Jump to content
Juoksufoorumi.fi


NUTS 300 2021


Seppo
 Share

Recommended Posts

Kiitos vinkeistä, hyviä pointteja! Mietinkin että tekisin jonkin harjoituslenkin myöhään illalla ja jatkaisin pienten unien jälkeen, ajatuksena ei kovin houkuttelevaa mut varmasti järkevää 🙂  Osa asioista tulee väkisin yllätyksenä kun ei rasitusta ja väsymystä ihan samaan pisteeseen asti viitsi harjoitellessa vetää. Olen suhteellisen hyvin nukkunut ainakin edellisten ultrien jälkeen mutta eihän se ihan verrattavissa ole. Valvominen ei sen sijaan ole oma vahvuus edes teoriassa 🙄  Tavallaan houkuttelisi yrittää edetä tokalle huoltopisteelle asti ilman unia mutta uskon että mulle on järkevämpää yrittää levätä vähän jo ekalla, sit sen näkee tuleeko siitä mitään. Vikan huollon osalta en edes mieti mitään, jos sinne asti pääsee niin luotan että siinä tilanteessa tietää mitä tehdä 🙂

Link to comment
Share on other sites

Meillä tuli viime kesänä LWC-treeneissä selväksi, ettei monen päivän kisassa kaverini jalat kestäneet tehokasta etenemistä kuin 16 tuntia vuorokaudessa, minkä takia unta jäi aika paljon. Ajattelimme alun perinkin lähteä "kevyellä" 18 tunnin suunnitelmalla liikkeelle, mutta testitreenissä yksi 18 tunnin päivä oli liian rankka toistettavaksi päivittäin. Eli ihan henkilökohtaisista ominaisuuksistakin voi nousta asioita, jotka määrittävät lepoa eri tavoin. Viime kesän LWC-kisassa oli toki haasteellistakin suunnistusta paljon, jonka takia vireys oli ihan hyvä olla kohtuullisella tasolla. Ja kyse ei ole välttämättä ihan pikkujutuista: kaverin jalka turposi säärestä rajusti ja kisan jälkeen nousi raju kuume, joten kohtuulliseen tulehdustilaan päästiin ihan tällaisella pikkusetilläkin. Emmekä osanneet näitä askellusongelmia mitenkään odottaa: 24 tuntia on mennyt ongelmitta aiemmin.

 

Viime kesän LWC:ssä ei ollut huoltoa. Huollon suunnittelussa on varmasti iso rooli. Joillekin nuo huoltopisteet ovat varmasti hyviä lepopaikkoja, kun pistää sopivat tarvikkeet huoltokassiin.

 

Hieno kisa tulossa teille ja odotan kisan seuraamista. Vähän houkutti lähteä itsekin. Suunnitelmissa on toki LWC 2022, kunhan joku kavereista pääsee kisakuntoon.

Link to comment
Share on other sites

19 tuntia sitten, Prefontane kirjoitti:

Mielenkiintoinen havainto tuosta Cocodona 250 pallukkaseurannasta.

 

Muistakaa sitten kuka kisan voittaakin olla maalissa yhtä tuoreen oloisena kuin Cocodonan voittaja Michael Versteeg! 🙂

 

Tuli juuri maaliin, ja näyttää ihan kuin olisi ollut korkeintaan kävelyllä. Antaa haastatteluja, ei istu tuoliin, ei edes juo mitään. Otti sentään repun selästä. Kovat on kovia.

 

1:25:00 maaliintulo:

 

 

Toki eihän tuo ollut kuin 250 🙂

Link to comment
Share on other sites

On 6.5.2021 at 13.04, JudeRaato kirjoitti:

Ja kyse ei ole välttämättä ihan pikkujutuista: kaverin jalka turposi säärestä rajusti ja kisan jälkeen nousi raju kuume, joten kohtuulliseen tulehdustilaan päästiin ihan tällaisella pikkusetilläkin. Emmekä osanneet näitä askellusongelmia mitenkään odottaa: 24 tuntia on mennyt ongelmitta aiemmin.

 

Noita turpoamisia olen valilla ihmetellyt, itse en noin pitkia juoksuja tee. Olen nahnyt monta paivaa kestavissa kisoista videoita, jossa tyypit juoksee sandaalit jalassa kun eivat kengat enaa mahdu jalkaan. 😱

 

Sitten katselin toisen videon, jossa tuo sama Jeff Pelletier (joka juoksi Swisspeaks 360 kisan, meniko siina 5 paivaa, ja jonka videon linkkasin tanne), selittaa etta nuo isot turvotukset voi johtua proteiinin puutteesta ruokavaliossa kisan aikana. Jos keho ei saa niita tarpeeksi, kun painottaa liikaa geeleihin, ja se ei saa enaa vetta pysymaan soluissa protujen puutteen vuoksi, vaan vesi "karkaa" kinttuihin. En tieda onko siina peraa, mutta niin han vaitti, tassa videossa:
 

 

Onko muilla kokemusta ruokavalion vaikutuksesta turvotukseen monta paivaa kestavilla matkoilla ?

 

 

On 6.5.2021 at 15.33, juusok kirjoitti:

Toki eihän tuo ollut kuin 250 🙂

 

Niinpa. Ameriiiiiikassa kaikki on isompaa, 250-kin on 250 mailia, eli vaivaiset 400km. 😁

Link to comment
Share on other sites

@JudeRaato Konsultoiko kaverisi lääkäriä noista oireista? Jos, mitähän todettiin? Tuonkaltaiset oireet voivat viitata kohonneeseen munuaisvaurion riskiin luurankolihasten hajoamistuotteiden kuten myoglobiinin kertyessä verenkiertoon. Mulla on kanssa jalkaterä turvonnut riittävän pitkissä hiihdoissa ns. räjähdysalttiin tuntuiseksi, mutta se on varmaan johtunut liiasta suolasta. Oheisoireita ei ollut. Proteiinin syöminen ultrapitkillä lenkeillä on kuitenkin hyvä idea ehkäisemään lihasvaurioita ja niistä mahdollisesti koituvia seurauksia, jotka pahimmassa tapauksessa ovat vakaviakin. Ylimääräinen nesteyttäminen on ilmeisesti suurin syy jalkojen turpoamiseen ultralla, mutta "The foot swelling might also be a high protein interstitial space fluid swelling and may be associated with markers of skeletal muscle damage." : https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3366912/

24 h hiihtäjästäkin oli tutkimus, jossa havaittiin 50-kertainen seerumin myoglobiinipitoisuus suorituksen jälkeen: "Current data shows notable changes in those biochemical parameters reflecting skeletal muscle injury. Such biomarkers increased in a similar manner to that previously observed among marathon and ultramarathon runners -- The release of large quantities of myoglobin and creatinine kinase from muscles into circulation may increase the risk of kidney damage especially under conditions of dehydration when excess myoglobin can precipitate in renal tubules leading to tubular obstruction and tissue necrosis" 
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4657411/ Tätä ei tietenkään tulkita niin, että kaikki, puolet tai neljäsosa osallistujista saavat munuaisvaurion, vaan että riskeistä kannattaa olla tietoinen ja yrittää ehkäistä niiden toteutumista.

Kofeiini diureettina josta videossa puhutaan on aikas myytti, harva käyttää sitä ongelmattomasti muutenkaan sellaisia määriä että sen diureettinen vaikutus pääsisi esiin: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4725310/

Link to comment
Share on other sites

On 9.5.2021 at 18.01, San kirjoitti:

@JudeRaato Konsultoiko kaverisi lääkäriä noista oireista? Jos, mitähän todettiin? Tuonkaltaiset oireet voivat viitata kohonneeseen munuaisvaurion riskiin luurankolihasten hajoamistuotteiden kuten myoglobiinin kertyessä verenkiertoon. Mulla on kanssa jalkaterä turvonnut riittävän pitkissä hiihdoissa ns. räjähdysalttiin tuntuiseksi, mutta se on varmaan johtunut liiasta suolasta. Oheisoireita ei ollut. 

Ei käyty lääkärissä. Ilmaisin ehkä vähän epätarkasti, mutta kaverini jalkaterät pysyivät kyllä hyvin pienellä turvotuksella. Kyseessä oli tuosta "penikan" kohdilta lihas, joka alkoi pienen askellusvirheen "hieman" kertauduttua tulehtumaan. Kuulemma sattui koko ajan aika pahasti ja välillä oli kuin olisi puukolla lyöty. Näin mentiin toista vuorokautta ja yhden yön raju kuume siitä saatiin aikaiseksi maalissa. Itse turvotus ei ollut kisaa häiritsevä, vaan kipu.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Kuunvaihteen vaelluksella tuli pienten jalkaongelmien vuoksi kuljettua tämän kisan reittiä Kultasatamasta Sahpanpalolle asti, tai oikeammin toiseen suuntaan... "Polutonta" osuuttahan tuossa on vaan noin 25 kilsaa, josta Postijoenlatvan AT - Vaskonlompolo väli on hyväkulkuista maastoa, mutta sitten se poluttoman osuuden eka kymppi oli ainakin heti lumiensulamisen jälkeen huonokulkuisempaa ja melko soista myös metsäksi merkityin osin.

 

Pahoja kahlauksia tuossa ei liene enää heinäkuussa ollenkaan, ellei sitten tule hyvin runsaita sateita viikon ajan ennen kisaa. Käkkälöjoen ylitys mönkkäriuran kohdalla voi olla tällöin aavistuksen hankala, jos ei ole rohkeahko kahlaaja, mutta noin 100m ylävirtaan löytyy todella paljon helpompi kahlauspaikka (eikös tuossa ollut 300m sisällä gpx-jäljestä pysyttävä??). 

Suomajoen kahlaus oli nytkin aika helppo, samaten kuin Kalkujärven kylän kohdalla oleva kahlaus. 

 

Mutta toi on kyllä ihan älytön kisa jalkaterille, Pöyrisjärven alueella kuolpunoilla, kun hieno hiekka tunkeutuu kostean/märän kengän sisään, niin voi hieman hioa nahkaa kisan aikana.

Link to comment
Share on other sites

7 tuntia sitten, ErAh kirjoitti:

Mutta toi on kyllä ihan älytön kisa jalkaterille, Pöyrisjärven alueella kuolpunoilla, kun hieno hiekka tunkeutuu kostean/märän kengän sisään, niin voi hieman hioa nahkaa kisan aikana.

Liekö kannattaisi kokeilla säärystimiä tuolle pätkälle? Niitähän on ihan vedenpitäviäkin malleja ja luulisi moisilla pysyvän hiekka ulkopuolella...

Link to comment
Share on other sites

2 tuntia sitten, AnttiSn kirjoitti:

Liekö kannattaisi kokeilla säärystimiä tuolle pätkälle? Niitähän on ihan vedenpitäviäkin malleja ja luulisi moisilla pysyvän hiekka ulkopuolella...

Aikanaan Endurance Quest oli Hankoniemellä, niin siellä samankaltainen hiekka meni kengistä läpi niin että hujahtaa... No siellä ei tarvinnut juosta, kuin ehkä 30 kilsaa..... No nyky kenkien kangas lienee pitävämpää, kuin Asics Nandien...

 

Säärystimet kyllä ottaisin tuonne kisaan ihan vaan muunkin paskan pois pitämisen vuoksi. Hetan jälkeen en ehkä niitä pitäisi....

Link to comment
Share on other sites

Osallistu keskusteluun

You are posting as a guest. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy