Jump to content
Juoksufoorumi.fi

pasianssi71(Marathon 2019 3:45)


Recommended Posts

Kerrotaanpa hieman taustoja tähän alkuun, eli juoksun aloitin Elokuussa 2015 ja tätä ennen kuntoilut lähinnä satunnaisia kävelyjä, pyöräilyjä sekä uintia. Ikää 44v ja paino ennen aloitusta lähes 90kg. Koko homma lähti siitä että piti saada painoa pois ja ajattelin kokeilla juoksua työkaverilta kuulemieni hyvien tuloksien takia, ja alkoihan se itselläkin paino pudota, nyt jo 8kg pois. Tällä hetkellä tuntuu juoksu erittäin hyvältä ja toivon että kipinä jatkuu, tämän takia olen asettanut itselleni tavoitteeksi juosta eka puolikas Turku city runissa (oliko se nyt 14.5.2016?) kahteen tuntiin. Sykemittarin hankittuani olen myös saanut hieman enemmän irti harjoittelusta, mitään varsinaista ohjelmaa ei itsellä vielä ole mutta jonkinlaista kaavaa harjoittelu jo noudattaa eli 3-4 harjoitusta viikossa ja lisäksi uintia kerran viikossa sekä pyöräilyä satunnaisesti viikossa yksi pitkä lenkki, joka tällä hetkellä on n.10km sekä yksi intervallitreeni tai sitten vaan kovavauhtinen lenkki. Nyt hieman askarruttaa tuleva talvi ja sen tuomat haasteet harjoitteluun. Jos jollain on tarjota hyvää harjoitusohjelmaa aloittelijalle niin saa kertoa.

  • Like 2
Link to comment
Share on other sites

Jos olet juoksijalehden tilaaja niin siellä on hyviä ohjelmia, samoin tämän foorumin puolimaraton läpi ohjelma on monella toiminut, Asicsen juoksuojelman saa ladattua kännykkään... Onhan noita :) Tsemppiä harjoitteluun! Talvella juoksu onnistuu ihan samoin kun kesällä, se on usein vain varusteista kiinni! 

Link to comment
Share on other sites

Itse vetäsin viime vuonna tuon puolimara ohjelman joka löytyy täältä foorumilta harjoitusohjelmien puolelta. Itse koin sen hyväksi ja tarkoitus on vetästä se taas tän kauden aikana. Ellen sitten ota tuota  alle 4h maraton ohjelmaa työnalle. Talvella juoksu on ihan nastaa hommaa, varsinkin jos on nastalenkkarit. :)  Niissäkin on eroja suunnattomasti. Se mikä sopii jollekkin toiselle ei ehkä sovikkaan itselle. Itsekkin koen olevani aika noviisi treeniasioisssa joten pyrin koko ajan oppimaan uutta. 

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Enpä olis alkuun uskonut että tähän juoksutouhuun voi näinkin helposti hurahtaa, vielä puoli vuotta taaksepäin katselin näitä juoksijoita ja totesin että hullun hommaa, eli olenko nyt sitten itsekkin hullu? No jokatapauksessa juoksuhan tuntuu pirun hyvältä lajilta ja itse ajattelin mennä eteenpäin ainakin vuoden loppuun ilman mitään erityistä ohjelmaa, tietysti yritän kokoajan lisätä kestoja ja nopeuksia mutta kuitenkin mennään kropan ehdoilla ettei tule mitään vikoja hommattua itselle. Alkuvuodesta ajattelin ruveta jonkin ohjelman mukaan treenaamaan ohjelma valitaan tietty sen hetkisen kunnon mukaan. Nastalenkkareita kävin tänään hypistelemässä ja Salomonin spikecross saattaisi olla se oma valinta Onhan tässä vielä monta asiaa pohdittavana, esimerkiksi oikea ruokavalio joka on itsellä vielä hakusessa ja lisäksi tällä hetkellä ei niin terveellinen kuin pitäisi, mutta askel kerrallan kohti päämäärää. Horoskoopiltani olen härkä ja tämä kyllä näkyy jonkinlaisena jääräpäisyytenä, eli periksi ei anneta ihan helpolla joten voisin sanoa että tavoitteeseen  mennään varmasti mutta aikataulusta voidaan ehkä hieman lipsua (toivottavasti ei).

Muokattu
  • Like 7
Link to comment
Share on other sites

Enpä olis alkuun uskonut että tähän juoksutouhuun voi näinkin helposti hurahtaa, vielä puoli vuotta taaksepäin katselin näitä juoksijoita ja totesin että hullun hommaa, eli olenko nyt sitten itsekkin hullu? No jokatapauksessa juoksuhan tuntuu pirun hyvältä lajilta ja itse ajattelin mennä eteenpäin ainakin vuoden loppuun ilman mitään erityistä ohjelmaa, tietysti yritän kokoajan lisätä kestoja ja nopeuksia mutta kuitenkin mennään kropan ehdoilla ettei tule mitään vikoja hommattua itselle. Alkuvuodesta ajattelin ruveta jonkin ohjelman mukaan treenaamaan ohjelma valitaan tietty sen hetkisen kunnon mukaan. Nastalenkkareita kävin tänään hypistelemässä ja Salomonin spikecross saattaisi olla se oma valinta Onhan tässä vielä monta asiaa pohdittavana, esimerkiksi oikea ruokavalio joka on itsellä vielä hakusessa ja lisäksi tällä hetkellä ei niin terveellinen kuin pitäisi, mutta askel kerrallan kohti päämäärää. Horoskoopiltani olen härkä ja tämä kyllä näkyy jonkinlaisena jääräpäisyytenä, eli periksi ei anneta ihan helpolla joten voisin sanoa että tavoitteeseen  mennään varmasti mutta aikataulusta voidaan ehkä hieman lipsua (toivottavasti ei).

Haha, mulla oli aika sama. En ole liiemmin juoksemisesta välittänyt ja pidin tätä vähän hullun hommana, mutta niin vaan nykyään huomaan miettiväni millonkahan pääsis (huom. pääsis...) juoksemaan... Vähän hulluahan tää taitaa olla, eli liityttiin vaan joukkoon :)

Link to comment
Share on other sites

Itse ajattelin joskus ajaessani autolla kuudeksi aamulla töihin ja nähdessäni lenkkeilijän, että on tuokin hullun hommaa ja nyt sitten itse kuulutaan samaan kategoriaan, kun muuten treenikerrat jäisivät kahteen tai kolmeen viikossa. Onhan toki sellaisia aamuvirkkuja, jotka tykkäävät olla aikaisin liikenteessä, mutta itse en näihin kuulu. En kyllä koe olevani erityisen iltavirkkukaan.

Tsemppiä treeneihin.:)

  • Like 1
Link to comment
Share on other sites

Tällä viikolla menty 20km, sunnuntaina olis takoitus vetäistä pitkis ainakin 10km, mahd pidempikin jos vaan on hyvät fiilikset, olis mutten eka viikko jossa täyttyy 30km raja. Tällä viikolla tein 2 juoksua peräkkäisinä päivinä, joskus olin jostain lukevinani että aina pitäis olla yksi välipäivä, mutta kun välillä vaan tuntuu niin pirun hyvälle kun pääsee juoksemaan ja kelitkin on suotuisat niin mikä ettei? Taas vähän muutenkin tullut panostettua harrastukseen lidlistä kävin juoksutrikoot hakemassa huimaan 12.90 hintaan. Taas yksi asia mitä en olis itsestäni uskonut, äijä vetää piukat trikoot jalkaan ja lähtee lönkyttelemään kylän raitille, mutta kyllähän se oikeilla varusteilla huomattavasti mukavampaa on tuo meno, aiemmin painoin löysät gollagehousut märkinä ja tonnin painoisina, eikä se toden totta ollut niin mukavaa

2 tuntia sitten, petteri.vartiainen kirjoitti:

Tuossa kun oli puhetta Salomonin nastacrossista, niin niitähän saa korkeammalla, kehrästen yli yltävällä kuorella. On miellyttävä ja jänteille lämmin lisäsuoja.

 

Tuosta joku mielestäni joskus mainitsi että on melkolailla monon tapainen jalassa, ehkä pitäis vähän useampia kenkiä vielä käydä sovittamassa ennen ostopäätöstä.

2 tuntia sitten, Kukka75 kirjoitti:

Itse ajattelin joskus ajaessani autolla kuudeksi aamulla töihin ja nähdessäni lenkkeilijän, että on tuokin hullun hommaa ja nyt sitten itse kuulutaan samaan kategoriaan, kun muuten treenikerrat jäisivät kahteen tai kolmeen viikossa. Onhan toki sellaisia aamuvirkkuja, jotka tykkäävät olla aikaisin liikenteessä, mutta itse en näihin kuulu. En kyllä koe olevani erityisen iltavirkkukaan.

Tsemppiä treeneihin.:)

Mä olen aamuvirkku ja parhaiten itsellä rullaa tuo juoksu nimenomaan aamulla ennen aamupalaa, töihin en itse ala juoksemaan kun tulee yhteen suuntaan 10km mutta keväällä taas vois pari kertaa viikossa ainakin pyöräillä töihin.

Link to comment
Share on other sites

Aamulenkki 11,3 km keli hyvä ja juoksu rullasi oikein mukavasti, tähän vaikutti myös se että tein tuonne spotifyyn kansion jonka nimesin mielikuvituksellisesti nimellä juoksu ja kansion sisältö tietenkin vauhdikasta raskaammanpuoleista musaa. Koko viikon lenkit 31.6 km mukavasti on tullut omasta mielestäni mittaa lisää noille lenkeille ja näyttäis jo olevan sitä luokkaa mitä jossain puolikkaan harjoitusohjelmassa noudatetaan. Niinkuin TaMar tuossa aiemmin jo mainitsikin odottavansa että koska pääsis juoksemaan niin itsellä on ihan samat tuntemukset, joskus sitä huomaa työpäivän aikana ajattelevansa juurikin tulevia lenkkejä ja välillä tästä tulee höpötettyä sekä töissä että kotona sen verran että saa toiset pitkästymään, mutta onneksi tänne voi kirjoitella tuntemuksiaan vapaasti, lukekoon sitten se ketä kiinnostaa, oikeastaan tämä on vähän itsellä tukena kun tulee julkisesti luvattua jotain niin ei kehtaa ainakaan luovuttaa.

  • Like 5
Link to comment
Share on other sites

Olin ajatellut aamulenkin pituudeksi n.6-7km mutta mites kävikään? olin jo kääntymässä kotiin päin kun herätys tuli kuulokkeiden kautta, Eppu normaali ja urheiluhullu! Tästä innostuneena painoin lenkkiin pituutta vielä lisää ja näin ollen lenkin pituudeksi muodostui 8,9km sykkeet 135bpm 6:56min/km. Taas oli säiden haltija erittäin hyvän kelin loihtinut ja töpöttely oli erittäin mukavaa. Eipä muuta kuin odottamaan seuraavaa lenkkiä, ongelmaksi rupeaa muodostumaan se että tekis mieli juosta paljon useammin kuin se on järkevää ja lisäksi sisällä kalvaa ajatus että josko rupeis vielä salilla käymään kun työnantaja sen tarjoaa.

  • Like 1
Link to comment
Share on other sites

Motivaatio on ainakin kohdallaan. Nyt vaan tosiaan sitä malttia ettei käy huonosti ;) Ja salihan voi olla tässä kohtaa hyvä idea paristakin syystä: se parantaa ehdottomasti juoksua ja samalla vois auttaa siinä että edes salipäivinä (tai edes joinakin salipäivinä jos käy usein) vois olla helpompi pysyä pois juoksemasta :D

  • Like 1
Link to comment
Share on other sites

Hyvillä fiiliksillä taas aamulenkille että jaksaa sitten iltavuoron tehdä, tänään mentiin 8,3km sykkeillä 134bpm 6:21min/km. Pientä liukkautta havaittavissa jossain varjopaikoissa mutta pystyssä pysyin. Varusteet alkaa pian itseä miellyttämään eli sportian verkkokaupasta tarjouksesta north bend juoksutakki ja housut, ei nämä mitään huippulaatua tietty ole mutta itselle käyvät ihan mainiosti, vielä kun muistelee juoksua tonnin painoinen märkä fleece päällä. Huomenna välipäivä ja lauantaille pitkis.

 

Link to comment
Share on other sites

Ylös ulos ja lenkille, suunitelmissa oli tälle päivälle n.12km mutta kun tykkään aina mennä hieman tavoitteiden yli niin pituutta lenkille tuli 14.08km sykkeet maltilliset 127bpm ja tahti 7:22min/km eli vauhdin sain tällä kertaa pidettyä hyvin maltillisena, kävi jo mielessä matkan aikana että jos juoksis tuon puolikkaan ihan kokeilumielessä ja tällä vauhdilla siihen olis mennyt 2.5h mutta onneksi tällä kertaa järjen ääni voitti ja käännyin kotiinpäin. Sen verran hyvät tuntemukset lenkistä jäi taas että uskon jo pystyväni juoksemaan tuon puolikkaan mutta aikatavoitteeseen on vielä matkaa. Koko viikon juoksut 31,32km eli näissä kolmenkympin lukemissa mennään.Huominen pyhitetään isänpäivälle, ja maanantaina kakunsulattelua lenkin merkeissä. Hyvää isänpäivää kaikille isille.

  • Like 1
Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy