Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Lauantai 8.9


 Share

Recommended Posts

Puistolassa kävin perinteikkäässä tapahtumassa vauhtivaroja testaamassa. Eilinen kovempi työpäivä hiukan arvelutti ennen juoksua. Tuli 50 kertaa kiivettyä tavaroita kanniskellen neljänteen kerrokseen.

Ehkä tuo kiipeily pikkasen herkkyyttä vei, mutta onneksi vauhtia se ei vienyt. Alun tahmeasta olosta huolimatta lähdin rivakasti liikkeelle ja pääsin matkan edetessä mukavasti napsimaan edellä menneitä kiinni. Vitosen kohdalla ohitin vielä pari kaveria ja lopun tulin ilman kiriapua.

Juoksu oli ihan hyvän tuntuista ja parin vuoden takaiseen aikaan tuli parannusta 30s. Mittari näytti keskivauhdiksi 3.35, joka oli tavoitevauhdin yläpäässä. Tavoittelin 3.35-3.40 vauhtia, joten se onnistui.

Ihan loppuun ei irronnu kuten viikko sitten. Nyt maksimeiksi tuli 182, viikko sitten 188. Keskisyke 174, viikko sitten 173. Ei siis juurikaan korkeampi, vaikka alusta lähtien lähdin reippaammin liikkeelle. Ehkä tuo eilinen työpäivä hiukan vei herkkyyttä. Mutta hyvä juoksu kaiken kaikkiaan 7,63km 27.06, oma mittari näytti matkaksi 7.56km.

Yhteensä n. 14km ja tunteroinen.

Link to comment
Share on other sites

Vitosen kohdalla ohitin vielä pari kaveria ja lopun tulin ilman kiriapua.

Hm.. ihan niinkuin olisi ollut lähempänä kuutta? Siis jos puhut minusta ja velmusta.. No oli se sen verran kevyen näköistä että olisit voinut puristaa varmaan paremmankin ajan. Oma juoksuni taas eteni normaalin kaavan mukaan eli aluksi täysillä (eka kilsa 3.17), sitten hyydytään ja lopussa taas täysillä ja sitten makaillaan nurmikolla vähän aikaa. Loppuaikaan 27.22 olen tosi tyytyväinen. Sain sitä mitä menin hakemaan eli kunnon vauhtitreeniä.

Link to comment
Share on other sites

Viimeinen VK tyyppinen treeni ennen Finlandiaa:

Hölkkä harjulle 1600m,

harjulla 3000m lämmittelyä vauhtia hakien (4:54, 4:21, 4:06)

200 holkkää + taukoa 6 min. (Jutustelua)

6000m VK + 2000m keventäen marantonfiilistä tunnustellen suoraan perään:

Vauhdit tonneittain:

6 km:4:02, 3:55, 3:53, 3:53, 3:52, 3:53. (avg150, max 167)

2 km: 4:13 (161), & 4:29 (153)

hölkkä kotiin 1,8 km ja suoraan Tuomiojärveen jalkoja palauttelemaan 10 min

Etukäteen pelkäsin, että penikka vaivaisi kovastikin, mutta sitä tuskin huomasi. Ja mitä kovempi oli vauhti sitä vähemmän penikan juiliminen tuntui.

Kaikenkaikkiaan varsin helpolta tuntui juosta tuo setti. Päivän harjoitus nosti itseluottamusta maratonia ajatellen. Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä.

Ajoin samalla sisään uusia DS-Trainereita. Vai onko ne jo vanhat kun vuoden 2002 mallia ovat? Kipeän jalan puoleinen kenkä toimi moitteetta, mutta vasemmassa päkiässä tuntui lievää puutumista. Vaimennukset ovat joka tapauksessa selvästi paremmat kuin loppuunajetuissa kesäkuulla osetetuissa DS-Trainer XII:ssa. Muotoutin kenkiä vielä jalan mukaisiksi saunomalla ne jalassa.

Link to comment
Share on other sites

Meitä palstalaisiahan oli Puistolassa paikalla, sekä juoksemassa että katsojina, ihan mukava joukko. Ja mikä ettei olisi ollut, kun noin mukavan rento juoksutapahtuma oli taas järjestetty. Sää oli mitä mainion juoksemiselle.

Vaikka en pystynytkään noiden hurjien vauhtiin, niin teinpä minäkin reittiennätykseni. Niin oli kovaa porukkaa juoksemassa, että ajalla 31.08 ei tänään päässyt edes palkinnoille M45-sarjassa. Tuokin aika vaati 4.05/km vauhtia, mikä on mulle ihan reipasta. Keskisyke 161 jäi kyllä aika alhaiseksi, joten hiukan olisi voinut puristaa enemmänkin. Kun ei ole kuitenkaan tullut koko kesänä vedettyä mk-treeniä, niin tuollainen raastaminen tuntuu vaan niin pahalta. Mutta hyvää tämä karstojen polttelu tekee ultraajallekin.

Link to comment
Share on other sites

Kun lentsu tuntui hellittävän, eikä jaloissakaan tuntunut aamulla pahalta jumien takia, oli tänään testilenkkien aika.

Aamupäivällä 6 km:n fillarilenkki ja aikaa meni arviolta 57 min, keskisyke 120 ja kaloireita kului 162. Itseasiassa piti tehdä pidempi fillarilenkki, mutta koipi ei tuosta tykännyt.

Illemmalla 5,1 km:n kävelylenkki, missä oli mukana 4 hölkkäpätkää ja yksi kiihtyvävauhtinen "loppuspurtti" (292 - 431 - 537 - 759 ja 204 m:n kiihtyvävauhtinen). Aikaa meni koko lenkillä 50,25 min, keskisyke 133 ja kaloreita paloi 314.

Nyt taas katellaan lähteekö pöpö taas iskemään tai sitten jumi..

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy