Jump to content
Juoksufoorumi.fi










joukor

Tukholman Maraton 1.6.2019

Recommended Posts

Minustakin se tänä vuonna matkan varrella tarjottu cola oli aivan hirveän makuista. Ensimmäisellä pisteellä join sitä puoli mukillista, mutta toisen kerran skippasin. Maalihuollossa se maistui sen verran paremmalta, että join tölkillisen, mutta ei se silti hyvää ollut. Ehkä pitää laittaa palautetta colan mausta ja myös siitä hämäävästä Pepsi-kyltistä!

 

Ja onnittelut maaliin tulleille myös minulta! Voisin naputella lyhyen kisarapsankin jakoon jossain vaiheessa.

  • Onnittelut! 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen Tukholman maraton, ja samalla myös ensimmäinen ulkomaan maraton. Reissu meni kaikin puolin mallikkaasti, tavoite 3:30 alituksesta nyt jäi aivan hitusen, alle 3:31 oli netto kuitenkin, no samoihin meni viime vuonna HCM:llä. Menopaluu Siljan Symphonylla ja siitä sopiva kävelymatka tapahtumapaikalle. Sää oli ihan loistava, loppupuolella alkanut sadekaan ei haitannut vaan viilensi sopivasti, eikä Västerbron siltakaan lannistanu menoa. Musiikki tosiaan soi paikoitellen turhankin lujaa ja särkevästi, livebändit oli mukava mauste reitin varrella. Muidenkin mainitsema kola oli kyllä ihmeen makuista enkä sitä tainnu kuin hörpyn maistella. Vaikka vauhti hieman hiipui loppukilometreillä, tuli liki 350 selkää vastaan vitosen ja maalin välillä että oli se 3:30 jänöjen perässä roikkuminen ihan viisas valinta tälle reissulle. Seuraavana kisana sitten Vantaa jollei jotain muuta innostu tässä välissä kokeilemaan.

  • Like 1
  • Onnittelut! 2
  • Thanks 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy