Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Seppo

Polar Vantage V ja Polar Vantage M

Recommended Posts

Oikeastaan parempi olisi omassa käytössä, jos kello paikantaisi itsensä 3 sekunnin välein ja käyttäisi 10 paikannus pisteen keskiarvoa 10 ms välein. Voisin mielihyvin kantaa  vaikka 30g painavampaa kelloa tämän vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän lisää kokemuksia Vantage V:stä ja rannesykkeenmittauksesta. Tällä kertaa lajina perinteinen hiihto.

 

Huomasin muuten sellaisen asian, että gps:n tarkkuus on viimeisessä päivityksessä selvästikin parantunut. Ensimmäinen kuva lenkiltä ennen päivitystä. Toinen kuva viimeisen päivityksen jälkeen. Reitti on sama, samalla perinteisen ladulla hiihdetty. Toki ensimmäisessä lenkissä oli kierroksia enemmän, mutta selvästi toisessa kuvassa reitti sattunut paljon tarkemmin kohdilleen. Muutenkin tuo samaa lenkkiä eteneminen ja hajonnan seuraaminen on mielestäni aika hyvä tapa nähdä, kuinka hyvin gps sattuu kohdilleen.

 

Unohdin H10 vyön työreissulla majoitukseen, joten sain hyvän syyn testata rannesykkeenmittausta myös hiihdossa. Tyylinä se perinteisempi. Ja lenkkinä tosiaan sama lenkki kuin aiemminkin, sillä erotuksella, että nyt Oittaalla avattu ala-lisä-lenkki pidentää helppoa osaa noin 400m. Mutta tämä ei mielestäni ole ratkaisevaa. Viime talvena hiihdin m430 ranteessa ja ihmettelin, kun keskisykkeet olivat kovin alhaiset. Tänä syksynä Vantage V+h10 on antanut uskottavaa lukemaa.

 

Ensimmäinen kuva joissa näkyy sykkeitä on h10:nen kanssa hiihdetty, 2.5h  tasavauhtinen lenkki. Piikit ovat teräviä ja kuviot samanlaisia, 3 piikkiä ala-pk:n rajalle ovat pikaisia juomataukoja. Yksi piikki max. Alueelle on, kun kokeilin kuinka ylös saan sykkeen nousemaan mäessä. Keli hidas, todella imuttava, mutta pito oikein hyvä.

 

Toinen sykekuva Vantage V:n rannemittauksella. Mittaria en vilkuillut, mutta ensimmäisen tunti reipasta, tämä tarkoittaa itsellä siis noin tasavauhti+, viimeinen 30min kevennellen. Keli ei niin imuttava, mutta pitokin paljon huonompi, latu jo aika muljuinen. Polar antoin tälle lenkille keskisykkeeksi 118bpm, mikä on noin 20-30bpl ala-kanttiin. Tällä lenkillä ei pysähtelyjä, silti sykkeet laskevat alamäissä (mittarin mukaan) todella alas. Pk1:lle asti. Muuten käyrä saha väliä pk1-vk1. Oikeammin alueiden pitäisi olla pk2-vk2. Tämä alkaa olla jo sen verran kaukana todellisuudesta, että saman tarkkuuten pääsee omien tuntemusten perusteella. Kuvien alareunasta näkee hyvin, miten erialueille sykkeet prosentuaalisesti jakautuvat, vaikka pitäisi olla aika lähellä toisisaan.

 

Mittari toimii todella hyvin esim. tasavauhtisessa juoksussa. Hiihto taitaa olla enemmän intervalli tyylistä, sykekäyrän perusteella, kun rasitus muuttuu mäkikulman mukaan kuitenkin.  Tästä lähtien omat hiihtolenkit mennään aina h10:llä, kun sen vaan muistaa ottaa mukaan. 🙂

 

 

 

 

 

EC2D572B-7413-48C2-AECE-7A00DA6DB2D7.jpeg

7F97BF52-042A-4607-A063-0609D954F904.jpeg

51F4BA1F-29F0-4314-9292-873B1510D1CE.jpeg

C4796C09-DB84-4CAE-8558-F341176209BD.jpeg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä me kaiketi vielä iloiseksi muutumme kaikkien kellojen kanssa kunhan beta-versiot saadaan niistä hiottua. Itse lähdin liikkeelle että poljetaan vanhalla V800:lla koska se tosiaan toimii ja odotellaan kunnes kaikki kehitykset ja varsinkin puutteet saadaan uusimmissa malleissa korjattua. Kyllähän puutteita näyttäisi olevan, mutta se on totta että kaikilla on vähän erilaiset kokemukset ja toiveet kellojen suhteen. Ekosysteemi on myös tärkeä ottaa huomioon, eli Suunnosta minulla ei ole mitään tietoa, mutta nyt olen jo viisas Polarflow ja Connectin rintamalla ja tässä Polar vetää selkeästi pidemmän korren. Kilpailu on kyllä raudankova tällä markkina-alueella ja jotenkin jokaisen valmistajan pitää löytää joku alue missä on enemmän vahvuutta suhteessa muihin kilpailijoihin. Mielestäni Vantagen V mallin hinta on vain asetettu ihmeellisen korkealle kun miettii että mitä kaikkea siitä puuttuu verrattuna muihin valmistajien kelloihin. Tietty jos se voittaisi tarkkuudessa liittyen rannesykemittaukseen niin se asettuisi ihan omalle korokkeelle. Onhan siinä myös Prorecovery ominaisuus jolla tosiaan en tee yhtään mitään, mutta täytyyhän nämä asiat joilla kelloa on mainostettu olla pro-tasolla jotta kuluttajat olisivat tyytyväisiä. Juice sanoi aikoinaan että,  "sitä saa mitä tilaa", mutta toteutuuko se tässä tapauksessa ?

Hyvät Joulut vaan kaikille !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Semmoinen seikka täytyy mainita Polarin hyväksi että en ole vielä sellaista bugia tässä havainnut mitä ei voisi softapäivityksellä korjata/paikata. Aika näyttää miten tämä kehittyy. Onhan sitä ollut murheet kaikkien muidenkin merkkien mittareilla silloin kun ovat uusia. Kaikille jotka vielä miettivät Vantageen päivittämistä niin ehdottaisin että odottakaa ihan rauhassa jos ei ihan tulen palava kiire ole. M430 ja V800 on hyviä laitteita.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
16 tuntia sitten, Aki Hummasti kirjoitti:

Keli ei niin imuttava, mutta pitokin paljon huonompi, latu jo aika muljuinen. Polar antoin tälle lenkille keskisykkeeksi 118bpm, mikä on noin 20-30bpl ala-kanttiin. 

 

Varmasti oma tunne sykkeistä on ollut oikea. Vähäisellä pidolla joutuu käsiä käyttämään enemmän, joten kovempi puristus sauvasta vie luotettavuuden rannemittaukselta. 

 

Onko sinulla mahdollista testata kahdella kellolla hiihtoa samanaikaisesti, toinen mittais vyöllä sykettä ja Vantage ranteesta? 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites
7 tuntia sitten, LauriH kirjoitti:

Semmoinen seikka täytyy mainita Polarin hyväksi että en ole vielä sellaista bugia tässä havainnut mitä ei voisi softapäivityksellä korjata/paikata. Aika näyttää miten tämä kehittyy. Onhan sitä ollut murheet kaikkien muidenkin merkkien mittareilla silloin kun ovat uusia. Kaikille jotka vielä miettivät Vantageen päivittämistä niin ehdottaisin että odottakaa ihan rauhassa jos ei ihan tulen palava kiire ole. M430 ja V800 on hyviä laitteita.

 

Tämäpä noissa minunkin kokemuksissa suunnilleen joka kohdassa oli mainittu. Puolen vuoden päästä tämä voi olla erittäin hyväkin kello! En tiedä onko tuo M-versio paljon muovisempi kuin V, mutta kun softapäivitykset korjaavat nuo isoimmat puutteet niin ainakin Vantage M on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen laite. V-malli ei ehkä tuo niin paljoa lisäarvoa kuin mitä hintaero on. Mutta tämä mutuilua ominaisuuslistan perusteella, en ole M:ää ikinä oikeasti nähnytkään. 😉

 

Mun haukuista muuten yksi kohta ei vastannut nykytilannetta: kisa jossa GPS heitti minulla häränpyllyä oli ennen 2.0 updatea, mutta nyt se on päivityksen jälkeen juoksulenkeillä näyttänyt ihan järkeviä lukemia sen mitä olen seuraillut. 

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
11 minuuttia sitten, Kalza kirjoitti:

En tiedä onko tuo M-versio paljon muovisempi kuin V, mutta kun softapäivitykset korjaavat nuo isoimmat puutteet niin ainakin Vantage M on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen laite.

 

On se ranneke juuri M:ssä heppoisemman tuntuinen ja nappulat ovat huonommat. Plus lasi ei ole niin kova. Eli juurikin tuo mekaaninen laatuvaikutelma on tuossa V:ssä parempi + joku ominaisuus mikä niissä nyt olikaan erona. Vaikea tietysti kokeilematta sanoa kuinka paljon nuo tekijät käytännössä vaikuttavat missäkin käytössä.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
47 minuuttia sitten, perttu kirjoitti:

 

On se ranneke juuri M:ssä heppoisemman tuntuinen ja nappulat ovat huonommat. Plus lasi ei ole niin kova. Eli juurikin tuo mekaaninen laatuvaikutelma on tuossa V:ssä parempi + joku ominaisuus mikä niissä nyt olikaan erona. Vaikea tietysti kokeilematta sanoa kuinka paljon nuo tekijät käytännössä vaikuttavat missäkin käytössä.

 

Jotain tuollaista hiukan epäilinkin. Mekaanisesti V on hyvän tuntuinen peli ja ongelmat voi korjata softalla, ja ilmeisesti (=toivottavasti) GPS:n toimintakin paranee chipin valmistajan firmispäivityksien mukana entisestään.

Share this post


Link to post
Share on other sites
10 tuntia sitten, Steg kirjoitti:

 Juice sanoi aikoinaan että,  "sitä saa mitä tilaa", mutta toteutuuko se tässä tapauksessa ?

Hyvät Joulut vaan kaikille !

Nyt se voisi olla: sitä ei saa mitä luuli saavansa, kun tilasi mittarin. Paremman kuin V800. Onneksi nyt kuitenkin vähän parempaan suuntaan mennyt jo päivitysten myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään hiihtelin metsäsuksilla ahkio perässä vähän yli 5h. Aamupäivällä pakkasmittari näytti -18 ja iltapäivällä -23. Nyt oli oiva tilaisuus testata Vantage Veen rannesykemittausta kylmässä kelissä. Kello oli kuoritakin, kerraston ja ohuen juoksupuseron alla. Kuoritakin rannesuussa ei ole mitään kiristyksiä.

 

Vantage antoi samat lukemat kuin V800 vyön kanssa. Keskisyke 105 ja maksimi 151. Hiihdon aikana ja tauoilla mittarit näyttivät hieman toisistaan poikkeavia lukemia.

 

Aamulla tekasin myös ortostaattisen testin. Mukava oli lähteä sporttaan, kun lukemat olivat taas normaalilla tasolla viime viikon lauantain arvoihin verrattuna. Onneksi maltoin silloin keventää kunnolla, ja jo viikolla tulokset olivat noususuunnassa. 

 

 

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitkästä aikaan tuli pelattua salibandya. Pakko oli taas testata, miten Vantage V:n rannemittaus toimii verrattuna V800:n lukemiin vyön kanssa.  

 

Peliaika oli noin 1h 33min. Vantagen keskisyke 127 ja maksimi 176. V800 antoi keskariksi 130 ja maksimisykkeeksi 178. 

 

Olin kyllä yllättynyt, kuinka lähellä tulokset olivat toisiaan. Ajattelin salibandyn olevan erittäin vaativa laji mitata sykkeitä ranteesta. Pelaan raitin puolelta, ja Vantage oli vasemmassa ranteessani hikinauhan alla. Eli kellokäsi oli koko ajan mailassa kiinni.

 

Alle laitan kuvan Vantagen piirtämästä sykekäyrästä.Screenshot_20181223-144035.thumb.png.c707af7b633bfdbb20c16c6abc280eeb.png

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kokeilin miten onnistuu lataaminen lenkillä ollessa Polar Vantagen ja H10 kanssa liikkeellä ollessani ja hyvin näkyy onnistuvan. Koska Polar Vantagen latausliitin on litteä niin homma on todella helppo. Hyvä asia on sekin että latausjohto on sopivan pitkä että virtapankin saa mukavasti kiinni. Eli ultramatkoillakin on mahdollisuus lisävirtaan ilman että tallennusta tarvitsee keskeyttää.

  • Like 5

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 24.12.2018 at 14.31, Arsi 69 kirjoitti:

Kokeilin miten onnistuu lataaminen lenkillä ollessa Polar Vantagen ja H10 kanssa liikkeellä ollessani ja hyvin näkyy onnistuvan. Koska Polar Vantagen latausliitin on litteä niin homma on todella helppo. Hyvä asia on sekin että latausjohto on sopivan pitkä että virtapankin saa mukavasti kiinni. Eli ultramatkoillakin on mahdollisuus lisävirtaan ilman että tallennusta tarvitsee keskeyttää.

Ihan mielenkiintoisen testin olet keksinyt. Oliko sinulla latauksen aikana kello ranteessa, ja pysykö latausliitin liikkeessä hyvin kellossa kiinni? Voisi kuvitella, että liitin irtoaa helposti kellosta, ainakin jos taskussa pyörii.

 

Kuinkahan suuri tarve on ladata kelloa suorituksen aikana? Luulis 30-40h akunkeston riittävän yksittäiseen suoritukseen aika monen hepun kohdalla! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun latausliitin on kiinni kellon alla ja rannehihna kiristetty niin pysyy hyvin paikalla johto kiertämään sormien välistä takaisin hihnan alitse ja puhelimen käsivarsikoteloon virtapankkiin kiinni. Näin estyy mahdollinen nykäisy latausjohtoon. Tämä kuluu sarjaan kokeilut, joka johtui siitä että DC Rainmaker  yhdessä välissä kirjoitti ettei lataus lenkillä onnistu. Tietää kyllä nykyisin että onnistuu.

  • Like 3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy