Lepopäivät ja urheiluriippuvuus

[KassuJ 10]

Tuli tuossa lenkillä tämmöinen kysymys mieleen ja ajattelin että onko jollakin ihan joku oikea tieteellinen selitys tarjolla mikä selittäisi tämän ilmiön ja antaisi insinöörille mielenrauhan.

Normaalisti olen hyvin vilkas ja liikkuvainen ihminen ja harrastan joka päivä edes jotain liikuntaa, koska muuten hypin seinille ja olen kamalan levoton. Nyt kuitenkin flunssa iski ja olin kolme päivää kokonaan urheilematta ja huomasin erään erikoisen ilmiön jonka olen aikaisemminkin huomannut päivää pidempien treenitaukojen aikana (myös ei-flunssasta johtuvien). Eli mä jotenkin masennun jos en saa joka päiväistä liikunta-annostani. Mieli on ihan maassa ja ruoka ei maistu ja mikään ei tunnu huvittavan. Voiko tuo johtua urheilun aiheuttamista mielihyvä-hormoneista joita elimistö on joka päivä oppinut saamaan vai onko se pelkästään psyykkistä? Voiko ihminen olla samalla tavalla fyysisesti koukussa liikkumiseen kuin vaikka tupakkaan tai alkoholiin? Aiheuttaako urheilu toisilla voimakkaamman mielihyväreaktion kuin tosilla, koska kaikki eivät ole urheilu-addikteja vaan päinvastoin inhoavat urheilua?

[Savotar 0]

Voiko ihminen olla samalla tavalla fyysisesti koukussa liikkumiseen kuin vaikka tupakkaan tai alkoholiin?

Miksei voisi olla? Addiktiivinen riippuvuushan on aina (oli se mitä tahansa riippuvuutta) fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista. Fyysinen riippuvuus aiheuttaa mainitsemasi "vieroitus oireet", psyykkisessä riippuvuudessa mieli uskoo, että keho tarvitsee riippuvuuden aiheuttajaa (juomaa, tupakkaa, liikuntaa) ja sosiaalisesti riippuvaisia voimme olla samanhenkisistä ihmisistä... (Sepon palsta on tästä hyvä esimerkki).

Itselläni lepopäivän aiheuttamat "vieroitusoireet" voivat olla esimerkiksi ärtymys, pinna vähän kireällä jne.

Eli riippuvaisia tässä kai sitten ollaan juoksemisesta -ja palstasta:)

Niin -ja tämä ei ollut tieteellinen selitys, mitä pyysit, sorry! Tulipahan vaan kommentoitua kysymystäsi.

Aihe mielenkiintoinen, jatkakaa!

[kirva 0]

Jonkunlainen riippuvuussuhde on minullakin juoksemiseen tullut. Huomasin sen tässä pakkolevon aikana, että mieli oli vähän maassa. Nyt kun jalka on taas kunnossa ja pääsee lenkille hikeä irrottelemaan, niin mieliala on paljon parempi ja tuntuu, että elämä hymyilee. Mielihyvää saan kyllä omenapiirakan syönnistäkin :)

[Recado 2]

Näköjään omallakin kohdalla on riippuvuutta juoskuun havaittavissa, mutta tieteellisesti en sitä osaa syytä sille selittää.. Kesällä oli kuukauden pakkolepo jalkavamman takia, jo viikon jälkeen aloin totaalisesti hyppiä seinille ja masentuneisuuttakin oli selvästi ilmassa kun ei lenkille päässyt. Ei paljon apua ollut korvaavista lajeista. Vähintään yhtä tuskallista oli nyt syksyllä kun toinen jalka kipeytyi, vaikka vähemmällä levolla selvisikin. Muutenkin, jos jostain syystä yksittäinen treeni jää syystä tai toisesta väliin, tuntuu kuin olis isonkin rikoksen tehnyt. Jos taas ohjelmassa on lepopäivä, niin silloin kyllä levätään ilman vieroitusoireita ja omantunnontuskia.

[toramaanari 10]

Kaikki ihmiset ovat riippuvasia jostain, jotkut enmmän toiset vähemmän, on mukavampi olla riippuvinen liikunnasta kuin esim. tupakasta tai alkoholista. Yksi kaveri oli riipuvainen joogasta, puhui siitä koko ajan. Mielestäni aika positiivinen riippuvuus niin kuin urheilukin. Mutta kohtuus kaikessa! Kyllä meikäläinen on koukussa liikuntaan, Kuukauden / viikon tauko liikunnassa tuntuu vaikealta!

Sattaa viikon tauon jälkeen olla ylimääräistä energiaa sen verran että sitä on helppo purkaa vaikkapa kiukutteluun.

[mönkijä 10]

Kaikenlainen rutiinien muuttaminen tuntuu useimmista vaikealta. Jos viikko- tai päivärytmiin on jo vuosien tai vaikka edes kuukausien ajan kuulunut tietty määrä liikuntaa ja sitä kaikkien kaipaamaa hyvää oloa, luopumisen tuskaa ei voi välttää. Ja aivan varmasti joku kemiallinen riippuvuuskin syntyy, mutta onneksi siitä pääsee ajan mittaan eroon, ja sohvaperunana elely voi taas tuntua vaarallisen mukavalta...

[Runner-69 10]

Tunnetusti aivoissa vapautuu juoksussa ihmisen omat morfiinit eli

endorfiinit sekä cannabinoidi-reseptorit aktivoituvat,eli eipä ole

munkaan mielestä ihme jos riippuvaiseksi tulee.

Olen kuitenkin onnellinen riippuvaisuteni kanssa,koska se ei maksaa mitään

ja pitää kehon kunnossa päinvastoin kun laittomat"lisäaineet"

[Sisu-susi 10]

Mä allekirjotan kans kaikki edellä mainitut jutut. Lisäksi liikunnalla on tilapäisesti testosteroiinipitosuutta vähentävä vaikutus, mikä saattas olla osaltaan helpottamassa tota seinille hyppimistä. Myös ahdistushäiriössä ja siihen liittyvässäkin hyperventilaatio taipumuksessa liikunnan on todettu auttavan.

Toisaalta taas edellinen on vähän ristiriidassa ton

Eli mä jotenkin masennun jos en saa joka päiväistä liikunta-annostani. Mieli on ihan maassa ja ruoka ei maistu ja mikään ei tunnu huvittavan.

kanssa ja noi on kyllä tosiaan ihan oikeita masennuksenki kriteerejä.

Liikunta auttaa masennukseen tavoilla joiden biologista taustaa ei hyvin ymmärretä, mutta ainakin siihen vaikuttaa sen serotoniinia ja monia muitakin keskushermoston välittäjäaineita lisäävä vaikutus (yleiset masennuslääkkeetkin lisää serotoniinin pitosuutta, tosin estämällä sen takasinimeytymistä) nostaa myös adrenaliinin ja kilpirauhashormonin pitosuuksia jotka kumpikin antaa virtaa.

Meinaan vaan että usein tilanne voi olla niin ettei varsinaisesti sairastuta ilman liikuntaa; vaan parannutaan liikunnan vaikutuksesta. Aerobisen yli tunnin kestävän liikunnan hyöty masennuksen hoidossa on todettu todella merkittäväksi.

Kun tälle linjalle lähtee, eli ajattelemaan että huono olo tulisikin liikunnan perussairautta poissapitävän vaikutuksen takia, niin onhan sitte sillä suuria vaikutuksia kakkostyypin diabetekseen, verenpainetautiin ja sen sellasiin.

Liikunnan parantaessa (ja sairauden huonontaessa) kaikensorttista aineenvaihduntaa parantaa se myös näiden välittäjäaineiden raaka-aineiden toimittamista aivoihin.

Merkittävimmät vaikutukset masennukseen biologisesti saavutetaan nimenomaan yli 1h kestävällä aerobisella liikunnalla, mutta esim. punttitreenilläkin on todettu mitattavaa hyötyä.

Kaikenkaikkiaan overall ratkaisevimmaksi vaikutukseksi on todettu silti sen sosiaaliset (ja antisosiaaliset) mekanismit. (Eli pääsee eroon tästä maailmasta hetkeksi jne.) Tähän voi tietysti auttaa muukin liikunta esim. biljardi, tai muut harrastukset.

[puusteri 10]

Jostain se mielihyvä on haettava. Joku tosiaankin hakee sen alkoholista, toinen huumeista, joku tupakasta, aika usea seksistä ja tällä palstalla notkuvat luonnollisestikin juoksusta (liikunnajälkeiset endorfiinit).

Luulisin ihmisen tarvitsevan useamman mielihyvän lähteen, muuten jää siihen ainokaiseensa niinsanotusti kuokkuun.

Mulla vois mielihyvänlähteitä olla näin äkkiseltään mietittyinä vaikka: No tuo päivittäinen juoksulenkki, pari kertaa viikossa noi naintihommelit, lasten onnistumiset koulussa / kotona, työsaavutukset... Onhan noita kun oikeen käy aattelemaan. Eli onks tää nyt sitten tasapainoista ja täyteläistä elämää -- aika-ajoin varmaankin -kyllä!

[def 10]

Onkohan jotain tutkimustuloksia siitä, miten kauan pitää kerrallaan urheilla, jotta mielihyvähormonit alkavat ns. hyrräämään?

[3.40 0]

Löysin tuosta Sisu-suden kommentista useita tuttuja asioita, ja hyvin osui kohdilleen. Itsellä oli sen veran raskas vaihe tuossa ennen vuosituhannen vaihdetta, että söin kuurin (olikohan puoli vuotta) serotoniinin takaisinoton estäjää.

Nyt on kyllä niin pitkä etäisyys tuohon aikaan, ettei uskoisi. Runsas liikunta toisaalta vetää alaspäin, mutta pitkällä aikavälillä tuo elämään mukaan sen riittävän määrän fyysitä stressiä, joka saa erilaisiin hormoni, ym toimintoihin poikkeavuutta, verrattuna tyypilliseen masentuneen ihmisen tasapaksuun velttoon olotilaan. Ei ole pekää Hubbardia liikunnan vaikutus (paitsi jos metsuri masentuu).

[run4fun 0]

Kauan sitten juniorina jopa muutaman päivän pakollinen liikkumattomuus esim. nilkan nyrjähdys aiheutti ääretöntä ahdistusta/ärtyneisyyttä ja kysymys oli todella elämästä ja kuolemasta. Kun nyt ikää on kertynyt ja tavoitteet on karanneet, niin nyt se ei ole niin vakavaa. Olen tiedostanut täysin ajatuksen, että levossa kunto kasvaa. Vaikkakin nyt nilkkavaivaa vajaan viikon poteneena olis pakko päästä liikkeelle!

[vm-52 1]

Vaikka ei etsisi mitään kemiallisia asioita juoksusta,onhan se vapauttavaa,kaiken häslingin keskellä, käydä "ropsuttelemassa"jonkunmoinen lenkki.Mieli lepää,ajatukset hakeutuvat väkisinkin positiiviselle kurssille,tuntee ,että voi edes jotakin asiaa hallita ihan itse.Vuodenaikojen vaihtelut,luonto,eläimet,kaikki tulee hieman lähemmäksi kuin pelkästään sohvalta katseltuna.Itselläni onnistuu kyllä harjoitusten välissä tapahtuva lepo ilman vieroitusta.Mutta jos sairastun tai joku paikka on niin kipeä että se estää harjoittelun,silloin tulen helposti malttamattomaksi ja alkaa nyppimään.

[sokrates 3]

Liikuntariippuvuus on voimakkaasti yksilöllistä, siitähän tuli dokumenttikin joskus kymmenisen vuotta sitten, missä haastateltiin ihmisiä, joiden oli aivan pakko liikkua joka päivä.

Itse kuulun valitettavasti siihen ryhmään eli jotain teen joka aamu, muttei sen tarvitse sentään juoksua olla, vaan mikä tahansa hikoilua ja hengästymistä aiheuttava liikunta helpottaa oloa. Yli kymmeneen vuoteen en ole ainuttakaan hikoilematonta päivää pitänyt ellei kunnon flunssa ole päällä ollut, jolloin ei liikkeelle mieli tee. Lukuisten jalkaleikkausten jälkeen olen heti sairaalasta päästyä treenannut yläkroppaa.

Jos liikkeelle ei lähde, olo on niin pirullinen etten töitä tai muuta tuotteliasta pysty tekemään eikä mihinkään keskittymään. Pukkaa hikeä pintaan ja sydän hakkaa epäsäännöllisen tuntuisesti, fiilikset muutenkin kuin ahtaanpaikankammoisella hississä. Pääosin fyysinen riippuvuus, mutta on siinä hiven psyykkistäkin mukana.

Riippuvuus kehittyy vähitellen, ei se lenkkeilyharrastuksen alkuvuosina vaivannut juurikaan, mutta ajan mittaan kroppa herkistyy ja alkaa vaatia jopa tietynlaista rasitusta eri päivinä. Hankala ominaisuus kun matkoilla ja juhlapäivinäkin pitää pingottaa etsiessään treenimahdollisuutta mutta toisaalta pysyy kunnossa kun on pakko lähteä liikkeelle jokikinen päivä.