Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Harjoittelu 24 tunnin juoksua varten


Recommended Posts

  • Replies 953
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Aloittelija kirjautu sisälle aika mahtipontisella nimellä, mutta esikuva on esikuva. Nyt juossu abaut 2 vuotta ja noin 2000km kestää vuodessa. Missän kisassa en ole käynyt, vasta kun 3000km on va

Juuri näin. Yllä oleva olisi voinut olla myös minun kirjoittamaani. En todellakaan suosittele treenamaan valmiiksi energiavajeisena ja riskeeraamaan palautumista. Sen lisäksi, että harjoittelun tehokk

näin pääsääntösesti itsekkin, mutta työ viikolla ja perhe vkonloppuna sanelee menoja siten että tehdään se mitä voidaan.

Posted Images

Onko muuten kukaan koskaan maailmassa suorittanut saman kesän aikana Hardrockia, Badwateria ja Spartathlonia?

Eiköhän niitä löydy kuten myös tuhansittain paljon kovempia suorituksia tehneitä (sekä myös kavereita ketkä eivät koskaan osallistu kisoihin, mutta treenaavat tai elämäntapakuntoilevat hurjia määriä). Toista se on myös esim. vetää pitkiä lenkkejä maailman ympäri, maanosan halki reippaalla vauhdilla, huipputulokset jossain aikakisoissa tai vaikkapa treenata 1000km/kk tai 13000km vuodessa (kuten esim. muutama palstalainen on tehnyt) - noissa sitä riittää ahertamista vähän eri luokassa kun läpäistä kolme retkeilytapahtumaa kesässä hitaalla vauhdilla nylkyttäen. Eikä noiden kisojen läpäisy myöskään mikään itsestääselvyys oo, vaan saa nähdä miten käy kun tässähän ehtii tapahtua vielä vaikka mitä ja yhtä sun toista ennen starttejakin.

Onnea Pasille suorituksiin!

Kiitti vaan paljon, kun sitä aina tarvitaan esim. siksi, että pääsisin ehjänä noitten lähtöpaikoille kun muuten on kaikki kunnossa.

Link to post
Share on other sites

Toiseksikin mieli alkoi harhailla. Arvelen tämän johtuneen silkasta väsymyksestä. Takana oli jo pitkä päivä, eivätkä edellisenkään yön unet ehkä olleet hääppöiset. Huomasin ajattelevani kaikenlaista mielipuolista. Onneksi en sentään ruvennut avautumaan juoksukumppaneilleni, heillä oli tarpeeksi tekemistä omassakin suorituksessaan.

Oisit vaan kertonut mielipuoliset juttusi meille, niin ois ehkä tullut meille kinttuihin lisää vauhtia. "Illalla kun mielipuoli kirveen saa..." hupaisa laulelma tuli ekana mieleen. No vitsi vitsi.

Minulla itselläni oli välillä aika ontto tunne pääkopassa. Väsymyksestä ja pimeydestä johtuen silmäkulmassa vilahti milloin mitäkin: roskapöntöt näyttivät kyyristeleviltä viikatemiehiltä, kannot kangistuneilta kenguruilta ja välillä pelkäsin ettei matka lopu koskaan.

Eipä turhaan ole väsymystä verrattu humalatilaan.

Link to post
Share on other sites

Hyvää meininkiä Mönkijällä.

Ei ole nyt varmaan sama asia, mutta olen joskus ihmetellyt

tuota nälkää omalla kohdallani - siis kun on ollut joku meininki

päällä.

Huomasin, että malto taitaa tehdä vatsahapoilleni jotain, mikä

tuntuu - ei vatsakipuna tai minään sinänsä huonona - nälältä.

Olen käyttänyt tätä hyväksi, jos on ollut jokin väsymystila ja

yleetön energiantarve: Olen juonut janooni vede sijasta

mietoa maltomehua, ja vot - niin vain on kiinteä ruoka

maistunut väsyneelle ennätyksellisen hyvin.

Apropoo: Alkaa taas uskaltaa tosiaankin harjoitella...

Viime sunnuntaina kävin parin tunnin sauvakävelyllä ikäänkuin

herättelyksi.Nyt maanantaina oli kätevää vetää aamulla 90 min.

aika ravakasti, illalla sitten 70 min. juoksumatolla sellaista

peruspuudutusta. Ti-aamuna kävin sitten 2.15h lenkin ja sain

kuin sainkin pitkästä aikaa vähän hiillostettua.

Tänään salille vähän jumpalle ja venyttelemään hyvin.

Huomenna taidan lähteä vähän pitemmälle hiihdolle. Tai sitten

pitkikselle. Eiköhän se vastaus sitten aamukahvin aikana

hahmotu. Ei ole niin tarkkaa tässä kohtaa kevättä.

Nyt kun on hetkisen kokeillut tuota rypästelyä, niin alkaa tuntua

että se on minulle hyvin mielekäs keino reenata: Voi tehdä vaikkapa

juurikin pariksi päiväksi suunnitelman, ja lähteä liikkeelle jonkinlaisella

urakka-asenteella. Saa ihan loistavaa tuntumaa ja on ollut tosi kivaa

tutustua erilaisiin fiiliksiin. Tiistai-aamunakin oli herätessä vähän

juuri herännyt olo: Piti oikein Apulannan "Armo" ja Don Huonojen

"Hyvää Yötä Ja Huomenta" kuunnella peräperää siinä kahvia juodessa.

Tunnin päästä sitä jo ihmetteli että mitä sitä tuli taas turhaan vinguttua?

Saa olla vähän niinkuin "matkassa mukana" ja ihmetellä. Ja varmasti

tulee toivotunlaista tulosta.

On myös tosi kätevää kun syntyy luonnostaan päivä, joina voi hoitaa

hyvällä meiningillä näitä oheishommia - salilla käyntiä ja itsensä

huoltamista.

Link to post
Share on other sites

Se ajatus tässä on ruvennut tavallaan järkyttämään, että niin paljon näyttää olevan korvien välistä kiinni. Nuo fyysiset tuntemuksetkin taitavat olla osittain päästä peräisin, jos kerran kroppaa voisi sopivilla keinoilla "huijata", kuten petterikin tuossa mainitsi.

Mielialan säilyttäminen vahvana näyttäisi ainakin omalta kohdalta olevan yksi tärkeimmistä tavoitteista sitten aikanaan kisassa. Ei trimmattukaan kroppa tule toimeen ilman itseluottamusta. Ja tärkeätä voisi olla myös olla ajattelematta liikoja, tai sitten jotenkin totutella niihin aivomyrskyihin joita pitkien ja raskaiden suoritusten aikana näyttäisi olevan taipumusta tässä päässä ilmaantua. Kokemuksen kautta ehkä? Eli lisää pitkiä lenkkejä....

Link to post
Share on other sites

Tässä enempää tietämättä esitän ajatuksen tuolta

retkeilypuolelta:

Ei ole oikeastaan ensisijaista miltä tuntuu jonakin

tiettynä hetkenä.

Merkityksellistä on ottaa askelia eteenpäin.

Tärkeät keskustelut käydään kai siis siinä, voiko ottaa

askelia lisää vai ei, elikkä vammat ja hinta, mikä askelista

ollaan halukas maksamaan. Ja senhän jokainen päättää

itse.

Eihän näitä voi tietenkään eriyttää näin - siis tunnetta ja

päätöstä - mutta yrittää voi.

Minulle tärkeä ajatus on siis se, että tunteet eivät kuljeta

vaan ainoastaan askeleet. Minua se lohduttaa paljon.

Ei pelota niin paljon vaikka joskus tuntuu mielessä huonolta.

Saan kuunnella sitäkin ja elää siinä. Ja sekin on ehkä

etuoikeus. En siis yritä suinkaan kuolettaa tunnetta, vaan

olla vapaa tuntemaan - antamatta sille kuitenkaan

enempää merkityksiä kuin niillä oikeasti on.

Minussa herättää pelkoa kun vaikka 226 on sanonut jostain

jutusta, että "fyysisesti palautuu kolmessa viikossa - henkiseen

palautumiseen voi sitten mennä vaikka kolme vuotta..." tai

sinne päin.

Mutta jokainenhan määrää itse itselleen sen tuotto/panos- suhteen.

Sen toteuttaminen ja siihen pääseminen se kai on se palkinto

mitä voidaan ikinä saavuttaa.

No. Saapa nähdä mihin tämä riittää. Mutta eihän kellään ole

ammentaa määräänsä enempää.

Link to post
Share on other sites

No niin...siinähän sanottiin Pekka Aallon olevan maailman kovin ultrajuoksija.

Aikamoinen väite joskin sitä perusteltiin kyllä kirjoituksessa jonkin verran ihan loogisesti...mutta pisti kyllä hieman miettimään jutun tasoa.

Ottamatta kantaa jutun hengelliseen paatokseen, sanoisin kyllä että aikamoisia velikultia ovat. Kestävyysurheilu on kyllä viety äärimmilleen.

Siitä hatunnosto kundeille.

Link to post
Share on other sites

Kyllä siinä jutussa tuli minun mielestä aika hyvin esille juoksemisen yksinkertaisuus tuolla tasolla. Eli se, miten vähän "henkimaailmalla" on loppujen lopuksi tekemistä juoksemisen kanssa, ja sitten kuitenkin koko juokseminen on tavallaan henkimaailman juttu, viimeistään silloin kun kilometrejä on nielty tarpeeksi. Lopussa lainattu Sri Chimnoyn vastaus kertonee kaiken olennaisen, juoksemisen konkretian ainakin tuon yhden juoksijan elämässä.

Tunteiden käyttäminen tai näyttäminen ei varmaankaan ole mitenkään kiellettyä tässä puuhassa. Tietty paradoksaalisuus vallinnee - kivisydämisyydestä on epäilemättä apua, mutta kun kivi ei yhtään jousta.

Link to post
Share on other sites

No niin...siinähän sanottiin Pekka Aallon olevan maailman kovin ultrajuoksija.

Aikamoinen väite joskin sitä perusteltiin kyllä kirjoituksessa jonkin verran ihan loogisesti...mutta pisti kyllä hieman miettimään jutun tasoa.

Aina mullekin pistää silmään kun vaikka jonkin henkilön sanotaan olevan maailman paras tai jonkun asian täysin oikea vaihtoehto tms. ja tulee hetimiten mieleen, että noinkohan mahtaa olla. Ei musta kisoja voi laittaa laittaa paremmuusjärjestykseen tai vertailla, kuka on maailman paras ultrajuoksija koska heitäkin voi vertailla niin monesta eri vinkkelistä. Mutta tulosten perusteella voidaan tietysti olettaa, että on olemassa joku juippi joka on kiistatta se kaikista paras. Esimerkiksi joku tapaus Yiannis Kouros.

Tunteiden käyttäminen tai näyttäminen ei varmaankaan ole mitenkään kiellettyä tässä puuhassa.

Ei munkaan mielestä, kun ite ainakin ammennan voimaa askeleiden ottamiseen niistä. Oishan se silloin hassua olla keskustelematta niistä voimavaroista, joiden avulla matka jatkuu sinne jonnekin ihmismielen ymmärryksen tuolle puolen kun fyysisen suorituskyvyn rajat alkavat pikkuhiljaa tulemaan vastaan. Kunnolla treenaamalla ja hyvällä fyysisellä kunnolla pääsee jo aika pitkälle, mutta kun siirryn siihen tilaan jossa joka paikka kropassa rukoilee pysähtymään niin silloin en ainakaan ite henk.koht. tee esim. noilla kuntotestin mittaustuloksilla juuri hölkäsen pöläystä. Se on se fyysisen puolen arviointilomake, jolla pyyhin takapuolta ekan satasen jälkeen ja siitä eteenpäin jalkoja liikuttaa eteenpäin pelkkä tunne ja tahtoenergia.

Jonkun aikaa aivoja tietty häiritsee ne signaalit, jotka muistuttaa fyysisestä olemassaolosta mutta lopulta ne luovuttaa pelin turhautuessaan siihen, etteivät saa vastakaikua osakseen ja pikkuhiljaa valituksen ääni hiljenee - poistuen lopulta kokonaan. Jäljelle jää ainoastaan tunteet ja henkisen nautinnon autuus sekä olotila, joka on jotain ihan käsittämätöntä.

Mutta voihan sitä juosta myös eri syistä, eikä mikään syy oo toista parempi. Itteäni kuitenkin vaan hämää monesti se, kuinka paljon noitten fyysisten ominaisuuksien varaan pelataan ja niiden kehittämiseen kiinnitetään huomiota ns. "suorituskyvyn kehittämiskeskusteluissa". Täysin surutta sivuutetaan henkisten voimavarojen hyödyntäminen siinä vaiheessa kun jalat alkaa puutumaan eikä jaksaisi enää juosta metriäkään ja luullaan että kuntoa pitäis parantaa, eikä tiedosteta välttämättä sitä että kunto on riittävä mutta nuppi vielä prakaa. Eli kone on kunnossa, mutta ohjelma ei toimi ja konetta yritetään korjata ja fiksata paremmaksi vuodesta toiseen. Tai sitten oon ite ymmärtäny ihan väärin nää jutut ja haahuilen ihan pihalla, enkä tiedä lainkaan mistä puhun. Näinkin voi tottakai olla. Mutta eihän sillä väliä ookkaan, että onko oivaltanu jonkun jutun oikein kunhan se toimii halutulla tavalla ja on siitä ilonen. Sehän tässä tärkeintä on ainakin itelleni.

Tärkeät keskustelut käydään kai siis siinä, voiko ottaa askelia lisää vai ei, elikkä vammat ja hinta, mikä askelista ollaan halukas maksamaan. Ja senhän jokainen päättää itse.

Hyvin sanottu. Päätösten tekemistähän tää hyvin pitkälti on tää ultraaminen: Pysähdynkö vai jatkanko, lähdenkö lenkille vai jäänkö kotiin, olenko onnellinen vai murehdinko turhia...

Kun välillä kuulee tätä elämäntapaamme mollattavan tai leimattavan hullujen hommaksi, niin oli piristävän kivaa lukea ihan lehtiartikkelista (kiitti vinkistä Earthpilot), että ei tässä ultrajuoksussa lopulta mitään vikaa ole. J.Kankaansyrjä totesi taannoin napakasti ja osuvasti, että: "Miksi en juoksisi?". Sama ajatus juolahti mieleen seuraavan videoklipin otsikosta, jonka muuttaisin mieluusti muotoon: "Why NOT walk 1000 miles?"

Link to post
Share on other sites

Tuo petteri.vartiaisen käyttämä siteeraus piti kyllä täysin paikkainsa. Näin sanoin 2004 MasU:n jälkeen tv-haastattelussa. Osittain kyseessä oli kyllä vitsi, mutta toisaalta enpä ole ultrajuoksua tehnyt sitten tuon kisan, ja ensi kesänä tulee 3 vuotta täyteen ja taas olis tarkoitus juosta. Varmaan suurin syy tähän 3 v henkiseen palautumiseen oli siinä, että valmistautumiseni 100 km juoksuun ei ollut jalkojen iskukestävyyden kannalta riittävä ( vain noin 1100 km viimeiseen 12 kuukauteen, ja sitä ennen 2 vuotta vielä paljon vähemmän ), ja tavoite kuitenkin oli juosta niin kovaa kuin ikinä pystyy. Suunnilleen niin kovaa juoksinkin, ehkä viimeisen parin kilometrin mahdollista loppurutistusta lukuunottamatta. Ihan sama kuin vuonna 1987 vetäisin Joroisilla täyden matkan triathlonkisan elämäni toisena triathlonkisana ( ensimmäinen kisani oli puolimatka 1 kk aikaisemmin ), niin, että en koskaan sitä ennen ollut uinut avovedessä 3,8 km, enkä pyöräillyt 180 km, enkä juossut maratonia. Tästä vielä tuskaisemmasta taistelusta seurasi se, että kilpailin seuraavan kerran täydellä matkalla vasta 1993, vaikka olin paljon parempi triathlonisti 1988-1992 kuin 1987.

Jos 100 km juoksua harjoittelee riittäväsi, ja jos tavoite ei ole vetää jalkoja paskaksi ja aivoja pellolle, niin uskon, että henkisen palautumisen ( kammon ) kanssa ei tule ongelmia. Kilpailin triathlonissa 2000 ja 2001 kolme pitkää kisaa kesän aikana, niin kovaa kuin pääsin. Se alkoi olemaan jo hiukan liian raskasta henkisesti. Ehkä minimi 2 kk väli pitkissä kisoissa olisi ollut tarpeen. Ainakin 2000 kesän viimeisessä kisassa elokuussa oli taistelutahto jo mennyttä, kun oli kesäkuussa ja heinäkuussa tullut vedettyä taju melko himmeäksi noin 10 km loppurutistuksessa. Kaukopartiohiihtoon osallistuin 2002-2006 viitenä peräkkäisenä vuonna, eli ei se matkakaan välttämättä henkisesti tapa, vaan se vauhti+matka.

Link to post
Share on other sites

Kiitos tosi paljon ajatuksista.

Olen toivonut hiljaa mielessäni, ettei kukaan käsittäisi lähtöäni

suoraan 24h- talkoisiin älyn puutteena - saati ylimielisyytenä tai röyhkeytenä.

(Eikä kukaan ole ottanutkaan, ei sen puoleen.)

Tässä on tällainen ihan aiheeseen liittyvä vakava juttu:

En ole kiinnostunut vauhdinpidosta - ihan oikeastikaan.

Temperamenttini ei kertakaikkiaan sisällä sitä puolta,

joka ansioituisi tällä tavalla.

Kyky pysyä tolpillaan kiinnostaa kovasti: Se on vapautta

ja sellaisen minuudenkin menestyksellistä rakentamista,

josta haluan nauttia arjessa ja juhlassa yhdessä ja

yksityisesti. Se antaa keinoja elää ja kokea.

(Niinkuin tämänkin ajatuksen nyt tässä.)

No nyt sitten: Haluan, että minulla on käytössäni niin

paljon aikaa, että vain yksin minä voin päättää, milloin

olen kauppani käynyt ja aidosti tyytyväinen. Elikkä en oikeasti

luule, että jalat kantaa ensiyrityksellä koko vuorokauden.

Ja jos kantaa niin siinä sitä onkin sitten miettimistä: Silloin on

homma munattu alun alkaenkin kun ei olla käsitetty omia

edellytyksiä lainkaan.:huh:

Mutta se ei ole nyt se pointti - vaan se, että saisin tietää

missä kohtaa homma korkkaa ja mistä syystä (millaisin tunnelmin).

Sitten vasta olisin mielestäni kyllin viisas että voisin oikeasti

hahmottaa mitä ja miten on harjoiteltava.

Nythän se ei oikeasti onnistu, kun ei ole edes kokemusta siitä

mitä se onnistuminen tässä asiassa tarkoittaa.

Suuri seikkailu siis, ja tämän ajatuksen myötä paluu samaan

tietämättömyyteen mistä lähdettiin ensimmäiselle puolimaratonille.

No juoksemistahan (niin ja kävelyä) se kaikki vaan on. Minusta on

vain hienoa ja antoisaa saada elää tällaisissa prosesseissa.

Eikä ole pelkoa sen päättymisestä:kapa: .

Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä




×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy