Jump to content
Juoksufoorumi.fi



silkkiapina (Maraton alle 3.45, 1/2 alle 1.40)


Recommended Posts

21 tuntia sitten, villea kirjoitti:

Sopivalla shortsikelillä, kisajärjestäjien huollolla ja muiden kannustuksella olisi otsikon tavoite mennyt niin että heilahtaa.

Kiitos, näin kyllä uskon itsekin. Tai ainakin loppuaika olisi ollut lähempänä tavoitetta mitä nyt.  Nyt vuorokauden asiaa prosessoineena on monta mietettä. Tavallinen kiireinen duunipäivä takana, jaloissa ei oikein mitään, janottanut on paljon. Olo on kuin vähän pidemmän pitkiksen juosseena. Voiko eiliseen siis olla tyytyväinen kun on olo ettei antanut kaikkea, että oli taas liian turvallinen juoksu? Kyllä se vaan vaatii kanssajuoksijoita, jotta saa puristettua itsestään kaiken irti. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja on siis kai hyvä etten ihan ole tyytyväinen. On ollut todella outo vuosi ja oudommaksi taitaa mennä. Itse pysyin ehjänä, mutta maailma ympärillä hajosi. Kisataanko lähitulevaisuudessa enää normaalisti, mihin asettaa tavoitteet? Keväälle spring maraton on tähtäimessä, ilman tavoitetta on vaikea olla. Lajivoimaa pitää saada jalkoihin, core kuosiin ja liikkuvuutta lantioon ja rintarankaan. Ja nopeutta, kyllä mä puolikkaan enkankin haluaisin uusia vaikka tiedän sen vaativan järjettömästi työtä.  Nälkä kasvaa syödessä. No, tänään en ainakaan juokse enkä kyykkää;). 

Link to post
Share on other sites
  • Replies 486
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Se on rakkautta kun juostaan yhessä maaliin asti. Kiitos paella :-). 3.54 ja rapiat. 3 geeliä, hyvä meininki. Rapsaa myöhemmin.

Kotona taas ja kaikki ok. Jaloissa tuntuu ihmeen vähän, voiko jo mennä lenkille..... Rapsaa lupasin, tässä tulee. Lennettiin siis perjantaina jo myöhään Riikaan. Lauantaina aamiaisen jälkeen käve

Ma 9.11 Lihaskuntoa takapihalla kahvakuulilla+tangolla noin tunti, ystävän kanssa iltakävelyllä 2 tuntia, olipa mukavaa:). Ti 13.23km (sis. 10.23km@5.51, 2x1000m@4.35 / 4.45, erilaisia drill

Posted Images

Ma 16.11 lepo

 

Ti  9.42km@6.41 

 

Ke kevyehkö tunnin puntti takapihalla (lue jalat kevyesti, yläkroppa kunnolla)

 

To 8.20km@5.58 aurinko, joten töiden jälkeen suoraan nauttimaan ennen viikkosiivousta

 

Pe mitä vihaan talvessa eniten; no niitä aamuja kun pikkupakkanen on kivasti kuorruttanut märän asfaltin luistinradaksi ja pimeys varmistaa sen ettei näe onko se jäässä vai ei. Siinä sitten arvot ottaako riskin nastallisella pyörällä vai ei, kun tasan sillä kelillä onennenkin käynyt aika huonosti.  Siispä kävellen töihin ja iltapäivällä kotiin asioiden kautta. Yht 14km. 

 

La liukasta kuorrutetta jälleen puolet matkasta, hissukseen 15.27km@6.10. Seura oli hyvä;).

 

Su 10km@6.05 pururadalla aamuauringossa!!!! Iltapäivällä vielä ystäväkävelyllä 1,5tuntia auringossa. Onnen päivä:).

 

Vko km 42,89km

 

Ei ihan ollut kevennetty viikko, kroppa yllättävän ok. Ensi viikko vielä himmaillen kyllä, tavallista väsyneempi olo.

 

 

Link to post
Share on other sites

Ma 23.11 lepo

Ti 6.5km@6.20 kevyesti purulla, perään vielä corelle thosetti: 9 liikettä, kaksi kierrosta, somen ihmeellisestä maailmasta, oli tehokas:)

Ke kävellen töihin, iltapäivällä juosten takas 9.30km@6.14. 

To punttia takapihalla tunnin verran, kyykytkin taas kunnon painoilla. Koko kropalle hyvä treeni:).

Pe heräsin ennen kelloa, kävin lenkillä ennen töitä. 7.03km@6.08. 

La 10km@6.07. Todella nihkeetä, vatsa kiukutteli ja olo oli tosi väsynyt.

Su 27300 askelta, noin 17km kävelyä sunnuntain perinteisellä metsäpurulla. Vatsa yhä ihan solmussa.

 

Töissä aika hektistä ja kroppa väsynyt, liekö takautuvaa marasta johtuvaa rasitusta vai mikä on, en tiedä. Ei paineita tulevan viikon treeneistä, ilon ja pään kasassa pysymisen kautta, ne on tärkeimmät tällä hetkellä.

 

Vko km 32.89

 

Marraskuu ei loppunutkaan vielä sunnuntaina, lisätään siis kilometrit.

 

Ma 30.11. Duuniin kävellen aamulla, juosten takas (lumessa!!), 12km@5.51 (tokavika kilsa @5.02 :))

 

Marraskuu km 244.28

Vuoden alusta km 3008.38

Link to post
Share on other sites

Ti  kevyt 5.8km@6.15 lämmöiksi ja perään kahvakuulatreeni (16 liikettä, 2 kierrosta, 45sek töitä, 15sek lepoa) +core loppuun. 

 

Ke 2.15km lämpöjä@5.38, 2x2000m@4.57 / 4.48, 4km jäähyjä@5.45. Yht 10.15km. Auringossa sai juosta!

 

To vajaan tunnin järjestetty ulkoliikuntatunti laskettelukeskuksen parkkipaikalla, nyrkkeilyä ja lihaskuntoa, tehokas setti. Nyrkkeily pitää lisätä viikkotreeniin kyllä taas jotenkin. Ja olipa mukava treenata sosiaalisesti, turvavälit oli ja meitä oli alle 10.

 

Pe lepo

 

La pitkien unien (reilu 10h) jälkeen hidas aamu ja vähän tokkuraisena lenkille. 10km@5.44, perään 45min lihaskuntoa punteilla, levytangolla ja kuulalla.  Yläkroppa ja selkä pääosassa, jalat oli niin väsyneet että saivat levätä. Askelkyykyt tein.  Corea loppuun. Illalla sain koko perheen vielä innostumaan haastavasta 4 liikkeen coretreenistä parin kierroksen verran. 

 

Su 18.52km@6.00. 

 

Vko km 56.47.

 

Link to post
Share on other sites

Ma 7.12 10.02km@5.36 valitsin puntin sijaan reippaahkon pääntuuletuslenkin iltaan, parempi valinta. Corea kotona.

 

Ti lämmöt 2.02km@5.30 2x2000m@ 4.47/4.43, jäähyt 4.48km@5.36. Töiden jälkeen peltojen keskelle hiekkatielle, helposti tuli, melkein tasainen alusta.

 

Ke 5.01km@6.01 lämmöiksi ja punttia takapihallavajaa tunti. Perusliikkeet tangolla, penkkiä ja vähän kahvakuulaa. Riittävän hyvä.

To lepo

Pe lepo /tunnin iltakävely jouluisella polulla metsässä, mieli lepäsi.

La niin liukas asfaltti että reippaalle jäi vaihtoehdoksi hiekkasuora+kumpuileva pururata.  Lämmöt 3.01km@5.55, 3x2000m@ 4.53/ 4.47/ 4.48, jäähyt 2km@5.40. Viiminen tuli jo sisulla puuskulla, vedon toinen kilsa nousua aika hyvin. Onneksi tuo parempi puolikas huohotti vieressä, ei ollut vaihtoehtona luovuttaa.  Hyvä treeni. Illalla corea ja venyttelyä.

 

Su 20.02km@6.01 peruspitkis ympäri kaupunkia, kiva lenkki. Illalla vielä tunnin kävely.

 

Vko km 56.55 suht ok juoksuviikko, lihaskuntoa liian vähän.

Link to post
Share on other sites
tunti sitten, villea kirjoitti:

Teetkö takapihapuntit ihan ulkosalla vai onko joku lämmitys?

Ulkosalla ilman katosta, voipi olla ettei kovilla pakkasilla huvita. Tai alusta pitää ainakin saada pitäväksi. Maksimeja tai suuria voimatason nostoja ei talvella ulkona kyllä, lähinnä ylläpitävää. Ympäri vuoden kun liikkuu fillarilla ja muutenkin ulkoilee paljon, eipä tuo tunnu kummoiselta. Mutta kuten sanottu, ihan tosissaan en kykene treenaamaan noissa oloissa. Mutta ei se näillä kilometreillä ookkaan niin justiinsa, pitää tehdä vaan oikeat asiat;)

Link to post
Share on other sites

Ma 14.12 lihaskuntoa ja corea takapihalla taas, alusta jäinen, joten keskityin yläkroppaan ja selkään

 

Ti 8.01@6.12

 

Ke 11.20@6.03 loskaa ja liukkauden varomista alkumatkasta, lopussa parempi kulku jokivarren valoja ja pimeyttä ihaillessa.

 

To punttia takapihalla, sula maa. Etu ja takakyykkyjä, mavea, hyppyjä väliin, selkää, hartioita, penkkiä, käpäliä ja corea. Sain aikaiseksi mielestäni ihan hyvän setin pitkästä aikaa, koko illan tiesi jotain tehneensä.

 

Pe poikkeuksellisesti kevyt saunalenkki levon sijaan, happi teki hyvää. 6.58km@6.15. Ja jalat vähän aukeni, kyykyt tuntuu yllättävän paljon heti kun lisää painoja.

 

La 14km@5.28, loppuun kehonpainotreeniä ja corea purtsin jumppapaikalla.  Jalat edelleen aika jumissa, kulku jotenkin takkuista. Vaikutti ehkä 12 tunnin unet, tokkuraisuus ei oikein hävinnyt koko päivänä. 

 

Su 17.02km@6.09. Todella takkuista ja tukkoista menoa, pitkis jäi pätkäksi.

 

Vauhti jäi tältä viikolta kokonaan, duuni vei mehut ihan kokonaan. Muutama päivä vielä jaksettava arkea ja sitten voi vähän hengähtää.

 

Vko km 56.82

Link to post
Share on other sites
  • 2 weeks later...

Ma 21.12

 

Punttia takapihalla, alkaa rutiini muodostumaan. Jalat ja core painotteisesti koko kroppa.

 

Ti 14.17km@5.55 pääntuuletusta koleassa illassa

 

Ke tunnin reipas iltakävely duunin ja kauppareissun jälkeen

 

To 10km@6.07, perään punttia. Hautausmaakävelyt (noin 8km) vielä ennen saunaa ja kinkkua

 

Pe reilu 18000 askelta talvisella metsäpururadalla, sielu lepää (ja vatsaähky kiittää...). Illalla vielä vajaan tunnin kahvakuulahikoilu takapihalla. 

 

La 11.09km@5.44, illalla reilu 8km perhekävely.

 

Su 19.01km@5.57. Olipa liukasta ja kylmää ja lumituiskuista.

 

Vko km 54.27.

 

Vähän sellainen fiiliksen mukaan viikko, loppuviikosta tuli nukuttua tosi pitkään ja vain oleiltua.

 

Ma 28.12

 

Lomalla duunista muttei treeneistä. Vähän vielä puolittain fiiliksen mukaan. Aamulla jäätävä tuuli ja kas, liukasta. Vähän reippaammin teki mieli juosta, joten rentoja vetoja. 10km (sis. 3km lämpöjä, 4x1000m@ 4.59/4.46/4.54/4.49, 3km jäähyjä). Eka ja kolmas aika reippaaseen vastatuuleen, kasvatti sisua jollei muuta. Ihan ok joulusyömingeillä.

Illalla vielä kunnon punttitreeni takapihalla.

Link to post
Share on other sites

To fillarilla työmatkat, oli kotiinpäin himpun verran reidet ( ja hermot ) koetuksella kun kunta oli pyrytellyt koko päivän eikä aura-autot olleet vielä liikenteessä....kotiin pääsin jo lämöt tehneenä...pojan kanssa ladulle (5km), olikin tahmea hiihto hänellä, kun suksi ei luista, se ei luista. Naapuria konsultoimaan ja lopputuloksena voiteluohjeet+pussillinen käytettyjä huoltovälineitä. Nyt on harjaa ja korkkia ja pari eri luistopalaa, pari eri pitovoidetta, josko se tästä. Kaiken jälkeen vielä punttia takapihalla, kyykyt ja penkki lähenee taas ennätyspainoja!

 

Pe kun tulin kotiin, junnu odotti jo portaissa suksivoiteiden kanssa. Laitettiin ja ladulle. Hyvin toimi, 9.53km ja iloinen mieli molemmilla. Enkä ees kaatunu ku kahdesti.

 

La AURINKO! Aika kiva. Lähettiin extempore pitkikselle, sisäreidet kipeet hiihtämisestä, kesätossuilla 19.34km@6.02. Tosi hyvä pito, onneks jätin nastat kotiin (muuten surperit mut ekat kymmenen lenkkiä kärsittävä rakkulasta yhteen kohtaan joka otti osumaa jokunen vuosi sitten).  Illalla vielä hiihtoa 6km, junnu opetti luistelutekniikkaa, kun lähes nollasta lähtee, on työsarkaa. Ja sukset siihen ei ehkä parhaat. Tykkäsin kyllä enempi kuin perinteisestä.

 

Su 12.01km@6.04, kevyessä lumisateessa, jalat paremmat. Tänään hiihtovapaa junnun toiveesta, tarkoitus tehdä vielä kevyttä lihaskuntoa+lihashuoltoa illalla.

 

Vko km 51.34 juosten, 34.53 hiihtäen, fillaria noin 40km. Kolme lihaskuntoa, ihan ok viikko, ainakin erilainen.

 

Link to post
Share on other sites

Ihan että sellanen viikko. Ensinnäkin olen superonnellinen, että koko perhe käy töissä/koulua samassa kaupungissa. Että voi mennä kävellen eikä tarvitse pelätä suuremmin onnettomuuksia auton ratissa. 

 

Ma 11.1  työmatkat kävellen koukun kautta, yht 13km. Ei ollutkaan niin paha lumikaaos kun olin varautunut.  Illalla hiihtoa 8km. 

 

Ti juosten töihin 5.86km@6.40. Olihan sitä lunta tullut aika kivasti yön aikana, pirullinen tuuli, suht ok alusta kuitenkin hölkätä. Kotiinpäin....noh, ei niin hyvä. Rämpien välillä syvässäkin umpihangessa 4km, 3.6 km sain juostua matalammassa hangessa. 

 

Ke noh, sehän oli just niinkuin oli luvattu. Umpihankea ja kiipeämistä 6km töihin. Sama takaisin. Kotona lumitöitä ja tunnin hyvä kahvakuulasetti, ketutus tuo lisävoimaa näemmä. 

 

To kävellen töihin 6km, yhä aikamoista kiipeilyä. Takaisin juosten, aurinko, aurattu alusta ja aivan jäätävän kylmä tuuli / -17 astetta. 8.55km@6.30.

 

Pe olis voinu alustan puolesta juosta mutta kun mittari näyttää aamulla -24, ihan niin sissi en ole..  Pyörä umpijäässä, joten mars kävellen. Kaupan kautta vielä iltapäivällä kotiin, saldona 15km. 

 

La 12.4km@6.20. Aurinko, ei juuri tuulta, pakkasta toki -19, mutta hyvä kulku. Ai että!! Illalla vielä kävelemässä tunnin verran, oli kyllä aika kylmä, kiristyy vaan pakkanen. 

 

Su 12.22km@6.17. Aurinko, -10, kuin kesäkeli jalat vaan aika tohjona. Nilkat ja jalkapohjat saanu hyvää treeniä kuluneella viikolla.....illalla vielä punttia takapihala tangolla ja kahvakuulilla +core. Ihan ok setti lopulta vaikka alussa ei ollut voimaa ollenkaan. 

 

Viikon saldona siis aika paljon kävelyä (57km), juoksua liian vähän (42.63km) ja pari lihaskuntoa. 

 

Toiveena tulevalle viikolle vähemmän lunta ja enemmän juoksua. 

Link to post
Share on other sites

Osallistu keskusteluun

Voit nyt heti vastata ketjuun ja rekisteröityä myöhemmin. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy