Jump to content
Juoksufoorumi.fi










joukor

Tukholman Maraton 1.6.2019

Recommended Posts

ei ole liian kevyt, mutta starttia odotellessa kannattaa pukeutua johonkin vettä pitävään muoviin. Jos jotain halajaa tuohon lisäksi, niin jotain ohuita hanskoja voisi harkita. Juoksin viime sunnuntain pitkiksen 9C ja melkoisessa sateessa, loppumatkasta tuli vähän sellainen fiilis, että ehkä hanskatkin olisivat voineet olla mukana.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
6 minuuttia sitten, SteadyRunner64 kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa kävi niin, että katsoja kamppasi meikäläisen ja ilmaveivi oli valmis 26 km:n kohdalla.

Varmasti meni se ylimääräinen 5 sekuntia tässä. Hieno juoksu kuitenkin!💪

  • Thanks 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, SteadyRunner64 kirjoitti:

@kiljander Ei onnistunut alle 3:30 alitus (3:30:04), vaikka kuinka raastoi😫

Ensimmäistä kertaa kävi niin, että katsoja kamppasi meikäläisen ja ilmaveivi oli valmis 26 km:n kohdalla. Käämi paloi ja perkeleet lenteli. Ihmeellistä sinkoilua juoksun aikana juoksubaanalla😡

Nyt kyynärpää ja polvi ruhjeilla, mutta hyvä fiilis kuitenkin juoksusta. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti lokakuuta.

 

Et kuitenkaan käynyt läpsimässä tuota katsojaa nokkaan, kuten Gigossa tänään, kun katsoja tuli pyöräilijän eteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tukholman maratonin voitti ensimmäistä kertaa urallaan Euroopassa kisannut Etiopian Nigussie Sahlesilassie uudella reittiennätyksellä 2:10:10.Voittomarginaali maanmieheen Tafese Delegeniin oli peräti puolitoista minuuttia.

Naisten kisan voitti niin ikään Etiopian Aberash Fayesa ajalla 2:33:38.

hyvin tehty...💪

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 1.6.2019 at 20.43, hatapa kirjoitti:

 

Et kuitenkaan käynyt läpsimässä tuota katsojaa nokkaan, kuten Gigossa tänään, kun katsoja tuli pyöräilijän eteen.

Ei ehtinyt, oli kiire😀

Selkkaus tapahtui muuten siinä kohtaan missä viime vuonna osa juoksijoista lähti väärään suuntaan. Nyt oli rauta-aitoja estämässä juoksijoita lähtemään harhateille. Ei tosin estänyt tollojen katsojien sinkoilua.

  • Confused 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin olen selvinnyt kotimaahan lauantain koitoksesta.

 

Jo alusta oli selvää, etten ole tänä vuonna neljän tunnin alitus kunnossa ja päätin lähteä juoksemaan kymmenennen Tukholmani juhlamielellä.

 

Lähdin liikkeelle ryhmästä E ja olin hiemann yllättynyt kun tänä vuonna alkuruuhka ei ollutkaan niin paha kuin aiemmin. Nelosen puput kirmasivat ohitseni ehkä noin 2 - 3 kilometrin kohdalla ja ajattelin, että lähden niiden peesiin sillä en minä siinä mitään menetä jos heidän perässään pysyn. Ensimmäinen juoma-asema tuntui tänä vuonna olevan kauempana kuin edellisinä vuosina, mutta en tiedä oliko se oikeasti niin, vai tuntuiko se vaan siltä. Koska en kanna mitään omia energioita enkä juomia mukana, niin taas otettiin järjestäjän tarjoilut nöyränä vastaan. Ensimmäisen juoma-aseman jälkeen tein päätöksen juoda joka toisella vettä ja joka toisella urheilujuomaa ja tämä olkin hyvä päätös jolla mentiin loppuun saakka. Tästä poikkesin vain silloin, jos sattui ennen juoma-asemaa olemaan jotain syötävää tarjolla ja silloin otin palan painikkeeksi vain vettä. 

 

Kympin jälkeen oltiinkin jo mukavassa vauhdissa ja loppuaika olisi ollut sitä vauhtia pidelleen jossain 3.55 - 3.58 välillä, mutta toisaalta tiesin jo siinä vaiheessa, että nämä puput ovat liian kireitä minulle ja jossain vaiheessa pitää antaa niiden mennä omiaan. Viidentoista kilsan jälkeen päätin, että juoksen puolikkaan alle kahteen tuntiin ja sen jälkeen vedän maaliin omaa tahtia. Juoksu sinänsä kulki mukavasti ja energiaa tuntui piisaavan, mutta se vauhti vain oli liikaa päivän kunnolle ja tiesin ettei kannattaisi edes yrittää loppuun saakka pupujen kanssa. Jotenkin paine rakossa myös kasvoi, vaikka olinkin tyhjentänyt viimeisen kerran vain vajaa kymmenen minuuttia ennen starttia ja siinä matkatessani kohti puolikasta paineen kasvaessa oli helppo pitäytyä suunnitelmassa himmata hieman puolikkaan jälkeen.

 

Asiallisen bajamaja vierailun jälkeen puolikkaalla jatkoin matkaa hyvillä mielin ilman minkäänlaisia paineita kohti määränpäätä. Mieli oli hyvä ja vaikka vähän jaloissa askel painoi, niin normaalilla "miks mä taas oon täällä" suivaantumisella mentiin eteenpäin. Takaisin kaupunkiin päästyä kannustamassa olevien väkimäärä taas lisääntyi ja kummasti se ruotsalaisten aina yhtä innokas kannustaminen saa hyvälle mielelle vaikka kuin harmittaisi mitä olet juuri tekemässä. Jossain kohtaa, olisiko ollut kuninkaanlinnan kohdalla, tarjoiltiin ensimmäisen kerran kolajuomia. Kyltissä luki Pepsi, mutta se oli jotain käsittämättömän pahan makuista orgaanista mukacolaroskaa. Lisäksi se kama vaahtosi aivan tolkuttomasti, kun eivät olleet viitsineet ravitsella siitä happoja pois, vaan kaatoivat sitä suoraan tölkeistä mukeihin. Siitä huolimatta otin riskin ja join mukillisen. Kyllä se sisällä pysyi, eikä suuria ongelmia aiheuttanut, mutta jonkun aikaa vatsassa tuntui terävien hiihappokuplien temmellys ja suuhun tuli orgaanisenmukacolan makusia ei niin mukavia röyhtäisyjä. Ei hyvä idea nauttia tätä. Ei hyvä.

 

Siinä 28 kilometrin kohdalla Stadgårdsledenillä oli joku "musiikillinen" pätkä. Olin kuvitellut, että siinä olisi bändejä, mutta siinähän soikin dancejumputus aivan hillittömän kovaa! Vaikka se energiaa toikin ja omalla tavalla siitä pidin, niin olisi se musa voinut tulla vähän hiljempaa. Haluan suojella jäljellä olevaa kuuloani, sillä olen raiskannut sen aikoinaan työskentelemällä lentoasemalla suihkumoottorien lähellä ilman kuulosuojaimia (90 -luvulla kukaan ei käyttänyt kuulosuojaimia jos oli koneen vierellä vain vähän aikaa, vaikka moottorit olivat käynnissä) ja soittamalla punk bändissä niin ikään ilman kuulosuojaimia. Mutta musa on kuitenkin jees. Saisi väin vähän maltillisemmalla volumella tulla. Ja tämä muuten toistui Västerbrolla.

 

Viking Lineltä käännyttiin ylämäkeen ja takasin länteen, kuten viime vuonnakin ja 29 kilometrin jälkeen alkoi sade. Kirosin mielessäni sadetta sangen voimakkailla R-sävyisillä miehen sukupuolielintä kuvaavilla voimasanoilla ja saattoihan niitä joku lipsahtaa myös ääneen ajateltuna kilpakumppaneitteni korville. Onneksi tämä ei kuitenkaan ollut vuoden 2012 keli ja vaikka vesisade kasteli koko ukkelin märäksi, niin kylmä ei tullut. Tunneli meni mukavasti sateen suojassa ja pakokaasuja haistellessa, mutta eikös kaupunkiin kuulu kaupungin tuoksut?

 

Matka jatkui vesisateessa kohti Västerbrota joka meni tänä vuonna yli melko kevyesti. Yhtään kovempaa vauhtia ei tosin olisi päässyt, sillä jalat alkoivat olla aika muusia, mutta energiaa sinällään riitti koneessa vielä ihan mukavasti. Vesisadekin hellitti jossain muistaakseni 36 - 37 kilometrin kohdalla ja vaikka jalat alkoivat olla todella kypsänä, niin sateen loppuminen piristi mieltä. Mutta nyt alkoi taas kasvaa paine rakossa. Mitä helvettiä? Olenko tulossa vanhaksi ja kärsimään eturauhasvaivoista? En mielestäni edes juonut yhtään sen enempää kuin normaalisti. Loppumatka alkoikin olla sitten varsin tervaista raahautumista kohti maalia hokien mielessä "vielä viisi ***un pitkää kilometriä, vielä neljä ***tun pitkää kilomteriä, vielä kolme ***tun pitkää kilometriä.." jne jne. Vaikka painetta rakon seudulla olikin, niin silti join vettä vielä kuuliaisesti viimeistä asemaa lukuunottamatta viimeisten kilsojen aikana. Sen toisen kierroksen "tämä on mukamas kokista" -tarjoilun kyllä skippasin..

 

"Eikö tämä lopu koskaan? No nyt näkyy 41 kilometrin tolppa ja nuo puut ovat ERITTÄIN houkuttelevia tuossa bulevardin varrella, mutta kyllä mä nyt prkl vedän tän loppuun saakka, enkä ala kuseksimaan ihmisten jaloille."

Ja kun eräällä herralla edessäni alkoi mennä huonommin, niin sain siitäkin motivaatiota. Minulla sentään on vain painetta rakossa, mutta kanssakilpailijani tyhjensi vatsansa yläkautta keskelle Karlavägeniä.

 

Lopulta käännyttiin Sturegatanille ja stadionin äidillinen suojelusenkelin hahmo piirtyi verkkokalvoille. "Enää pieni pätkä ja olet suojassani, poikani". Tämä pätkä menee aina helpommin, kun määränpää näkyy. Tunteet olivat taas pinnassa ja Valhallavägeniltä kääntyessä vielä Drottning Sofias Vägille, josta lopulta juostaan stadionin portista sisään alkoi tulla kyynelkanaviin painetta. En kuitenkaan alkanut itkemään, vaan jatkoin sisään stadionille jossa olikin tänä vuonna mielestäni enemmän porukkaa hurraamassa maalintulijoille. Olisiko jengi mennyt sateen vuoksi enemmissä määrin stadionille katujen varsilta. Maaliin tulin lopulta ajassa 4:12:50 ja se kusihätä loppui kuin seinään. Ihan kiva oli pidätellä viimeiset kilometrit vain todetakseen maalissa, ettei minulla nyt kuitenkaan oikeasti sitten ollutkaan tarvetta käydä tyhjennnyksellä.

 

Nyt on kymmenen Tukholmaa juostu peräkkäin ja siihen päälle yksi Frankfurt ja Tukholman vajaamittainen juhlamaraton vuonna 2012. Kaikki alkoi siitä kun mietin silloisen naisystäväni puheita kuunneltuani vuonna 2009, että pystyisinköhän juoksemaan maratonin läpi? MInulla ei ollut minkäänlaista juoksutaustaa, enkä pitänyt juoksemisesta. En pitänyt siitä koulussa, enkä pitänyt siitä armeijassa. Pidin kyllä kestävyysurheilusta ja pyöräilin junnunakin usein hyvin pitkiä matkoja. Jo kaksitoista- tai kolmetoistavuotiaana pyöräilin Helsingistä Porvooseen edes takaisin päiväretkenä.

 

Suhtautuminen juoksemiseen on tietenkin muuttunut näiden vuosien aikana ja voin jopa sanoa nauttivani siitä. Mutta samalla pidän sitä edelleen ihan syvältä olevana harrastuksena. Vaikka sanon näin, niin silti rakastan sitä tunnetta jonka  juuri maratonin maaliin pääsy aiheuttaa. Ei sitä oikein voi, eikä kannatakaan kuvailla. Ne jotka juoksevat, ymmärtävät.

 

Olen hieman raskain mielin ajatellut luopuvani maraton juoksusta, sillä kyllä tämä määrä nyt yhdelle miehelle on riittävästi. Suurempi syy kuitenkin on, että pelkään terveyden puolesta. Ensimmäisen kerran viime talvena pitkikset menivät polviin ja polvi saattoi juilia vielä päivän pari pitkiksen jälkeen. Tätä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Syitä voi olla liian nopea tehojen kasvatus harjoittelussa talvella tai liian vanhat nastalenkkarit (juostu jo reippaasti yli toistatuhatta kilometriä), mutta kun on aloittanut koko juoksuharrastuksen vasta reilu kolmekymppisenä, niin pitää nyt todella tarkkaan harkita kuinka kauan tätä viitsii jatkaa, ettei juokse jalkoja siihen pisteseen, että kuusikymppisenä särkee koko ajan. Minulle ei tuota mitään ongelmia lopettaa juoksemista, mutta joku siinä marassa vaan on niin maagista, että pitää vielä miettiä asiaa. Koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan 😉

 

Onnea kaikille Tukholmassa raastaneille kilpakumppaneille!

  • Like 4
  • Onnittelut! 3
  • Thanks 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy