matkoilla.

2 vuotta myöhemmin(2004) eräs itseäni selvästi huonokuntoisempi kaveri päätti alkaa treenaaman maratonia varten.

Aloin treenaamaan mukana, ja päätin että en voi antaa kaverin mennä minusta kunnossa ohi; kaikki ne matkat, mitä polveni kestää, pitää minulla mennä kaveria nopeammin.

Juostiin taas puolikas kaveriporukalla, ja yllätykseksi polveen ei sattunutkaan yhtään. Se oli parin vuoden aikana vahvistunut selvästi.

Joten sitten vaan ilmoittautuminen HCMlle sisään, ja se tuli sinä kesänä juostua, tosin eri kaverin kanssa; alunperin maratonin juoksemisesta innostunut kaveri jänisti, ja suuren henkisen painostuksen ja julkisen nöyryytyksen jälkeen päätyi sitten kuitenkin juoksemaan Joutsenon maratoninn myöhemmin syksyllä.(tämä kaikki painostus ja nöyryytys tehtiin sen omaksi parhaaksi)

HCM oli hyvin tuskainen, seinä iski pahasti 25 km:ssä, aikaa meni jotain 4:21:33 ja sen jälkeen oli pahat rasitusvammat jaloissa, juokseminen sitten jäi hiukan vähemmälle(muttei loppunut kokonaan) seuraavaksi muutamaksi vuodeksi treenin keskittyessä enemmän punttisalipuolelle, jossa tuli kyllä aika mukavaa kehitystä.

Tosin kyllä joka vuosi tuossa tuon jälkeen mietin, että "josko tänä vuonna jonkun maratonin juoksisi" mutta monen vuoden ajan tuli aina jotain esteitä..

Tyypillinen juoksukilometrimäärä näinä vuosina olin. 500km/vuosi

2007 syksyllä sitten Miikan(kivijalka) kanssa alettiin suunnitella reissua tammikuulle tiberias-maratoniin israeliin; Miika ei tuolloin ollut juossut yhtään maratonia. Molemmilla tuli kuitenkin liian kiireinen alkutalvi, että reissu jäi tuona vuonna tekemättä.

Kesä 2008 meni satunnaisela lenkkeilyllä sekä loppukesästä iltarasteilulla.

Syksyllä sitten tuli Miikan kanssa Tiberias-maraton taas puheeksi, ja nyt näytti kalenterissa oleva tila paremmalta niin oikeasti alettiin treenata tuota varten, ilmoittauduttiin ja myös hankittiin lentoliput ja lähdettiin.

Tiberiassa alittui 4h (3:51:59), hävisin Miikalle 17 sekuntia, Miika meni maalisuoralla ohi sanomatta mitään

Tuosta 2008 syksyn treenikauden alusta lähtien pysyi sellainen >100km/kk treenimäärä tuonne tämän helmikuulle asti, jolloin treenin määrä nousi selvästi, lähemmäs 200km/kk tasoa, ja tätä treenikautta eletään edelleen.

Ja päätavoitteet tosiaan nykyään triahtlonissa eikä juoksussa.'

Kehoni painoon juokseminen ei ole koskaan vaikuttanut millään tavalla.

Juokseminen on kyllä vaikuttanut siihen, että rasvaa on hiukan palanut ja lihasta jalkoihin tullut lisää, mutta tämä tapahtunut niin samassa suhteessa että paino ei ole siitä miksikään muuttunut. (eikä sitä rasvaa ole koskaan ollut kovin paljoa)

Alunperin (täyteen pituuteeni kasvettuani) painoin n. 63 kg, tämänpainoisena aloitin juoksemisen.

Ensimmäinen punttisalikausi (ennen ekaa maratonsuunnitelmaa) nosti painon n. 68 kiloon.

Toinen punttisalikausi (heti ekan juostun maratonin jälkeen) nosti painon n. 74 kiloon.

Kolmas punttisalikausi (vuosi ennen toista maratoniani) nosti painon n. 79 kiloon.

Tästä se on sitten taas pudonnut n. 76 kiloon punttisalikäyntien jäätyä vähemmälle; tämänpainoisena olen kaikki ennätykseni tehnyt.

Ja tosiaan kaikki, mikä punttisalilla tullut lisää, on ollut lihasta.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina harrastanut liikuntaa eri muodoissa ja nauttinut omien rajojeni koettelemisesta. Joskus yläaste- ja lukioaikoina olen vähän juossutkin, mutta silloin se ei kuitenkaan ollut nykyisenlaista tavoitteellista menoa, ja lenkitkin oli ihan lyhyitä.

Sitten keväällä 2008 alkoi jostain hiipiä mieleen ajatus, jotta jospa sitä alkaisi treenata puolimaratonille. Ehkä siihen vaikutti se, että pari tuttua harrasti juoksua, ja minä ramppasin 5xvko erilaisissa jumpissa ja spinningissä, joiden harrastaminen vaikeutui työpaikan vaihduttua. Kaverini vinkkasi minulle Seppolasta, ja siitä olen kyllä tyytyväinen! Täältä olen saanut monet hyvät vinkit harjoitteluun.

Aluksi juoksin pari kertaa viikossa ja kävin joissain jumpissakin lisäksi. Syksyllä 2008 juoksin ekan puolikkaani ja fiilis oli mahtava! Sitten pikkuhiljaa tuntui, että jumpat saa jäädä. Haluan juosta enemmän, kovempaa ja pidemmälle. Siitä asti olen koko ajan pikkuhiljaa lisännyt harjoittelua. Silloin kyllä ajattelin vielä, että maratonille tuskin koskaan menen. Luulin, että se vaatii aivan liikaa asialle omistautumista. Vaan kuinkas kävikään; vuonna 2009 olin jo ilmoittautunut maratonille, jossa en tosin päässyt starttaamaan sairastumisen takia. Vasta tänä keväänä pääsin juoksemaan ensimmäisen maratonini ja olin kyllä onneni kukkuloilla! Luvassa on taatusti lisää sitä herkkua, mikäli saan vaan olla terve ja harjoitella ja kilpailla. Haaveilen myös ultramatkoista, vaikka järki sanoo, että en ole sellaisiin vielä valmis.

Nykyisin tuntuu, että elämäni pyörii juoksun ympärillä. Silloin kun en juokse, niin ajattelen juoksua; suunnittelen treenejä, puin mielessäni menneitä harjoituksia, haaveilen omien ennätysten lyömisestä jne. Juoksusta on tullut hyvin tavoitteellista ja olen asettanut itselleni sellaisia päämääriä, etten ilkeä edes ääneen sanoa. No, saahan sitä haaveilla! Olen myös siinä määrin addiktoitunut juoksuun, että mikäli en sairauden tai vamman takia pääse lenkille, tulen tosi ahdistuneeksi. Se on kyllä aika pelottavaa, koska viime kädessä terveys ei ole kuitenkaan täysin omassa kontrollissa ja ymmärrän kyllä, että tämä lysti voi loppua haluamattani milloin vaan.

Loppukaneetiksi voinen todeta (parilla kliseellä höystettynä), että olen hyvin onnellinen kun löysin kestävyysjuoksuharrastuksen. Olen sitä kautta päässyt kokemaan hyvin monenlaisia tunteita ja oppinut myös itsestäni kaikenlaista. Niitä hyvän kisan tai ihan vaan hyvän lenkin jälkeisiä fiiliksiä ei korvaa mikään! Tärkeintä tässä on se itsensä voittaminen, mutta myönnettäköön, että kyllä se toisten voittaminenkin hyvältä tuntuu. Ja minäkö en muka ole mikään kilpailuhenkinen luonne!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alkukesästä 2008 paras kaverini (ja poikani kummisetä) Raimo (nimi muutettu), tuli kylään ja esitteli uuden tyttöystävänsä, joka oli käynyt kokeilemassa Tukholman maratonia (Raimo kannustamassa), mutta oli valitettavasti joutunut keskeyttämään puolimatkassa.

Raimo (175cm/n.125kg) ilmoitti ylväällä rintaäänellä: "Minä juoksen ensi keväänä Tukholmassa maratonin!". Välitön refleksinomainen vastaukseni (olin silloin n. 177cm/90kg) oli: "Jos sinä juokset, niin juoksen minäkin!".

No, siitä se hölkkääminen alkoi. Kumpikaan meistä tosin ei juossut maratonia seuraavana keväänä. Mutta mä juoksin HCM:llä sitten samana kesänä. Ja vaikka 30km jälkeen vannoinkin Lauttasaaressa, että "ei enää ikinä", olin jäänyt koukkuun...

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakastuin juoksemiseen ja urheiluun ylipäänsä yläasteen loputtua. Ihan skidinä tuli myös tietysti hiihdettyä, jokaset koulun kisat on käyty sivakoimassa ja hieman omaksi iloksikin. Lätkäjoukkueeseen liityin 1992 ja pelasin aktiivisesti 10 vuotta. Samaan aikaan juoksin, uin, spinnasin ja salitreenasin - juoksumatkat tapasin yhdistää ennen lätkämatsia (juoksin hallille kotoota kotipeliin 6 km, sit pelin jälkeen takas sama matka, mikä alko sitte olla jo vääääähän liikaa, iski ylirasitus ja ylikunto)..

Coopperia tahkosin intissä ekaa kertaa 1997, 2800m tais olla sillon paras. Rajan hommissa ollessani sain tavoitteeni 3000 metriä siinä läpitte. Nyt en ole aikoihin juossut kunnolla, kun vuonna 2003 mulla alkoivat kivut päkiöissä ja ranteissa ja alkuvuodesta 2004 dg oli nivelreuma. Onneks kultahoito on saanu meikäläisen päkiät kondikseen ja nyt, vihdoin viimein, kauan muita ihailtuani, hankin kunnon juoksulenkkarit ja aloin vanhan rakkauteni uudelleen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

enon mukana pikku skidinä lenkil..siit se jotenkin alku sykäys sai käyntinsä..faijakin oli vissiin reenannu vähän juoksuu...

sit kun joskus 5-6 luokal 1km meni reenaamatta jononkin 3..fundeeras et jos pikkusen kovempaa

sit joskus...et jos vaikka reenais...sit tuli reenattuu jonkun verran ..ja eri lajeikin kokeiltuu...mut

 hölkkä säilyny viekin..mikä  on mulle ihan mahtava juttu..nykyään saa myös reenata ..eikä 

 1km meinaa mennä siihen 3...näin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jahas. Muinainen ketju... Joo. Tästä on muissa yhteyksissä juttua. Virenin ja Maaningan ansiota. Ja isän, jonka kanssa katsottiin telkkarista yleisurheilua. Moskovan kymppi oli iso juttu vuonna 1980. Poikien kanssa juostiin kilpaa koko syksy. Vanhempi veli sitten kilpaili piirikunnan tasolla.

 

Joskus teininä oli liikunta välillä aika vähäistä, enimmäkseen pelattiin tietokoneella, mutta kipinä löytyi jälleen noin 17-18 -vuotiaana ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tosin kilpailemaan ryhdyin vasta 35-vuotiaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koko nuoruus ja osa aikuisikääkin tullut höntsättyä pallopelejä ja salibandyä sitten ihan numero paidassa. Jotain peruskuntoa yritti pitää yllä pyöräilyllä, kun juoksua olin aina inhonnut. Sitten elämäntilanne muuttui ja pyörälenkitkin jäivät, tilalle tuli koirankusetus ja satunnaiset patikkareissut. Yhdellä noista juttelin takavuosien maajoukkuetason urheilijan kanssa ja kehaisin, että kunnossa oot vieläkin. Siihen tuo vastasi, että joo, pitää laittaa "rahaa pankkiin" vanhuutta ajatellen. Nuo sanat jäivät kolkuttelemaan alitajuntaan, mutta en vielä tässä vaiheessa muuttanut elintapojani. Reissun jälkeen vaimo valitteli, että ei oo mitään tekemistä. Sanoin, että mee lenkille. Se saakeli lähti. Pakko oli lähteä itekin. Tiesin parin aiemman yrityksen ja erehdyksen kautta, että pari viikkoa menee vielä ja sitten tyssää. Tällä kertaa kaivoin alitajunnasta nuo em. sanat ja hammasta purren jatkoin taaperrusta. Olin meinaan purkanut reissun kuvasaaliin ja totesin kauhuissani, että jos kamera lisää viis kiloa, mulla oli liikaa kameroita mukana. Samalla tiellä ollaan edelleen, 10 kiloa kevyempänä, mutta neljää sykemittaria rikkaampana (kameroitakin on tullut lisää, mutta paino on silti pysynyt aisoissa). Viideskin mittari on jossain laatikon pohjalla, mutta siinä ei ole ollut virtaa n. 15 vuoteen, kun ei ole datansiirtomahdollisuutta. Pakko myöntää, että tuo laitehulluus on ollut vahva motivaattori.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä


  • Talviale!

    Alennukset jopa -60%


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy