Jump to content
Juoksufoorumi.fi




Parempaa kuunneltavaa lenkeille:

Jalkaterät suoraan?


Recommended Posts

  • Vieras
Guest Harjoittelija

Terve!

 

Olen harrastellut juoksua kausittaisesti joitakin vuosia, tekniikkaan kuitenkaan sen pahemmin perehtymättä. On tullut kuitenkin sen verran juostua, että kykenen  10 km ja pidempiinkin matkoihin rauhallisella tahdilla. Pidempien matkojen tuomista rasituksista huolestuenena olen kuitenkin havahtunut kiinnittämään enemmän huomiota tekniikkaan. Luonnollisesti tuleva askellustyylini on ankkamainen ja jalat tekevät työnnön jälkeen turhaa liikettä sivuttain. Askellan luonnollisesti kantapään kautta. Viimeaikoina olen yrittänyt tietoisesti korjata askellustani oikeaksi, mutta se tuntuu erittäin epäluonnolliselta ja rasittavammalta sekä vaatii jatkuvaa keskittymistä. Korjatessani askellan koko jalkapohjalla. 

Kysymykseni onkin, että tuleeko oikea juoksutekniikka esille helpoiten hieman kovemmassa vauhdissa kuin hitaammilla lenkeillä? Kannattaako juoksutekniikkaa ylipäätään yrittää lähteä muuttamaan, jos se ei tunnu luonnolliselta?

 

Kiitos!

Link to post
Share on other sites

Ei ole välttämätöntä. Tuo sivuttaisliike häviää ajan myötä jos vaan kiinnität askellukseen vähän huomiota. Se on ihan riittävä jos askel tulee koko jalkapohjalle, eli ei tarvi tulla päkiälle. Askellukseen kannattaa kiinnittää huomiota aina silloin tällöin perus lenkeillä, eli tietoisesti tuot askelta kehon alle. Luonnistuu alkuun kovemmassa vauhdissa helpommin. 

Link to post
Share on other sites

Mielestäni olet oikeilla jäljillä. Juoksutekniikkaa kannattaa kehittää reipasvauhtisilla lenkeillä ja vedoilla.
Juokse tavalla joka on sinulle luonnollisinta. Ja kiinnittäisin enemmän ajatusta juoksuasentoon; askellus voi muuttua sitä kautta luontevammin jalan keskiosalla maahan tulevaksi.

Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla

Link to post
Share on other sites
  • 4 months later...
  • Vieras

Nostan tätä vanhaa kysymystä kun huomasin (peilistä) itselläni saman kaltaisen askelluksen juostessani (hyvin hitaasti) matolla. Molemmat jalat "vispaavat" ulos päin melko paljon, ei todellakaan näytä kauniita. Yritin keskittyä pitämään askelluksen suorana onnistumatta sen kummemmin. Josta tuli sitten mieleen, että olisiko tässä kyseessä jonkinlainen lihasjumi tai rajoittuneet liikeradat, joita pitäisi ruveta aukomaan, jotta olisi edes mahdollista teknisesti oikeampaan askellukseen?

Link to post
Share on other sites

Itselläni kanssa varsinkin toinen jalka vispaa aika paljon. Koska olen myös lonkkanivelistäni melko jäykkä, olen alkanut pohtimaan, voisiko tuo vispaus johtua lonkkien liikerajoituksesta? Sitähän on maallikon vaikea nähdä, josko reisiluu kiertyy sisään, mutta siitä johtuvan jalkaterän vispauksen sitten näkee paremmin? Ihan vaan tämmöistä omassa päässä kehitettyä arvailua...

Link to post
Share on other sites
  • Vieras

Täytyypä kokeilla pientä venyttelyä ennen seuraavaa tsekkausta. Minullakin on lantion alue ja ainakin nilkat todettiu jäykiksi. Tiedä sitten auttaako ihan perusvenyttely enää vai pitäisikö satsata ihan oikeasti liikkuvuuden parantamiseen. Tuppaa aiheuttamaan tuo hölkkä aika herkästi akillesvaivoja, olisko sitten jalan heilunta osasyynä.

Link to post
Share on other sites
  • 3 years later...

Tämä asia tuli taas ajankohtaiseksi, koska talvi paljastaa armottomasti askelluksen.

 

Minulla siis on hienoinen ankanräpyäaskel, eli silmämääräisesti ehkä n. 10-15 asteen aukeaminen. Näin se on ollut muistaakseni aina, ja oikeassa jalassa ehkä vielä aavistuksen suurempi kulma.

 

Netissä tulee vastaan lukemattomia jumppaliikkeitä "duckfeet":n korjaamiseksi, mutta onko kenelläkään ihan aidosti kokemusta asiasta? Voiko aukeavia jalkateriä saada suoraksi jumppaamalla? Kokemuksia siis kaipailisin.

 

Tästä oli myös puhetta @Pexrun:n päiväkirjassa, jossa @San kehoitti tekemään tällaiselle asialle jotakin. 

 

Asia ei ole minulle mitenkään kriittinen, koska eihän juoksu ole mikään tyylilaji. Mutta ainahan sitä voi viilata paremmaksi, ja olen vakuuttunut siitä, että mitä parempi ja suorempi askel, sitä enemmän voi myös juosta vaivattomasti. Joidenkin sopivien jumppaliikkeiden ottaminen mukaan ohjelmaan olisi hyvin pieni vaiva, ja tuskin ainakaan haitaksi.

Link to post
Share on other sites
1 tunti sitten, puujalka kirjoitti:

Minulla siis on hienoinen ankanräpyäaskel, eli silmämääräisesti ehkä n. 10-15 asteen aukeaminen. Näin se on ollut muistaakseni aina, ja oikeassa jalassa ehkä vielä aavistuksen suurempi kulma.

 

Netissä tulee vastaan lukemattomia jumppaliikkeitä "duckfeet":n korjaamiseksi, mutta onko kenelläkään ihan aidosti kokemusta asiasta? Voiko aukeavia jalkateriä saada suoraksi jumppaamalla? Kokemuksia siis kaipailisin.

 

Vähän riippuu mistä tuo aukeaminen lähtee. Jos lantiosta niin että polvikin sojottaa ulospäin, niin silloin sitä kannattanee korjata, mutta jos polvi osoittaa suoraan ja jalkaterä aukeaa niin en tekisi mitään. Pahimmillaan saat jalkaterän suoraan, mutta polven lievästi sisäänpäin, jolloin tukivoima heikkenee ja alkaa esiintyä lantion ja alaselän vaivoja. Kilpajuoksijoissakin näkee paljon eri tyylejä jalkaterän asennon suhteen pikajuoksusta kestävyysjuoksuun ja yleensä yhteistä heille on se, että polvi kulkee suoraan ja jalkaterä sojottaa sinne mihin se polvesta luonnollisesti lähtee.

Link to post
Share on other sites

Jalkaterien asentoon vaikuttaa lantion rakenne. Jos lantio on rakenteeltaan sellainen, että jalkaterät aukeavat, on niitä turha lähteä väkisin suoristamaan. 15 astetta on vielä ihan normaalin rajoissa. Se mihin voi ja kannattaa kiinnittää huomiota, on varpaiden liikkuvuus. Jos varpaiden lihakset on liian kireät, ei jalka voi rullata varpaiden yli ja jalka kompensoi liikkeen muualta. Yleensä tapahtuu ns. heitto sivulle. Tällöin jää myös työntövaihe vajaaksi ja juoksu/kävely ei ole niin tehokasta/taloudellista kuin se voisi olla.

 

Voimailupuolella tästä aikoinaan käytiin kovaa keskustelua. Osa oli vahvasti sitä mieltä että kyykyt/mavet pitäisi lähteä jalkaterät täysin suorana. Sitten venyteltiin, rullailtiin ja tehtiin ties mitä harjoitteita. Ja silti ne jalkaterät lähti joillain kääntymään hienoisiin ulkorotaatioon kun pakarat aktivoituivat.

Link to post
Share on other sites

On hyvä myös ajatella askellusta siltäkin kantilta, että onko askel "luonnollinen" vai puutteellisen tuen/liikkuvuuden aiheuttama kompensaatio. Itse en koe termiä "luonnollinen askellus" mielekkäänä juuri sen vuoksi että sillä saattaa valehdella itselleen.

 

Jalkaterien ulosvispaaminen oli ainakin itsellä verraten helppo poistaa, tein lenkeillä tiedostaen jalkaterien "linjausta" lentovaiheessa jonkin aikaa.Pieniä matkoja kerrallaan.

Jossain kohtaa se alkoi tulemaan itsestään. Sama juttu päkiävoittoiseen askellukseen siirtymisessä. 

 

Oma asiansa on sitten vielä se, että kannattaako askellusta muuttaa jos se nykyinen ei tuota ongelmia. 🙂

Link to post
Share on other sites
5 minuuttia sitten, Juha Tuomola kirjoitti:

Oma asiansa on sitten vielä se, että kannattaako askellusta muuttaa jos se nykyinen ei tuota ongelmia. 🙂

 

No itse ajattelen asiaa niin, että en lähde todellakaan sinänsä korjaamaan askellusta, se menee miten menee. Mutta jos epäsuora vaikutus, kuten joku lihaskireys tai heikkous vaikuttaa asiaan, niin miksi ihmeessä sitä ei voisi kehittää.

 

Mitä tulee tähän "jos ei ole rikki, ei tarvitse korjata", niin tämä nyt on vain yksi sadasta yksityiskohdasta jota kannattaa viilata jos se on tehtävissä. Se on vähän sama kuin toteaisi, että kannattaako sitä nyt treenata kovempaa ja paremmin, jos nykyinen taso ei tuota ongelmia. No totta hitossa kannattaa, jos haluaa päästä kuntoon 😄

 

Link to post
Share on other sites
25 minuuttia sitten, puujalka kirjoitti:

 

No itse ajattelen asiaa niin, että en lähde todellakaan sinänsä korjaamaan askellusta, se menee miten menee. Mutta jos epäsuora vaikutus, kuten joku lihaskireys tai heikkous vaikuttaa asiaan, niin miksi ihmeessä sitä ei voisi kehittää.

 

Mitä tulee tähän "jos ei ole rikki, ei tarvitse korjata", niin tämä nyt on vain yksi sadasta yksityiskohdasta jota kannattaa viilata jos se on tehtävissä. Se on vähän sama kuin toteaisi, että kannattaako sitä nyt treenata kovempaa ja paremmin, jos nykyinen taso ei tuota ongelmia. No totta hitossa kannattaa, jos haluaa päästä kuntoon 😄

 

Juu. Jos on halu kehittyä niin kannattaa aina fiksata ja viilata, mutta jos vaan huvikseen höntsää niin moni ei tee mitään jossei kipuja tule 🙂

Link to post
Share on other sites

Osallistu keskusteluun

Voit nyt heti vastata ketjuun ja rekisteröityä myöhemmin. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä

  • Tästä mainospaikka alkaen 30e+alv/kk. 

     

    Yli 10 000 kävijää/kk

    n. 350 000 sivulatausta/kk

  • Sivulataukset 13.11.2020 alkaen: Web Hits

    Yksittäiset kävijät 13.11.2020 alkaen: Web Hits
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy