Välinpitämättömät koiranomistajat

[JussiH]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701085570631_uu.shtml

Hyvä pointti autoista myös. Itse lenkillä oletan AINA, että auton ratissa on joku taulapää joka ei liikennesäännöistä välitä. Sen verran usein on tullut nähtyä heidänkin välinpitämättömyytensä. Eli olen hyvin tarkka kaikissa risteyksissä, oli valot tai ei. Kaikille herrasmiesautoilijoille jotka antavat jalankulkijan ylittää ensin silloinkin kun ns. normiautoilija vain painaisi kovemmin kaasua, olen heilauttanut kättä kiitokseksi.

[Castor]

Itse lenkillä oletan AINA, että auton ratissa on joku taulapää joka ei liikennesäännöistä välitä.

Tämähän on aivan naurettavaa. Eihän kaikki autoilijat ole taulapäitä, joten voi aivan hyvin olettaa, että mitään riskiä ei ole, koska suurin osa autoilijoista ajaa pelisääntöjen mukaan.

Näinkö pitäisi ajatella?

Edit: Miksi autoja on hyväksyttävää varoa ja pelätä, mutta koiria ei?

[yksvesku]

Olet asian ytimessä. Tätä juuri en ymmärrä mm. joitakin A. Millerin lukiessani. Sori nyt vaan, ei meillä muilla ole mitään velvollisuutta yrittää ymmärtää koiranomistajia. Heidän velvollisuutensa on tehdä kuten mm. järjestysLAKI sanoo.

Ei todellakaan olla asian ytimessä. Pitäisikö ihmisten todellakin sokeasti noudattaa joka ikistä lakia, joita nuo tumpelot edustajamme päättävät tekaista?

[fubar]

Miksi autoja on hyväksyttävää varoa ja pelätä, mutta koiria ei?

Enpä minä ole mikään tekemisiäsi tai pelkäämisiäsi hyväksymään, mutta jos palataan vielä noihin tylsiin todennäköisyyksiin, niin eiköhän niitä törttöjä autoilijoita tule vastaan muutamaa kertaluokkaa useammin kuin mielenvikaisia koiria.

Miksi autoilijoita kannattaa pitää oletusarvoisesti vaarallisina, johtuu ainakin omalla kohdallani siitä, että RaHi-menetelmällä arvioimani todennäköisyydet autoilijoiden aiheuttamalle onnettomuudelle ovat aivan eri luokkaa kuin todennäköisyys joutua koiran raatelemaksi.

Tässäkin keskutelussa on mennyt vähän ristiin riskien arviointi ja vastuuttoman koiranpidon tuomitseminen/hyväksyminen. Se, että arvioin riskit parhaan kykyni mukaan ja arvioin vaarallisen koiran hyökkäyksen kohteeksi joutumisen olevan varsin mitätön, (jopa niin mitätön, etten vaivaudu tätä, kuten montaa muutakaan mitättömäksi arvioimaani riskiä kohtaan valmistautumaan millään tapaa) ei tarkoita sitä, että olisin hiljaisesti valmis hyväksymään ajattelemattoman käytöksen koiranulkoiluttajien taholta.

Vieden asiaa vielä hieman lisää sivuraiteille, voisin todeta, että tästä jäähakkukampanjasta löytyy helposti yhtymäkohtia Yhdysvaltojen viime vuosien ulkopolitiikkaan. Joo, Godwinin lakikin melkein toteutuu. Ainakin jotain sen suuntaista.

[226]

JH mainitsi sähkötainnuttimen tai pippurisumutteen. En koe, että Suomen oloissa minulla olisi mitään syytä hankkia aseita koiria varten, mutta Portugalissa kävin naapurikaupungin krääsäliikkeistä kyselemässä sumuttimia koiria vastaan. Vastaavia attack -sumuttimia olen nähnyt kaupan mm. venäjällä, espanjassa ja saksassa. Hyvä etteivät soittaneet poliisille, kun kyselin sumuttimia. Eivät uskoneet, että olisin ostanut niitä koirien varalta. Ei varmaan Suomen viranomaisiltakaan sumuttimia saisi koirien pelossa, joten ne voi unohtaa. Voihan niitä ulkomailta tuoda, mutta ei usko tullikaan, että tulee itsepuolustukseksi koiria vastaan.

Vaikka koirat aiheuttavatkin pelkoa ja harmia Suomessa lenkkeilijöille, niin on se tilanne kuitenkin ihan eri luokkaa täällä, kuin sillä alueella Portugalissa, jossa asustelin. Ainahan tilannetta voi toki parantaa, mutta ei koirien takia kuitenkaan tarvitse lenkkeilyä lopettaa tai valita sitä yhtä turvallista tienpätkää, jossa aina joutuu juoksemaan.

[A.Miller]

Meillä on käsittääkseni 226:n kanssa sama tutkinto, joka selittänee "insinöörimäisen" lähestymistavan ainakin tässä asiassa , itse joudun työssäni osallistumaan riskianalyysien tekoon aina silloin tällöin.

Castorin tapaus ja välinevalinta ovat oma ja kohtuullisen huolella harkittu (mutta joskin kohtuullisen provosoivasti toteutettu) lukunsa.

Tietenkään kukaan muu ei pysty arvioimaan kyseistä tilannetta, koska ei ole ollut läsnä. Samasta syystä on vaikeaa tai jopa mahdotonta sanoa, miten kolme pitbullterrieriä on tarkalleen ottaen käyttäytynyt "kiertäessään vaunuja ihan vauhkona". Jos tilanteessa olisikin ollut kolme vastaavan kokoista, mutta erilaisella "imagolla" olevan rodun edustajaa (olisiko esim. joku pystykorva saman painoinen, tosin vähän korkeampi, heiveröisempi, toisaalta karvapeitteen paksuus taas vaikuttaa visuaaliseen kokoon) käyttäytymässä identtisellä tavalla, olisiko tilanteessa koettu uhka ollut sama? Yritän tässä hakea saman visuaalisen kokoluokan koiraa, jolla ei ole ns. "vaarallisen koiran" leimaa.

Rohkenen olettaa, että oma osansa on ollut vanhemmalla taustatiedolla pitbullterriereista juuri pieniin lapsiin kohdistuneissa hyökkäyksissä uutisoituna iltapäivälehtien tyyliin, kuin myös samassa yhteydessä korostettuna tietona rodun koiratappeluhistoriasta. Korostan vielä, etten mitenkään pyri vähättelemään tilannetta.

Sudet ovat myös hyvä esimerkki. Suomessa ei (muistaakseni) ole sataan vuoteen dokumentoitu tapausta, jossa susi olisi tappanut ihmisen. Sudet tappavat joitain kymmeniä (lähinnä metsästys- tms. hyöty-) koiria vuodessa sekä lisäksi poroja ja lampaita, tai muuta lihakarjaa. Suurin osa (ellei lähes 100%) ihmisistä pelkää sutta luonnostaan, vaikkei ole sellaista edes luonnossa nähnyt tai kohdannut siitäkin huolimatta, että susi lähtisi todennäköisimmin karkuun ensin kohdattuaan ihmisen.

Jos Castorin vaunut olisikin ympäröinyt kolme sutta, jotka olisivat sitten poistuneet jonkin aikaa kierreltyään, voisin melkein lyödä vetoa, että jäähakun olisi korvannut pistooli.

Se mitä ajan tällä kaikella takaa, on että luontainen käsitys vaaran suuruudesta ja tehtyjen toimenpiteiden voimakkuus on sidoksissa itse tilanteessa koettuun uhkaan. Kun koettu uhka kasvaa, niin kasvavat toimenpiteetkin, joilla pyritään uhkaa vastaan puolustautumaan.

Jos ajatellaan, että jollakin alueella on koiranomistajia, joilla on kolme koiraa, ja jotka pitävät koiransa irti vaikkapa 10000 kpl. Näistä on 100 kpl pitbullien omistajia ja sitten löytyy vielä yksi "susi-pulliainenkin", jolla on ne kolme puolivilliä (tai -kesyä, miten nyt puolillaan olevaa tuoppiakin kukin katselee). Nuo 9899 koiraa ovat sitten joitain "ei-vaarallisen" imagon koiria.

Jos lenkillään kohtaa keskimäärin viisi "laumaa", ovat todennäköisyydet kohdata pelkästään tavallisia koiria n. 95%, todennäköisyydet kohdata pitbulleja ylipäänsä ovat n. 4.8% ja todennäköisyys kohdata sudet on n. 0.048%.

Jos sitten oletetaan, että tavallisten koirien kohtaamisesta seuraus on pelästyminen, pitbullien kohtaamisesta purema ja susien kohtaamisesta hengenlähtö.

Annetaan kullekin todennäköisyydelle painokerroin (1, 3, 5 jossa suurempi todennäköisyys vastaa suurempaa painokerrointa) ja samalla tavalla vakavuudelle annetaan kerroin (1, 3, 5 jossa suurempi vakavuus vastaa suurempaa painokerrointa). Ei ole merkitystä, vaikka kertoimet kasvaisivat eksponentiaalisestikin (1, 3, 9).

Normaalikoirien kohtaamistodenäköisyys saa painokertoimen 5, pitbullien 3 ja susien 1. Vastaavasti kohtaamisten seuraamuksien vakavuudet samassa järjestyksessä ovat 1, 3 ja 5.

Normaalikoirien kohtaamisesta riski on siis todennäköisyys (5) x vakavuus (1) = 5

Pitbullien tapauksessa vastaavasti 3 x 3 = 9

Susien tapauksissa 1 x 5 = 5

Yhteiskunnan kannalta pitbullit ylittävät kipurajan, joten kaikille määrätään/sallitaan jäähakku lastenrattaisiin. Sen sijaan riski susien ja normaalikoirien osalta on _saman_ suuruinen, koska harvinaisuus kompensoi vakavuutta.

Yksilö, joka on kohdannut rattaiden kanssa vain normaaleja koiria, ei joko muuta toimintaansa, tai varautuu harjanvarren kanssa.

Yksilö, joka on kohdannut pitbullit, ottaa jäähakun vakiorepertuaariin.

Yksilö, joka on kohdannut sudet (ilman kuolettavaa konfliktia) päätyy ampuma-aseeseen.

Yllä olevan esimerkin tarkoitus on havainnollistaa henkilökohtaisen näkemyksen ja yhteiskunnallisen näkemyksen välistä eroa, jossa nimeomaan pelko on tärkein selittävä tekijä.

Pelolla on myös sellainen ominaisuus, että se vaientaa järkiperäistä ajattelua ja hämärtää asioiden mittasuhteita. On eria asia tiedostaa pelko, tehdä riskianalyysi ja valita toimenpiteet sen pohjalta, kun että vain antaa pelolle yliotteen.

Ylläoleva tuntuu monesta varmasti insinöörimäisen jääkylmältä suhtautumistavalta, itse en näe asiaa niin. Minusta tuo lähestymistapa on sisäänrakennettu meihin jokaiseen, ja näen että se on yksi tärkeimmistä "mekanismeista" joilla luonto on mahdollistanut sen, että "uskalletaan oikeasti elää".

Itselläni on lähes 25 vuotta vanha tv, merkiltään Finlux. Vakuutustarkastajille valitettavan tuttu merkki. Kytken sen aina erillisellä kytkimellä varustetulla jatkojohdolla irti seinästä, kun en ole kotona tai nukun.

Oma riskianalyysini meni seuraavasti: 1) Vanhat tv:t ovat kertyneen pölyn ja heikentyneiden eristeiden vuoksi kohtuullisen herkkiä sytyttämään paloja kun sisäiset jännitetasot ovat kuitenkin kymmeniä kilovoltteja. 2) Erään entisen työkaverin vanhempien asunto paloi kun tv syttyi. 3) Erään toisen työkaverin vuokra-asunto paloi, kun tv-syttyi. Kaveri muisteli nähneensä unta käsittämättömästä sumusta, ja oli herännyt aivan viime hetkillä. 4) Myös vakuutuslaitokset kehoittavat pitämään vanhat tv:t virrattomina kun kukaan ei ole paikalla.

Tässäkin riittävän lähelle sattuneet (monikko) tapaukset antoivat pontta toimenpiteiden tason määrittämisessä, mutta eivät johtaneet esim. kaikkien kodin sähkölaitteiden totaalisen irtikytkemiseen.

[Castor]

Pelolla on myös sellainen ominaisuus, että se vaientaa järkiperäistä ajattelua ja hämärtää asioiden mittasuhteita. On eria asia tiedostaa pelko, tehdä riskianalyysi ja valita toimenpiteet sen pohjalta, kun että vain antaa pelolle yliotteen.

Jos esimerkiksi minulla pelko olisi ottanut yliotteen, niin minulla olisi pikaisesti miettien kaksi vaihtoehtoa:

a) En mene enää juoksemaan rattaiden kanssa.

Hankkisin ampuma-aseen.

Kumpaakaan vaihtoehtoa en halua toteuttaa, joten en koe, että pelkko olisi ottanut minusta yliotteen.

Mitä minä haluan? Että koirat olisivat kiinni hihnassa siellä, missä kyltein niin ilmoitetaan. Kokemusperäinen tieto kertoo, että pyytämisestä ei ole mitään hyötyä. Yleensä vastauksena tulee:

"Se on ihan kiltti."

"Se vaan leikkii."

"Ei se mittään pahaa tee."

"Mee vi**uun siitä, s**tana!"

Kukaan, ei siis kukaan, laita koiraa hihnaa, saati sitten sano, että "sori". Minun siis pitää keksiä joku keino saada ne koirat hihnaan. Joku keino mikä ei vahingoita koiraa, koska se koirahan on tässä jutussa aina se syytön osapuoli.

Otanta on tietysti vielä hyvin pieni, mutta kerran otin sen hakun käteeni, kun iso koira (en mainitse rotua) lähestyi meitä vapaana. Välittömästi kun otin hakun käteeni, niin koiran omistaja käski koiransa viereen ja laittoi sen hihnaan. Itse laitoin hakun takaisin rattaisiin. Olin tyytyväinen lopputulokseen.

Miller on oikeassa siinä, että jos rattaita olisi kiertänyt kaksi pystykorvaa, niin en olisi niin paljon pelästynyt.

Susista tuli mielenkiintoinen juttu mieleen. Itse en missään määrin pelkää susia. Nuorempana tuli vaellettua ja hiihdetyä paljon Lapissa. Ikinä ei tullut mieleen alkaa karhua tai susia pelkäämään. Mutta mitä jos pimeällä lenkkipolulla joskus sudet ympäröisivätkin minut? Luultavasti sen jälkeen ajatusmaailmani saattaisi muuttua.

[yksvesku]

Kukaan, ei siis kukaan, laita koiraa hihnaa, saati sitten sano, että "sori". Minun siis pitää keksiä joku keino saada ne koirat hihnaan. Joku keino mikä ei vahingoita koiraa, koska se koirahan on tässä jutussa aina se syytön osapuoli.

Osta koira. Itse olen huomannut, että vastaantulijat kytkevät aika pian koiransa, kun itse juoksen koiran kanssa. Nämä koirat ovat kyllä tähän mennessä olleet aika tottelevaisia, kun ovat mukisematta totelleet omistajiaan.

Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua ilman omistajiaan kulkevat irtokoirat.

Itse asiassa yksikään vapaana ulkoilutettu koira ei ole aiheuttanut minulle ongelmia.

[A.Miller]

JussiH, olen huomannut, ettet ole ihan kaikkea kirjoittamaani aina ymmärtänyt. Ehkä meillä niin erilainen ajatusmaailma, ja vahvat näkemykset kummallakin. Oma filosofiani on se, että pystyn perustelemaan mahdollisimman faktapohjaisesti omat mielipiteeni ja näkemykseni (heh, mikä yllätys insinööriltä).

Meillä _kaikilla_ on velvollisuutemme, omani pyrin täyttämään pilkulleen (voit uskoa, että ingenjööri osaa myös viilata sitä pilkkua kun sille päälle sattuu), mutta sen pisteen jälkeen en minäkään koe pienintäkään tuskaa, jos se ei muille riitä. Toki olen paaaljon mieluummin leppoisamman yhteiselon kannalla...

Omalle kohdalle sattuneen tapahtuman tiimoilta rohkenen epäillä, ettei kovin monella täälläkään ole vastaavaa kokemusta, joten minulla on kyllä käsittääkseni perspektiiviä molemmilta puolilta aitaa.

Fubar, vaikka tuntuu että käsitteet ovat menneet ristiin, niin olen jossain määrin eri mieltä.

Mielestäni ensin puhuttiin joidenkin koiranomistajien ajattelemattomuudesta/välinpitämättömyydestä, joista tietenkin aiheutui selviä vaaratilanteita tai pelkotiloja juoksijoille.

Tästä päästiin siihen, että mitä pelätään (koiran hampaiden kohteeksi joutumista), ja miksi (joko omalle kohdalle sattuneet tapahtumat tai lehtien lööpit) ja miten sitä vastaan on varustauduttu (jäähakut sun muut).

Keskustelun tässä vaiheessa koin, että nyt alkaa suhteellisuudentaju olla hieman koetuksella, joten toin pöydälle todennäköisyydet, jotta saadaan vähän käsitystä millaisten riskien kanssa ollaan tekemisissä. Lisäksi tarkoituksena oli erottaa ns. pelkokertoimen osuus reaktioissa.

PS. Tiesittekö miksi sudet ulvovat? Siksi, että ne varoittavat liikkuessaan ns. ei kenenkään maalla toisia laumoja, etteivät ne tulisi samalle alueelle samaan aikaan. Tarkoituksena on välttää turhia yhteenottoja, jotka olisivat luonnossa kaikille osapuolille mahdollisesti kohtalokkaita. Eräänlaista riskienhallintaa tämäkin...

[A.Miller]

Jos esimerkiksi minulla pelko olisi ottanut yliotteen, niin minulla olisi pikaisesti miettien kaksi vaihtoehtoa:

a) En mene enää juoksemaan rattaiden kanssa.

Hankkisin ampuma-aseen.

Kumpaakaan vaihtoehtoa en halua toteuttaa, joten en koe, että pelkko olisi ottanut minusta yliotteen.

Olen samaa mieltä. Mutta niinhän se on, että "desperate situations call for desperate measures" viitaten sikäläisten koiranomistajien yhteistyökyvyttömyyteen.

[kurppa]

Mie ne kerkiä nyt lukemaan näitä uusia viestejä, joten en tiedä, missä vaiheessa ollaan menossa tässä koira-asiassa.

Mutta pakko kertoa muisto lapsuusajoilta (mikä pakko muuten?).

Olin yksin kotona ja naapurin vihainen pystykorva oli vapaana. Minua tietenkin pissatti kovasti ja meillä oli ulkovessa. Se koira murisi siellä oven takana aina kun yritin aukaista oven. Yiritin sitten päästä keittiön ikkunasta, mutta siellä se koira taas murisi ja haukkui.

Lopulta ei auttanut kuin pissiä ämpäriin.

Kun vanhemmat tuli kotiin, väänsin siellä sitten itkua kun niin pelotti.

Ja ettei tarina liian tavalliseksi kävisi niin sehän ei jäänyt tähän. Olin niin pikkutyttö, että en oikein muista, miten velipoikani (vai olisko lie jopa sisko) kävi tämän asian kostamassa, mutta siitä seurauksena meidän oma pystykorva alkoi pureskella ja näykkiä kylkeään. Arvelivat, että kostonkierre oli johtanut siihen, että naapurin pojat oli ampuneet ilmakiväärillä meidän pystykorvaa.

Arvaatte varmaan, että naapureiden välit oli hiukka viileät vähän aikaa. Että ei se elämä maalla ainakaan tylsää ollut.

Mutta omista lapsista 2 on allergisia koirille. Se on hiukan pannut asennoitumaan eri tavalla irtokoiriin kuin ennen. Onneksi lapset osaa jo itse sanoa nykyään koirien omistajille ettei päästä koiria lähelle, koska he ovat allergisia.

Koirat on kyllä ihania, mutta täytyy myöntää, että hyydyn jonkin verran kun irtonainen koira syöksyy kohti. Sille ei voi mitään, mutta siinä sitä vain seisotaan hätätippa housuissa, vaikka kuinka yrittäis olla rohkea.

[funkadelicatessen]

No pistänpä minäkin lusikkani soppaan. Menee hiukan aiheen vierestä eli ei koske lenkkeilijän ongelmia koiran kanssa vaan kissanulkoiluttajan.

Itselläni on pari kertaa nyrkillätapettavan kokoisena eli juuri ja juuri kouluikäisenä saksanpaimenkoira käynyt kimppuun. Tuon ikäisenä en uskaltanut jäädä testailemaan koiran "ystävällisiä" aikeita sen juostessa kohti ja muristessa vaan läksin karkuun. Kertokaa lapselle, että koirat ovat kilttejä jne. Koira juoksi kiinni ja nappasi pohkeesta. Kummallakin kerralla oli kyseessä saman naapurin eri koirat. Naapuri sai aika tiukkaa palautetta, kun vanhempani kävivät kylässä.

Aikoinaan Vantaalla opiskelija-asuntolan pihalla oli ihmisillä tapana ulkoilutella kissoja remmissä kesäaikaan. En nyt kaipaa kommentteja kissojen kuseskelusta hiekkalaatikoihin tms. kun kyseessä olivat sisäkissat, jotka eivät koskaan olleet ulkona irti saati osanneet tehdä tarpeitaan ulkona vaan degeneroituneina otuksina halusivat aina pissimään sisälle. No kerran viereisellä pellolla joku oli ulkoiluttamassa paria saksanpaimenkoiraa irrallaan noin sadan metrin päässä. Yks´kaks´toinen niistä sai vainun tms. kissastani ja syöksyi haukkuen kohti. Matkaa ulko-ovelle oli sen verran etten ehtinyt tehdä muuta kuin ottaa elikon syliini. Koira tuli lähelle, alkoi hyppien ja haukkuen tavoitella kissaa. Kissaparka pelkäsi niin etten saanut siitä pidellyksi kiinni vaan se repi väkisin itsensä irti ja syöksyi fleksi perässä kolisten karkuun ja koira säntäsi perään. Kissa jäi fleksistä kiinni polkupyöriin mutta pääsi piiloon pyörätelineen/pyörien alle. Siinä vaiheessa juoksin raivoten paikalle ja koira ymmärsi parhaansa höipyen pois. Muuten jomman kumman meistä olisi käynyt huonosti eli olisin syöksynyt potkimaan ja luultavasti yrittänyt tappaa sen.

Tämän jälkeen vein kissan kotiin ja mietin hetken. Rauhoituttuani otin moran ja läksin rauhallisesti kävelemään pellolle. Menin omistajan luo ja kerroin koiran hyökänneen kimppuun ja yrittäneen tappaa kissani. Omistaja pahoitteli asiaa ja ihmetteli. Minä vilautin puukkoa ja sanoin pahoittelevani sitä, että jos tilanne toistuu niin en vastaa seurauksista niin koiran kuin omistajankin suhteen. Sanoin olevani erittäin vihainen ja hyvin hermostunut ja kehotin pitämään rakkinsa jatkossa remmissä tai voi tapahtua ikäviä.

Eipä näkynyt koiria enää niillä nurkilla.

Tämä nyt kommenttina niille, jotka puolustelevat koiran oikeuksia jne. tai toteavat olevan turhia sääntöjä, joita koiran kanssa ei tarvitse noudattaa. Itselläni on se periaate, ettei koira tai mikään muukaan eläin tule koskemaan mua haluamattani. Siinä on sekä lemmikki että omistaja vaarassa. Ja jos en muuhun kykene niin seuraan omistajaa kotiinsa ja pistän osoitteen merkille jotain mukavaa kujetta ajatellen.

Lopuksi kommentoisin, että ulkoilutan nykyisin säännöllisesti naisystäväni koiraa eikä tulisi mieleenikään päästää sitä hetkeksikään irti vaikka metsässä liikummekin. Enkä päästä ihmisiä silittelemään koiraa, koska en pysty vastaamaan sen reaktioista taitamattomien lähestyjien kanssa.

Tämä siis linjana vastuuttomien koiranomistajien kanssa: :action-smiley-073:

[staM]

Tämän jälkeen vein kissan kotiin ja mietin hetken. Rauhoituttuani otin moran ja läksin rauhallisesti kävelemään pellolle. Menin omistajan luo ja kerroin koiran hyökänneen kimppuun ja yrittäneen tappaa kissani. Omistaja pahoitteli asiaa ja ihmetteli. Minä vilautin puukkoa ja sanoin pahoittelevani sitä, että jos tilanne toistuu niin en vastaa seurauksista niin koiran kuin omistajankin suhteen. Sanoin olevani erittäin vihainen ja hyvin hermostunut ja kehotin pitämään rakkinsa jatkossa remmissä tai voi tapahtua ikäviä.

Eipä näkynyt koiria enää niillä nurkilla.

Ööh, oletko nyt ihan varmasti kondiksessa. Ihan sairas stoori...

[Tuska_H]

Ööh, oletko nyt ihan varmasti kondiksessa. Ihan sairas stoori...

Losautanpa oman lusikkani tähän soppaan. Edellinen nimimerkki on mielestän täysin terveen kirjoissa ja ihan oikeutetusti kävi pikkasen kovistelemassa koiranomistajaa.

Yksi asia mikä itseäni suunnattomasti ärsyttää, on koiranomistajien vähätteleminen koiran pelkäämisestä. Itsellä naapurin "ihana ei tää kenekkekään pahaa tee" saksan paimenkoira kävi 2 kertaa 5v kimppuuni. Tämän jälkeen en ole kovinkaan paljoa pitänyt enkä luottanut koiriin.

Koirat eläiminä on minulle sinänsä täysin ok, mutta ne vitun idioottimaiset omistajat jotka eivät osaa pitää sitä rakkiansa kiinni sais viedä saunan taakse ja antaa armonlaukaus.

Vuosien varrella koirat on käyny meikäläisen kimppun niin hiivatun monta kertaa, että ei paljoo sympatiaa heru näiden rakkien omistajille. Sen sijaan haluankin sanoa kiitokset kaikille vastuuntuntoisille ja säännöt ymmärtäville koiran omistajille. Enemmistöhän koiran omistajista toki on sääntöjä noudattavia, mutta se pieni vähemmistö likaa kok pesän...