Ultraajalla pätkii?

[mönkijä]

Voipi olla että tämä aihe kuuluisi tuonne vamma & ongelma -osioon, mutta tuli tässä erään treenin jälkeen mieleen, että onko ihan tavallista/normaalia, että pitkän suorituksen jälkeen tuntuu kuin lähimuisti hieman takkuilisi? Ja mistä tämä sitten voisi johtua? Kenties hormonaalisista muutoksista tms vai yksinkertaisesti liian rankasta treenistä? Entä voiko tälle asialle tehdä jotain?

Olisi se kauheata, jos jonkun lenkin jälkeen ei esim muistaisi missä ja kuinka pitkään sitä tulikaan taas juostuksi :ashamed0001:

[226]

Vittaa eniten nestehukkaan tuo muistin pätkiminen. Myös energia ( hh ) vaje voi aiheuttaa muistin pätkimistä, mutta silloin kyseessä pitäisi olla jo melkoinen väsymys. Pyöräilyssä huomasin aikoinaan, että nestehukka yhdistettynä niskojen jumiin alkoi loppumatkasta näkymään siten, että yli 5 kirjaimen pituisia kylttejä ei edes kannattanut yrittää lukea vauhdista.

[peeter]

vuorokauten ultran jälken pätki melken viikko, kyllä ylirasitus on se syy

[JH]

Olisi se kauheata, jos jonkun lenkin jälkeen ei esim muistaisi missä ja kuinka pitkään sitä tulikaan taas juostuksi

Mä taas kesken salibandymatsin vaihtopenkillä etsin vihkisormusta oikeesta kädestä...

Ihmettelin että mihin helvettiin olen sen hukannut :-)

[rtk]

Eikös tuo Montelan Olavikin (lähde ultrajuoksija 3/06) todennut juostun masun ja perään samoilla silmillä vedetyn yövuoron jälkeen, että päiväkirjaa kirjoittaessa seuraavana aamuna oli vähän kysymysmerkki-olo, että onkohan tässä mitään tehtykään?

[Pasi]

Olisi se kauheata, jos jonkun lenkin jälkeen ei esim muistaisi missä ja kuinka pitkään sitä tulikaan taas juostuksi ... Entä voiko tälle asialle tehdä jotain?

Kuulostaa varsin tutulta, mutta musta moisesta ei kannata huolestua kunhan ei myöhästy töistä tai eksy metsään. Sitä kun juoksentelee vähän miten ja missä sattuu, niin harvemmin ne lenkit toteutuu niin kun on etukäteen suunnitellut - jos on yleensäkään edes suunnitellut niitä sen kummemmin. Reitti tulee valittua aina lenkin aikana sen mukaan, että mihin suuntaan on milloinkin kiva risteyksestä kääntyä tai ampasta metsäpoluille tien orjuudesta. Ja lenkillä kuluneen ajan voi tarkistaa kotiuduttuaan vaikka käkikellosta, jos on aamulla muistanut vetää siihen lisää kierroksia.

Sattuneesta syystä oon joskus oikein pohtinut, että lähimuistin takkuilun voisi ajatella johtuvan myös välinpitämättömyydestä tehdä pikkutarkkoja havaintoja päivän mittaan. Eli näin ollen voisi mieltää yhteyden heikentyneelle lähimuistille siitä, että keskittyy eri juttuihin kuin aiemmin ja pohtii esim. lenkillä muita juttuja kun eteentulevaa maastoa. Vähän samaan tapaan kun eilen autolla huristellessa huomasin yhtäkkiä ajaneeni 30km eteenpäin ja kääntyneeni monesta oikeasta risteyksestä, mutten tavallaan edes muistanut tehneeni niin kun räpläsin kännykkää ja näppäilin viestejä minkä kerkesin. Siinä tuli täysin automaattisesti pysähdeltyä liikennevaloihin ja käännyttyä oikeista liittymistä, vaikkei keskittynyt siihen sen tarkemmin joten ehkä näin käy joskus myös lenkeillä. Huomaa olevansa kotona, muttei muista mitä kautta oikein tuli tällä kertaa kierrettyä. Joten lähimuistin voi käsittääkseni takkuilla ihan elämäntavoistakin johtuen, vaikkei itse muisti sinäänsä olisi surkea.

Ja toi muisti pätkii kevyilläkin viikoilla ihan samaan malliin kuin normaalistikin, joten taitaa olla jäänyt päälle mutta mitäpä tuosta kun ainakin tähän asti on tullu selviydyttyä sen suuremmilta ongelmilta. Rankan ultran jälkeen on taas niin hyvät fiilikset päällä ja nauttii raukeasta/autuaasta euforia-olemisesta, ettei jaksa tai halua keskittyä mihinkään pikkujuttuihin kovinkaan tehokkaasti jolloin kaikki turhalta tuntuvat jutut jää vaille huomiota. Helposti tulee myös sen takia unohdeltua yhtä sun toista ja kun joku sitten huomauttaa jostain unohduksesta, niin tulee helposti vastattua aika tylystikin että on ollut parempaakin tekemistä kun putsailla grilliä tai silitellä kalsareita.

[kurppa]

Joskus ihminen vaipuu hypnoosin kaltaiseen tilaan. Ainakin itsellä on kokemuksia pitkillä lenkeillä ja jopa automatkalla, että välistä on pätkä pois. Ei mitään muistikuvaa, mihin on puoli tuntia-tunti häipynyt elämästä.

Ihminen siirtyy sinä aikana jollekin ihan uudelle ulottuvuudelle, mistä ei itse kuitenkaan muista mitään.

Mutta lähimuisti. Kyllä ihan tavallisen pitkän lenkinkin jälkeen voi väsyneenä olla hetken ihan hukassa. Jopa muutama huonosti nukuttu yö tekee sen, että aivot ei toimi, sanat on hukassa, avaimista ei harmainta aavistusta. Vuorotyön valvomisista johtuen, ei välillä ole harmainta aavistusta, mikä viikonpäivä.

Kiva elää tämä elämä sillä tavalla läpi, ettei muista koko hommasta mitään..höh...eipähän jää traumoja elämättömästä elämästä kun ei tiedä, mitä teki.

[mönkijä]

Oikein hyviä pointteja ja laajoilla näkökulmilla, kiitos teille.

Ei asia allekirjoittaneelle mikään iso ongelma ole. Olen tullut jo moneen kertaan siihen tulokseen että mitä vähemmän tietää sitä parempi. Pisti vain lauantain pitkän lenkin jälkeen ajattelemaan, kun oli vaikeuksia muistaa joitakin numeroita tjsp, että käyköhän kenellekään muulle tällä tavalla, vai onko jo vihdoin aika mennä tutkituttamaan päänsä. Ja kumpi pää? Muistaisi edes sen...

[hanna]

eiköhän tuo johdu siitä että on tarpeeksi kauan omissa ajatuksissaan, nk. aivot narikassa. sitä kun tekee monotonista puuhaa (johon juokseminen laskettakoon) ei välttämättä edes kiinnitä huomiota tapahtumiin.

esim hassenmaratoonilla kun kierroksia on riittävästi ja ne muistuttavat toisiaan ei juoksun jälkeen muista millä kierroksella mikäkin asia (kuten puskassakäynti) tapahtui.

[226]

Minunkin piti antaa vaimon tehtäväksi muistaa MasU:ssa 60 km jälkeen mitä juomaa milläkin kierroksella join. Join vuorotellen maltoa, kokista ja suola maltoa. Eihän sitä 1,8 km päästä enää voinut muistaa, että mitä oli viimeksi juonut. Varmaan eksymisriskikin senkun kasvaa kun kehää on jo kierretty 50 kierrosta.

Kerran HH-paasto päättyi siihen, kun jätin avaimet autoon 50 km päästä kotoa. Puolimatkan triathlonkisan jälkeen en dopingtestissä muistanut osoitettani. Kuulostaa tosi uskottavalta. Onneksi vaimo muisti. Kerran Nizzan triathlonkisan maaliviivan ylityksen jälkeen yritin sanoa lähes tajuttomana ensiapuhenkilökunnalle, että älkää antako minulle verta. Olin loppumatkasta kehittänyt sellaisen sumean ajatuksen, että jos maaliin pääsen, niin ne pistää minut väkisin tiputukseen, ja vieraasta verestä voi saada AIDS:in. Sitähän ei enää järki sanonut, että siellä tiputuksessa annetaan sokeriliuosta, eikä verta. Yritin tsempata maalisuoralla, että ainakin muistan oman nimen jos sitä maalissa kysytään.

[rvl]

Kai se on niin sanottu flow-tila, kun esimerkiksi matkanteko vain tapahtuu ja kaikki epäolennainen suodattuu pois ajatuksista.

Muistaakseni Marjo Matikainen ei hiihdon jälkeen uskonut huutaneensa sen kuuluisan "havuja perkele" ennenkun sai nähdä sen videolta...

[kurppa]

Eikä tuohon huonomuistisuuteen tarvi edes ultrailla.

Olen joskus ollut menossa jo autolle kun olen huomannut, että kas, toppahousut unohtui. Muori menossa punaiset kalsarit jalassa hakemaan vimpuloita päiväkodista.

Päiväkodissa on sellaiset siniset muovipussit, mitkä pannaan kenkien päälle. Juu, on useampi kerta ne pussit jalassa käyty lähikaupassa maidonhakureissulla.

Jos autossa on liian hiljaista takapenkillä, sydäntä kouraisee rajusti...olen varmaan unohtanut lapset matkasta, kaikki lapset ei voi istua siellä takana. Jotain on todella pahasti vialla.

Ja nämä kaikki tapahtuu pelkästään univelan takia.

[sinde]

Do dii..löytyi paljon hyviä syitä ja selityksiä muistin pätkimiselle. Ehkäpä tässä voi sitten jo ihan huoletta heittää neurologisten sairausten pelot pois, meikäläisellä nimittäin pätkii jo välillä siinä määrin, että isäntäkin on jo alkanut ihmetellä.

[JariS]

Omaa kokemusta on Kuopio Maratonilta. Seisoskeltiin siinä ennen starttia pukuhuoneessa ja eräs tuntematon tyyppi kyseli tavoitettani ja siinä jutusteltiin sitten kaikenlaista. Juoksun jälkeen saunassa sama hemmo tuli kyselemään, että miten meni ja täyttyikö tavoite mistä puhuttiin ennen starttia. En muistanut koko tyyppiä saatikka keskustelua. Kyllä se yritti vakuutella, että varmasti juteltiin, mutta kiistin pontevasti. Sen verran aloin kuitenkin epäillä itseäni, että sanoin joutuneeni aika koville matkalla, eikä taida oikein pää toimia. Huomasi sen siitäkin, että melkein kaikki asiat itketti, enkä uskaltanut mennä juttelemaan tuttujen kanssa kun pelkäsin että sanoja ei tule. Siis iski semmonen paniikki ja pelko, että ei ehkä osaa sanoa mitään. Vasta kotimatkalla palikat alkoi loksahtelemaan paikoilleen.

Juoksija-lehdessä Melbournen -56 olympia-maratonin pronssimitalisti Veikko Karvonen sanoo jotenkin niin, että ei muista lopusta mitään. Tiesi tulleensa maaliin kun makaili stadionin nurmella. Eino Pulkkinen (pari kertaa kolmen sakissa Bostonin maratonilla) oli kertoillut, että tuohon aikaan ei ollut tapana paljon juomien kanssa läträillä juoksun aikana. Einon pojan kertoman mukaan, silloin saatettiin puolessa matkassa korkeintaan imeskellä jotain hedelmiä jos yleisöstä joku jotain tarjosi. Siksi en ihmettele, että Pulkkinen oli juossut 50-luvulla maratonin jossain Romaniassa (..tai Bulgaariassa) josta ei muista mitään.