Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Rural fitness

Maraton ei ole enää mitään?

Recommended Posts

14 minuuttia sitten, Jeppekoira kirjoitti:

En nyt jotenkin oikein vakuutu tuosta statuksen tai yhteisön hyväksynnän hakemisesta. Tietenkin ihminen on normaalisti aina osa jotain yhteisöä eikä sen vaikutusta pysty täysin poistamaan, mutta kyllä kai kuitenkin useimmiten kiinnostus harrastuksiin lähtee ihan aidosta omasta mielenkiinnosta. Siis jos sanotaan ettei minuutin viilaaminen maratonenkasta kiinnosta, koska sillä ei saa yhteisön arvostusta... Ehkä se ei kiinnosta sen takia että juoksu on suht tylsä laji ja muut lajit kiinnostaa enemmän.

 

Ylen jutun tärkein kohta on tämä:

Lainaa

– Vielä 2010-luvun alussa Suomessa oli 14 500 eri henkilöä, jotka olivat juosseet maratonin. Nyt luku on alle 7 000, kertoo Hänninen.

Lukuun kuuluvat ne, jotka ovat juosseet virallisesti mitatun 42,195 kilometriä pitkän maratonin.

 

Aika iso muutos todella lyhyessä ajassa. Luvuissa ovat siis ymmärtääkseni mukana nekin, jotka ovat juosseet maratoninsa ulkomailla. Maraton muuttui muutamassa vuodessa tylsäksi lajiksi?

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
14 tuntia sitten, JH1 kirjoitti:

Ja mitä vielä; ainakin suunnistuspuolella harrastajamäärät ovat kasvaneet tähän asti (koputan puuta) ja tänä kesänä Jukolassa rikottiin jo 20 000 osallistujan raja. Kotipaikkakuntani kuntorasteillakin ennätykset ovat paukkuneet ja suunnistuskoulussa riittää lapsia. Suunnistus on osattu tehdä niin, että siellä kilpailevat vielä yli 80-vuotiaatkin. Ihmiset kyllä tykkäävät edelleenkin juosta, mutta asvaltti on vaihtunut metsään tai ainakin poluiksi.

 

No kyllähän se suunnistuskin on jonkinlaisessa murroksessa, kun kilpailijamäärät pienenevät koko ajan ja liitossa pistetään porukaa pihalle, vaikka kuntorasteilla käy enemmän väkeä.

 

Itse ajattelen, että maraton ei nykyisessä some-yhteiskunnassa ole enää niin suosittua, koska hyvä tulos maratonilla vaatii ison määrän töitä. Elämyksen, voittajafiiliksen ja insta-päivityksen saa paljon helpommin ja pienemmällä työllä juoksemalla jonkun ultramatkan poluilla, jossa aika on vain sivuseikka ja harjoittelu lepposaa pk:ta ilman progressiota verrattuna mihin tahansa maraton-ohjelmaan (ei tietenkään kaikilla harjoittelu tälläistä, mutta osalla).

 

edit. ja tietenkin polkujuoksu on nyt kovasti muodissa ja hirveä buumi päällä. Tämä varmasti verottaa maratonilta väkeä, eikä siinä sinänsä mitään huonoa/väärin ole. Eiköhän maratonillekin tule jonain vuonna uusi ryntäys.

  • Like 2
  • Thanks 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
15 tuntia sitten, Rural fitness kirjoitti:

Näitäkin kyllä on. Treenataan (hieman) maratonille niin että se menee läpi ja sitten juoksu loppuu siihen. Sitten kenties jonkin muun haasteen kimppuun, ei välttämättä urheilullisen. 

Jep, tunnen itsekin muutamia viisikymppisiä sohvaperunoita, jotka ovat joko yllyttämisen, uhoamisen, vedonlyönnin tai ikäkriisin vuoksi päättäneet juosta maratonin. Tätä tapahtui varsinkin n. 10 vuotta sitten, kun maraton oli muotia. Ennen maratonia käydään ehkä muutaman kuukauden ajan lyhyillä lenkeillä 2-3 kertaa viikossa. Tuollaisella valmistautumisella maraton on todellinen extreme-suoritus eikä varsinaisesti houkuttele jatkamaan kuntoilua.

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites
7 tuntia sitten, Uolevi kirjoitti:

Maraton muuttui muutamassa vuodessa tylsäksi lajiksi?

 

Ei tietenkään itse laji mihinkään ole muuttunut. Kyse olikin siitä, miksi buumin aikana maratonia kokeilleet eivät ole jatkaneet lajin parissa sittemmin. Varmaan se on yksi tekijä muiden joukossa, ettei maratonien jatkamisella saa riittävästi yhteisön arvostusta tai tykkäyksiä somessa, mutta ehkäpä on myös niitä, joiden ihan omasta mielestä maratonjuoksu ei kiinnosta niin paljon.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
9 tuntia sitten, Uolevi kirjoitti:

Ylös sohvalta, jos haluat saada yhteisön hyväksynnän.

En mä nyt ole samaa mieltä tämän sun ajatuksen kanssa, että me kaikki haetaan kaikella toiminnalla vain muiden hyväksyntää. En mä juokse sen takia että työkaverit hyväksyisi mut tai että saisin heiltä jotain. En tietenkään kiistä sitä että tietysti se tuntuu hyvältä kun joku noteeraa hyvin menneen suorituksen. Mä haluan liikkua ja mun pää räjähtää jos en liikkuisi. Voin kestää sitä tovin, mutta aina siellä taustalla on se ajatus että jotain pitäisi tehdä. 

 

Oon myös vahvasti sitä mieltä, että jos kerran on juossu maratonin ja ollu hyvässä kunnossa niin se tila jää muistiin. Ennemmin tai myöhemmin se alkaa siellä takaraivossa kolkuttelemaan, että ei perhana, jotain pitää alkaa taas tekemään. Sitten se ihminen alkaa liikkumaan, mutta tarjoaako tapahtumat sellaista lisäarvoa että niihin halutaan osallistua. Siinäpä se kysymys. 

 

Toivottavasti kukaan ei ole niin vietävissä että muiden mielipiteet vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. 

  • Like 3

Share this post


Link to post
Share on other sites
9 tuntia sitten, Numerolapun paiskaaja kirjoitti:

Jep, tunnen itsekin muutamia viisikymppisiä sohvaperunoita, jotka ovat joko yllyttämisen, uhoamisen, vedonlyönnin tai ikäkriisin vuoksi päättäneet juosta maratonin. Tätä tapahtui varsinkin n. 10 vuotta sitten, kun maraton oli muotia. Ennen maratonia käydään ehkä muutaman kuukauden ajan lyhyillä lenkeillä 2-3 kertaa viikossa. Tuollaisella valmistautumisella maraton on todellinen extreme-suoritus eikä varsinaisesti houkuttele jatkamaan kuntoilua.

Ihan tasan juuri kuvailemasi kaltaisen keissin olen nähnyt neljästi. Kukaan heistä ei enää juokse (tai tee muutakaan), mutta tulipahan maraton juostua.

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 23.10.2019 at 08.02, Seppo kirjoitti:

En mä nyt ole samaa mieltä tämän sun ajatuksen kanssa, että me kaikki haetaan kaikella toiminnalla vain muiden hyväksyntää. En mä juokse sen takia että työkaverit hyväksyisi mut tai että saisin heiltä jotain. En tietenkään kiistä sitä että tietysti se tuntuu hyvältä kun joku noteeraa hyvin menneen suorituksen. Mä haluan liikkua ja mun pää räjähtää jos en liikkuisi. Voin kestää sitä tovin, mutta aina siellä taustalla on se ajatus että jotain pitäisi tehdä.

 

Pari vuotta sitten professorikaksikko toi julki havaintonsa. Tänä päivänä johtajan kuuluu näyttää ajokoiralta. Asiaa kysyttiin sitten muutamalta huippujohtajalta, jotka tietysti kiistivät sen, että liikuntaharrastuksen tarkoitus on jokin ulkonäköön liittyvä. Oma arvioni on, että ajokoiramainen ulkonäkö on tänä päivänä tavoiteltava asia siinä kuin Marimekon tai Stockmannin ekopuuvillainen kangaskassi. Ajokoiramainen ulkonäkö ja notkeat kehon liikkeet viestivät kantajastaan samaa kuin kangaskassi. Tällä henkilöllä asiat ovat oikealla tolalla.

 

Harrastus voi olla niin kiinteä ja niin merkittävä osa elämää, ettei sitä osaa nähdä muuna kuin tuollaisena hetkellistä hyvinvointia tuottavana toimintana. Sen äänen äärelle, joka käskee liikkumaan, kannattaa joskus pysähtyä. Saattaa paljastua että oman vaativan äänen lisäksi mukana on melkoinen joukko muita ääniä, elämän varrella kohdattuja ihmisiä ja kaikenlaisia ihannetyyppejä, jotka pauhaavat ja vaativat.

 

Muutos taulukossa johon on kerätty suomalaisten suorittamat maratonit on joka tapauksessa niin merkittävä, ja varsinkin kun se on paikallinen ilmiö, eli vain Suomessa määrä on romahtanut, että jotenkin sitä on selitettävä, ja mielellään jotenkin muutoin kuin vain hokemalla niitä perinteisiä selityksiä. Voi totta kai sanoa että ihmiset etsivät tänä päivänä elämyksiä mutta heti perään pitää lisätä että elämysten hakeminen lisää statusta.

 

Vuorimaa on ihan varmasti oikeassa mainitessaan, että juoksutapahtumien osallistujamäärät ovat nousseet. Siksi pitää kysyä, mistä johtuu, että hölkkätapahtumien osallistujamäärät ovat romahtaneet. Selitykseksi tuskin kelpaa, että juoksutapahtumia on niin paljon, että perinteisiin, jo vuosikymmeniä juoksukartalla olleisiin tapahtumiin ei riitä väkeä. Hölkkätapahtumat ovat juuri polkujuoksuja. Tuntuu kummalliselta että polkujuoksusta innostunut väki ei hakeudu sunnuntaipäivisin tapahtumien keskipisteinä toimiville hiihtomajoille.

 

Selityksen löytääkseen ei tarvitse olla ruudinkeksijä. Se löytyy kuin hyllyltä ottaisi: polku. Sitä kuin kangaskassia heilutellen kuljetaan sinne tänne, eteenpäin. Ilosanomaa levittäen.

 

Polkujuoksun suosion kasvu tarkoittaa totta kai sitä, että toisesta päästä lähtee porukkaa pois. Jotkut lopettavat lajin harrastamisen. Kun kaikki harrastavat lajia, laji ei ole enää mitään. Yhtä totta on, että harrastajamäärän kasvun myötä lajin painoarvo niin juoksu-, liikunta- kuin urheiluyhteisössä kasvaa, kuin myös yhteiskunnassa. Tämä muutos ei voi olla vaikuttamatta niihin, joiden tossu ei liiku maantiellä niin vinhaan, siihen miten harrastusasioitaan miettivät.

 

(Hölkkätapahtumien osallistujamäärat alkoivat laskea jyrkästi jo ennen polkujuoksubuumia. Siksi selitys, että tapahtumia on niin paljon, ei kelpaa. Eikä kelpaa myöskään selitys, että polkujuoksu vei osanottajat hölkkätapahtumilta.)

Share this post


Link to post
Share on other sites
tunti sitten, Uolevi kirjoitti:

Voi totta kai sanoa että ihmiset etsivät tänä päivänä elämyksiä mutta heti perään pitää lisätä että elämysten hakeminen lisää statusta.

 

Vuorimaa on ihan varmasti oikeassa mainitessaan, että juoksutapahtumien osallistujamäärät ovat nousseet. Siksi pitää kysyä, mistä johtuu, että hölkkätapahtumien osallistujamäärät ovat romahtaneet. Selitykseksi tuskin kelpaa, että juoksutapahtumia on niin paljon, että perinteisiin, jo vuosikymmeniä juoksukartalla olleisiin tapahtumiin ei riitä väkeä. Hölkkätapahtumat ovat juuri polkujuoksuja. Tuntuu kummalliselta että polkujuoksusta innostunut väki ei hakeudu sunnuntaipäivisin tapahtumien keskipisteinä toimiville hiihtomajoille.

 

Selityksen löytääkseen ei tarvitse olla ruudinkeksijä. Se löytyy kuin hyllyltä ottaisi: polku. Sitä kuin kangaskassia heilutellen kuljetaan sinne tänne, eteenpäin. Ilosanomaa levittäen.

 

Polkujuoksun suosion kasvu tarkoittaa totta kai sitä, että toisesta päästä lähtee porukkaa pois. Jotkut lopettavat lajin harrastamisen. Kun kaikki harrastavat lajia, laji ei ole enää mitään. Yhtä totta on, että harrastajamäärän kasvun myötä lajin painoarvo niin juoksu-, liikunta- kuin urheiluyhteisössä kasvaa, kuin myös yhteiskunnassa. Tämä muutos ei voi olla vaikuttamatta niihin, joiden tossu ei liiku maantiellä niin vinhaan, siihen miten harrastusasioitaan miettivät.

Onhan tuossa se pointti, että jos lähdet juoksemaan maratonia vaikka New Yorkiin niin onhan se mahtava elämys ja samalla myös jonkinlainen status juttu, että oot käyny kyseisellä isolla kirkolla. 

 

Pitäisin nyt kuitenkin kiinni siitä ettei se porukka ole mennyt triathlonin pariin enkä ole niin varma siitäkään että massa olisi siirtynyt polkujuoksuun. Kattokaa esimerkiksi Sipoonkorpi Trailia. Ei siellä ollu tänä vuonna kuin 264 juoksijaa. Onhan se enemmän kuin pikku maratoneilla, mutta esimerkiksi Aktia Cupin marraskuun osakilpailu keräsi pelkästään 10km:lla melkein 100 juoksijaa enemmän. Polkujuoksunkin suurin buumi taitaa olla jo taittunut, että mitäs sen jälkeen. Toki tuota isompaa notkahdusta saadaan odottaa jos pikku hiljaa porukka käy koluamassa läpi nämä isoimmat kisat. Mennäänkö sinne sitten massana toista kertaa? Hyvä kysymys. 

 

Voihan tilanne muuttua niinkin että kun on juostu läpi polut, lähellä olevat ulkomaan kisat niin sitten taas kiinnostaa kotimaan kilpailut. Toki kun on nähty hyvin järjestettyjä tapahtumia niin pakko näiden meidän kotimaistenkin tapahtumien on kehittyä. Osa tippuu pois, osa jättää maratonin pois ohjelmasta ja toiset kehittyy. 

 

Ehkä tätäkin asiaa pitäisi kysyä naisilta. Kattokaa paljonko naisten kymppi vetää porukkaa. Ehkä tuo Midnight Run on myös sellainen tapahtuma jonne osallistuu paljon naisia. Kyllähän nykyään moni asia juoksussakin pyörii naisten ympärillä. Vaatteet myydään naisille ja kaikki hyvinvointikeskustelu pyörii naisten ympärillä. Naiset valitsee jonkun trendikkäämmän vaihtoehdon kuin maratonin niin se näkyy kyllä siinä hypessä mitä media luo. Äkkiä keskustellaan hyvinvoinnista ja siitä ettei ole pakko liikkua jos ei halua. Miksi maraton ei ole enää naisten mielestä kiinnostava tapahtuma?

 

Nuorten urheilulajina juoksu on hävinnyt kisan jo aikoja sitten, mutta helppouden takia taidetaan vielä pärjätä keski-ikäisissä. Se on sitten meistä jokaisesta kiinni, että millainen tunnelma sinne kisoihin luodaan. Onko siellä semmoinen meininki että sinne on mukava tulla vai ollaanko tiukkapipoisia. Vai luodaanko juoksusta semmoista kuvaa ettei se kiinnosta edes kokeilemaan. Mielikuvissa pyörii edelleen tuulipuvut ja hikipannat. 

 

Sinänsä ihan sama minne se porukkaa on menny kunhan nyt vain liikkuisivat. On se laji sitten maraton, lyhyemmät matka, triathlon, suunnistus tai polkujuoksu. 

  • Like 4

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 23.10.2019 at 08.02, Seppo kirjoitti:

Oon myös vahvasti sitä mieltä, että jos kerran on juossu maratonin ja ollu hyvässä kunnossa niin se tila jää muistiin.

 

Tuon mä niin allekirjoitan.

Maratonille valmistavan jakson nousukunto, epävarmuuden hetket ja onnistuminen jää erittäin vahvasti tunnemuistiin. V

Vaikea selittää kenellekään maratonia juoksemattomalle.

Sitä tunnetta kohti tässä on aina matkalla. 

  • Like 3

Share this post


Link to post
Share on other sites
7 tuntia sitten, Uolevi kirjoitti:

Tänä päivänä johtajan kuuluu näyttää ajokoiralta. Asiaa kysyttiin sitten muutamalta huippujohtajalta, jotka tietysti kiistivät sen, että liikuntaharrastuksen tarkoitus on jokin ulkonäköön liittyvä. Oma arvioni on, että ajokoiramainen ulkonäkö on tänä päivänä tavoiteltava asia siinä kuin Marimekon tai Stockmannin ekopuuvillainen kangaskassi. Ajokoiramainen ulkonäkö ja notkeat kehon liikkeet viestivät kantajastaan samaa kuin kangaskassi. Tällä henkilöllä asiat ovat oikealla tolalla.

 

Pitää varamasti osittain paikkansa. Ajokoiramaisen ulkonäön hommaaminen juoksemalla vain on hirvittävän vaivalloista. En usko, että kukaan juoksisi itseään ajokoiraksi pelkästään ulkonäön takia. Pakkohan siitä harjoittelusta on myös nauttia jos viihtyy 10-15 tuntia viikossa tien päällä ja oheisharjoitteet päälle. Se että näyttää sen jälkeen nälkäiseltä sudelta (ja myös kokee itsensä sellaiseksi) on varmasti pelkästään bonusta myös johtajahommissa. Ulkonäön saa helpommin syömällä terveellisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites
5 tuntia sitten, puujalka kirjoitti:

 

Pitää varamasti osittain paikkansa. Ajokoiramaisen ulkonäön hommaaminen juoksemalla vain on hirvittävän vaivalloista. En usko, että kukaan juoksisi itseään ajokoiraksi pelkästään ulkonäön takia. Pakkohan siitä harjoittelusta on myös nauttia jos viihtyy 10-15 tuntia viikossa tien päällä ja oheisharjoitteet päälle. Se että näyttää sen jälkeen nälkäiseltä sudelta (ja myös kokee itsensä sellaiseksi) on varmasti pelkästään bonusta myös johtajahommissa. Ulkonäön saa helpommin syömällä terveellisesti.

 

Ajokoiranmainen ulkonäkö tulee kenties sen seurauksena, että muutenkin kuntoileva johtaja, saa muodin mukana lopultakin luvan kanssa juosta paljon,  pisteitä ja kasvojaan menettämättä. 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy