Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Sisäinen urheilija: Aloittamisen ahdistus


Recommended Posts

Monet kuulemma keksivät itselleen uusia harrastuksia, myös urheiluharrastuksia, juuri tähän aikaan vuodesta. Minunkin pitäisi ottaa liikkumisasiat pohdintaan.

Jalka hidastaa edelleen vauhtia ja säätelee liikuntaan liittyviä tekemisiä. Juoksemista en ole kokeillutkaan sitten alkuvuoden. Olen miettinyt, että voisin suosiolla tehdä enemmän ainakin lihastreeniä ja mahdollisesti myös jotain jumppaa, jotain paikallaan pysyvää. Voihan sitä vaikka loppuikänsä haikailla kestävyysliikunnan perään, mutta parempi ehkä kuitenkin ajatella välillä jotain muuta. Ja ehkä salillakin voisi jotenkin treenata kestävyyttä?  

Sen olen kyllä oppinut, että mitään en voi kuntoilustani luvata enkä etukäteen päättää. Se menee niin kuin menee, ja tällä hetkellä yleensä eri tavoin kuin olen suunnitellut. Mutta saahan sitä silti yrittää suunnitella.

Yksi kaveri ehdotteli hydrobicia. Paikallisella voimisteluseuralla olisi kuulemma ideaali sunnuntai-illan 40 minuutin hydrobic, jonne saisi hyvää seuraa. Vesiliikunta-asia on minulla jalan totaaliromahduksen jälkeen ja uimahallien kesäsulun takia jäänytkin testaamatta, ja se pitää ottaa uudelleen agendalle heti, kun mahdollista. 

Työpaikan liikuntaseuran jumppia alkaa omassa työyksikössäni vain kaksi, ja ne ovat samana iltapäivänä. Viime talvena harrastamani body control -aamujumppa loppuu kokonaan. Päätin, että koska menen mieluummin salille aamusta kuin iltapäivästä, yritän käydä siellä sitten itsekseni. Aamujumpan peruuntumisessa on se hyvä puoli, että salille pääsee nyt myös torstaiaamuisin, ja voisin yrittää käydä siellä kahdesti viikossa. Tällä viikolla jo onnistuin siinä, ja toivon, että sama jatkuu. Mikä vielä tärkeämpää, toivottavasti en tee salilla mitään tyhmyyksiä yksin touhutessani. Pitäisi saada jonkinlaiset järkevät suuntaviivat treenaamiselle.  

Tässä keväällä tuli mieleen, että olisi hauska pystyä vetämään edes yksi leuka. Myös punnertamisessa olen aivan alkutekijöissä, ja siinäkin voisin vain kehittyä. yhtenä päivänä odotellessani vuoroani lääkärin vastaanotolla lueskelin jostain naistenlehdestä leuanvedosta ja siitä, että sen voi aloittelijakin oppia. Lehdessä oli yksityiskohtaiset treeniohjeetkin. Harmi vain, että lehti ohjeineen jäi sinne odotushuoneeseen.  

Yritin googlettamalla hankkia lisää tietoa sekä leuanvedosta, punnerruksesta että vähän myös kuntosalitreenistä. 

Leuanvedosta löytyikin ainakin jokin ohje. Tiistaina kuntosalilla käydessäni totesin kuitenkin, että salin rekkitanko oli niin korkealla, että yletyin juuri ja juuri korokkeelta ottamaan tangosta kiinni suorin käsin. Kotiinkaan ei meidän ovenkarmeihin voi tankoa kiinnitellä. Ehkä joskus tulevaisuudessa sitten. 

Punnertamisesta löysin ohjelman, joka perustui kahteen simppeliin rutiiniin. Leukani kuitenkin loksahti, kun luin rutiinin A: "Herää aamulla n. 10 min. aikaisemmin kuin normaalisti. Heti tehtyäsi välttämättömät aamutoimet, tee kolme kertaa maksimimäärä punnerruksia."  Helppoa kuin heinänteko. Tosin olin ajatellut jotain hiukan helpommin lähestyttävää. Onneksi ohjeessa oli helpotus aloittelijalle: "Huom! Jos olet vielä aloittelijavaiheessa, eli treenaamisen aloittamisesta on alle kolme kuukautta, tee tämä aamutreeni vain 3-4 kertaa viikossa." 

Ajattelin, että luin varmaankin linkit jotenkin huonosti, ja yritin haravoida ohjelmista tarkemmin vain aloittelijoille suunnattuja. "Kehonpainoharjoittelun treeniohjelma aloittelijalle" kuulosti lupaavalta. Luin eteenpäin: "Alkuverryttely: Käsilläseisonta (seinää vasten tai ilman), hyppynarut, vastuskuminauha." 

Varmaan ihan kivoja treenejä. Mutta miten ihmeessä voisin löytää jotain, jota minäkin osaan ja pystyn, viitsin ja jaksan? 

Lumme.jpg






Lue lisää

Link to comment
Share on other sites

Kannattaa miettiä itselleen ihan rehellisesti, että mitä haluaa tehdä. Mikä olisi sopiva tavoite joka motivoi? Mua ei kyllä sais punnertamaan aamuisin vaikka mikä olis. Mieluummin sitten vaikka illalla. Kannattaa koitella monia lajeja, kyllä se oma juttu sieltä löytyy. Jos ei muuta niin sitten vaikka kävelylenkkejä ja liikuntatelineiden kohdalla sitten lihaskuntoliikkeitä. 

Link to comment
Share on other sites

Ihminen ja mikä ettei muutkin elukat ole syntyjään laiskuuteen pyrkiviä. Sen takiahan meille on keksitty polkupyörää, autoa sun muuta kulkupeliä ja vempelettä, että työn suoritus vie vähemmän energiaa ja työvoimaa. Eli on aivan luontaista vastustaa liikuntaa, kun se aluksi tuo epämukavuuden tunteen, syke nousee, energiaa kuluu, hikoiluttaa jne. Eli se vaatii aina hieman aikaa, ennen kuin huomaa sen liikunnan tuomat positiiviset vaikutukset: kunnon ja lihasten kasvun. Monesti sen saman endorfiiniryöpyn saa helpommalla siitä jätskipaketista, suklaalevystä, oluttuopista, elokuvasta, musiikista jne, jotka eivät kuluta energiaa niin paljon tai tuovat sitä lisää.

Eli mieti miksi haluat kohottaa kuntoasi. Teetkö sen itsesi vuoksi, vai jonkun muun takia? Jos taustalla on jotain merkittävää negatiivista tekijää, niin on hyvin hankala saada motivoitua itseänsä liikkumaan. Esimerkiksi työkaverit saavat välteltyä työntekoa, kun käyvät tupakalla tai tupakoivien jutut ovat parempia, niin miksi lopettaa tupakan polttoa? Ja ne enemmän liikkuvat työkaverit kärsivät milloin mistäkin jalka tai käsivaivasta ja niillä on jotain mykoplasmaa tai muuten vain ovat sairaslomalla. Ja miksi haluaisin elää pidempään, kun onhan tuota akan nalkuttamista kuullut jo nytkin tarpeeksi. Ja kun se eläke koittaa, niin ei niitä eläkkeitä enää makseta tms. Eli koitat saada mielessäsi ne taustalla vaikuttavat jarruttavat tekijät pienemmiksi ja liikkumaan innostavat merkittävämmiksi.

Suurin kompastuskivi kuitenkin yleensä on liian suuret odotukset/tavoitteet. Kun osan nämä Asskicksen Stratonimbukset ja juoksen pari aamulenkkiä ja syön aamuisin purkin rahkaa, sekä otan Niksipirkan treenivinkit käyttöön, olen kohta sm-tason urheilija. valitettavasti kehitys on hidasta ja vaikka se alkuun olisikin nopeaa se myös hidastuu melko nopeasti. 

 

 

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy