Mistä motivaatiota harjoitteluun?

[new_begining 0]

Nyt tarvitsen kipeästi apua!

Aloitin juoksuharrastuksen vuonna 2012 kunnolla kun juoksin ensimmäisen puolimaratonini. Ennen sitä olin hölkkäillyt monta vuotta omaksi ilokseni. Alussa tuli hyvin kehitystä ja harjoitukset sujui ja juoksin syksyllä uuden puolimaratonin jolloin aikakin oli parantunut. Aloin harjoitella vain enemmän. Kilometrit kasvoi jatkuvalla syötöllä. Talvella alkoi työharjoittelu, joka on kolmivuorotyötä ja fyysisesti raskasta (hoitotyö). Jo ennen työharjoittelua olin jo hiukan väsynyt ja unen kanssa oli ongelmia. Tilanne paheni työharjoittelun aikana kun yöunet lyheni ja muutenkin oli jo unettomuutta. Sydän hakkasi, hikoilin, uni ei tullut sängyssä. Harjoittelin silti. Jossain vaiheessa tuli stoppi. Lepäilin vähän aikaa ja jatkoin keväällä harjoittelua uudestaan. Kevät, kesä ja syksy menikin harjoitusten merkeissä kun vihdoin taas luisti hyvin. Kehitystäkin tuli taas.

Yhtäkkiä alkoi taas samaiset oireet 2013 talvella, mutta 2 kertaa pahempina. Sairastin monta kertaa ja monia viikkoja keuhkoputkentulehdusta ja oli monia pieniä flunssia. Olo oli todella kamala. Väsymys jotain niin syvää. Kouluun oli vaikea mennä kun teki mieli jäädä vain nukkumaan, seksi ei huvittanut ollenkaan, rytmihäiriöitä, kuumetta, hengästymistä pienestäkin rasituksesta. Pakotin itseni silti harjoittelemaan monia kuukausia vaikka oireet painoi päälle. Näin jatkui kesään asti jolloin lopetin harjoittelun vähäksi aikaa. Valmistuin koulusta 2014 keväällä.

Jatkoin harjoittelua 2014 syksyllä taas ja aloitin samaan aikaan kolmivuorotyön raskaassa paikassa. Juoksin 50-70 km viikossa, joka on kuntotasooni nähden liikaa. Aluksi harjoittelu kulki, mutta kuukausien mennessä alkoi oireet  puskea päälle. Nukuin melkein koko vapaa-ajan, rytmihäiriöitä, flunssaa ja kurkkukipua, syvää väsymystä, masentuneisuutta, itkuisuutta, seksistä ei tietoakaan suhteessa, kaikki rasitus oli liikaa (jopa tiskaaminen). Jäin työstä pois tammikuussa 2015 jolloin jatkoin harjoittelua epäsäännöllisesti. Olin kesään asti tekemättä töitä.

Tämän vuoden harjoittelu on ollut todella epäsäännöllistä. Välillä ajattelen, että nyt aloitan treenaamisen. Teen treenin ja sitten motivaatio laskee muutamaksi viikoksi jolloin taas yritän aloittaa.

Tuosta viimeisimmästä ylirasituksesta olen toipunut melkein kokonaan. Ongelma tällä hetkellä on nyt se, että minua ei todellakaan enää huvita liikkua. Käsipainot ja lenkkarit  inhottaa. Inhottaa ajatus liikkumisesta. Mässäilen päivittäin suklaata ja karkkia. Haluan vain istua ja olla tietokoneella, lukea kirjaa ym. En jaksa välittää mitä laitan suuhuni.

Mistä revin taas motivaatiota harjoitteluun vai oliko tämä tässä minun osalta? :( En halua käydä läpi samaa enää. Ikää löytyy 22 ja olen nainen.

[Siiseli 13]

Suosittelisin hakeutumaan lääkärin puheille sekä tuosta masennuksesta, että terveydellisistä ongelmista yleisesti. Oot vetänyt itsesi pariin kertaan kunnolla piippuun, että ei ihme, että oirehdit. Perusasiat ensin kuntoon ja sitten rauhaksiin takaisin urheilun ja juoksun pariin.

[vkoskela 259]

Motivaatiota ei voi pakottaa silloin kun se on kokonaan kateissa. Antaa ajan kulua niin jossain vaiheessa voi alkaa taas kiinnostamaan.

[new_begining 0]

Ehkä isoin pelko minulla on tällä hetkellä se, että kun en jaksa välittää ruoka puolestakaan niin alkaa tuo vararengas muodostumaan tuohon navan kohdalle. Jos edes nyt saisin ruokavalion korjattua niin hyvä alku sekin!

[Tarkki 437]

Masennukseen ei auta toisten tsempit, mutta olet itse oivaltanut yhden tärkeimmän. Aloita vaan terveellisempi syöminen just siitä mistä pidät eniten, esim hedelmistä. Yritä korvata herkut niillä.

Ja ota lepääminen harjoituksesta. Esim ala seuraamaan pystytkö nukkumaan säännöllisemmin esim 8-9 h. Kehitystä voi tapahtua muutenkin kuin juoksemalla, ja sen aika tulee myöhemmin kun saat energiaa ladattua!

[Ahex 44]

Tilanne on hankala, kun oma pää saattaa sanoa toista, mutta homma vaan ei etene. Vaikka kuinka muut tsemppaisivat ja antaisivat neuvoja ja jopa omassa päässäsi kokisit ne järkeviksi, niin jostain syystä se käsijarru on päällä. Kaasua lisää painaessasi koneen kierroksen nousee, renkaat ehkä sutivat, mutta liikettä ei tapahdu. Lisää kaasua ja koneen lämpö nousee, mutta niin vain auto seisoo. Sitten voi tapahtua niin, että älyät sen käsijarrun pois oton ja vauhtia onkin kohta liikaa. Ja kohta on paluu vanhaan, joko seinän tullessa eteen tai itse vedät käsijarrun päälle, kun se liika vauhtikaan ei toimi.

Kannattaa tosiaan käydä lääkärin juttusilla ja etsiä niitä syitä ongelmiin sekä hoitoa tai kykyä elää niiden ongelmien kanssa.

[Lauri.H 196]

Miksi tarvit motivaatiota harjoitteluun? Mihin harjoittelet? Viestistäsi sai sen kuvan että harjoittelet vain sen vuoksi että pitää harjoitella jostain kumman syystä. Ymmärtäisin halusi harjoitella jos olisit sanonut vaikka että "haluan voittaa sen ja sen kisan" tai "haluan juosta sen ja sen ajan jollain matkalla". Jos ei ole mitään tämmöistä tavoitetta niin ei tarvi harjoitella koska ei ole mitään mihin harjoitella. Asiassa ei tarvi kehittyä. Tämä tarve motivaation kaivamiseen on vaan yksi asia lisää mistä otat stressiä ja teet turhaa pahaa oloa itsellesi. Liikkuminen sen sijaan on arvokasta (ja hyödyllistä) jokaiselle, mutta se ei ole mitään muuta kuin liikkumista. Ei tarvi kytätä kilometrejä tai minuutteja. Kunhan liikkuu niin se riittää. Ei tarvi suorittaa tai treenata mitään. 

Olen ennenkin tavannut persoonia joilla "harjoittelulla" ei ole mitään funktiota vaan homma menee pakonomaiseksi suorittamiseksi jostain kummasta velvollisuudentunnosta. Jos siihen vielä lisää unettomuuden jne. niin sillä saa itsensä kyllä ihan sekaisin. Perusasiat ensin kuntoon. Nuku. Syö perusterveellisesti. Älä kyttää kaloreita, mutta älä myöskään väännä pelkkää huttua naamaan. Kun olet saanut kuukauden päivät nukuttua normaalisti ja syömisen terveelle pohjalle niin ala miettimään vaikka päiväkävelyiden mukaanottamista. Juokseminen on prioriteettilistan alapäässä kun on kyse perusjutuista kuten unesta ja ravinnosta.

[ruiskarhu 2 957]

Hyvin tiivistetty edellä @LauriH. Harrastuksen tulisi olla lähtökohtaisesti kiva juttu, ei pakkopulla.

Mitä taas liikkumiseen yleisesti tulee, niin se on ihmisolennolle välttämättömyys terveyden kannalta. Liikunta siis ei tee superterveeksi tai lisää terveyttä itseisarvoisesti, vaan ennemmin niin päin että inaktiivisuus romuttaa terveyden vähitellen. Se millä vauhdilla inaktiivisuus saa tuhoja aikaan jne. on kiinni perimästä jne. mutta voisi kyllä väittää, että kenellekään totaalilorvailu ja enimmäkseen huono ravinto ei tee hyvää.

Vielä tuosta liikunnasta. On paljon puhuttu ns. hyötyliikunnasta yleisesti. Se on erittäin suositeltavaa ja kätevää. Kuitenkin mikäli se on vain esim. kevyttä siirtymää (1 km työmatka/suunta tms. kävellen/pyörällä esim.), niin tuo hyötyliikunta lähinnä auttaa hieman energiankulutuksessa. Mitään merkittäviä terveyshyötyjä sillä ei vielä saavuteta, vaikka toki tilanne on parempi kuin inaktiivisuus. Hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelimistön (terveys)kunnon ylläpitämiseksi saati nostamiseksi tarvitaan kuitenkin kohtalaisesti kuormittavaa liikuntaa useampi kerta viikossa. Ja se on tutkittu fakta. Kun täällä on kovia pyöräilijöitä jne., niin tarkennan vielä että monelle tuo hyötyliikunta ei ole hyötyliikuntaa vaan treeni suoritetaan työmatkan aikana. Se on toki eriasia.

Itse olen kohta 23 vuotta sairastanut kroonista sairautta ja onnekseni tykkään liikkumisesta paljon. En tiedä ketjun aloittajan tietämystä terveydestä ja sen laiminlyömisestä/ylläpidosta, että mitä tarkoittaa tai mihin eri tekemiset voivat johtaa. Kuitenkin nuori ihminen kyseessä jne. joten hetken voisi kelailla näitä asioita mielessään ja miettiä olisiko jotain kivaa tapaa yhdistää harrastus ja liikkuminen. 50-70 km/vko juoksua on suorittamista todellakin, jos et juoksusta oikeasti tykkää.

Mitä taas masennukseen jne. tulee, niin se on nyt listalla varmasti 1. työstettävä asia. Toivottavasti pääset sen osalta hyvään hoitoon mikäli tarvetta ja kenties sitäkin kautta löytyy kenties uutta kivaa tekemistä mikä edelleen lievittää sitten masennusoireita (monesti). Uni ja ravinto pääsääntöisesti kuntoon. Noilla pääsee pitkälle, jos tahtoa on ja miksi ei olisi, kun nuorikin ihminen olet?

[Joggerman 0]

On ‎31‎.‎12‎.‎2015 at 17.45, new_begining kirjoitti:

Mistä revin taas motivaatiota harjoitteluun vai oliko tämä tässä minun osalta? :( En halua käydä läpi samaa enää. Ikää löytyy 22 ja olen nainen.

Ei ollut. Ihmisen elämänkaareen kuuluu erilaisia vaiheita. Mikäli hienosti menee ja keskiarvoinen elinikä jaetaan neljällä niin olet aikuisuuden kynnyksellä ja 1/4 on takana päin. Seuraava neljännes kestää siis 22 vuotta, eiköhän siinä ajassa ehdi tapahtua monenlaista. "Aikuisvaiheeseen" siirtyminen ei suju välttämättä kivuttomasti, "hiljaa kurvissa" oli joskus kuulemani neuvo.

Mikäli on syvää masennusta niin hyväksy se ja unohda mainitsemasi "harjoittelu". Sen sijaan älä missään nimessä lopeta liikuntaa. Harrasta liikuntaa matalilla sykkeillä sellaisella lajilla mikä tuntuu mukavimmalta. Jos ei mikään tunnu mukavalta niin tee sitä mikä tuntuu mukavimmalta. Matalasykkeinen liikunta "normalisoi" kehon toimintoja ja on todistetusti osoitettu tukevan masennuksen hoidossa. Myös ylikunto ja ylirasitus voi aiheuttaa masennusta ikään kuin kehon suojareaktiona.

Jossain vaiheessa kun keho on "normalisoitunut" ja palautunut tasapainoon voi alkaa taas pikku hiljaa miettimään harjoittelua, mutta tämä tapahtuu sitten ikään kuin itsestään erään keväänä kun aurinko alkaa taas näkymään...

[new_begining 0]

12 tuntia sitten, LauriH kirjoitti:

Miksi tarvit motivaatiota harjoitteluun? Mihin harjoittelet? Viestistäsi sai sen kuvan että harjoittelet vain sen vuoksi että pitää harjoitella jostain kumman syystä. Ymmärtäisin halusi harjoitella jos olisit sanonut vaikka että "haluan voittaa sen ja sen kisan" tai "haluan juosta sen ja sen ajan jollain matkalla". Jos ei ole mitään tämmöistä tavoitetta niin ei tarvi harjoitella koska ei ole mitään mihin harjoitella. Asiassa ei tarvi kehittyä. Tämä tarve motivaation kaivamiseen on vaan yksi asia lisää mistä otat stressiä ja teet turhaa pahaa oloa itsellesi. Liikkuminen sen sijaan on arvokasta (ja hyödyllistä) jokaiselle, mutta se ei ole mitään muuta kuin liikkumista. Ei tarvi kytätä kilometrejä tai minuutteja. Kunhan liikkuu niin se riittää. Ei tarvi suorittaa tai treenata mitään. 

Olen ennenkin tavannut persoonia joilla "harjoittelulla" ei ole mitään funktiota vaan homma menee pakonomaiseksi suorittamiseksi jostain kummasta velvollisuudentunnosta. Jos siihen vielä lisää unettomuuden jne. niin sillä saa itsensä kyllä ihan sekaisin. Perusasiat ensin kuntoon. Nuku. Syö perusterveellisesti. Älä kyttää kaloreita, mutta älä myöskään väännä pelkkää huttua naamaan. Kun olet saanut kuukauden päivät nukuttua normaalisti ja syömisen terveelle pohjalle niin ala miettimään vaikka päiväkävelyiden mukaanottamista. Juokseminen on prioriteettilistan alapäässä kun on kyse perusjutuista kuten unesta ja ravinnosta.

Minulle liikunta on aina ollut tärkeää. Ajatuksena olisi, että saisin itseni edes kävelylle. Se selkeyttää ajatuksia, purkaa stressiä ja haluan ylläpitää terveyttä. Tavoitteellinen ja tuloshakuinen treenaaminen on nyt poissa kuvioista, mutta saisi sen otteen taas liikuntaan.

Myönnän, että olen liikkunut lähes sairaalloisen pakonomaisesti, mutta parista viime vuodesta toivon saaneeni opikseni. Pakonomaistahan minun harjoittelu ei ole aina ollut. Ja joku tuolla sanoi jos en oikeasti tykkää juoksemisesta. Tykkään juoksemisesta tai ainakin ennen tykkäsin. Tällä hetkellä fiilikset puhuu muuta. Jos menen juoksemaan askel painaa ja jalan lihakset on muuttunut tiiliskiviksi ja tuntuu, että keuhkot ei toimi.

Tämä vuoden puolella olen tehnyt kriittistä itsetutkiskelua ja etsinyt syitä minun harjoittelulle. Huomasin sen, että ympäristö ohjaa minun harjoittelua, olen aina ollut se "juoksijatyttö" se joka "liikkuu paljon" eli minulla on tavallaan ollut paineita pitää yllä roolia koska muut olettavat minun olevan sellainen (tämän epäilen liittyvän vahvasti siihen, että haluan tulla hyväksytyksi. Tavallaan nautin siitä, että sain ihailua siitä kun ihmiset päivittelivät, että "Miten jaksat juosta noin paljon? tai "Ilmankos olet noin laiha kun juokset" ym. Isäni on nimittäin aina ollut todella väheksyvä ja mikään ei koskaan kelvannut.). Harrastuksia löytyy ihan nuoresta iästä: sulkapalloa, ratsastusta monta vuotta, yleisurheilua, balettia, kuntosalia, juokseminen, pilatesta ja jonkun varmasti unohdin. Toinen syy on pelko lihomisesta, koska olen aina ollut kova suklaan ystävä ja muutenkin on ollut ongelmia ruuan kanssa. Jos olen syönyt paljon suklaata olen korvannut sen pitkällä juoksulenkillä. Muita syitä on juoksusta tullut hyvä olo varsinkin pitkien lenkkien aikana mihin jäin koukkuun. Sekä harjoitteluni on ollut myös tuloshakuista ja päässäni on ollut lause "mitä enemmän ja kovempaa sen parempi kehitys". Olen luonteeltani muutenkin hyvin tunnollinen ja haluan tehdä kaikki mahdollisimman hyvin (lue: perfektionismi). Onneksi näiden ajatusten suhteen olen tehnyt kovasti töitä ja tulosta on alkanut näkymään. Elän täällä vain itselleni, en muita miellyttääkseni ja kuten joku totesi harrastuksen pitää olla mukavaa. Sitä se ei ole ollut pitkiin aikoihin ainakaan suurimmilta osin. Olen yrittänyt kuunnella kroppaani, koska on aika liikkua. Harjoitusohjelmaa heitin vesilinnulla vuosi sitten.

Mitä tuohon masennukseen tulee se on jo melkein menneisyydessä. Välillä tulee vielä toivoton ja itkuinen olo, mutta hyvin harvoin enää. Pääosin mieliala on ollut siis hyvä. Ollaanhan tässä jo vuoden päivät lepäilty ja treenailtu mielen mukaan joten toivoisi jo, että olo tasaantuisi täysin.

 

[petteri.vartiainen 486]

Älä muuten jätä kömpimättä sinne kaverin kainaloon, vaikka ei oma olo olisikaan erityisen kukkea juuri näitä aikoja. Jos on taipumusta toimia itseään kohtaan hieman pedantisti ja tietyllä ankaruudella, alkaa kyllä helposti kuvitella muiden ajattelevan saman suuntaisesti. Olen kuullut juttua, että siellä kainalossa muistaa helpommin ympärillä olevan muutakin kuin vararengas. Tsemppiä vaan!