Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Tukholman maraton


luna
 Share

Recommended Posts

Aion juosta ensimmäisen maratonin Tukholmassa tänä keväänä.

Tarvitsisin apua käytnnön järjestelyissä, eli miten olette ilmoittautuneet Tukholman maratonille? Tehdäänkö Tukholmaan jotain ns. maraton-matkoja, joihin kuuluisi osallistuminen ja edestakaiset laivamatkat ja mistähän niitä mahdollisesti voisi tiedustella? Ajattelin, että yksin matkaavana olisi helpompaa, kun kaikki käytännön järjestelyt (numeroiden hakeminen ym.) olisi valmiiksi hoidettuna...

Link to comment
Share on other sites

Myös Juoksija-lehti järjestää yhdessä Kaleva Travelin kanssa risteilyn. Itse olin ensikertalaisena maratonilla viime vuonna, ja mielestäni järjestelyt olivat loistavat. Safka ja asiantuntijoiden luennot menomatkalla kuuluivat hintaan, numeroiden hakeminen kisapaikalta oli hoidettu (sai terminaalista) jne., eikä tosiaankaan tarvinnut vaivata päätään millään jutuilla, pystyi kunnolla keskittymään itse asiaan. :pois

Ja tänä vuonna otetaan uusiksi! Sekaan vaan, laivalla oli kivaa samanhenkisessä porukassa. Oli todellinen voittajaolo! 1st.gif

Matkoja varmaankin järjestävät muutkin matkatoimistot. Mä voin ainakin tätä suositella.

Link to comment
Share on other sites

Kiitos vinkeistä! Suomen matkatoimiston kaikki paikat näyttivät olevan loppuunmyytyjä. Travel Kalevaan soitan heti huomenna ja yritän varata matkan. Taidankin olla liian myöhään liikkeellä.

Jos ei muu auta, niin täytyy mennä päivää aikaisemmin Ruotsiin ja järjestää kaikki itse. On vaan pakko päästä mukaan, kun on jo psyykannut itsensä suureen koitokseen...

Link to comment
Share on other sites

Luulis, että Kaleva Travelin kautta vielä mahtuis mukaan. Ainakin viime Juoksijan numerossa oli mainos. Jos et kuitenkaan saa valmismatkaa, kannattaa huomioida se, että Tukholmaan otetaan mukaan n. 17 000 juoksijaa, ja tällä hetkellä ilmoittautuneita sinne on vajaa 9000. Viime vuonna osanottajajoukkio oli täynnä muistaakseni joskus maalis-huhtikuun korvilla.

Link to comment
Share on other sites

Kiitos vinkeistä! Suomen matkatoimiston kaikki paikat näyttivät olevan loppuunmyytyjä. Travel Kalevaan soitan heti huomenna ja yritän varata matkan. Taidankin olla liian myöhään liikkeellä.

Jos ei muu auta, niin täytyy mennä päivää aikaisemmin Ruotsiin ja järjestää kaikki itse. On vaan pakko päästä mukaan, kun on jo psyykannut itsensä suureen koitokseen...

Peruutuspaikkoja kannattaa myös kysellä esimerkiksi täällä keskustelupalstalla. Aina niitä viime hetken esteitä tulee ihmisille ja hyvällä tuurilla voit saada paikan. Vastikään tuolla joissakin keskusteluketjussa joku kauppasi miespaikkaa...

Link to comment
Share on other sites

Minä päädyin myös omatoimiseen matkaan, kun nuo risteilyjen hinnat tuntuivat kovilta. Ruotsalaisen Fly Me:n kautta tilatut lennot tulivat maksamaan 74 €/hlö (meno-paluu, Helsinki - Tukholma, Arlanda), kun varasin tuossa marraskuulla. Nyt näyttäisi hinta olevan 108 €/hlö. Näillä halpayhtiöillä saa yleensä sitä edullisemmat liput, mitä aikaisemmin on liikkeellä.

Hotellin varasin netin kautta ja stadionin läheltä. Kaksi yötä kahden hengen huoneessa lisävuoteella irtosi hintaan noin 2000 kruunua eli taitaa olla siinä 220 euroa. Koko viikonlopun reissu lentoineen ja majoituksineen kahdelle aikuiselle ja yhdelle alle 2-vuotiaalle lapselle tuli maksamaan 367 €.

Laivareissulla on varmasti omat hyvät puolensa ja hieno tunnelma, mutta kalliimmaksi tulee ja näin itse järjestettynä on perjantaina ja sunnuntaina vielä vapaa-aikaa Tukholmassa perheen kanssa. Perjantain ollaan perillä jo puolen päivän aikoihin ja sunnuntain paluulento lähtee illalla kuuden aikoihin.

Link to comment
Share on other sites

Varasin Kaleva Travelista yhdelle hengelle paikan 4 hengen B-hytistä. Hinnaksi tuli 160€ + varausmaksu 9€+ maratonin osallistumismaksu 63€. Eli aikamoisen kallis risteilyksi! Mutta toisaalta kokemus on varmasti ainutlaatuinen ja tunnelma mahtava. Ja tietysti pääsee helpommalla... Ainakin näin ekakertalaisena osaa arvostaa sitä, että saa täysillä keskittyä juoksuun, eikä tarvitse huolehtia mistään muusta. Treenimotivaatiokin kasvaa, kun matka on oikeasti varattu ja kohta maksettukin!

Link to comment
Share on other sites

Minä hankin matkan Blue1 (Hki-Arlanda). Lähtö lauantai aamulla niin, että kerkiää ennen klo.12:sta (numerot pitää noutaa viimeistään) stadionin läheltä olevasta Östermalmin koululta. Junalla pääsee kätevästi Arlandasta Tukholman keskustaan ja seltä metrolla numeronjakopaikalle.

Otan repun mukaan, jossa vaihtovaatteet. Juoksun jälkeen haen repun säilytyksestä ja suuntaan hotellille, minkä varasin kätevästi netin kautta, blue1:n sivuilta.

Paluu sunnuntaina myöhään koneella niin kerkiää seuraavana päivänä kävellä Tukholman kaduilla palautellen.

- Lennot (meno-paluu): 97€

- Hotelleista löytyy hyviä siinä 60-90 €

= n.150-180 € :kädet

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy