Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Suropati

Lenkillä: Maltatko olla kilpailematta toisten kanssa?

Recommended Posts

Tänään lenkillä kävi näin.

 

Olin erityisen hyvällä tuulella ja siksi ajattelin pinkaista lenkille poikkeuksellisesti keskellä päivää. Jo ensiaskelista huomasin, että askel kulki hyvin - pikästä aikaa. Olen potenut kolmisen viikkoa oikeaa alaraajaani, mutta nyt kipua ei tuntunut. Liikaa vaatteita olin toki pukenut päälleni: pitkähihainen lämpökerraston paita ja sen päälle Hummelin vettä hylkivä, vuorellinen huppari. Normaalisti kyseistä asua käytän tuulisella säällä, kun reaalilämpötila tippuu alle kymmenen asteen. Nyt ei kuitenkaan tuullut ja pilvisisestä säästä huolimatta lämpöä täytyi olla lähemmäs 18 astetta. Käärin hihat ylös, se saisi riittää vilvoituksesta.

 

Vihaan lenkkini alkutaivalta. Kauppatorilla joutuu juoksemaan mukuloilla väistellen turisteja ja karu ylämäki Olympiaterminaalille on tappoa. Itse asiassa koko keskustan rantalenkki on minusta inhottava ja yliarvostettu. Olen kuitenkin ilmeisesti vähemmistössä mielipiteineni, koska missään muualla Helsingissä - tai koko Suomessa - ei näe yhtä paljon lenkkeilijöitä kuin Helsingin keskustan rantareiteillä. 

 

Juoksin rantoja aina Hietaniemen kärkeen asti. Siitä käännyin paluumatkalle. Tarkoituksenani oli oikaista Baanaa pitkiin kotiin; tällaiselle lenkille tulee pituutta 65 minuuttia. Muutin kuitenkin suunnitelmaa: päätin juosta pitkän lenkin - siitäkin huolimatta, että olin pistellyt rivakkaa vauhtia. Kun askel kulkee hyvin, silloin kannattaa nautiskella kunnolla. 

 

Jätkäsaaren liikennevaloissa minut ohitti juoksija, joka tuli ilmeisesti nimenomaan Jätkäsaaresta. Olin yllättynyt. Vauhtini oli tavallista reippaampi, mutta nuorelle naiselle se ei riittänyt. Hyvä on, ajattelin, katsotaanpa tytön kunto. Jäin beesaamaan tytön taakse. Tyttö juoksi kevyellä askeleella nätisti - ja todellakin kovempaa kuin itse olin lenkin vetänyt. Tyttö vilkaisi sykemittariaan  tasaisin välein ja samalla käänsi päätään sivuun. Nähdääkseen seuraanko, ilakoin. Kohta se hyytyy, ajattelin vahingoniloisena.  Vaikka olin tyttöön verrattuna vanha luumu,  oli aivan turha kuvitella, että minut saisi noin vain ohittaa. 

 

Tyttö ei antanut periksi. Eiranrannan lähestyessä huomasin toivovani että tyttö kääntyisi Hernesaaren suuntaan:  se olisi aivan riittävä sprintti tytölle. Näin luulin käyvänkin, mutta ehei: tyttö valitsikin eri reitin risteyksessä. Jälleen päädyimme juoksemaan peräkkäin. Tytön askelluksessa ei näkynyt pienintäkään merkkiä väsymyksestä. Miten se jaksaa, ihmettelin, onko se todellakin kovakuntoisempi kuin minä? Toisaalta, tyttö näytti olevan lenkin alussa, vaatteissa ei ollut hikipisaraakaan, kun taas minä olin kipittänyt jo reilun tunnin. Kuka tahansa jaksaa vetää kovaa parikymmentä ensimmäistä minuuttia, ajattelin happamana. Onneksi tytöllä oli kuulokkeet korvillaan: kasvava puuskutukseni ei yltänyt tytön korviin.

 

Juoksimme ohi Kompassin perätysten. Aukiolle oli kerääntynyt moottoripyöräilijöitä osoittamaan mieltään. Ei ollut aikaa ottaa selvää, miksi. Cafe Ursulan kohdalla vieno vastatuuli leyhähti mereltä kasvoille. Silmälasini sumenivat huuruun. Tyttö käänsi päätään sivuun. Älä luulekaan, että pääset minusta eroon, sisuunnuin. Sisuuntumista seurasi toinen ajatus: Mitä jos laittaisin kävelyksi? Juoskoon, minä en enää jaksa. Olin hiestä läpimärkä, ylikuumentunut ja väsynyt. Ja silloin se tapahtui: etumatka tyttöön kasvoi askel askeleelta. Rauhanpatsaan kohdalla tyttö käänsi jälleen päätään sivuun. Eikä enää nähnyt varjoani takanaan.

 

Jaksoin kuitenkin nousta ylämäen Olympiaterminaalille juosten. Puuskutin edelleen, vaikka olin hidastanut selvästi vauhtia. Tyttö oli jo ehtinyt seuraavalle suojatielle. Jälleen hänen päänsä kääntyi sivuun. Ja sitten, ensimmäistä kertaa, pää kääntyi kokonaan taakse, minua kohti. Siellä hän näki minut, kaukana takanaan, punaisena, puuskuttavana, naama ja  hiukset hiestä märkänä. 

 

En edelleenkään ymmärtänyt, miksi tyttö vaan jatkoi eteen päin, kuinka pitkälle hän oli matkalla. Olympiaterminaalin luisussa kohti Kauppahallia tyttö kaivoi älypuhelimensa esiin, alkoi näpytellä sitä. Tytön vauhti hidastui. Tajusin, että etumatka tyttöön alkoikin lyhetä.  Tyttö kuvitteli näännyttäneensä minut ylämäkeen, ymmärsin, ja kuvitteli nyt, vihdoinkin, voivansa hidastaa. Turha luulo! Askeleeni piteni, iskin töppöstä asfalttiin kiihtyvään tahtiin. Tytön selkä edelläni läheni askel askeleelta. Juuri ennen Kauppahallin liikennavaloja kiidin tytön ohi. Tyttö ei lähtenyt perääni. Ei pystynyt, ilakoin. Punaiset liikennevalotkaan eivät saaneet minut pysähtymään. Kaarsin 90 asteen kulmasta Kauppahallin taakse. Käsivarteni nirhaisi tolppaa tien laidassa. Vähät siitä, nyt mennään. 

 

Kauppatorilla syöksyin kojujen väliin. Normaalisti juoksureittini kulkee Kauppatorin laitaa, Katajanokan sillan ylitse Uspenskin katedraalille. Nyt juoksin kojujen ohi Katariinankadulle. Tunsin itseni huijariksi: en ollut ikinä oikaissut loppumatkasta. Enkä kävellyt.  Vähät siitä. Tyttö ei ollut enää takanani, eikä tulisikaan, minä sain lunastaa voittoni niin kuin halusin.

 

***************************************************************************

Onko kenellekään toiselle näin käynyt lenkillä? 

 

Ja anteeksi sinulle, jota kiusasin tänään lenkillä. :)

 

 

  • Like 3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joskus aikoinaan juoksentelin sellaisella fiiliksellä, että mustahan ei kukaan juokse ohi ja tämän takia lenkeistä tulikin aika vauhdikkaita. Nykyisin ei tule enää niin usein lähdettyä juoksemaan kilpaa, mutta silloin tällöin on kiva saada kirittäjiä lenkillä. Oli hauskaa luettavaa tuo sinun raportti.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lenkillä en juuri kilpaile muiden kanssa, koska harvoin maaseudulla muita näkee. Sen sijaan aikanaan vuosituhannen vaihteen tienoilla Ypä-hölkässä lähdin mielestäni ihan kohtuullista vauhtia juoksemaan reilun 9 kilsan matkaa. Silti päätä lyhyempi keski-ikäinen nainen alkoi hivuttamaan ohitseni jossain parin kilsan kohdilla. Mulla oli tahtina kaiketi jotain 3:45-3:50 ja ajattelin ettei tämä nyt voi olla totta mitä nyt tapahtuu. Metri metriltä naisen selkä vaan loittoni vaikka kaikkeni tein pysyäkseni kyydissä mukana. Viimeiset kilsat olin aivan hapoilla ja jäin varmaan minuutin naiselle. Jälkikäteen katsoin, että kyseessä oli 40 vuotiaiden naisten kärkeä Suomessa edustava nainen. Otti egon päälle ja kovaa :smiley:

 

Yllä olevan tarinan tyttö on voinut hiukan ihmetellä tapahtunutta..... vetää varmaan seuraavan vuoden lenkit matolla... miksiköhän tyttö ei lähtenyt perään???

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mun vauhdilla kilpailla. Joskus kyllä PK:sta lipsahti VK, kun piti kirmaista yhden blondin ohi. Meni yllättävän lujaa. Silloin päätin, että turhaa pullistelua viiskymppiseltä. Sen sijaan muutaman kerran on käynyt niin, että edellä hitaammin kiiruhtavan ohi tulee vaistomaisesti painettua kaasu. Jotenkin vaan tuntuu epäkohteliaalta hivuttautua sentti sentitä ohi.

Share this post


Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, ErAh kirjoitti:

miksiköhän tyttö ei lähtenyt perään???

Ei varmaan jaksanut ;)

 

Jotain pientä kisaa on hiihtoladulla ainakin ollut, mutta ei vakavasti.

 

ed. itse en ole alkanut kisaamaan mutta olen huomannut että ohi ei ole meinattu päästää..

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
13 minuuttia sitten, Odster kirjoitti:

Ei mun vauhdilla kilpailla. 

 

Tämä. Lisäksi nyt ei oikein pystyisi edes kohteliaisuuden vuoksi paljon ohituksessa kiristämään. Tämä tuli hyvin esille keskiviikkona kun tuli tehtyä syksyn eka ohitus. Sekin oli niin nippa nappa että pitkässä loivassa nousussa vähä vähältä saavutin edellä juoksevan naisen. Se on vähän noloa varsinkin pimeän aikaan metsikössä huohottaa naisten niskassa, joten heti joutui nousemaan rinnalle. Sitten alkoi kuitenkin alamäki ja hän kiihdytti hieman. Vähän aikaa oli kyllä mentävä lähes tasatahtia sillä oli tarkoitus pysyä ihan omassa vauhdissa. Laskun jatkuessa tuli ihan hetkellisesti kiristettyä että pääsi ohi ja hänkin taisi hieman himmata. Ehkä joskus nuorena ja tietty yhteislenkillä saattoi hieman mennä muiden mukaan, mutta kyllä se loppui siihen kun hankki sykemittarin ja kasan harjoitusoppaita. Nykyään kun joku menee ohitse sitä vain tuntee tyytyväisyyttä kun tuntee rajansa ja tavoittensa ja pystyy pitäytymään niissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä maalla ei ole koskaan lenkkeilijöitä samaa reittiä kulkenut ja ihan hyvä niin, koska olen liikunnallisesti lahjaton, laiska keski-ikäistyvä aloittelija, joka ei pärjäisi kenellekään. ;) Mutta huomasin yllättäen tuon luonteenpiirteen itsessäni, kun telakalla olen harrastanut työmatkapyöräilyä. Työmatkalenkin loppupuolella kaupungissa on aamuisin paljon muitakin työmatkapyöräilijöitä, ja silloin kyllä huomaan intoutuvani kilpailuun. Onhan se vähän epäreilua, kun vaatetuksesta näkee, etteivät toiset ole varsinaisesti reenimielellä liikenteessä, mutta jotain mielihyvää niistä ohitteluista silti sain. Suotakoon se mulle, koska samaa tunnetta en juostessa tule kokemaan. :P

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo tuo fillarointi unohtuikin kokonaan. Tosin nykyään lähinnä palauttavaa sillä. No tulipa viime tai tänä kesänä kerran vedettyä ihan kunnon mäkeen jonkun nuoren jätkän kanssa kisaa.

Lenkillä kyllä meinaa lähtee luonnostaan siihen kilpailuun, mutta saa olla ihan ylpeä kun malttaa. Tosiaan jossain ensilumen ladulla jossa paljon porukkaa saattaa mennä kovempaa kuin oli suunnitellut, kun on enemmän porukkaa, tulee huomaamattaan vähän "kilpailtua". Mutta mitään tuommoista pidempiaikaista, josta suropati kertoi ei onneksi ole ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites
3 tuntia sitten, TeTi kirjoitti:

ed. itse en ole alkanut kisaamaan mutta olen huomannut että ohi ei ole meinattu päästää..

Juuri näin. Pois se meistä aikuisista, järkevistä naisista, että lähtisimme treenilenkillä kisaamaan. Joskus vain eivät meinaa päästä ohi tai pysty jätättämään.

 

Harvemmin tuollaiseen on tilaisuutta. Valitettavasti ohittajat enimmäkseen suorastaan vilahtavat ohi. Lohduttaudun sillä, että menen pk:ta ja ohittajat "treenaavat väärin". Muistanpa tässä iltalenkin pari vuotta sitten. Tuli aika ylevä olo, kun samalla lenkillä hölkkäsin kahden miehen ohi. Vielä kolmannenkin olisin ohittanut, jollei olisi pelkurimaisesti kääntynyt sivukadulle juuri ennen ohitusta :) Siitä illasta riitti virtaa moneksi viikoksi.

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole vielä tähän päivään mennessä tunnistanut itsessäni kuvatun kaltaista kilpailuhenkisyyttä. Toisaalta myöskään mun vauhdilla minusta ei ole kisaamaan kenenkään kanssa, eikä minusta ole kuvatun kaltaista vedättäjää kellekään :) Tähän ei tee poikkeusta oikeastaan mikään laji.

Share this post


Link to post
Share on other sites
3 tuntia sitten, rinieme kirjoitti:

Vielä kolmannenkin olisin ohittanut, jollei olisi pelkurimaisesti kääntynyt sivukadulle juuri ennen ohitusta :) 

 

Näin ne tekevät aika usein. :)

 

Omaksi puolustuksekseni on sanottava, että koskaan en ole mennyt sellaisen ohi, jota en olisi myös takanani pystynyt pitämään. Koskaan. Sen sijaan minun ohi on vetäissyt useasti sellainen juoksija, josta olen heti päätellyt, että kauaa ei tuo jaksa kovaa vetää. Kyllä sen näkee lihaksista ja askelluksesta, asennosta. Tällaisia olen sitten kiusallani joskus jäänyt beesaamaan. 

 

Itse olen valitettavasti huomannut, että Helsingin keskustan rantareiteillä tulee juostua kovempaa kuin rauhallisimmilla metsäreiteillä. Pääsyy lienee se, että taviksetkin vetävät kovaa keskustassa. Muistan lukeneeni jonkun julkkisnaisen haastattelun, jossa hän kertoi ettei juokse rantoja ollenkaan vaan kiertää Kaivopuistoa ympäri, koska Kaivopuistossa ei ole paineita juosta kovaa niin kuin rantareiteillä. Kaivopuistossa kun ei juokse kukaan.

 

Toinen syy kovaa juoksemiseen saattaa olla se, että keskustan rantareitit ovat jotenkin levottomia. Keskustan kiire ei hellitä edes Kaivopuistossa, Lapinlahdessa tai Taivallahdella. Syvällä metsässä, todellisen luonnon ympäröimänä, juoksemisessa on erilainen fiilis. Rauhoittavampi. Ja siksi minä ainakin juoksen paremmin, enemmän itseäni kuunnellen, metsäreiteillä.

 

No, onneksi kohta pääsee pois keskustasta.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun osallistuu riittävästi kilpailuihin, ei tarvitse enää lenkillä kilpailla. Se onnistuu helposti jopa Helsingin rantareiteillä. Toisaalta joskus on ollut vaikeuksia hillitä itseään rauhalliseksi tarkoitetuilla pyörälenkeillä. Kerran hiljaisemmilla kotikulmillani lähti juoksemaan perääni ohittamani ja kävelemässä ollut teinipoika. Inhottavasti nostin vauhtia hiljalleen pitäen pojan kokoajan noin metrin päässä takanani. Jotain taisin hänelle jutellakin, mutta hän ei saanut oikein sanaa suustaan. Joskus on ohitettava edellä menevä juoksija ihan vaan mielenkiinnosta, kun täällä kotikulmilla heitä liikkuu paljon vähemmän kuin Helsingin vilinässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy