Jump to content
Juoksufoorumi.fi


enkelman

Espoo Rantamaraton 21.9.2019

Recommended Posts

Mäkiä en kokenut kovin pahoiksi, mutta mutkia oli turhan paljon, eikä yleensä pystynyt näkemään mitä mutkan jälkeen on tulossa. Kun väsy tulee, vaatii todella keskittymistä, että vauhti pysyy myös mutkan jälkeen. Pätkiä juostiin myös karkealla sepelillä, jossa huonoimmassa tapauksessa olisi olleet nilkat vaarassa. 

 

Miinusta tulee myös kilometrimerkkien sijoittelun epämääräisyydestä. Kun ei mutkikkalla reitillä ollut luottoa omaan kelloon, ei oikein tiennyt missä mennään. Merkeissä saattoi olla yli 100 metriä heittoa suuntaan ja toiseen. Asialla ei tietysti ole niin hirveästi väliä, jos ei ennätyksistä juokse, mutta kuuleman mukaan jänistelykin oli ollut mainitusta syystä vaikeaa.

 

Juomingeista varmaan aina riittää keskusteltavaa, mutta minulla meni puolimaratonvauhdissa juominen ISOISTA urheilujuomamerkin pahvimukeista sananmukaisesti poskelleen. Tai oikeastaan enimmäkseen paidalle, eli 30% juomasta suuhun ja loput ohi... ;).  Onneksi ei ollut kuuma sää.

 

Myös sellainen tuntuma jäi, että muutamat bajamajat kisakeskuksessa ulkona eivät olisi olleet pahitteeksi. Pitkät vessajonot ennen starttia näytti ainakin naisilla olevan.

 

Mutta kokonaisuutena ihan OK tapahtuma ja oma juoksukin täytti odotukset vaikkeat lähtökohdat huomioiden.

 

 

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
23 minuuttia sitten, tuomasnu kirjoitti:

Mäkiä en kokenut kovin pahoiksi, mutta mutkia oli turhan paljon, eikä yleensä pystynyt näkemään mitä mutkan jälkeen on tulossa. 

...

Miinusta tulee myös kilometrimerkkien sijoittelun epämääräisyydestä.

...

 

Ne pienetkin mäet ja mutkat sotkivat juoksurytmin totaalisesti. Ainakin itseltäni. 

 

Garmin Fenix pysyi aika hyvin kartalla ja sen mukaan lähes kaikki kyltit olivat oikeilla paikoillaan, muttaman metrin tarkkuudella. 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites
2 minuuttia sitten, hatapa kirjoitti:

 

Ne pienetkin mäet ja mutkat sotkivat juoksurytmin totaalisesti. Ainakin itseltäni. 

 

Garmin Fenix pysyi aika hyvin kartalla ja sen mukaan lähes kaikki kyltit olivat oikeilla paikoillaan, muttaman metrin tarkkuudella. 

 

 

 

Oli siinä kyllä monia muita hidastavia elementtejä kuin isot nousumetrit.

 

Minulla kello näytti jossain vaiheessa, että olisin ollut ensin vähän jäljessä, sitten 300 metriä edellä kilometrimerkeistä, ja vähän myöhemmin oli taas ihan kohdallaan. Ihan lopussa näytti tulevan taas ylimääräistä matkaa, ja kokonaismatkaksi kello näytti n. 42,5 km. GPS:n tarkkuuden pitäisi kyllä olla paljon parempi kuin nuo heitot vaikka välillä onkin tunnelia ja muita katveita. Ei tuo minua sinällään haittaa, kun menen kuitenkin kellon mukaan ja tiedostan että yleensä näyttää vähän yli 42195 m.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, villea kirjoitti:

 

Oli siinä kyllä monia muita hidastavia elementtejä kuin isot nousumetrit.

 

Minulla kello näytti jossain vaiheessa, että olisin ollut ensin vähän jäljessä, sitten 300 metriä edellä kilometrimerkeistä, ja vähän myöhemmin oli taas ihan kohdallaan. Ihan lopussa näytti tulevan taas ylimääräistä matkaa, ja kokonaismatkaksi kello näytti n. 42,5 km. GPS:n tarkkuuden pitäisi kyllä olla paljon parempi kuin nuo heitot vaikka välillä onkin tunnelia ja muita katveita. Ei tuo minua sinällään haittaa, kun menen kuitenkin kellon mukaan ja tiedostan että yleensä näyttää vähän yli 42195 m.

 

Samanlaisia kokemuksia. 10 km merkki muistaakseni tuli ihmeen ajoissa ja 21 km merkiltä maaliin taisi olla 1,3 km tjsp. Puolikkaalla kellon heittoa joku +250 m, mikä sinänsä on ihan normaalitasoa, mutta yllätti tuo lopun pituus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni maratonin reitti oli raskas pitkine hivuttavine ylämäkineen ja terävine mutkineen. Samoin karkean sepelin pätkät oli vaikeita, sai tarkasti katsoa mihin astuu. Ensimmäinen Rantamaratonini ja tod.näk. myös viimeinen. SAUL SM-kisan takia kisaan osallistuin.

 

Kilometrikylttien asettelussa on pahimmillaan 200m heittoja kellon ja matkamittarini mukaan. Kokonaismatkaksi Polar V800 sai 42.52km, joten veikkaisin reittiä hieman ylipitkäksi.

 

Oma juoksu tuntui raskaalta alusta lähtien mutta sain tsempattua itseni jotenkuten maaliin asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites
14 minuuttia sitten, -V-M- kirjoitti:

Mielestäni maratonin reitti oli raskas pitkine hivuttavine ylämäkineen ja terävine mutkineen. Samoin karkean sepelin pätkät oli vaikeita, sai tarkasti katsoa mihin astuu. Ensimmäinen Rantamaratonini ja tod.näk. myös viimeinen. 

Täysin samaa mieltä. Tein oman ennätykseni, mutta jotenkin tuntui, ettei oikein missään kohtaa päässyt juoksemaan tasaisen vahvasti kun kokoajan oli mutkaa tai rantaraitilla pientä korkeuseroa.

 

Alikulut sorapäällysteillä oli myös hyviä vauhdintappajia.

 

Garminin ja tiukasti sisäkurveja nuolevan juoksulinjan perusteella km-merkit olivat rantaraitilla reilusti lyhyitä. Tai sitten oikaisin selvästi jossain mutkassa kun oli epäselvää pitäisiko juosta jalkakäytävällä vai ajoradalla. Otin tietysti lyhyimmän linjan.

 

Mietin vielä, eikö reittiä saa mitenkään vedettyä maaliin niin että takasuorakin juostaisiin radalla, eikä sinne tarvitsisi tulla nurmikon kautta kaarteesta. 

 

En oikein keksi syitä mennä Rantamaratonille uudestaan.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
8 tuntia sitten, villea kirjoitti:

 

Pitäisi kyllä. Minulla näyttää 19 s eroa. Tietysti jos on lähtenyt eturivistä, niin tulee sama aika...

Eli joku häikkä tuossa nyt on, virallista nettoaikaa tuskin saan koskaan selville, onneksi oli oma polari joka näytti 1:44.04 ja matkaksi 21,25km. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
4 tuntia sitten, sk kirjoitti:

Mua kyllä harmittaa, että sm-kisoja järjestetään tällaisilla reiteillä. No, ensi vuonna Vantaalla. 👍👍

 

Totta. Ei ollut minunkaan mieleeni tuo reitti. Mukavahan tuolla olisi kauniina kesäpäivänä ulkoilla, mutta SM-maraton, no way.

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajankohta on loistava ajatellen sm-maratonia, koska se olisi normivuonna (ei nyt Dohan takia) 2 vkoa Ruotsi-ottelun jälkeen, joten se voisi innostaa ratajuoksijat ja suunnistajat kokeilemaan maratonia. Porkkanana pitäisi olla isommat palkintorahat, mitkä pitäisivät kotimaan huiput täällä, eikä jossain Berliinissä ja toisi tosiaan muidenkin lajien huiput mukaan. Niinpä kiveenhakattuna pitäisi tehdä Espoon kanssa sm-maratonista vaikkapa 20 vuoden sopimus, kisa sinne joka vuodeksi seuraavin ehdoin.

 

- Palkintorahat:

tonni per kilsa. Sekä miesten että naisten sm-voittajalle 10000€, toiselle 5000€, kolmannelle 3000€, 4-6. sijasta 1000€. Muille kuten ulkomaalaisille vain palkintorahoja, jos tapahtuma kasvaa niin, että jaettavaa riittää tai saadaan isot sponsorit mukaan. Joka tapauksessa sm-maratonilla pitää tienata rahaa, eikä saada vain lämmintä kättä.

- Nimi:

nimi pitää vaihtaa, rantamaraton on huono. Nimi pitää keksiä siitä lähtökohdasta, että se olisi napakka. Slush on hyvä esimerkki hyvin keksitystä nimestä. Minä nimeäisin sen Aalto Marathoniksi, mutta voi se olla mikä tahansa muukin. Jos se olisi Aalto,  niin jonkinlainen design-/arkkitehtuuri-teemakin voisi olla mukana markkinoitaessa tapahtumaa juoksijoille. Panostettaisiin siihen, mitä täällä on nähtävää, kun joku tulee tänne lomalle

- Sponsorit:
Minusta sponsoreina voisi olla Helsingin ja Espoon kaupungit, Business Finland, Fortum, Kone, Aalto-yliopisto, ST1, Polar, Mercedes-Benz, Nordic Choice Hotels ja Google. Siihen päälle vaikkapa Vesterbackan kiinalaisia. Siis noin hatusta heitettynä. Tärkeintä on luoda konsepti, jossa lähdetään ykkösketjun kanssa liikenteeseen, eikä ihan rupusakin kanssa.

- Reitti:

pitää kulkea Espoon lisäksi Helsingissä, olla kokonaan asfalttia ja olla nykyistä nopeampi, mutta pannukakku sen ei tarvitse olla, koska pääpaino ei ole enkoissa, vaan hyvässä eventissä.

- Paita:
tapahtumapaidaksi voitaisiin valita kilpailun perusteella Aalto-yliopiston vaatesuunnittelua opiskelevan henkilön suunnittelema paita ja sen voisi toteuttaa vaikkapa Marimekko. Ne olisivat joka vuosi ainutlaatuisia ja muodostuisivat keräilytuotteiksi

- Teknologia:

tapahtumassa pitää olla jotain erikoista, lisäarvoa mitä missään muualla maailmassa ei ole. Pitää satsata siihen, että Suomi on hightech-maa, jossa kokee uutta sekä energian että muiden innovaatioiden osalta. Tapahtumassa voisi olla sekä aurinko-, että tuulienergiaa tuottavia näyttäviä laitoksia, numerolaput voisi saada hakea roboteilta, maalialueella voisi olla screenit,  jossa näkyy automaattisesti kaikkien maaliintulijoiden nimet, matkan varrella voisi olla mainosscreeneja, joissa pyörii väliaikatilanteita ja mainoksia jne. Kirjaston edessä oleva nurmikenttä voisi olla sellainen alue, johon tehtäisiin maailman suurimmat saunat, jossa ihmiset voisivat kisan jälkeen peseytyä. Urheilukentän voisi kattaa kokonaan. Sinne voisi ehkä tuoda jonkinlaisen suuren lasikopin kuten mikä on esim. se kauppahallin väistötila nyt Hakaniemessä. Maaliintulo olisi siellä hallin sisällä ja siellä olisi ihan hillitön meininki. Retuperän VPK ja Boston Promenade soittaisivat, olisi näyttävät screenit ja discovalot. Jos se ei ole mahdollista tai tarpeellista alkuvaiheessa, niin sitten maali Otahallin sisään. Tapahtumaa voisi seurata striiminä netin kautta ja se voitaisiin heijastaa esim. Musiikkitalon seinän valotaululle sekä muille vastaaville paikoille.

jne jne.

 

Minua ihmetyttää se, että vaikka syksy on parasta aikaa järjestää kilpailuja, niin täällä näperrellään kun samaan aikaan muualla toimitaan. Kaikki kisat vain kuihtuvat täällä, vaikka Suomi on kuitenkin vauras länsimaa, eikä mikään kehitysmaa. Pelkästään pk-seudulla on yli miljoona ihmistä. Miksei kerätä kasaan kaikki merkittävimmät tahot ja päätetä, että Suomessa järjestetään yksi kunnon kisa ja se on siellä missä on eniten rahaa eli pääkaupunkiseudulla. Isot firmat ovat esim. Keilaniemessä, joten Otaniemi on hyvä sijainti. Suomessa on turisteja enemmän kuin koskaan, joten jonkinlainen pullonkaula hotellitarjonta voi olla, mutta toisaalta noita EU-kokouksia ei ole syyskuussa joka vuosi, vaan mahdollista olisi tätä maan jo valmiiksi korkeaa suosiota hyödyntää myös urheilussa. Minusta maratonin suosio nousee sillä, että siihen panostetaan, eikä sillä, että valitetaan, ettei ole juoksijoita. Jos junnut näkevät, että se on isoa showta ja siellä tienaa rahaa, niin hehän innostuvat. Sitten kun saadaan IT-firmat kehittämään siihen ympärille kaikenlaisia juttuja, niin se lisää kiinnostusta. Ei suomalaisten tarvitse pärjätä kenialaisille, vaan olla hyviä Suomessa. Jos meininki on perhana parempi kuin missään muualla, niin miksei tavalliset kuntoilijatkin tulisi mukaan. Tapahtumalla pitää olla tarina, jotta se olisi ainutlaatuinen. Ja jos se tarina on hyvä ja poikkeuksellinen, niin se kerää ihmisten suosion. Jos Tukholmassa kerran on suosittu kisa kesän alussa, vaikkei ole nopea reitti, niin miksei meillä voisi olla syksyllä. Eivät kaikki mahdu Berliiniin, eikä ajalla tai reitin nopeudella ole kaikille mitään väliä. He haluavat juosta siellä, missä on kivaa ja missä muutkin juoksevat. Muumit kun otetaan mukaan, niin saadaan 1000 japsia osallistumaan ja kun mietitte sitä, kuinka hyviä japanilaiset ovat keskimäärin maratonilla, niin kyllä se motivoi suomalaisiakin laittamaan heille vähän hanttiin. Presidentti Niinistö kun A-Studiossa huomauttaisi siitä, ettei ole varma, ovatko suomalaiset harjoitelleet, niin kyllä moni lähtee lenkille.

 

Mulle ei mene jakeluun, miksei noita tapahtumia voida parantaa tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi. Tehdä niistä viihdetapahtumia, johon yhdistyy se huippu-urheilu. Pitää myöntää myös se, että urheilijat ansaitsevat palkkioita, muuten parhaat eivät motivoidu osallistumaan. Nummela tulee takuulla mukaan, jos rahaa on tarjolla ja hän on ihan varmasti hyvillään siitä, jos häviää Raitaselle, sillä sehän kertoo, että kisa kiinnostaa, jos joku Raitanenkin viitsii lähteä maratonmatkalle. Aina sanotaan, että mitään ei voi tehdä, kun ei ole rahaa kuten Norjassa, mutta se on skeidaa. Meilläkin on miljardöörejä ja suuryrityksiä. Asioita voidaan tehdä, jos on ideoita ja jos halutaan satsata. Pitää olla vain tarpeeksi hullu ja uskaltaa tehdä tarpeeksi hyvä juttu. Tuo nykyinen rantamaraton voisi olla ihan hyvin 70-luvun Mäntsälästä. Siinä ei ole mitään mahtipontisuutta. Nukkavierua jengiä nöyristelemässä. Toisaalta tuo voisi olla oikeasti 5000 juoksijan maraton, jos päätettäisiin, että se on se kisa, mihin täällä satsataan ja unohdetaan muut. Pidetään osanottajamaksut alhaisina, keskitytään markkinoimaan kisaa yrityksille niin Suomessa kuin ulkomaillakin sekä tehdään yhteistyötä matkailutahojen sekä ulkomaalaisten juoksuseurojen kanssa. Suomessahan on älyttömän merkittävät kestävyysjuoksuperinteet, joten tapahtumaa olisi helppo tuoda esille. HCM on kuollut, ajankohta on väärä monestakin syystä. Siellä pitäisi oikeasti keskittyä vain siihen puolimaratoniin, joten latu on nyt auki. Ottaa tavoitteeksi Espoossa 5000 maratoonaria ja myöhemmin vaikkapa enemmän. Nykyisellään tapahtuma on surullinen.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 22.9.2019 at 09.55, tuomasnu kirjoitti:

Mäkiä en kokenut kovin pahoiksi, mutta mutkia oli turhan paljon, eikä yleensä pystynyt näkemään mitä mutkan jälkeen on tulossa. Kun väsy tulee, vaatii todella keskittymistä, että vauhti pysyy myös mutkan jälkeen. Pätkiä juostiin myös karkealla sepelillä, jossa huonoimmassa tapauksessa olisi olleet nilkat vaarassa. 

 

Minusta hiekka alustana on aina hankala, koska se ei toimi jokaisella kengällä ja jos sutii tyhjää niin tuhlaa voimia.

On 22.9.2019 at 09.55, tuomasnu kirjoitti:

 

Myös sellainen tuntuma jäi, että muutamat bajamajat kisakeskuksessa ulkona eivät olisi olleet pahitteeksi. Pitkät vessajonot ennen starttia näytti ainakin naisilla olevan.

 

Totta tuo ehkä, mutta toisaalta on siellä vaihtoehtoisiakin wc-paikkoja. Esimerkiksi urheilukentän piharakennuksessa on vähän vessoja ja myös siellä hotellissa. Samoin kirjastossa ja Dipolissa on aulassa vessat, jotka myöskin ovat lauantaina auki (ei sunnuntaisin). Niihin kaikkiin on tyyliin parin minuutin hölkkämatka. Ja jos haluaa käydä vessassa jo lämmittelylenkillä, niin Maarintalo on auki 24/7. On kyllä totta se, että naisten keskuudessa nokkela päättely ei ole aina se ensimmäinen asia mielessä, vaan lörpöttelevät porukassa, niin ruuhkaa syntyy. Siinä mielessä ehkä bajamajoja voisi olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy