Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Välinpitämättömät koiranomistajat


Recommended Posts

Tämä sopisi paremmin päivän kevennykseen, mutta laitetaan tänne.

Tänään tavallinen työmatka hölkkäilijä helsingin vedenpuhdistuslaitoksen hiekkatiellä matkalla joenvarteen. Hölkkäilijä matkaa tien oikeata laitaa. Koiranomistaja tulee omaa puoltaan vastaan Milou näköisen valkean koiran kanssa. Kohtaamistilanteessa Milou päättää rynnätä hölkkäilijää kohden muristen, jolloin rytmi menee sekaisin ja flexi napsahtaa kiinni vasta, kun purukalusto on 20cm päässä nilkoista. Huh ei päässyt puraisemaan, mutta hölkkäilijä tuumaa "että olisi hyvä ottaa muut tiellä kulkijat huomioon". Tähän täti vastaa "että mitä te sanoitte", hölkkäilijä toistaa sanomansa ja sitten koiranomistaja RÄJÄHTÄÄ ja koira tulee myös ihmettelemään mitä nyt tapahtuu (ilmeisesti viisaampi näistä kahdesta).

Hänen suustaan tulee "Minä maksan koirasta veroa!", "Minun koirani vihaa Juoksijoita!!", "Tämä on suojelualue!!!", "Lähe siitä jo jatkamaan matkaa!!!!", "Minulla on oikeus??" jne. mesoomista pää aivan punaisena, kuin olisi vetänyt täydet hernepalot molemmista sieraimista sisään. Hölkkäilijä ei voinut muuta kuin hölmistyneenä kuunnella, että kaikki sammakot tulee suusta ulos. Tähän sitten hölkkääjä tuumasi, että kyllä sitä pitää muutkin huomioon ottaa ja samassa akka kyyristyy etsimään kiviä ja alkaa nillä heittelemään hölkkäilijää (joka muuttui kertaheitossa hölkkääjästä juoksijaksi). Onneksi kivet ropisevat metsähallituksen puolelle, kun heittotaito ei ollut ihan parhaasta päästä. Hölkkääjä tuumaa, että pitäisikö kutsua Poliisi paikalle selvittämään tilannetta, mutta koiranomistaja, kevään ensimmäinen avohoitopotilas jatkaa menoaan. Hölkkääjä harmittelee ettei tajunnut videoida tilannetta youtubeen, koska se vasta olisi ollut makoisaa materiaalia, ehkä ensikerralla.

Muokattu
Link to post
Share on other sites
  • Replies 528
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Juoksijan revanssi kadulle pxxkoville koirille.   https://www.stuff.co.nz/world/australia/104548298/australian-executive-manager-resigns-after-being-identified-as-poo-jogger

3 kertaa koira käyny kiinni..pari pienempää buudelia ja saksanpaimen koira..jonka  seurauksena sillonen reeni rotsi vähän repes ja pieni avohaava tuli..oli poliisien  koira ni totteli sit je

Sun pitää Niilos laittaa Sky maksamaan sinusta veroja. Sitten opettelet vihaamaan koiria, jos et vihaa jo. Tuo suojelualue on kyllä paha, mutta jospa kuntopolku olisi semmoinen, siis juoksijalle. Kuntopolulla sinulla ainakin on oikeus, juu nou. Sitte vaan Skyn kanssa sinne Malmin kentän baanalle (olet ikään kuin Skyn talutusnuorassa, vaikka oiekasti et tietenkään ole ;)) ja käyt koirien kimppuun. Jos tulee vastaansanomista, Sky tehostaa mielipiteitäsi ja oikeuksiasi heittelemällä kiviä. Meniskö se jotenkin noin.

Link to post
Share on other sites

Sun pitää Niilos laittaa Sky maksamaan sinusta veroja. Sitten opettelet vihaamaan koiria, jos et vihaa jo. Tuo suojelualue on kyllä paha, mutta jospa kuntopolku olisi semmoinen, siis juoksijalle. Kuntopolulla sinulla ainakin on oikeus, juu nou. Sitte vaan Skyn kanssa sinne Malmin kentän baanalle (olet ikään kuin Skyn talutusnuorassa, vaikka oiekasti et tietenkään ole ;)) ja käyt koirien kimppuun. Jos tulee vastaansanomista, Sky tehostaa mielipiteitäsi ja oikeuksiasi heittelemällä kiviä. Meniskö se jotenkin noin.

Vallan mainio idea!

Mikä luulisitte Niiloksen verotusarvon olevan?

Link to post
Share on other sites

en tiedä olenko vastannut ketjuun aikaisemmin, mutta minua todella ottaa päähän vapaana olevat koirat.

Itselläni on koira mukana melkein aina lenkillä, mutta aina hihnassa. Tossa meidän vieressä olevaan metsään ei oikeen pysty menemään kun metsä on täynnä vapaana juoksevia koiria.

Ympäri kaupunkia ajelevat autoillaan tänne ulkoiluttamaan koiria, järjestään kaikki ovat niitä mitkä eivät omistajan mukaan ole vihaisia tai pure.:surrender:

Link to post
Share on other sites

Tuoreessa Juoksijassa näkyi olevan aiheesta lyhyt juttu. Kyseinen teksti ei kyllä liiemmin auttanut arkuuteeni koiria kohtaan. Ei-koiraihmisenä ja huononäköisenä ei ole mitenkään helppoa arvata kaukaa, onko koira enemmän vai vähemmän ulkoiluttajan hallinnassa. Ja kun koiria täällä päin riittää, ei jokaisen ohi voi kävelläkään.

Link to post
Share on other sites

Luin myös tuon juoksija -lehden jutun ja olisin toivonut että siinä olisi ollut jotain vinkkejä myös näihin "irtokoiriin".

Mua jännittää aina lähteä tuonne vesihuoltotielle juoksemaan kun pelkään että tulee koira ilman omistajaa vastaan.

Ongelmia ei ole ollut jos omistaja/taluttaja on lähellä ja takaa jos tuun niin huutelinkin ajoissa että juoksija tulee.

Mökillä kuitenkin viime kesänä oli kerran yksinkseni lenkillä ja "tapasin" irtonaisen dobermannin joka siinä alkoi sitten murisemaan.

Siitä sitten vaan kääntyminen ja rauhallista kävelyä itku kurkussa ja kaiken maailman ajatukset päässä. Kyllä NIIIN kovasti odotti että joku tulisi autolla tai kävellen vastaan. No, omistajahan tuli sieltä jossain vaiheessa ja sain kysyttyä että onko teidän koira. No siihen tämä, että joo ei Tessu (:huh: dobermanin nimi Tessu) tee mitään. Siihen mä sitten vaan että aika lailla pelotti.

Onkos täällä kokemuksia ulkomailta irtokoirista?

Link to post
Share on other sites

...koiria, järjestään kaikki ovat niitä mitkä eivät omistajan mukaan ole vihaisia tai pure.:surrender:

Voi hyvät koiranomistajat! Älkää päästäkö niitä kilttejäkään koirianne kysymättä toisen koiran luo. Joudun jo pitkältä huutamaan, että ottaisitko koirasi kiinni ja ainahan se vastaus on, että tämä on ihan kiltti. No ihan kiva, mutta kun mun koirani ei ole. Pahimmassa tapauksessa se voi vaikka purra toista urosta. Senpä takia oma koira on remmissä, mutta kun ne muut eivät sitten ole :angry: (eivätkä tottele).

Mä todella pidän koirista, mutta siltikään mun mielestä vieras koira ei saa mennä toisen koiran tai ihmisen luokse. Se käy vain silloin, jos siihen annetaan lupa.

Link to post
Share on other sites

Lue itseni ns koiraihmisiksi.

En pelkää koiria, mutta tiedän milloin on syytä pelätä jotain tiettyä koiraa.

Monesti on käynyt niin että, jostain pihalta syöksyy koira kohti. Silloin on syytä pistää kävelyksi tai jopa seisahtaa. Toki tämä korpee, varsinkin jos on olevinaan hyvä juoksuvauhti päällänsä. Mutta parempi näin kun että koira käy vaikka jalkaan kiinni tai yrittää kaataa saaliin hyppäämällä päälle, silloin voi olla loppukesän juoksut juostu.

Kun tilanne on ohi niin sitten on raivoamisen aika, koiran isäntää voi uhkailla poliisilla ym. Ja ihan piruuttaan juoksen koko seuraavan viikon samaa lenkkiä, että josko sama koira olis taas tulossa ja pääsis isännälle rähjäämään. :hali_hehe:

Link to post
Share on other sites

Eilisellä superpitkiksellä klv:llä sattui seuraavanlainen ns. koiranomistajatilanne: juoksen kutakuinkin oikeaa laitaa, kun edelläni väylää täyttävät vasenta puolta rinnakkain kulkevat koira, emäntä ja isäntä, jolloin vapaata asfalttia jäi vain yhden mentävä aukko oikealla. Vastaan tulee kuitenkin maantiepyöräilijä, jonka nopeasti arvioin kohtaavan seurueen samalla hetkellä kuin minä. Koska oikeanpuoleinen piennar on kapea ja viettää voimakkaasti ojanpohjalle, päätän siirtyä vasemmalle, jossa piennar on leveämpi. Ilmaisen aikeeni pyöräilijällle käsimerkillä ja tämä siirtyykin omalle vasemmalleen ja suorittaa sujuvan ohituksen.

Juoksen siis pientareella rauhallista pitkisvauhtia mitenkään kiihdyttämättä tai ryntäämättä, mutta koira ei ole ilmeisesti havainnut minua sen enempää kuin omistajansa, vaan saa säikkykohtauksen ja vetää hihnasta, jolloin emännältä pääsee "Herranjestas!" Käännän päätäni sanoakseni "Sori! Ei ollut tarkoitus!", johon isäntä vastaa "Ajattele vähän! Ei noin läheltä koiraa saa juosta!"

Niinpä. Olisinhan ainakin voinut esim. sanoa kuuluvasti "Vasemmalta!" (kuten tavallisesti teenkin) tai edes jotenkin ilmaista olemassaolostani, jolloin koiraa ja sen omistajia ei olisi tarvinnut niin pahanpäiväisesti yllättää. Taisi olla, että molemmat osapuolet kiinnittivät tilanteessa eniten tai liikaa huomiota pyöräilijään.

Toisaalta olen oppinut, että etenkin tilanteissa joissa koko väylä syystä tai toisesta täyttyy, voi olla fiksua edes vilkaista molempiin suuntiin - ja kaventaa tarvittaessa omaa ryhmitystä sen verran, ettei muiden liikkujien tarvitse tehdä turhia liikkeitä, hidastuksia tai jopa pysähtyä.

Link to post
Share on other sites

Toisaalta olen oppinut, että etenkin tilanteissa joissa koko väylä syystä tai toisesta täyttyy, voi olla fiksua edes vilkaista molempiin suuntiin - ja kaventaa tarvittaessa omaa ryhmitystä sen verran, ettei muiden liikkujien tarvitse tehdä turhia liikkeitä, hidastuksia tai jopa pysähtyä.

Niinhän se olis fiksua, mutta viikonlopun kokemusten perusteella kukaan ei katsele taaksepäin - oli sitten kysymys koiranomistajista tai muuten vaan isommasta seurueesta.

Link to post
Share on other sites

Onkos täällä kokemuksia ulkomailta irtokoirista?

Valitettavasti kyllä! Käyn töiden takia säännöllisesti Kreikassa, jossa kulkukoirat ovat iso ongelma. Yksinäiset kulkukoirat eivät yleensä aiheuta ongelmia, mutta laumassa tilanne on toinen. Pari vuotta sitten ensimmäisiä kertoja Voloksen rantabulevardilla lenkkeillessäni kymmenpäinen koiralauma hyökkäsi kimppuuni. Tämä lauma oli jo ennestään aggressiivinen, sillä olin nähnyt sen yrittävän jahdata kahta pyöräilijää vähän matkaa edelläni. Minun olisi varmaankin pitänyt yrittää kävellä todella hitaasti ohitse (tai kääntyä ympäri), koska lauman kiertäminen juosten melko etäältäkin sai koirat villiintymään. Jouduin lauman piirittämäksi ja useampikin koira pääsi näykkäisemään. Laumalla oli aika älykäs metsästystaktiikka, sillä puremat tulivat lähinnä jalan takapuolelle polvitaipeisiin. Tilanne laukesi kun rauhoituin ja hivuttauduin lauman keskeltä pois - paniikkireaktiona olin aluksi yrittänyt potkia koiria pois ympäriltä. Tämän jälkeen paikattavaksi paikalliseen sairaalaan, tetanus-piikki kannikkaan ja antibioottikuuri tulehdusten varalle. Onneksi Kreikassa ei ole havaittu vesikauhua koirissa aikoihin....

Nykyään suunnittelen juoksulenkkini ulkomailla siten, että kierrän pahimmat kulkukoira-alueet. Nämä on tietenkin hankalaa tietää kun on uudessa kaupungissa. Joka kerta kun näen vapaan koiran (myös Suomessa), syke nousee ja mietin kuinka toimisin sen hyökätessä - en ole vielä sentään alkanut kantamaan pippurisummutetta mukanani :)

Hieman asian vierestä: Kulkukoiraongelma kuvaa aika hyvin kreikkalaista asennetta. Lähes kaikki ovat sitä mieltä, että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta käytännössä mitään ei tapahdu. No toki ennen 2004 kesäolympilaisia kisakaupungeissa yritettiin koirien vähentämistä, mutta tilanne palasi ennalleen (ellei jopa pahemmaksi) heti kisojen jälkeen...

Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä




×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy