Liikunta-addiktio

[Guest MilliMittaaja]

Onko täällä muita, joilla olisi selvästi pakkomielle liikkumisesta? 

 

Olen koukussa päivittäiseen treeniin ja seuraan sykkeitä ja tehoja joka treenissä. Joka päivä täytyy saada tietyt lukemat, että voi olla rauhallisin mielin ja tyytyväinen itseen. Treeni on saatava myös tehtyä ekana aamulla, sillä töiden jälkeen ei jaksaisi. Tiedän, että kehittyminen on mahdotonta ilman lepopäiviä, mutta tästä touhusta onkin järki kaukana. Toisaalta tykkään tosi paljon juoksemisesta ja muusta urheilusta, mutta iloa vie tuo suorittaminen.  Ilman kelloa taas tuntuu, että treeni menee hukkaan ja teen varmuudeksi täysillä, että varmasti on tarpeeksi tehokasta. Millä keinoilla tästä voisi yrittää parantua? Iltapäivisin on aina helppoa uskotella itselleen, että huomenna otan kevyesti, kun jalatkin on ihan pökkelöt, mutta seuraavana päivänä sitä huomaa taas tekevänsä sen tavallisen treenin.

[second]

Ohjelma. 

[rinieme]

@second saattaa olla aika oikeassa ehdottaessaan ohjelmaa. Totteletko, jos sinulla on joku tavoite ja sen saavuttamiseen tähtäävä ohjelma kertoo, että tänään on lepopäivä? Niillä lepopäivillä ja kevyemmillä treeneillä on tarkoitus. Pitäisi oppia nauttimaan erilaisista treeneistä, myös niistä keveistä.

 

Paha liikunta-addiktio voi vaatia myös asiantuntija-apua. Toivottavasti tilanteesi ei ole niin vaikea.

 

[Mikko Myy]

Sun tarttee saada coutsi vähäksi aikaa ainakin. 

 

Jos et muuta keksi, niin laita viestiä. 

 

Mikko

[Numerolapun paiskaaja]

9 tuntia sitten, MilliMittaaja kirjoitti:

Onko täällä muita, joilla olisi selvästi pakkomielle liikkumisesta? 

 

Olen koukussa päivittäiseen treeniin ja seuraan sykkeitä ja tehoja joka treenissä. Joka päivä täytyy saada tietyt lukemat, että voi olla rauhallisin mielin ja tyytyväinen itseen. Treeni on saatava myös tehtyä ekana aamulla, sillä töiden jälkeen ei jaksaisi. Tiedän, että kehittyminen on mahdotonta ilman lepopäiviä, mutta tästä touhusta onkin järki kaukana. Toisaalta tykkään tosi paljon juoksemisesta ja muusta urheilusta, mutta iloa vie tuo suorittaminen.  Ilman kelloa taas tuntuu, että treeni menee hukkaan ja teen varmuudeksi täysillä, että varmasti on tarpeeksi tehokasta. Millä keinoilla tästä voisi yrittää parantua? Iltapäivisin on aina helppoa uskotella itselleen, että huomenna otan kevyesti, kun jalatkin on ihan pökkelöt, mutta seuraavana päivänä sitä huomaa taas tekevänsä sen tavallisen treenin.

 

Itselleni juoksusta muodostui pakkomielle parikymppisenä. En ollut kuntoillut säännöllisesti aiemmin mutta armeijan jälkeen aloin käydä juoksemassa. Olin tuohon aikaan aika hukassa elämäni suhteen ja juoksusta tuli hetkessä elämäni tärkein (ja melkein ainoa sisältö). Juoksin käytännössä kaikki lenkit niin kovaa kuin pääsin. Jos en jostain syystä päässyt lenkille, tunsin äärimmäisen kovaa ahdistusta ja hypin melkein kirjaimellisesti seinille. Tätä jatkui reilut puoli vuotta, kunnes lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja elämään tuli muuta sisältöä. Opiskelu ja opiskelijaelämä veivät mennessään.

 

Voit toki hankkia valmentajan kuten edellä on ehdotettu mutta se ei välttämättä auta. Toisaalta tilanteesi ei tuon viestin perusteella vaikuta mitenkään pahalta. Koetapa ensi alkuun pitää 2-3 viikkoa taukoa kaikesta liikunnasta ja keksiä sen tilalle jotain ihan uutta tekemistä. Palaa sen jälkeen liikunnan pariin ja jos addiktio ei ole hellittänyt, kannattaa ehkä hakea ammattiapua, jos tilanne kovasti ahdistaa.

[Guest Baltsu]

12 minuuttia sitten, Numerolapun paiskaaja kirjoitti:

 

Voit toki hankkia valmentajan kuten edellä on ehdotettu mutta se ei välttämättä auta. Toisaalta tilanteesi ei tuon viestin perusteella vaikuta mitenkään pahalta. Koetapa ensi alkuun pitää 2-3 viikkoa taukoa kaikesta liikunnasta ja keksiä sen tilalle jotain ihan uutta tekemistä. Palaa sen jälkeen liikunnan pariin ja jos addiktio ei ole hellittänyt, kannattaa ehkä hakea ammattiapua, jos tilanne kovasti ahdistaa.

 

Minusta tauot on ihan höpöä- Niitä ei kannata pitää, jos ei ole telakalla. Jos on addiktoituvaa sorttia, keksii jotain tilalle kuten alkoholin, huumeet tai uhkapelit. MInä antaisin sellaisen ohjeen, että sykevyön heittää helvettiin, pudottaa vaikkapa merenpohjaan ja keskittyy vauhteihin suunnitelman mukaan.

 

Eli minusta olennaisinta on se, että on suunnitelma. Sellainen jonkinlainen tietoinen harjoittelu. Pitää tietää, miksi ja mitä harjoittelee. Sami Yaffan ohjelma Pietarista oli tänään hyvä osoitus tästä. Hän haastatteli muusikkoja, jotka puhuivat siitä. Pitää kehittää tietoisesti itseään. Sama koskee juoksua. Jos haluaa kehittyä, voi harjoitella vaikka joka päivä, eikä se ole pakkomielteistä, vaan suunnitelmallista. On erikseen avainharjoitukset ja sitten ne kevyet päivät. Kuten Jani Sievinen sanoi Urheilu Suomi dokumentissa, niin uinti oli hänelle aina vain osa elämää. Se vain oli siellä. Samalla tavalla juoksu voi olla. Kun on suunnitelma, niin toteutat sitä, eikä se ole mitenkään pakkomielteistä. Kevyt päivä pysyy kevyenä esim. menemällä juoksumatolle. Yleensä se on niin, että kun laittaa maton kulkemaan tiettyä nopeutta, niin se kulkee sitä nopeutta. Se on myöskin niin, että jos edellisenä päivänä on treenattu riittävän kovaa, niin palauttava on pakkokin olla palauttava, kun väsyttää ja sattuu riittävästi kropassa. 

 

Itse en ikinä pystyisi tuohon aamuhommaan, sillä kroppani vaatii 2-3 tuntia heräämisen jälkeen aikaa ennen kuin se toimii ja pystyisin harjoittelemaan. Koska en halua herätä keskellä yötä, niin en myöskään sitten harjoittele aamuisin. Lisäksi kovat harjoitukset ennen duunia olisivat tuhoontuomittuja, kun koko päivän olisi sitten ihan puhki. Itselleni sopii siis se, että ensin tehdään kaikki muu ja illalla tempaistaan treenaamaan. Ilman addiktiota, ilman pakkomiellettä, aika usein itsensä sinne jopa pakottaen, kun on se suunnitelma ja tavoite. 

 

Aika harvoin kuulee valitusta siitä, että joku harjoittelisi liian paljon. Jos kroppaa kestää, niin mikäpä siinä. Usein pikemminkin ongelma on se, että harjoitellaan liian vähän, liian kevyesti tai muuten vain typerästi.

[Guest Lukija vain]

Täällä ihan huvikseni näitä juttuja yleensä luen, mutta nämä Baltsun kommentit ovat kyllä niin hupaisia. Ammattimies selkeästi puhelee! 

[Guest MilliMittaaja]

Mulla on välillä ollut ohjelma, mutta niissä on ollut ongelmana se, että niitä sitten noudattaa myös pää kainalossa, vaikka mikä olisi. Kaikki jousto ja rentous siis on oppimatta. Tein myös melko usein vähän yli sen, mitä ohjelma sanoi, ikään kuin varmuuden vuoksi "varastoon".

 

Olen nuoruudesta lähtien ollut perfektionisti, ja hakenut hyväksyntää suoritusten kautta. Mitä timmimpänä olen ollut sitä enemmän on tullut ympäriltä kehuja. Pelkään hellittämistä jo ihan senkin takia, että sitten luulen ihmisten esim. töissä pääsevän sanomaan, että "kylläpä on Millimittaaja päässyt repsahtamaan."

[jklaukka]

Minä pidän liikunnasta pari kertaa vuodessa kokonaan lepoa ultrasuorituksen jälkeen 3-5 viikkoa ja katson sen kuuluvan osana harjoitteluun. Mitään vieroitusoireita ei ole tullut ja tauon jälkeen taas uudella innolla treenin pariin. Rytmitystä tarvitaan harjoitteluun, että voi harjoitella sitten ne kovemmat treeniviikot joko määrällisesti tai tehollisesti paremmin. Minä en kylläkään ole niin perfektionisti, vaan suurpiirteinen enemmänkin fiiliksen mukaan treenaaja. Treenirunko on mielessä, mutta sen sisällä voi ohjelma muuttua olosuhteiden mukaan paljonkin.

[juusok]

10 tuntia sitten, Guest Baltsu kirjoitti:

MInä antaisin sellaisen ohjeen, että sykevyön heittää helvettiin, pudottaa vaikkapa merenpohjaan ja keskittyy vauhteihin suunnitelman mukaan.

 

Aika harvoin kuulee valitusta siitä, että joku harjoittelisi liian paljon. Jos kroppaa kestää, niin mikäpä siinä. Usein pikemminkin ongelma on se, että harjoitellaan liian vähän, liian kevyesti tai muuten vain typerästi.

 

Sykevyö on toisille ihan hyödyllinen kampe, kuten itselle, kun kroppa ei (enää) toimi kuin metronomi. Välillä sykkeet nousevat yllättävästi vauhtiin nähden ja kokemus on osoittanut, että jos silloin en hellää, olen huonossa hapessa seuraavan viikon vähintään. Varmasti tämä ei päde kaikkiin, mutta sama toisinpäin.

 

Ja kyllä moni harjoittelee liian paljon ja liian kovaa, ja vetää itsensä rikki. Tälläkin palstalla on näitä tapauksia varsin säännöllisesti. Jos terve ihminen vetää itsensä harjoittelemalla harjoittelukyvyttömäksi tai jopa sairaslomakuntoon, niin se on liian paljon, liian kovaa ja kuten sanoit, typerää.

[Guest moi]

"Perfektionismi", "hyväksynnän haku", "joustamattomuus"... Pistää silmään tollaiset sanat parissa kirjoittamassasi viestissä. 

 

Suuntaappa www.tunnelukkosi.fi ja tee ne testit. Suosittelen lukemaan sen kirjan. Itse olen ollut aikaisemmin myös perfektionisti ja podin syyllisyyttä, jos en aina tehnyt kaikessa maksimisuoritusta. Se kävi pidemmän päälle raskaaksi. Mikään ei ollut enää hauskaa. Kun opin tuntemaan itseni rentous tuli takaisin ja verenmaku hävisi suusta.

[Timo]

Tämä herra selittää mielestäni hyvin miksi easy running on tärkeää.

[LTH]

Kysymys juoksuriippuvuudesta on äärimmäisen tärkeä.  Kysyjä on tunnistanut sen itsessään ja haluaa tehdä asialle jotain. Ongelman tunnistaminen on hyvä askel alkuun. Jos ratkaisuksi olisi helppo konsti, hän olisi sen jo keksinyt.  En ole asiantuntija, mutta luulen että tie parantumiseen voi olla pitkäkin.  Valitettavasti asiasta löytyy netissä surffaamalla hyvin vähän hyödyllistä tietoa.  Voisivatko ne, jotka ovat vaivasta oikeasti kärsineet ja siitä toipuneet, kommentoida tähän ketjuun.  Kevyet heitot (pidä välipäiviä, juokse välillä kevyemmin yms.) eivät käsittääkseni auta tässä vaiheessa eteenpäin.  Netissä on myynnissä kirja The truth about exercixe addiction, en tiedä sen hyödyllisyydestä kuitenkaan mitään.

 

[ihan ok]

22 tuntia sitten, MilliMittaaja kirjoitti:

Olen koukussa päivittäiseen treeniin ja seuraan sykkeitä ja tehoja joka treenissä. Joka päivä täytyy saada tietyt lukemat, että voi olla rauhallisin mielin ja tyytyväinen itseen. Treeni on saatava myös tehtyä ekana aamulla, sillä töiden jälkeen ei jaksaisi. Tiedän, että kehittyminen on mahdotonta ilman lepopäiviä, mutta tästä touhusta onkin järki kaukana. Toisaalta tykkään tosi paljon juoksemisesta ja muusta urheilusta, mutta iloa vie tuo suorittaminen.  Ilman kelloa taas tuntuu, että treeni menee hukkaan ja teen varmuudeksi täysillä, että varmasti on tarpeeksi tehokasta. Millä keinoilla tästä voisi yrittää parantua? Iltapäivisin on aina helppoa uskotella itselleen, että huomenna otan kevyesti, kun jalatkin on ihan pökkelöt, mutta seuraavana päivänä sitä huomaa taas tekevänsä sen tavallisen treenin

 

Yksi hyvä keino juosta kevyet myös oikeasti kevyinä, on hommata joku juoksukaveri joka hillitsee menohaluja. Itsellä toimii hyvin ja säilyy suhteetkin kunnossa, kun ei aleta keskenään kilpailemaan, vaan yhteisellä sopimuksella juostaan vain rauhallisesti ja rupatellaan niitä näitä.