Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Kuntoliikkuja

Akillesjänteen kiinnityskohdan kipeytyminen

Recommended Posts

Ehkä nyt voisin tänne laittaa tämän "vammakertomuksen", kun olen pystynyt alkukesästä asti treenaamaan aika lailla normaalisti ja oireet ovat pikkuhiljaa vähentyneet ja koko asian on välillä jopa unohtanut - tuohan on jo hyvä merkki. Kisaamaankin on jo päästy eikä ongelmia ole niistäkään aiheutunut. 

Tarina alkaa alkuvuodesta 2018, kun olin muutamalla lenkillä käyttänyt nastalenkkareita ja ottanut välillä niissä joitakin reippaampiakin vetoja. Noihin aikoihin oikean jalan kantapäässä (akilleksen kiinnityskohta) alkoi tuntua hieman kiputuntemuksia. Nuo nastakengäthän ovat melko jäykät normilenkkareihin verrattuna ja kenkä painoi kantapäätä välillä aika voimakkaasti, mikä pohkeiden kireyden ohella varmasti vaikutti asiaan. Kevät sujui siten että välillä piti tehdä lähinnä korvaavia (hiihtoa, kuntopyörää jne) ja välillä pystyi juoksemaan lähes normaalisti. Alkukesästä pystyin juoksemaan yhden kisankin, mutta sen jälkeen oireet pahenivat ja esim. pitemmän istumisen jälkeen piti aluksi hyvinkin ontua ennen kuin kantapää "vertyi". 

Kesäkuussa sitten kypsyin tilanteeseen ja marssin kokeneen urheilulääkärin juttusille. Hän ehdotti kortisonipiikkiä ja aluksi hieman kavahdin ajatusta, mutta hän perusteli miksi se tässä tilanteessa olisi hyvä ratkaisu ja niinpä se sinne pistettiinkin, minkä lisäksi määrättiin viikko lepoa + tulehduskipulääkekuuri. Oireet hävisivätkin suunnilleen välittömästi ja tuon lepojakson jälkeen ensimmäinen lenkki tuntui mahtavalta, kun mitään kiputuntemuksia ei ollut. Ehkä kuitenkin sitten palasin normaaliin lenkkeilyyn hieman liian innokkaasti eikä ohjelmassa ollut tuossa vaiheessa mitään kantapäätä/akillesta kuntouttavia jumppia normivenyttelyjen lisäksi. Niinpä oireet myöhemmin kesällä valitettavasti palasivat takaisin eikä tilanne ajan myötä tuntunut kohenevan, joten syksymmällä menin taas jututtamaan lääkäriä. Nyt ei kortisonia enää laitettu, mutta sen sijaan laadittiin fysioterapeutin kanssa jumppaohjelma, joka kohdistui paitsi akillesjänteeseen niin myös tiettyihin lihaskireyksiin (mm. pohje, takareisi), jotta koko "takaketju" saataisiin toimivammaksi. Minulla murheenkryyni on nilkka, etenkin oikea nilkka, jonka liikkuvuus on varsin kehno ja fyssarikin arveli että osin se johtuu nilkan rakenteesta - luut tökkäävät toisiaan vastaan, mutta ehdottomasti pohkeen liikkuvuutta piti (ja pitää yhä) saada paremmaksi. Lisäksi ohjelmassa oli mm. liike, jossa ensin noustaan toisen jalan avulla varpaille ja sitten laskeudutaan toisen jalan varassa hitaasti alas.  

Tästä ohjelmasta tuntuikin olevan apua ja myöhemmin syksyllä pystyin taas juoksemaankin, mutta oireet eivät kuitenkaan kokonaan hävinneet. Päällepäin kantapäässä näkyi selvä pieni "pullistuma" joka oli pahimmillaan varsin kosketusarka; esim. lattialla ei oikein kärsinyt istua jalat suorana sellaisessa asennossa että tuo kipukohta olisi kovaa lattiaa vasten. Varmastikin siellä oli myös ulommassa limapussissa tulehdusta. Vaiva oli kestänyt jo sen verran kauan että ajattelin nyt kaivaa hieman kuvetta ja käydä magneettikuvassa, josta sitten paljastuikin että kantaluussa näkyi tiettyä rasitusmuutosta (ei kuitenkaan murtumaa eikä ns. Haglundin kantapäätä). Tästä lääkäri päätteli että luun tilanne pitkitti tulehdusta ja hän asetti minulle kahden kuukauden iskutuskiellon, eli ei juoksua eikä mitään iskuttavia hyppyjä yms. Esim. hiihtoa pystyi kuitenkin tekemään ja jumppaohjelmaa luonnollisesti jatkettiin edelleen. Näin kului loppusyksy ja vuodenvaihde. 

Tammikuun loppupuolella 2019 sitten alkoi varovainen paluu juoksun pariin, ensin matolla tyyliin kävelyä 4 min, juoksua 1 min jne., pikkuhiljaa juoksuosuuksia pidentäen. Luonnollisesti myös hiihtoa, ja jumppaa toki edelleen jatkettiin, vaikka ne jumppaliikkeet alkoivat jo välillä maistua puulta. Kantapään paranemisen edistyminen kuitenkin motivoi. Helmi-maaliskuun aikana sitten pystyi vähitellen tekemään jo ihan normaaleja juoksulenkkejä ulkona, mutta tilanne oli yhä sellainen että lenkin jälkeisenä päivänä oireet pahenivat eli juoksulenkkejä ei pystynyt tekemään peräkkäisinä päivinä. Hidasta edistystä kuitenkin tapahtui, vaikka oireet saattoivat ajoittain pahetakin. Trendi oli kuitenkin oikeaan suuntaan.

Toukokuun lopussa tein reilun viikon lomareissun, jona aikana en juossut ollenkaan (kävelyä ja muuta aktiviteettia kyllä oli) ja se teki siinä vaiheessa kyllä hyvää. Tuon jälkeen sitten pystyin jo juoksemaan jopa 50 km viikossa ja myöhemmin kesällä 60-70 km (mikä on aina ollut minulle ihan hyvä viikkomäärä). Elokuussa sitten pääsin jo kisaamaankin ensimmäisen kerran yli vuoteen ja tilanne alkoi kantapään suhteen olla jo varsin hyvä; aamulla ja pitkän istumisen jälkeen toki jäykkyyttä voi välillä esiintyä mutta juoksemaan pystyy. Nyt syyskuussa juoksin puolimaratonin vähän keveämmissäkin kengissä eikä ongelmia ilmennyt. 

Saapa nähdä, juoksenko enää yhtään lenkkiä niissä nastalenkkareissa... Joka tapauksessa jatkan edelleen niitä jumppaliikkeitä, etenkin pohje/akillesjumppia + venytyksiä, jotta tilanne pysyisi hallinnassa eikä kantapään tilanne alkaisi taas pahentua. Se paksuuntuma muuten näkyy edelleen, mutta punoitus ja painoarkuus on ellei kokonaan kadonnut, niin ainakin reilusti vähentynyt. Eli tällaiset vaivat voivat joskus vaatia melkoisen pitkänkin paranemisajan, varsinkin jos omilla toimillaan välillä pahentaa tilannetta. Tuolla akillesjänteen kiinnitysalueellahan verenkiertokaan ei ole kovin vilkasta. Pahin virhe oli varmaankin palata liian äkkiä normaaliin juoksuohjelmaan sen kortisonipistoksen jälkeen, kun siinä vaiheessa olisi pitänyt edetä hyvin varovasti ja käydä jo silloin fyssarin pakeilla ja alkaa noudattaa sitä kuntouttavaa jumppaohjelmaa. Joten, jos alatte kärsiä vastaavista vaivoista eivätkä ne kotikonstein meinaa parantua, suosittelen kyllä että menette heti asiantuntijoiden eli osaavan urheilulääkärin + fysioterapeutin juttusille. 
 
  • Like 7
  • Thanks 1

Share this post

Link to post
Share on other sites

Hyvä tarina. Omat kokemukset tuontyyppisestä pohjetreenistä on myös hyvät. Kannattaa myös tarkastella jalkineita sillä silmällä, että onhan kantapäällä tarpeeksi tilaa - tuntuu että osassa kengistä kantapää on pahemmin puristuksissa ja se voi ärsyttää kiinnityskohtaa. Juoksualustana kannattaa suosia hiekkateitä, kuntoratoja ja polkuja yms pehmeitä alustoja jos vaan mitenkään mahdollista.

  • Like 2

Share this post

Link to post
Share on other sites
8 tuntia sitten, Kuntoliikkuja kirjoitti:

 Kesäkuussa sitten kypsyin tilanteeseen ja marssin kokeneen urheilulääkärin juttusille. Hän ehdotti kortisonipiikkiä ja aluksi hieman kavahdin ajatusta, mutta hän perusteli miksi se tässä tilanteessa olisi hyvä ratkaisu ja niinpä se sinne pistettiinkin, minkä lisäksi määrättiin viikko lepoa + tulehduskipulääkekuuri. 

Oho! Miten hän perusteli tuon? Mulla oli samanlainen vaiva, ja ortopedi sanoi  kortisonista jotenkin näin: "se on vähän semmoinen once in the life time- juttu. En kortisonipiikkiä suosittele, kuin vaan siinä tapauksessa että sulla on joku kisa, joka on ihan pakko kisata. Piikin jälkeen peli on sitten vähän niin kuin pelattu".

Kortisonipiikki kiinnityskohtaan kuulemma heikentää kudoksia sen verran pahasti, että riskit ovat melkoiset.

Share this post

Link to post
Share on other sites
59 minuuttia sitten, Pasi_P kirjoitti:

Hän kertoi että kortisonia laitetaan vain vähän ja ei jänteeseen vaan sen viereen (ymmärtääkseni käytännössä limapussiin). Kyseinen lääkäri on erittäin kokenut liikuntalääketieteen erikoislääkäri (Oulussa) ja hänen hoidoistaan on hyviä kokemuksia, joten en siinä ryhtynyt vastustelemaan. Muistaakseni Oravakin on näitä vaivoja hoitanut kortisonilla, joten varmaan se tarkkaan harkittuna ja annosteltuna soveltuu joissakin tapauksissa hoidoksi. Minulla se tulehdus ilmeisesti painottui ulomman limapussin seutuun ja siksi lääkäri katsoi kortisonin olevan turvallista. Hän kyllä sanoi myös että kaksi tai kolme kertaa on maksimi, mutta nyt riitti tuo yksi (ja olisin lisäpiikeistä muutenkin kieltäytynyt). 

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
tunti sitten, Pasi_P kirjoitti:

Viimeisimmät tutkimustulokset kertovat muistaakseni vähän parempaa kortisonista. Kun aine vaan laitetaan oikeaan paikkaan, niin todennäköisesti yhdellä kerralla ei saada aikaan kuin se positiivinen vaikutus. Tulehtuneeseen kudokseen kun tökätään neula, niin se voi vähän kirpaista. Injektiossa on mukana puudute, joten helpottaa nopeasti. Kortisoni on tehokas aine tulehdukseen.

Taitaa ohjeena olla, että maksimi on 3 krt samaan paikkaan. Edit: Ja Kuntoliikkuja ehtikin todeta samoja asioita...

Share this post

Link to post
Share on other sites
5 minuuttia sitten, Kuntoliikkuja kirjoitti:

Hän kertoi että kortisonia laitetaan vain vähän ja ei jänteeseen vaan sen viereen (ymmärtääkseni käytännössä limapussiin). Kyseinen lääkäri on erittäin kokenut liikuntalääketieteen erikoislääkäri (Oulussa) ja hänen hoidoistaan on hyviä kokemuksia, joten en siinä ryhtynyt vastustelemaan. Muistaakseni Oravakin on näitä vaivoja hoitanut kortisonilla, joten varmaan se tarkkaan harkittuna ja annosteltuna soveltuu joissakin tapauksissa hoidoksi. Minulla se tulehdus ilmeisesti painottui ulomman limapussin seutuun ja siksi lääkäri katsoi kortisonin olevan turvallista. Hän kyllä sanoi myös että kaksi tai kolme kertaa on maksimi, mutta nyt riitti tuo yksi (ja olisin lisäpiikeistä muutenkin kieltäytynyt). 

Ok, kiitos! Mun vaiva ei liittynyt limapussiin, eli siinä varmaankin ero. 

Ja kiitos hyvästä kuvauksesta!

4 minuuttia sitten, Pottonen kirjoitti:

Viimeisimmät tutkimustulokset kertovat muistaakseni vähän parempaa kortisonista. Kun aine vaan laitetaan oikeaan paikkaan, niin todennäköisesti yhdellä kerralla ei saada aikaan kuin se positiivinen vaikutus. Tulehtuneeseen kudokseen kun tökätään neula, niin se voi vähän kirpaista. Injektiossa on mukana puudute, joten helpottaa nopeasti. Kortisoni on tehokas aine tulehdukseen.

Taitaa ohjeena olla, että maksimi on 3 krt samaan paikkaan. Edit: Ja Kuntoliikkuja ehtikin todeta samoja asioita...

Just näin. Mun edelliseen jänteen repeämään tökättiin kortisonia, ja sitä perusteltiin juuri noin, niin kuin kuvailitkin. Mutta ortopedin mukaan kiinnityskohdan jutut on eri asia. 

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, jogo3000 kirjoitti:

Hyvä tarina. Omat kokemukset tuontyyppisestä pohjetreenistä on myös hyvät. Kannattaa myös tarkastella jalkineita sillä silmällä, että onhan kantapäällä tarpeeksi tilaa - tuntuu että osassa kengistä kantapää on pahemmin puristuksissa ja se voi ärsyttää kiinnityskohtaa. Juoksualustana kannattaa suosia hiekkateitä, kuntoratoja ja polkuja yms pehmeitä alustoja jos vaan mitenkään mahdollista.

Jep ja minulla myös tuo oikean jalan nilkan/pohkeen jäykkyys on asiassa ollut varmasti ratkaisevassa roolissa. Vasen nilkka on selvästi liikkuvampi ja siinä ei mitään vastaavaa ole koskaan ollut. 

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tällä hetkellä kantapää on tämännäköinen. Tuo pieni paksuuntuma siinä vielä näkyy mutta eipä se liene kuin esteettinen haitta vaikka se jäisi pysyväksikin. Eilen oli tosiaan puolimaratonin kisa ja kantapää ei ole oireillut senkään jälkeen ollenkaan edes pidemmän istumisen jälkeen tai aamulla. Uskaltaisiko siis sanoa että ollaan jo ihan oikeasti voiton puolella 🙂  mutta valppaana pitää tietysti olla etteivät nuo huoltavat toimenpiteet unohdu. Itselläni ei tätä "Akilleen kantapäätä" lukuunottamatta ole akillesjänteissä ollut viime vuosina ongelmia. 

Juoksija-lehdessä on muuten ollut tänä vuonna kiinnostava juttusarja erään juoksijan akilleskuntoutuksesta ja siinä on varmasti vinha perä että akillesta pitää uskaltaa kuntoutusvaiheessa myös kuormittaa, jotta se vahvistuisi ja pientä kipuakaan ei tarvitse pelätä. 

oikea_kantapää_150919.png

Share this post

Link to post
Share on other sites

mul oli nuorempana akilles vaiva..kesti n. 2v .. en saanut selvää mikä siinä lopulta oli..

 kahen vuoden aikana tuli paljon lepoo- myös uintia -fillarointia.. joku lääkäri oli tätä mieltä..toinen toista, yks ehdotti leikkausta..pidin pääni ja kuntoutin vaivan itse..näin kävi mulla..reeniä -lepoa -venyttely -minkä pystyin..kylmää -kuumaa hoitoa- enemmän kylmä lievensi-rauhoitti kipua..mikä tuntui joskus jopa kävellessä..tietenkin kannattaa tutkituttaa onko tulehdus -repeämä , vai onko ylirasittunut-ärtynyt johtuen mm. kovasta juoksu alustasta..asfaltti -rata..hyvät lenkkarit ..kovemmille alustoille joustavammat ..jalkoihin ei silloin kohdistu niin kovaa iskutusta.. avojaloin nurmikolla ..vahvistaa jalkoja..tai pehmellä hiekalla avo jaloin , vesi juoksua..

  • Like 2

Share this post

Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy