Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Porvoon 1/2 maraton 04.08.2007


Recommended Posts

PORVOON XII MARATON

Maraton juostaan neljänä lenkkinä eli puolikas

koostuu kahdesta lenkistä. Lenkki on kokonaan asvalttia ja aikaisempina

vuosina on juostu ajoradalla. Risteyksissä on liikenteen ohjaajat.

Lenkki on kokonaan aukealla joten tuulinen sää vaikuttaa. Parina viime vuonna

on tosin ollut varsinainen tyyni hellepäivä, aurinko porottanut pilvettömältä

taivaalta.

Lenkin profiili on jokseenkin tasapaksu; ensimmäinen 5km laskeutuu aavistuksen verran mikä tuntuu sitten nousuna takaisinpäin. 5km:n

kääntöpaikka loivassa rinteessä (puolikas), maratonilla mäen toisella puolen. Ei

siis ole mitenkään vaativa profiili.

Juottopisteitä on riittävästi ja maalissa oli viime vuonna suihkun ja palkintojen lisäksi lihasoppaa ja kahveeta. Oman tunnelmansa tapahtumaan

tuovat sarjojen moninaisuus: on juoksun lisäksi mm. rullaluistelua ja -hiihtoa,

kävelijöitä, pyörätuoli- ja käsipyöräsarjaa.

Samana päivänä järjestettävä Tampereen maraton verottaa osanottajia,

toisaalta on parempi mahdollisuus päästä palkintopallille.

Link to comment
Share on other sites

Ensin innostuin myös tästä Porvoon maratonista tai paremminkin puolikkaasta tai vaihtoehtoisesti kympistä, mutta kun lähemmin tarkasteltuna huomasin että kaikki juoksevat samassa sarjassa - no miehet ja naiset toki erikseen, eli että ikäsarjat puuttuu - riitti siihen, että ei tapahtuma sitten enää kiinnostanutkaan. Lisäksi osanottomaksu on aivan liian kallis, esim. 10 km 30 e?!!!

Tänä päivänä suurin osa juoksijoista on kaikkia muita kuin yleisessä sarjassa juoksevia ja onneksi nykyään on jo melkein jokaisessa maratontapahtumassakin paljon sarjoja - sekä miehille että naisille.

Link to comment
Share on other sites

^Mä ihmettelin ensin sitä, että osanottomaksu on kaikissa matkoissa sama mutta asiaa mietittyäni kehitin teorian, että kun järjestäjänä on Porvoon Invalidit ja lajeja kaikenlaisia, mm. pyörätuolikelausta niin ehkä niillä on idea siitä että kaikki lajit ja matkat ovat samanarvoisia. Ja että rahat menee invalidityön tukemiseen joka tapauksessa. Sarjojen puuttumisessa voi olla sama idea, eli kaikki lähtee samalta viivalta ja ovat jo lähtiessään voittajia tjms.

Tämä on siis vain mun teoria, en ole Porvoon Invalidien edustaja enkä edes näyttele sellaista televisiossa. Mutta saattaa olla että lähden tänne puolikkaalle kokeilemaan miten mun kisavatsa kestää, riippuu ens viikonlopun pitkästä.

Link to comment
Share on other sites

Tuli vähän epätarkkuutta aikaisemmassa infossa: Maratoni koostui

viime vuonna kolmesta 14km lenkistä ja puolikas kahdesta kympistä.

Eli matkoilla on eri kääntöpaikat jotka on kyllä hyvin merkitty. Kannattaa

varmistaa ennen lähtöä mikä on meininki tänä vuonna. Itse tähtään puolikkaalle.

Vielä: Tervetuloa tänne Porvooseen kisaamaan ja liikunnallista

nautintoa sarjassa kuin sarjassa!

Link to comment
Share on other sites

PORVOON XII MARATON

Porvoon kisat viety läpi kauniissa säässä, pilvetön taivas

muttei kuitenkaan paahtavaa hellettä, lämpötila 23-24 astetta, pientä vaihtelevaa tuulenvirettä.

Osallistujia oli yli ennakko-odotusten, jälki-ilmoittautuneita tuli niin

paljon että lähtöä jouduttiin siirtämään 15min. Osanottajia arviolta

lähemmäs 200, uusi ennätys Porvoossa.

Järjestelyt aiempien vuosien tapaan ok, juomapisteet reitillä 3kpl,

maalissa lihakeittoa/bortskeittoa ja kahvia pullaa.

Minulla puolikas eteni tahmean tuntuisesti, syynä varmaan

liiallinen makkaran syönti ja lenkkien vähyys viime aikoina.

Tuloslistat tulevat aikanaan juoksija-lehden sivuille.

Link to comment
Share on other sites

No juu..tulis sit puolikas köpöteltyä. Aikaa meni liikaa..1.58 ja risat. Ei ollut tänään mun päivä. Jalat oli ihan tönköt, johtunee reilusta pyöräilystä männäviikolla. Itse en tahdo mitään lämpöistä keliä sietää ja nyt kun on ollut viileämpää, niin jo vitosen kohdalla oli tilanne se, että sormet oli turvoksissa, eikä hikeä enää irronnut yhtään = oli aineenvaihdunta aivan jumissa. No, tarkoitus olikin tehdä vaan viimeinen yhtään pitempi lenkki ennen masokistia ja olihan se ihan kivaa, että vaikka ei mihinkään kulkenut, niin matka ja siihen käytetty aika meni tosi nopeasti. Lonkan limapussikaan (joka on tässä vähän koittanut elämää häiritä) ei juuri pahemmaksi ärtynyt, joten uskaltaa sillä MasU:n lähteä.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy