Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Erätauolta takasin...


Tulikukka
 Share

Recommended Posts

Hei Taas kaikille.

Tiedossa lähinnä ripittäytymis tekstiä, olen pahoillani itseni puolesta kun hieno juoksu-urani tyssäsi kuin kanan lento kesän alussa. Nyt en ole lenkillä käynyt moniin kuukausiin ja kyllä osaa harmittaa! :(

En ole foorumillakaan käynyt sitten syyskuun ja motivaatio on ollut ihan nollilla hankalan syssyn takia. Lähinnä ihmissuhteet ovat tökkineet aika tavalla ja energiaa ei ole oikein ollut mihinkään ylimääräiseen. Päälle asuin paikan muutos ja uusi opiskelupaikka ja ihmiset niin hui! (Nykyisin kykin JKL:ssä. Hyviä reittivinkkejä otetaan vastaan!)

Onneksi kaikki liikunta ei ole jäänyt, punttitreeniä olen tehnyt tässä viimeisen kuukauden suht aktiivisesti ja fillaroinut elokuun alusta asti kouluun ja takaisin (noin 30 minuuttia päivässä).

Nyt sitten aion aloittaa uudelleen: Josko tällä kertaa onnistuisin juoksemaan tuon puolimarankin, aika näyttää. En oikein ole selvillä nykyisestä kunnostani, ja ongelmana lähinnä onkin se, etten tiedä mistä aloittaa... Onko hyviä ideoita, millä tahdilla tuota kuntoa pitäisi ruveta kehittelemään ?

Motivaatiotakin pitäisi saada hieman kerättyä lisää, vaan ei tuo pimeys ja sade oikein inspiroi tien päälle lähtemään...

Link to comment
Share on other sites

Maltilla, maltilla ja maltilla.

Sepolla on tuossa etusivulla hyvä ohjelma puolikkaan läpipääsyyn.

Mutta sitä ennen aloitat juoksun ihan rauhallisesti. Samaan aikaan et lisää määrää ja vauhtia. Parempi kai olisi ensin totuttaa jalkoja taas juoksuun hitailla ja rauhallisilla lenkeillä. Muista pitää lepopäivät ettei heti alussa jalat rasitu liikaa.

Hyvä motivaatiokeino on katsoa ensi kesän kisakalenteria ja valita sieltä sopiva kisa. Siihen tähtäät ja suunnittelet juoksusi.

Pidä itsellä harjoituspäiväkirjaa, mistä näet juostut lenkit, miten ne menivät. Sekin lisää motivaatiota kun huomaa kilometrien pikkuhiljaa kertyvän. Auttaa myös siihen, että huomaat kokonaisuudesta, mikä meni pieleen jos alkaa liikaa väsyä tai tulla vammoja.

Jos kunto on päässyt kovin heikoksi, aloita lenkit juoksu/kävelynä. Mutta jos tuntuu, että kestää juosta niin siitä vain hitaasti ja rauhallisesti kasvattamaan peruskestävyyttä.

Tarkempia neuvoja en osaa antaa, koska en tiedä taustaasi, mistä aloitat.

Mutta hienoja juoksulenkkejä sinulle. Kun makuun pääset, en usko, että motivaatio-ongelmaa enää esiintyy. Oikein odotat, koska pääset liikkeelle.

Link to comment
Share on other sites

Hienoa, ettet ole tyystin unohtanut juoksemista :)

Jos pimeys ja sade olisivat ainoat syyt, jotka syövät motivaatiota, niin silloin ei asiat ole ollenkaan huonosti: kokeilepa joskus ihan sinnillä lähteä sinne pimeään iltaan ja sateeseen juoksemaan, niin huomaat, ettei se olekaan yhtään hullumpi juoksukeli. Yleensä sää vaikuttaa paljon huonommalta sisältä ikkunan takaa katsottuna, mutta ulkona onkin sitten ihan hyvä. Juostessa tulee kuitenkin aina lämmin, joten ei se sadekaan tunnu missään. Paitsi varpaiden välissä.

Tsemppiä matkaan!

Link to comment
Share on other sites

Jep. Kyllä sain raahattua itteni lenkille, heitin semmoisen tunnin lenkin, josta juoksin yht. 20 minuuttia 10 minuutin pätkissä. Tuntui hyvälle, sykekin pysyi yllättävän hyvin aisoissa juoksun aikana. ka. 138 , max.173.(mäessä). Viime kerralla kun aloitin harrastusta, taisi syke pomppia suurimman osan matkaa 180 lyönnin tienoilla... :huh:

Nyt sitten vaan taas tullee lunta tupaan, tuntuu kurkku sille, että taitaa olla tauti tulossa... :sick0026: Toivottavasti mokoma menee nopeasti ohi, mulla juoksuinto heräili uudelleen, kun eka lenkki piiiiitkästä aikaa meni noin mukavasti! :thumbsup:

Link to comment
Share on other sites

Tuohan on melkein kun omaa tekstiä lukisi. Lenkille tekisi mieli mutta ei vaan saa lähdettyä. Edellinen lenkki taitaa olla jossain kesä-heinäkuulla, mutta kyllä minä tästä vielä ryhdistyn.

Multa lähti loppukesästä työpaikka alta, kun meidän pieni sivukonttori ei sopinut firman uuden johdon visioihin. Koko konttori lopetettiin ja kaikki työntekijät pantiin kävelemään. Onneksi pääsin kuitenkin toiseen firmaan jatkamaan oman alani hommia, joten yhtään työtöntyötön-lappua ei tarvinnut täyttää.

Uudessa työpaikassa on mennyt mukavasti ja kotiasiatkin mulla on kunnossa, mistä saatiin tänään iltapäivällä mieluisa todiste, 51 cm ja 4400 g :057:

Sulla on nyt peli avattu, kun olet jo saanut itsesi taas lenkkipolulle, siitä on hyvä jatkaa. Tsemppiä vaan kovasti ja juoksun riemuja! Minä seuraan perässä, kunhan saan uuden elämäni järjestykseen.

:thumbsup:

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy