Jump to content
Juoksufoorumi.fi


lenkkimies

Hyvä biisi

Recommended Posts

Tahallista ja tahatonta komiikkaa perjantaihin. Tämän yhtyeen kitaristi oli muuten serkkuni Jussi Karttunen, Iso-Jussi. Oman muusikkouransa jälkeen keskittyi erityisesti äänitekniikkapuolelle ja koulutti siinä ohessa siskonpojastaan Pikku-Jussista hommiensa jatkajan. Iso-Jussi oli myös omalta osaltaan "keksimässä" Ilosaarirock - ja sittemmin Ilovaarirock-tapahtumia. En tiedä, onko foorumin joensuulaisille yhtään tuttu nimi, kai hän jonkin Joensuu-mitalinkin sai.

 

Erään vuoden Ilovaarirokissa äänentoiston hoitivat Jussi ja Jussi, ohjelmavihkosen bändiesittelytekstit oli kirjoittanut Lasse-serkku, Liisa-serkun mies musiikkiyliluutnantti Ilkka soitti tuubaa yhdessä bändissä ja hyvä ystäväni kitaristi Take Pottonen soitti oman bändinsä kanssa. Joten olihan minunkin oltava paikalla...

 

Tämähän oli muuten pienoinen hittikin, sanat Juhani "Juice" Leskisen.

 

Alunperin ELF oli kuitenkin tämäntyyppinen bändi.

 

 

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, ajettiin kolleina kisaa B ryhmän Escortilla ja Quatroa kyllä himoittiin. Ei vaan ollut kumpaankaan Quatroon mitään asia t. rahaa. Pelkät 45 webrutkin vei muistaakseni kerran mun yhden kuun liksan.

 

Oli siinä vaimokullalle selittämistä. Ymmärsi kai. Ehkä ?

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
3 minuuttia sitten, joukor kirjoitti:

Quatroon mitään asia t. rahaa. Pelkät 45 webrutkin vei muistaakseni kerran mun yhden kuun liksan

Mulla 2ryhmäläisessä Escortissa Dellortot. Olivat vähän halvemmat, kuin Webrut, mutta noiden säätö vei kyllä lompakon ohueksi, kun noita ei saanut säätöihin, vaan piti olla mittarit, jolla virtaukset kohilleen. Joo.. Ei ollut halpaa autojen rakentelu tuolloin, jolloin autot olivat vielä autoja😂

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites
4 minuuttia sitten, KooTee kirjoitti:

Mulla 2ryhmäläisessä Escortissa Dellortot. Olivat vähän halvemmat, kuin Webrut, mutta noiden säätö vei kyllä lompakon ohueksi, kun noita ei saanut säätöihin, vaan piti olla mittarit, jolla virtaukset kohilleen. Joo.. Ei ollut halpaa autojen rakentelu tuolloin, jolloin autot olivat vielä autoja😂

 

Meillä oli hyvä suhde Velho Ali Haimakaiseen. Onneksi ! Ei se ollut halpa sekään, mutta nokan ja kaasarit se meille laitto kerralla tikkiin. eikä kaasareiden säädöt pahemmin lipsuneet. Koppa tosta eskosta sitten kyllä poiki. Hyppyä liikaa ja tuli tolpat nurkista ylös.  

Share this post


Link to post
Share on other sites
4 tuntia sitten, Pottonen kirjoitti:

En tiedä, onko foorumin joensuulaisille yhtään tuttu nimi, kai hän jonkin Joensuu-mitalinkin sai.

 

Joskus nuorena miehenä tuli soittohommia harrastettua ja Karttusen Jokiaudio oli kyllä useissa tapahtumissa ääniä hoitamassa. En ole ihan varma tuliko joskus Jokiaudion studiossa käytyä, mutta yhdellä bändillä käytiin nauhoittamassa demo jossain Polvijärvellä. Harmillisesti se tapahtui ennen digitaalisen tallennuksen aikakautta, joten niistä sessioista ei ole enää jälkipolville soitettavaa. Lukioaikaan soitin kellaribändissä, jossa kävi joskus yksi Pottonen rumpuja hakkaamassa.

 

PS. Tuossa vähän aiemmin oli puhetta juuri Ylellä esitetystä sarjasta American Epic. On kyllä hieno sarja ja melkoisia pelimanneja löytyi ympäri isoa mannerta viime vuosisadan alkupuolella. Kannattaa ehdottomasti katsoa, jos länsimaisen musiikin historia vähänkin kiinnostaa.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

kas kas luulin aina että tarantella joe on seitsämän seinähullun biisi, muutamissa bändeissä tässä soitellu ja myös pentti oskarin paikassa aura joen rannassa käyty soittamassa, mulla oli parissa alffassa tupla dellortot ja aika herkkää hommaa säätäminen joo, laitetaan tähän nyt eräästä mailman levytetyimmästä biisistä kännykällä äänitetty keikka kutsu versio basso on siis nykyään soitin

 

 

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

@OlliL, teijän rumpali Pottonen ei kyllä ollut meitä Pottosia. Myöhän oltiin kaveriporukka, jolla oli keksitty nimi Kuljetusliike Pottonen Oy, siirtää ja kuljettaa. Jollain viikonlopun harkkaleirillä (lähes aina urheiltiinkin) urhoilujuomaa nautittuamme keksittiin siihen lisäys - ja nostaa...

 

Pottosethan mm. voitti ylivoimaisesti Lieksan puulaakimestaruuden jalkapallossa kesällä 1984. Myö oltiin niin hyviä, että olisi kuulemma pitänyt ilmoittaa joukkue piirisarjaankin. Meitä oli siis oikeasti kolme, jotka pelasivat silloin nelosdivisionaa. Mutta vahva urheilutausta oli kaikilla: kilpauintia, lentopalloa, koripalloa, judoa, karatea jne. Kaksi karatemiestä oli lisäksi rajavartijoita, joten jaksoivat kyllä juosta. Pallotatsi ei aina ollut ihan silkkinen. Helevetin hauskaa meillä oli aina.

 

@kari.t veikkaan, että jos Seitsemän Seinähullua ei levyttänyt tuota Tarantella-Joe:ta, niin keikkaohjelmistossa oli ainakin takuuvarmasti.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä teillä oli muuten eka auto? Mä sain ostaa faijan firmasta 4 vuotta vanhan Golfin vm. 87, missä oli 1,3l moottori ja 55hv. Siihen me laitettiin sitten aluvanteet ja niin leveät renkaat kuin mitä mahtui pyörimään, niin perhana se ei meinannut jaksaa enää liikkua mihkään. Inttiaikana ajoin Vaasaan niin motarilla se ei kulkenut 120 km/h kuin alamäessä. Se oli huvittavaa, että siinä ei ollut ohjaustehostinta, joten kaupungissa aika raskas pyörittää. Myin sen 4,5v myöhemmin yhden firman toimitusjohtajalle tämän rouvan kauppakassiksi 30 tuhannella markalla. Jännä juttu sinänsä. Olen varma, ettei se rouva jaksanut vääntää sitä rattia parkkeeratessa. Se on jotenkin metkaa, että ukot ostaa rouvilleen huonompia autoja kuin itselleen. Sain kerran yhteen autooni vaihdossa 2005 vuoden Suzuki Alto 1,1:n, mikä oli ihan mopo, eikä tietenkään ohjaustehostinta. No senkin osti rouvalle kauppakassiksi äijä, joka itse ajoi uudella Mersulla. Olin ite käyttänyt sitä autoa vähän aikaa hikiautona ajaessani hiihtämään. Sillä ei päässyt oikeasti kenestäkään ohi. Toisaalta ei se bensaakaan juurikaan kuluttanut. 😂

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistetaan sitten, että eräs Euroviisuedustuskappaleemme eli Nuku pommiin oli J.Pembroke/J.Leskinen parivaljakon käsialaa ja esittäjänä tietenkin Timo Kojo. Juu, varmasti muistetaan.

 

Yksi Juicen parhaista biiseistä omasta mielestäni on tämä seuraava. Eikös tämä ole selvästi progea? Jari Yliaho kitaroi ja laulaa.

 

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites
12 minuuttia sitten, Pottonen kirjoitti:

Muistetaan sitten, että eräs Euroviisuedustuskappaleemme eli Nuku pommiin oli J.Pembroke/J.Leskinen parivaljakon käsialaa ja esittäjänä tietenkin Timo Kojo. Juu, varmasti muistetaan.

 

 

Mä tutustuin Kojoon joskus vuosituhannen alussa jolloin Sedu pyysi kaikenlaisiin juttuihin mukaan. Se oli oikeasti hauskaa kun se äijä tuntui olevan aina jurrissa tai krapulassa päivisinkin. 

 

Kyllähän Kojo on ollut juuri se euroviisuesitys minkä muistan, sillä se symbolisoi suomalaista osaamista. Se nolla pistettä. Vasta myöhemmin sain kuulla, että hän oikeasti lauloi jotain ydinsodasta, mutta eihän sitä biisiä kuunnellessa tajunnut. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
34 minuuttia sitten, Pottonen kirjoitti:

Yksi Juicen parhaista biiseistä omasta mielestäni on tämä seuraava. Eikös tämä ole selvästi progea? Jari Yliaho kitaroi ja laulaa.

 

Juicella riittää hienoja sävellyksiä ja tekstejä. Leffaan lähdettävä varmaankin viikonloppuna katsomaan miten Riku Nieminen onnistuu roolissaan. Yksi monista omista suosikeistani Juicelta tämä.

 

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään Yle Teema & Fem klo 21:10, American Epic - kolmen minuutin sessiot. Todennäköisesti itselläni on tuolloin koiranulkoilutus-ohjelmaa, joten Areena pelastaa.

 

Tämä Santanan Havana Moon -levyllä laulanut herrakin on mukana. Haetarissa on muuten Flaco Jimenez, joten näin saamme taas kaaren Ryland P. Cooderiin. Flacohan soitti Cooderin kanssa pitkään. Havana Moonilla vierailee myös yhtye The Fabulous Thunderbirds, kaiken kaikkiaan omasta mielestäni melkein Santanan paras levy.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy