Jump to content
Juoksufoorumi.fi

kasvatusvastuu


justus
 Share

Recommended Posts

  • Replies 126
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Vaikka kasvattaa lapsensa kuinka hyvin, heistä voi tulla mitä vain.

Aika vaarallista ajattelua. Vastuu on suuri ja vaikka meitä itseämme ei olisikaan kasvatettu "oikein", on meillä kaikki mahdollisuudet tarjota omille lapsillemme parempaa. Jokainen lapsi löytää aikuisiällä lapsuudestaan jotain korjattavaa, mutta sen yli on vain päästävä.

Vaikka meillä ei olisikaan valmiuksia mielenterveystyöhön, pitäisi meidän osata lukea lapsiamme ja olla heistä kiinnostunut. Silloinkin - ja etenkin silloin - kun he etääntyvät meistä. On suurta kasvatusvastuun pakoilua väittää, että on sama miten lapset kasvatetaan - ympäristö muokkaa heitä kuitenkin. Tärkeimmät vuodet ovat ne ensimmäiset, ne, joissa vanhemmilla on kaikki avaimet käsissään. Ja vaikka lapset olisivat samasta perheestä, on heidän kokemuksensa lapsuudestaan ja kasvatuksestaan luonnollisesti erilaisia jo luontaisen temperamentin takia sekä sen, että kaikkia lapsia ei kasvateta saman kaavan mukaan: esikoisen kanssa ollaan ehkä varovaisempia ja luotetaan kirjatietoon, toisen kanssa ollaan rennompia ja luotetaan omaan vaistoon, kolmas on ehkä vaativampi vauva ja lapsi, neljäs... Myös syntymäjärjestys vaikuttaa. Lisäksi perhetilanteet vaihtelevat, asuinpaikka ja työtilanteet vaihtelevat, tukiverkko saattaa puuttua tai rakoilla jne.

Vaikka puhunkin vanhempien vastuusta, ei tarkoitukseni ole syyllistää. Lähinnä haluaisin, että he, joilla vielä on mahdollisuus tekisivät jotain. Ottaisivat lapsensa pahan olon tai syrjäänvetäytymisen vakavasti. Kuuntelisivat lapsen puheita ja keskustelisivat. Ettei the Timesin luoma kuva Suomesta olisi pian totta...

Link to comment
Share on other sites

Vaikka kasvattaa lapsensa kuinka hyvin, heistä voi tulla mitä vain. Jokainen on oma persoonansa. Tuleeko sinun lapsestasi presidentti tai pääministeri???

Jokainen aikuinen ei voi olla psykiatri, mielenterveyshoitaja tai muu vastaava.

Tämä on totta. EN ole holhousyhteiskunnan kannattaja edes penemmässä mittakaavassa, tarkoittaen sitä penintä yksikköä myös, eli perhettä.

Minulle on erittäin tarkeää, että tämä meidän tyttö (nyt 4. luokalla ala-asteella) mieltää meidät meidät vanhemmat ensisijaisesti perheenjäsenikseen ja kavereikseen, ja saa kasvaa ilman uskonnollisia, voimakkaita eettisiä, tai muutenkaan yhteiskunnallisia valmismalleja tälle tuputtamatta.

Mitä on kasvatus? ja mitä tekemistä päivämäärällä 7.11.2007 on tämän sanan kanssa? Tai päivämäärällä 11.9.2001 tai millä tahansa päivämäärällä? Oisko syytä jättää ihmiset rauhaan, eikä revitellä näillä nettipalstoilla turhaan tämän asian tiimoilta.

Tälle palstalle on todennäköisesti kirjautununeena jopa aika monta sellaista ihmistä, jotka ovat tällä hetkellä akuutissa kriisissä, tuon 7.11. trakedian takia, eivät todellakaan halua enää lukea ja kuulla joka tuutista "älyllisiä pohdintoja" aiheesta, tai edes siihen viitaten.

Niinpä ehdottaisin, että ei avattais tänne viestiketjuja enempää, jotka ovat ahdistavia useille lukijoille. Pidetään mieluummin tämä palsta juoksupalstana. Niin haluaa uskoakseni ylivoimainen enemmistö ihmisistä.

Link to comment
Share on other sites

En ota kantaa yllä mainittuihin tapahtumiin.

Mutta vanhemmuudesta...

Ei tarvitse olla lääkäri, psykiatri, kuraattori tai mikään muukaan.

Alan kirjallisuudessa puhutaan paljon "riittävän hyvästä" vanhemmuudesta.

Läsnä oleminen, välittäminen ja turvallisten rajojen asettaminen riittävät jo erittäin pitkälle.:love0034:

Link to comment
Share on other sites

Alan kirjallisuudessa puhutaan paljon "riittävän hyvästä" vanhemmuudesta.

Läsnä oleminen, välittäminen ja turvallisten rajojen asettaminen riittävät jo erittäin pitkälle.:love0034:

Kyllä Jiiveen on pakko tietää, ja tietääkin. Minä tykkään tuosta "riittävän hyvästä" osiosta eritoten.

Mari-Anne tuli viime viikolla koulusta. Maalasin seinää, ja stereoissa pyöri punk-levy (ja sieltä brutaaleimmasta päästä). Mari-Anne kysyy: "Iskä, miks sä kuuntelet tollasta musiikkia. Toi on HIRVEETÄ".

Vastaus: "Mä päätin ruveta punnariks vähän aikaa sitten. Mä oli Stoogesin konsertissa. Tää on Stoogesia"

Mari-Anne: Sä oot P I M E E.

Nyt kirjoitan teille tähän tositapahtuman, enkä takuulla valehtele: Muutama rivi sitten, juuri tätä viestiä kirjoittaessani, Mari-Anne heräs, tuli huoneestaan, ja heitti tähän näppäimistön päälle äikänkokeen, jossa arvosana 9½ (diftongeja ja jotain näemmä). "Saat vitosen kohta" sanoin. On muuten tosi juttu, keerrattakoon vielä.

Lällällällälläälä!

Link to comment
Share on other sites

Itse ajattelen 4 lapsen äitinä, että voin vain toivoa, että jokaisella olisi suojelusenkeli matkassa maailmassa.

Lapsella koti, mihin voi tulla kun maailma kolhii.

En ole koskaan täysillä lämmennyt tälle Freudilaiselle ja Alice Millerin ajatukselle, että jokaiseen asiaan löytyy syy taustoista. Kallistun enemmän sille kannalle, että surkeasta lapsuudestaan huolimatta ihminen voi rakentaa hyvän elämän. Pätee myös toisin päin.

Aika näyttää, mitä lapsista tulee ja mitkä tuulet aina puhaltavat kasvatuksen saroilla. Ihminen on kuitenkin vain ihminen ja raadollinen kiven heitossaan.

Ui tai huku. Voi jäädä loppuiäkseen itkemään, miten elämä olisi voinut olla toisenlaista jos lapsuus olisi ollut erilainen. Tai voi pysyä pinnalla ja rakentaa itselleen elämän.

Omilleen toivoo parempaa elämää, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa. Suurin osa kuitenkin rakastaa jälkeläisiään ja yrittää parhaansa. Se on eri asia, mitä itse kukin parhaaksi ajattelee.

Ihminen on erehtyväinen, mutta kehityskelpoinen yksilö. Toivottavasti seuraava sukupolvi olisi aina viisaampi kuin edellinen.

Link to comment
Share on other sites

Tälle palstalle on todennäköisesti kirjautununeena jopa aika monta sellaista ihmistä, jotka ovat tällä hetkellä akuutissa kriisissä, tuon 7.11. trakedian takia, eivät todellakaan halua enää lukea ja kuulla joka tuutista "älyllisiä pohdintoja" aiheesta, tai edes siihen viitaten.

Niinpä ehdottaisin, että ei avattais tänne viestiketjuja enempää, jotka ovat ahdistavia useille lukijoille. Pidetään mieluummin tämä palsta juoksupalstana. Niin haluaa uskoakseni ylivoimainen enemmistö ihmisistä.

Saahan kasvatuksesta puhua, vaikkei puhuisikaan noista ikävistä tapahtumista mitään? Tämä ketjuhan on Yleinen. Ja aina kannattaa muistaa, että jos ei aihe kiinnosta, sen voi jättää lukematta. En minäkään täältä seppolasta kaikkea lue, vaikka täällä paljon aikaani vietän päivittäin.

Mutta asiaan: Eihän se ole holhoamista, jos on kiinnostunut lapsensa tekemisistä ja menemisistä? Jossain on menty metsään, jos lapsi (18-vuotias on vielä lapsi!), joka asuu samassa taloudessa vielä, ostaa aseen vanhemmilta salaa. Tuolla vanhempain illoissa mua ottaa eniten päähän se, että on vanhempia, joiden mielestä suurin vastuu kasvatuksessa on koululla. Ei hyvä isä sentään!!

Link to comment
Share on other sites

Kyllä suomalainen lainsäädäntö toteaa aika yksiselitteisesti, kenellä on kasvatusvastuu. Kasvatusvastuu siirtyy yhteiskunnallisille instansseille vasta siinä vaiheessa, kun kasvatus tai sen puuttuminen aiheuttaa vakavia riskejä/ haittoja lapsen nuoren kehitykselle/ ympäristölle. (Huostaanotto)

Itse näkisin kyllä niin, että tuo vanhempien syyllistämisen tie on kuljettu jo aika pitkälle loppuun. Lapsen kasvaessa tulevat hänen elämäänsä hyvin voimakkaasti mukaan muut kasvattajatahot; kaveripiiri ja media, (tv, pelit, netti, lehdet, jne....) Näillä on erittäin iso vaikutus nuoren kasvuun ja kehitykseen, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vanhemman tehtävänä on toki yrittää toimia suodattimena tuossa välissä, mutta kuten kaikki tiedämme niin toisen hihassa ei voi roikkua 24/7.

Jos asiat menevät nuoren kohdalla huonosti, ei se todellakaan aina johdu tämän kotikasvatuksesta. Tilannetta voisi verrata vaikkapa takavuosien rintamalinjaan. Vaikka Kollaa kestää, niin Summa voi murtua.

Näissä asioissa ei ole olemassa mitään suoraa kausaalilakia.

Link to comment
Share on other sites

Saahan kasvatuksesta puhua, vaikkei puhuisikaan noista ikävistä tapahtumista mitään? Tämä ketjuhan on Yleinen. Ja aina kannattaa muistaa, että jos ei aihe kiinnosta, sen voi jättää lukematta. En minäkään täältä seppolasta kaikkea lue, vaikka täällä paljon aikaani vietän päivittäin.

En ymmärrä miksi juoksuyhteisössä pitäisi sulkea silmät ja korvat maailman tapahtumilta. Onhan näissä yleisissä ketjuissa saanut ennenkin ottaa esiin asioita, jotka sattuvat koskettamaan juoksua harrastavia seppolaisia. Tämähän se aikamme suuri haaste onkin: kaikki viipaloidaan omiksi erikoiskarsinoikseen, eikä kukaan enää kohta näe tai halua nähdä kokonaisuutta. Jokelan murheellisen tapahtuman surutyö jatkuu pitkään ja sitä pohditaan vielä moneen, moneen kertaan. Jos jotain kiinnostaa, miksi kirjoitin tapahtumasta pari sanaan blogiini, niin kyseessä ei ollut sensaationhaku, vaan niinkin yksinkertainen asia että tapahtuma tuli tietooni Seppolan chatin, gabblyn, kautta. Uskomatonta mutta totta.

Link to comment
Share on other sites

"it takes a village" tms. kirjoitteli eräs josta saattaapi erään valtion ensimmäinen naispressa tulla... Eli vanhempien lisäksi myös muut kanssaihmiset ovat kasvattajia. Tahtoivat tai eivät.

Minulle isänä on selvää, että rakkaus on perusta jonka varaan koko homma perustuu. Ilman sitä hienoimmatkin teoriat jäävät vain teorioiksi.

-gs

Link to comment
Share on other sites

Lasten kasvatus kuuluu vanhemmille. Vanhemmat toimivat kasvattajina omien kykyjensä mukaan. Muutkin suvun ja yhteisön ihmiset toimivat kasvattajina, mutta heillä ei ole varsinaista kasvatusvastuuta samassa määrin. Koulun vastuu kasvattajana on erilainen kuin kodin, varmasti laissa määritelty, ei niin yksilöllinen kuin kodin, vanhempien. Yhteiskunta ottaa vastuun jossain tilanteissa, joskus liian myöhään. Lasten ja nuorten hoitoon on varattu liian vähän resursseja.

Olemme vajavaisia ihmisiä. Älkäämme olko toistemme tuomareita. Kunpa pahoja asioita ei tapahtuisi. Eikä olisi koskaan tapahtunut. Rakkaus on hyvä, mutta joskus rakkauskin voi olla jopa sairasta tai sairastuttavaa, liian tukahduttavaa, sitovaa. Itsenäistyminen on vaikea vaihe elämässä. Lapsella ja vanhemmalle.

Joitakin palstan ketjuja ei kannata lukea, jos menee hermot tai se loukkaa. Sureva on herkempi kuin muuten olisi. Oma varovaisuus valitessa luettavaa kannattaa. Olen pahoillani jos joku loukkaantuu. Olen pahoillani joka kerta, kun itse loukkaannun. Vältän itsekin joitain kohtia nykyään.

Kannatan joggeria siinä, että keskustellaan monenlaisista asioista. Harjoitussykkeistä ja juoksutuntemuksistakin voi vain lukea, jos sen valitsee luettavakseen.

Link to comment
Share on other sites

Tuossa hieman pohdin aiempia kirjoituksiani lippu puoleen tankoon 8.11 -ketjussa ja haluaisin vielä lisätä vastuullisesta kasvatuksesta/vanhemmuudesta,erään lukemani kommentin " että sitä on myös se jos vanhemmat ovat tietoisia omasta kykenenmättömyydestään kasvattajina ja näin antavat vastuun yhdyskunnalle (sijaiskodit yms.)"

Tämä nykyinen suuntaus on ilmeisesti alkanut sotien jälkeen, teollistumisen / kaupungistumisen myötä.

Perhekeskeisyys on ollut eri tolalla, kun perheyhteisössä asui vielä isovanhemmat ja mahdolliset palkolliset saman katon alla, näin oli aina joku huolehtimassa lapsista ja tietenkin myös vanhuksista.

Link to comment
Share on other sites

Käsittääkseni lapsen kasvu yhteisön jäseneksi vaatii kolmea asiaa:

1. Tietoa siitä miten yksilön tulee toimia yhteisössä. Tästä vastaavat aluksi vanhemmat kertomalla säännöt, joiden puitteissa toimitaan ja pitämällä huolta siitä, että näitä myös noudatetaan (tunnetaan myös nimellä rajat). Lasten pillin mukaan ei mennä yksinkertaisesti siksi, että lapsi ei tiedä miten yhteisössä toimitaan. Muut tahot pystyvät kertomaan uusia sääntöjä ja laajentamaan yhteisön käsitettä, mutta perustan luominen kuuluu vanhemmille.

2. Sopivan määrän oikeanlaisia ärsykkeitä. Ei siis keskushermostoa liiallisesti kuormittavia tv-ohjelmia, pelejä yms, vaan rauhallista elämää oikeiden ihmisten ympäröimänä ja kiireettömiä hetkiä. Tämäkin kuuluu vanhemmille.

3. Riittävän määrän unta. Tunnin vajaus yöunessa aiheuttaa välittömän stressireaktion. Kolme vuorokautta vajaalla unimäärällä kroonista stressin, josta toipumiseen aivoilta menee kaksi viikkoa (mikäli siis unta tulee tänä riittävästi). Uni on siis yksittäisistä tekijöistä lapsen ja nuoren kasvulle ehkä tärkein. Vastuutaho: vanhemmat.

Käsittääkseni kaikissa näissä on nykyään ongelmia yhä enemmän ja enemmän. Ja kyseessä ei tosiaan ole mikään rakettitiede, mutta ihmeen hukassa tuo monilla tuntuu olevan. Onneksi ei kuitenkaan kaikilla ei ehkä edes suurimmalla osalla.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy