Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Aloittelijoita Turun suunnalta?


Xenia
 Share

Recommended Posts

Tämä viesti oli jo tuolla aloittelijoiden osiossa, mutta taitaa kuulua ennemminkin tänne...

Eli olemme kaverini (Jenny79 ) kanssa lenkkeilleet muutaman viikon ja saaneet ihan kauhean juoksu kärpäsen pureman. Koska meillä molemmilla on muutakin elämää, emme aina pääse yhdessä lenkille, vaan suurimman osan lenkeistä teemme yksin. Nyt syksyn pimeneviin iltoihin olisi minusta tosi kiva saada lisää lenkkiseuraa, sillä minusta ainakin yksin juokseminen pimeillä lenkkipoluilla on vähintäänkin pelottavaa. Tiedän pelon olevan tietynlaista lapsellisuutta, mutta jokin "ylimitoitettu itsesuojeluvaisto" vain estää tai ainakin tekee hyvin epämielyttäväksi yksin pimeissä ja hiljaisissa paikoissa lenkkeilyn/oleilun. Eikö teitä muita naisia ikinä pelota lenkkeillessänne? Etukäteen sovittu lenkki-ilta myös estää tekosyiden keksimisen ja sohvalle jäämisen.

Mutta lenkkiporukkaan siis "mahtuisi". Vauhtimme on (VIELÄ!) hiljainen, joten matkassa pysyvät varmasti kaikki. Miehet (valitettavasti :icon_redface: ) tuskin viitsivät meidän tahdissa löntystellä, mutta nyt olisi oiva tilaisuus hienovaraisesti innostaa vaimoa/tyttöystävää lenkkeilyn pariin, jos seuran puute on ollut esteenä. Olen muuten huomannut, että on ihan hirveän vaikea saada uusia ihmisiä innostumaan lenkkeilystä ja ne tutut ketkä jo lenkkeilevät menevät niin lujaa, etten viitsi mennä lenkille "jarruksi" puuskuttamaan.

Kaikista konkareista tämä saattaa tuntua aivan älyttömältä idealta, mutta itse kyllä mieluummin ajan autolla muutaman kilometrin ja juoksen seurassa, kuin lähden kotiovelta yksin lenkille. Siis :sign0163: ?

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 134
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Kaikki kyllä mahtuvat mukaan :vrolijk_26: ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kuten huomaat tämä keskustelu ei ole aiheuttanut suurta yleisöryntäystä! Ongelmaksi saattaa muodostua meidän hitaus / sinun nopeutesi. Mutta jos keksit keinon (sinä juokset esim takaperin :conf: ?) käydä yhteislenkillä, niin mieluusti kelpaa seura. Ja voihan sitä esim. urkkapuiston lenkkiä kiertää eri tahtiin. Turvallisuutta / yhdessä tekemisen iloa lisää jo se, että ollaan samoissa maisemissa yht aikaa "tuttujen" kanssa lenkillä. Mahtoikohan kukaan nyt ymmärtää pointtia :smiley: .

Me ollaan sitä paitsi niin aloittelijoita, että kokeneiden juoksijoiden kommentit ja neuvot juoksutekniikkaan, kunnon kohottamiseen jne. lenkin lomassa / ohi juostessa ovat aina tervetulleita.

Olisiko muita innokkaita Turusta päin?

Link to comment
Share on other sites

Kaikki kyllä mahtuvat mukaan :vrolijk_26: ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kuten huomaat tämä keskustelu ei ole aiheuttanut suurta yleisöryntäystä! Ongelmaksi saattaa muodostua meidän hitaus / sinun nopeutesi. Mutta jos keksit keinon (sinä juokset esim takaperin :conf: ?) käydä yhteislenkillä, niin mieluusti kelpaa seura.

Sorry, mutta vähän hymyilyttää tämä huoli Holleen liiallisesta "nopeudesta" :smiley:

Link to comment
Share on other sites

Sorry, mutta vähän hymyilyttää tämä huoli Holleen liiallisesta "nopeudesta" :smiley:

Samaa mieltä Toh:in kanssa :thumbsup: nopeudesta...

Varmasti voi vauhdin sovittaa kimppalenkeissä kaikille sopivaksi.

Tänäänkin juoksin 12km PK lenkin yli 7min km-vauhdilla.

Pääkaupunkiseudulla olen juossut kimppalenkkejä Suomen eturivin juoksijoiden kanssa ja hyvin on sielläkin vauhti sovitettu kaikile sopivaksi (osalle samavauhti toimii kevyenä palautteluna kun taas toisille vauhti on reipasta VK:oota)

Olis kuitenkin mukavaa jos saatais näin alkuun mukaan muutama innokas....

ja kyllä pikkuhiljaa porukka siitä kasvaa.

Kimppalenkkeily on uskomattoman motivoivaa, varsinkin näin syksyllä synkimpään aikaan

Link to comment
Share on other sites

Heippa! Mukana ollaan jos jotain yhteislenkkejä aletaan kasaamaan. Kannatan sitä "samoilla mestoilla" vaikka sitten eri tahdissa-meininkiä kun en itse koskaan omasta vauhdistani oikein tiedä, useimmiten kuitenkin liian lujaa :) Talven tavoitteena kuitenkin on että oppis juoksee hiljempaa niin siinä tullaan sitte toisiamme vastaan!?

Urkkapuisto lienee, ainakin näin talven tullessa ihan kiva paikka, koska on tietääkseni lähes ainut mitä pidetään hiekoissa...

Link to comment
Share on other sites

Loistavaa, että löytyy uusia innokkaita yhteislenkkiläisiä! Urkkapuisto on mitä mainioin paikka lenkkeilyyn, sillä mulla on kotivoelta matkaa sinne podin mukaan 260 m :smiley: .

Mulle kävisi lenkki esim. torstaina klo 17 jälkeen ihan mihin aikaan vaan. Pääseekö /olisiko joku muu tulossa?

Cooper pitäisi meidänkin juosta, mutta mieluusti siirtäisin sen seuraavalle viikolle. Jos katsellaan sitä sitten tuonnenpana.

Link to comment
Share on other sites

Mulle kävisi lenkki esim. torstaina klo 17 jälkeen ihan mihin aikaan vaan. Pääseekö /olisiko joku muu tulossa?

Cooper pitäisi meidänkin juosta, mutta mieluusti siirtäisin sen seuraavalle viikolle. Jos katsellaan sitä sitten tuonnenpana.

Torstai olis mitä parhain päivä yhteiselle lenkille. Tällä viikolla on kuitenkin ilta varattu muuhun puuhaan. Jatkossa mulle sopisi päivä hyvin. Mullekkin sopisi kello 17 jälkeen mihin aikaan vaan.

Coopperkin olisi hyvä idea. Voitais katsoa että löytyisikö ensi viikolla jokin sopiva päivä. Mulle käy tiistaista torstaihin mikäpäivä tahansa.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy