Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Promise Land 50K, Virginia, USA 28.4.2007


ananas64
 Share

Recommended Posts

...tänne neidon teki mieli, houkutteli sinne seuraakin, kaksi neitoa kisan kävi kiertämässä....

Ananaksen ensimmäinen, Ennun toinen ultraelämys.

Promise Land 50K on yksi extremeultraseries-sarjaan kuuluvista vuorijuoksuista.

Ultraa edeltävän päivän vietimme mm. shoppaillen molemmille air pegasukset hintaan 39.99 USD. Sen jälkeen pastatankkausta sekä reilun tunnin mittaiset päiväunet. Ilta kului Oklahoma-musikaalin parissa klo 22 saakka. Sieltä sitten kotiin tankkaamaan pastaa tomaatti- tonnikalakastikkeessa. Koska ulkona riehui ukkosmyrsky, päätimme lähteä ajamaan kohti Lynchburgia jo klo 23.30. Neljän tunnin ajomatkan aikana ehdimme nukkua pari tuntia. Matkalla ostettu green tea –limu yhdessä Lynchburgin mutkaisten teiden kanssa aiheutti Ennussa pahoinvointia, onneksi kuitenkin saavuimme pelipaikalle pimeään telttakylään nopeasti, niin etteivät illan pastatankkaukset menneet hukkaan.

Saavuimme perille klo 4.15, jolloin ensimmäiset kisaajat alkoivat heräillä. Suurin osa kisaajista oli saapunut edellisenä iltana olleeseen pizza-partyyn, ja yöpynyt paikanpäällä teltoissaan/matkailuautoissaan. Kisakutsussa oli ilmoitettu briiffauksen alkavan kello viisi, joten me säntillisinä suomalaisina olimme siinä vaiheessa jo lähtökunnossa; otsalamput ja numerolaput viriteltyinä. Odotellessamme turhaan briiffauksen alkamista nautimme kisajärjestäjien tarjoaman muffinssi-aamiaisen kokon lämmössä. Lähtölaukauksen kajahtaessa kl 5.30 lämpöä oli lähes 15 astetta, mutta kova tuuli viilensi lähtökuopissa olevia kilpailijoita tehokkaasti.

Tarkka kilpailijoiden silmämääräinen analyysi paljasti, että kisakengiksi valitsemamme ds-trainerit olivat keskimääräisen standardin mukaisia. Varustukseemme kuului myös juomareput, vaihtosukat, rakkolaastaria, nenäliinoja, huulirasvaa, känny, särkylääkettä ja hh-geelejä. Mainittakkoon myös, että olimme niin keskittyneitä valokuvattavina olemiseen, että huomasimme kameran unohtuneen huoltajalle pari kilometriä juostuamme.

Lähtö: Amerikkalaiseen tapaan kansallishymni lauletaan ennen kisan aloitusta, sen lauloi eräs naisjuoksijoista. Lisäksi järjestäjä lausui muutaman sanan VirginiaTechin uhrien muistoksi, olihan mukana kisaamassa useampi kyseisen yliopiston opiskelija.

267 kisaajaa ampaisi liikkeelle otsalamppujen valaistessa kulkua. Tässä vaiheessa lamput olivat vielä tarpeen, mutta aurinko oli noussut ensimmäiseen huoltopisteeseen (4.25 km) päästyämme, n 46 minuutin kuluttua lähdöstä. Kuten km-ajasta (11.10 min/km) voi päätellä, jyrkkää nousua oli ohjelmassa alusta alkaen. Onneksi alussa oli pimeää, emmekä nähneet kuin muutaman metrin eteenpäin. Ensimmäisessä huoltopisteessä oli varattu laatikot ylimääräisille vaatteille ja lampuille, josta ne toimitettiin maalialueelle.

Nousu jatkui vielä puolisen tuntia, ja eteneminen sujui täysin luonnostaan suunnitelmamme mukaan ”ylämäet kävellen”. Nousun rankkuudesta kertoo se, että Ennun keskisyke oli sen aikana 178. Sykkeen korkeuden osaselittäjänä saattaa olla myös Ennun nauttima elämänsä ensimmäinen energiageeli. Inhoreaktio oli odotettu ja myöhemmin kisan kuluessa Ananas joutui pakottamaan geelit Ennun kurkusta alas. Kisan ensimmäinen alamäki alkoi ajassa 1h14min, matka seuraavalle huoltopisteelle (13.76 km) sujui rennosti hölkäten, perillä kokonaisaika oli kulunut 1h58min. Tällä huoltopisteellä olimme iloisia siitä, että repuissamme oli runsaasti vettä eväänä, sillä suuri osa kanssakisaajista käytti kädessä kannettavia juomapulloja ja täyttivät ne huoltopisteellä, mihin järjestäjät eivät olleet osanneet varautua.

Tästä pisteestä alkoi taas ylämäki, nousun puolessa välissä vastaamme hölkkäsi huoltajamme, josta saimme seuraa muutaman seuraavan kilometrin ajaksi. Saimme häneltä kameran mukaamme. Ennen seuraavaa huoltopistettä ohitimme kisan korkeimman kohdan (n. 4000 jalkaa), korkeuserosta kertonee jotain se, että lämpötila oli laskenut lähtöpaikan +15 asteesta 7 asteen paikkeille. Ja tälläkin huipulla tuuli. Laskettelimme 3. huoltopisteelle (19.21km: kisaa käytynä 3h18min), jolla tankkasimme sipsejä, suklaata ja täytimme vesisäiliömme. Ennu onnistui myös hukkaamaan reppunsa rintaremmin toisen puoliskon?

Seuraavaksi vuorossa oli jyrkähköä laskua kivikkoista metsäpolkua pitkin. Tällä osuudella saimme myös kiivetä reitille kaatuneiden puiden ja hypellä muutaman kerran vuoripuron yli. Molempien mieleen tuli samanaikaisesti, että kisan "best-blood-award" on vain horjahduksen päässä. Ennu onnistui puroa ylittäessään virvoittamaan molemmat jalkansa raikkaassa vedessä, muuten selvisimme ehjinä.

4. huoltopisteeseen (25.89km) saavuimme ajassa 4h19min. Pisteen menu-listalla oli mm. keitettyä perunaa dipattuna suolassa. Tarjolla oli myös, peanut-butter-jelly leipiä, hedelmiä, karkkeja, suklaakeksejä, suolatikkuja, vaseliinia sekä erilaisia tabletteja (joista yhdet tunnistimme särkylääkkeeksi ja toiset mahahappolääkkeeksi). Veden lisäksi juomalistalla oli urheilujuomaa ja erilaisia limuja. Tässä vaiheessa Ananasta vaivasi epämääräinen tuskatila, joka paikallistui vasemman polvitaipeen taakse. Lääkitsimme tilaa tuskantappajalla (pain-killer), ja ensimmäinen suoralla osuudella kävely oli jo lähellä. Mutkan takaa näimme kuitenkin meitä lähestyvän, hetki sitten ohittamamme, naiskolmikon. Yhteistuumin olimme päättäneet tulevamme maaliin ennen näitä naisia, ja niinpä Ananas urheasti pakottautui juoksuun kivuista huolimatta.

5. huoltopisteellä (30.99km, tuloaika 5h00min) työskentelevät blondit huomasivat paidoissamme olleet Suomen liput ja toivottivat iloisesti: ”Welcome Sweden”. Lisäksi tyttöset olivat merkinneet plakaateissaan huoltopisteen sijaitsevan 21 mailin kohdassa, todellisuudessa sijainti siis oli 19.26 mailia. Tämä aiheutti hämmennystä seuraavaa pistettä kohti edetessämme, mielestämme reittiprofiili ei vastannut lainkaan tyttöjen meille näyttämää kuvaa.

Seuraavalla etapilla oli kisan tasaisin osuus, joka oli suurimmaksi osaksi nurmipohjaista tietä, tosin kuhmuraista ja osittain vuorelta valuvan veden ansiosta mutaista. Tässä vaiheessa kuljettu matka alkoi vaatia veroaan liian ahnaasti aloittaneilta, tällä osuudella ohitimme lukuisia kanssajuoksijoita. Jouduimme suorastaan hillitsemään vauhtiamme, sillä mielissämme oli edessä oleva jyrkkä viimeinen nousu. Kasvattamamme eron turvin maltoimme kantaa kortemme kekoon ympäristön puolesta, kaunista ja rehevää, kasvillisuutta lannoittamalla. Matkan edetessä huomasimme olevamme turhan häveliäitä siirtyessämme polulta sivuun hädän yllättäessä, amerikkalaiset nimittäin säästivät askeleitaan ja bongasimme päivän leveimmän haara-asennon ja sievimmän kyykistyksen keskeltä juoksupolkua.

6. huoltopisteen (38.44km, tuloaika 6h13min) jälkeen alkoi kisan viimeinen jyrkkä nousu. Tällä osuudella keskimääräinen kilometrivauhtimme oli hitainta, siitä huolimatta ohitimme vajaa parikymmentä kanssakisaajaa. Viimeistään nyt Ananaksen jalkalihastreenin sato korjattiin ja jokainen ohitettu selkä toi kipuamiseen lisäenergiaa. Ennu korvasi vähiin jääneen mäkitreenin suomalaisella sisulla ja seurasi vetovuorossa ollutta Ananasta periksi antamatta. Huikean kauniit maisemat oikeuttivat pitämään pieniä hengähdystaukoja ja valokuvaututimme itsemme huipun lähellä olevan vesiputouksen edessä.

Hurja nousu päättyi 7.een huoltopisteeseen (42.93km, tuloaika 7h29min), jolla huoltajammekin oli meitä kannustamassa. Nopea tankkaus ja epätasainen matka kohti viimeistä huoltopistettä alkoi. Tässä vaiheessa saimme seuraa mukavasta teksasilaisesta juoksijattaresta, joka kertoi juoksevansa 40. ultraansa. Alamäki oli melkoisen kivinen, ja saimme jälleen olla tarkkana jalkojemme kanssa.

8. ja viimeisen huoltopisteen (45.75km) ohitimme ajassa 8h02min. Edessä oli sama jyrkkä mäki, jonka olimme kavunneet aamun aikaisina tunteina. Tällä kertaa kuitenkin suunta oli siis alaspäin. Yhteisestä sopimuksesta päätimme selvittää loppukilometrit yksilösuorituksena. Ananaksella oli punttireisiensä ansiosta hieman enemmän paukkuja jäljellä, ja niinpä hän katosi Ennun näkyvistä alta aikayksikön. Kumpikin ohitti loppukirissä vielä usean kilpakumppanin, kisan raskaudesta ja korkeuserojen aiheuttamasta rasituksista jalkoihin antaa hyvin kuvaa se, että osa juoksijoista pujotteli viimeistä jyrkkää alamäkeä sik-sakkia, kun jalat eivät yksinkertaisesti enää pystyneet ottamaan suoria iskuja vastaan. Ananas ylitti maaliviivan ajassa 8.24.53, Ennu puolestaan ajassa 8.26.04.

Kilpailun johtaja ja järjestäjä David Horton kuulutti jokaisen kilpailijan maaliin ja paikalla ollut yleisö ja aiemmin maaliin ehtineet olivat kannustamassa ja onnittelemassa maaliviivan ylittäneitä. Horton kuulutti vielä erikseen meidän olevan suomalaisia ja napattiin yhteiskuva hänen kanssaan.

Jälkipuinnit vietettiin grilliherkkujen ääressä; tarjolla oli hampurilaisia, hot dog-sämpylöitä, salaatteja, hedelmiä, keksejä ja juotavaa. Kumpikin kisailija oli tyytyväinen suoritukseensa, kilpailun järjestelyihin sekä toisiinsa. Maisemat olivat henkeä salpaavat ja parempaa säätä emme olisi osanneet edes tilaamalla toivoa.

Kisan aikana kävi selkeästi ilmi kummankin kunnon vahvuudet ja heikkoudet. Alamäkiosuudet sujuivat pääsääntöisesti Ennun johdolla vauhdikkaasti ja Ananaksen ”diesel-kone” puolestaan osoittautui vahvemmaksi nousuissa. Erittäin hyvää kisatunnelmaamme kuvastaa erään ohittamamme kanssakisaajan lausahdus; ”oh’ boy, you girls are having too much fun”. Yhdessä tehty ultrajuoksu toi meille, uskoaksemme, paremman loppuajan kuin sama reitti yksin juostuna.

Maaliin tulleet juoksijat saivat palkinnoiksi Patagonia-shortsit, t-paidan ja muovisen ”run like a girl” juomapullon.

Olemme koukussa ja mietimme jo missä on seuraava meille sopiva ultrakisa.

Link to comment
Share on other sites

Onnittelut vielä kerran ja kiitos hyvästä raportista...

Pisti tuosta raportista sellainenkin silmään, että esim. tarjoilut olivat viimeisen päälle, niin kuin varmaan muutkin järjestelyt ja tilaisuus jatkui vielä juoksun jälkeenkin...

Tosin juoksijoitakin oli aikast monta...

Varmaan hieno tapahtuma kokonaisuudessaan ja reittikuvauksetkin antoivat mielikuvitukselle töitä...

Link to comment
Share on other sites

Olipas neidoilla eloisa raportti, kiitokset. Fiksusti Ananas näytti, että vuoristoultraan pystyy esim. kuntosalitreenillä harjoittelmaan, vaikkei omassa lähipiirissä mäkiä olisikaan.

Tuloksiakin voi jo tiirailla:

http://www.extremeultrarunning.com/2007_pl/results.htm

Harmi, ettei tuloslistaan ole merkattu kansallisuuksia. Tyhmempi luulisi, että asialla on ollut jenkki- & ruotsalaiskaksikko, arggh...

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy