Jump to content
Juoksufoorumi.fi

liukasluikku2

liukasluikku2 (Vaarojen Maratonilta kotiin liivi mukana)

Recommended Posts

Onnittelut hienosta juoksusta Kolilla ja koko kiertueesta, sekä tietysti onnistumisten mukanaan tuomasta liivistä. Muistan KK:n raportistasi alkumatkan vaikeudet, aika hieno draaman kaari sieltä liivijengiläiseksi! Ja varmasti monta muutakin käännettä on matkaan mahtunut. Niin, ja erittäin tasokasta pohdiskelevaa raportointia jälleen kerran. 

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites

Hyvä raportti joka sai kyllä Vaaroilla käymättömänkin tuntemaan reitin antamat haasteet. Itse olen pitänyt tuota UTTF:ää ihan mahdottomana haasteena, ainakin jos sitä yrittäisin vetää kilpailumielessä, mutta tämä läpimenon nostaminen kohteeksi saattaa saada itseni yrittämään UTTF:ää vuonna -20. Kilpailumielellä sen vetäminen olisi ainakin itselleni aivan liian suuri riski totaaliseen ylikuormitukseen. Tuota liiviä on kuitenkin sen verran harvoilla, että se lienee yhden vuoden kuntoiluiden arvoinen.

Ylipäänsä nautin näiden raporttien lukemisesta ja tähän voi sisällyttää myös muiden kuten juoksijoiden raportit kuten janttu, vmaksi, teemu s, sekä monet muut jotka kirjoittevat raporttinsa blogeihin. Raporteista tulee paljon oppia tarjolle, jota yritän hyödyntää sitten kisoissa itsekin.

  • Like 2

Share this post

Link to post
Share on other sites

Onnittelut kovasta suorituksesta ja liivistä! 

Pitää näihin teidän kokeneiden polkujuoksijoiden harjoituspäiväkirjoihin palata loppuvuodesta ja imeä erinomaista informaatiota ajatuksella. Tarkoitus olisi Maratonin ylimenokauden jälkeen alkaa miettimään omaa ensimmäistä polku-ultraa ja näistä löytyy varmasti todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia.

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kysyttiin ennen lähtöä sauvoista Airilalta, joka ei osannut vastata ilman Hamuselta kysymistä. Ohje oli: sauvat pitää olla kannossa alusta alkaen. Toimin itse näin ja hyvä niin, koska tarvitsin sauvoja jo ekalla kierroksella tasapaino-ongelmien takia. Aika moni taisi ottaa vasta toiselle kierrokselle. Järjestäjät jättivät asian täysin tiedottamatta eikä mitään sanktioita voisi pitää oikeutettuna, koska aikaisemmin on toimittu toisella tavalla. Toivottavasti ensi vuonna asia ilmaistaan selkeämmin.

  • Like 2

Share this post

Link to post
Share on other sites
2 tuntia sitten, _figu kirjoitti:

Onnittelut kovasta suorituksesta ja liivistä! 

Pitää näihin teidän kokeneiden polkujuoksijoiden harjoituspäiväkirjoihin palata loppuvuodesta ja imeä erinomaista informaatiota ajatuksella. Tarkoitus olisi Maratonin ylimenokauden jälkeen alkaa miettimään omaa ensimmäistä polku-ultraa ja näistä löytyy varmasti todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia.

KK55 tai KK80, hieno maasto ja yleensä hieno keli... now its time what you are waiiting for....

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
20 tuntia sitten, ErAh kirjoitti:

Hyvä raportti joka sai kyllä Vaaroilla käymättömänkin tuntemaan reitin antamat haasteet. Itse olen pitänyt tuota UTTF:ää ihan mahdottomana haasteena, ainakin jos sitä yrittäisin vetää kilpailumielessä, mutta tämä läpimenon nostaminen kohteeksi saattaa saada itseni yrittämään UTTF:ää vuonna -20. Kilpailumielellä sen vetäminen olisi ainakin itselleni aivan liian suuri riski totaaliseen ylikuormitukseen. Tuota liiviä on kuitenkin sen verran harvoilla, että se lienee yhden vuoden kuntoiluiden arvoinen.

Ylipäänsä nautin näiden raporttien lukemisesta ja tähän voi sisällyttää myös muiden kuten juoksijoiden raportit kuten janttu, vmaksi, teemu s, sekä monet muut jotka kirjoittevat raporttinsa blogeihin. Raporteista tulee paljon oppia tarjolle, jota yritän hyödyntää sitten kisoissa itsekin.

Viime syksynä ajatukseni oli kiertää UTTF-kiertue vasta kesällä 2019 tai 2020 ja sitä ennen juosta yksittäisiä osakilpailuita sekä tutustua ja valmistautua samalla koko kiertueeseen. No, kaveri houkutteli Pallakselle juoksemaan (sekä rilluttelemaan) ja kaksi ilman kolmatta... Mutta ehdottomasti oman suorituksen kannalta olisi ollut iso etu, jos olisin noista kisareiteistä olisi ollut kokemusta jo aiemmilta vuosilta. Toisaalta menihän tämä noinkin ja tulevaan KK 160:n tavoite on jo hyvin selvä tämän vuoden kokemuksen perusteella.

Kyllähän koko kiertueen kiertäminen on rankka kokemus.Erityisesti odottelu (palauttelu sekä valmistautuminen) alkoivat syödä viime kesän aikana. Varsinainen iloittelu eli juoksu jäi väistämättä vähäiseksi. Ei kiva! Jos haluat juosta noissa kisoissa maksimisuorituksen, on kuitenkin kolme osakilpailua liikaa eli  käytännössä Pallas täytyisi jättää pois. Jos hyväksyy sen, ettei aina ole aivan kirkkaimmassa kunnossa, kiertueen kiertäminen on huomattavasti helpompaa. Mutta tämä asia kannattaa tehdä itselle selväksi, sillä vanhalle maratoonarille, joka on tottunut yhteen huippukuntoon, tämä asia ei ollut ihan itsestäänselvä. Ensi kesänä keskityn kuitenkin kahteen pääkilpailuun, joten sikäli palaan takaisin "vanhaan hyvää aikaan".

Yksi asia: olen jonkun kerran kirjoitellut Pallaksesta hieman nihkeän sävytteisesti. Kierroksen yksi hienoimpia hetkiä oli kuitenkin Pyhäkerolle kiipeäminen ja sinisen taivaan havaitseminen. Ehkä väsymys teki omat temppunsa, mutta en koskaan ole ollut niin lähellä taivasta. Ja kokonaisuudessan Nuts Pallas on hieno kilpailu!

Kiitos @ErAh ja onnea Vantaalle!

18 tuntia sitten, riopentti kirjoitti:

Onnitttelut raskaasta suorituksesta ja liivistä! Ja kiitos myös hyvästä ja opettavaisesta raportista!

Tiedätkö mikä aiheutti nesteiden läpikulun ja imeytymättömyyden, esim. suolan puute / juoman vahvuus tms. ?

Kiitos @riopentti!

Aivan kirkkaasti en. Vaiva on tuttu sekä aiemmista pitkistä kisoista että harjoituksista. Aiemmin olen kuitenkin selvinnyt maaliin ilman suurempaa nestehukkaa, joka nyt aiheutti omat temppunsa. Oma virheeni oli se, että tulkitsin nesteiden ulostulon  johtuvan osittain liiallisesta juomisesta suhteessa viileään säähän. Vähensin juomisen määrää ja tätä ei olisi kannattanut tehdä. Tähän asiaan minun täytyy tutustua tarkemmin, mutta epäilen vahvasti suolan puutetta, elimistön stressiä sekä imeliä geelejä. Tulevaisuudessa täytyy olla tarkempi suolan nauttimisen kanssa, mutta myös joku kiinteämpi vällipala varmasti auttaisi, ehkäpä jopa meetvursttivoileipä tms.

18 tuntia sitten, _figu kirjoitti:

Onnittelut kovasta suorituksesta ja liivistä! 

Pitää näihin teidän kokeneiden polkujuoksijoiden harjoituspäiväkirjoihin palata loppuvuodesta ja imeä erinomaista informaatiota ajatuksella. Tarkoitus olisi Maratonin ylimenokauden jälkeen alkaa miettimään omaa ensimmäistä polku-ultraa ja näistä löytyy varmasti todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia.

Kiitos @_figu!

Yksi syy, miksi aloin kirjoittelemaan näitä juttujani tänne, oli se, että olin usemman vuoden lukenut muiden kirjoituksia. Ja kun jotain saa, voi jotain myös joskus antaa.... Virheitä on tullut tehtyä, eikä kaikki toisten ohjeet ole sopineet minulle, mutta hyvin paljon olen myös saanut muiden päivityksiä tai blogeja lukiessani. Esimerkiksi Kolia kokemattomalle aiempien vuosien kisaraporttien lukeminen antoi paljon ja olin edes hieman valmiimpi Kolin vaativalle reitille.

Mutta olenko sitten kokenut polku-ultraaja? Omasta mielestäni en tällä kokemuksella, olen juossut vasta viisi pitkää kisaa. Toisaalta koen tällä hetkellä olevani parempi juoksija kuin vuosi sitten ja tätä kautta valmiimpi tulevan kesän koitoksiin. Lisäksi tuohon harjoitteluun on selvästi tullut mukaan jotain omaa näkemystä. Uutta harjoitusohjelmaa olen viilaillut jo pidempään ja se vaatii vielä hieman pientä säätöä. Tietty punainen lanka on jo kuitenkin nyt näkyvissä ja sikäli odotan tulevan talven harjoittelua mielenkiinnolla sekä innolla.

15 tuntia sitten, ErAh kirjoitti:

KK55 tai KK80, hieno maasto ja yleensä hieno keli... now its time what you are waiiting for....

Harvinaisen samaa mieltä.

Reittinä Koli oli kesän kolmikon haastavin, mutta samalla myös koukuttava. Siitä, että selvisin tuolta pois, täytyy kiittää Petzlin otsalamppua sekä Hokan Evoja. Ilman tehokasta otsalamppua matkanteko olisi ollut yhtä tervanjuontia. Evot toimivat loistavasti ja pito oli todella hyvä. Lisäksi kenkien mainio juostavuus takasi sen, että kiviin potkiminen jäi harvinaisen vähäiseksi reitillä, joka rakentui juurista ja kivistä. Tappiopuolelle lasketaan viisi kynttä ja plussapuolelle nolla (kyllä: 0) rakkoa. Näin päin parempi, sillä kynsistä ei juostessa ole koskaan ollut minulle ongelmia toisin kuin viheliäisen "imakoista" rakoista.

Palautuminen on käynnistynyt todella nopeasti ja normaali arkiliikunta onnistuu jo hyvin.Juoksua yritän välttää vielä viikon verran, mutta pyörän selkään hyppään tämän viikon aikana. Vantaan maraton jää tänä vuonna juoksematta, mutta katsojanakin pääsenen nauttimaan hyvästä tunnelmasta.

  • Like 6

Share this post

Link to post
Share on other sites

Hienoa, "Liukasluikku2" :=) Hieno raportti. Ja onnittelut tätäkin kautta liivistä! Upea saavutus!

Tulee vähän täällä käytyä niin jää paljon tietysti näitä huomaamattakin.

Nää nimimerkit on joskus vähän vaikeita 🙂 Antti on nin paljon helpompi 😉

Hyvää palautumista!

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jotkut varmasti pitävät näitä liivijuttuja ihan lapsellisena höpötyksenä, mutta on tämä liivi ainakin minulle konkreettinen osoitus siitä, että kun määrätietoisesti treenaa ja sisukkaasti painaa vaan menemään, vaikka kaikki paikat huutavat hoosiannaa, pystyy saavuttamaan jotain, mitä ei olisi ehkä ikinä uskonut pystyvänsä saavuttamaan. Vaikka Luikku onkin aivan eri kaliberin menijä kuin minä, niin silti sanon, että tervetuloa liivijengiin 💪

Ja noista reitin loppukoukeroista. Jos sinä kuulit maalialueen ääniä ennen rantaan laskeutumista, niin kuvittele vuoden 2016 reittiä, kun ennen rantaan laskeutumista käytiin siinä hotellin nurkalla ihan fyysisesti kääntymässä. Se oli oikeasti karua meininkiä 😝

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites

Myöhästyneet, mutta isot onnittelut!! Sitä saa mitä tilaa 😁 

Jännä miten moni tuntuu tänä vuonna kommentoivan neste-/energiahukkaa ja pahoinvointia/huimausta, eri matkoilla   Näitä pääsin itsekin nauttimaan lyhyellä matkalla. 

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
3 minuuttia sitten, j--l kirjoitti:

Jännä miten moni tuntuu tänä vuonna kommentoivan neste-/energiahukkaa ja pahoinvointia/huimausta, eri matkoilla   Näitä pääsin itsekin nauttimaan lyhyellä matkalla. 

Kylmä sää on siitä petollinen, ettei yleensä tunne sellaista tarvetta nauttia nestettä kuin kuumemmalla kelillä. Kuitenkin tarve on uloshengityksen kautta poistuvan nesteen myötä ihan samanlainen kuin lämpimissäkin olosuhteissa. Tähän miinaan ajautuu aika helposti. 

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
Just now, vmaksi kirjoitti:

Kylmä sää on siitä petollinen, ettei yleensä tunne sellaista tarvetta nauttia nestettä kuin kuumemmalla säällä. Kuitenkin tarve on uloshengityksen kautta poistuvan nesteen myötä ihan samanlainen kuin lämpimälläkin säällä. Tähän miinaan ajautuu aika helposti. 

Niin, näin se tosiaan varmaan on. Normaalisti (yleensä lämpimämmällä) kelillä hikoilen aivan järjettömästi joilloin myös neste maittaa ja nyt ei oikein maistunut juominen millään ja siitä sitten... tosin jätin vielä nautinnon maksimoimiseksi osan energioista ottamatta mukaan, jolloin pääsin 2 vimeistä tuntia työntämään pimeenä. Ai että 🙂

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
On ‎9‎.‎10‎.‎2018 at 16.59, liukasluikku2 kirjoitti:

Lisäksi jonossa juostessa minun ei tarvinnut keskittyä niin paljoa suunnistamiseen tms., vaan lähinnä saatoin nauttia pimeästä metsästä.

Minkä verran näissä pitkissä polkujuoksuissa pitää suunnistaa? Olenhan kyllä lukenut erinäisistä harharetkistä lähes kaikissa kisoissa, mutta olen ajatellut, että väsyneenä sitä vain lähtee omille reiteilleen. Kartta kai on mukana (?), mutta eikö reitti ole niin merkitty, että siihen voi luottaa? Vai pitääkö oikeasti koko ajan seurata kartasta sijaintia, jotta löytää perille?

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites
8 minuuttia sitten, rjr kirjoitti:

Ei siellä karttaa tarvitse katsoa, kuin ehkä sitten kun eksyy reitiltä tai haluaa tarkistaa, missä se huoltopiste olikaan. Reitti on merkitty, mutta kyllä siltä reitiltä saattaa harhautua pois jos ei ole tarkkana. Itse olen eksynyt reitiltä, kun on ollut niin hyvää seuraa, että on tullut jutusteltua, eikä ole huomannut reitin poikkeavan varsinaiselta polulta johonkin toiseen suuntaan. 

  • Like 1

Share this post

Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy