Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Täysmatka Euroopassa 2016


Runningidiot
 Share

Recommended Posts

Olen tässä kahlaillut läpi vaihtoehtoja ensi vuoden mahdollista täysmatkaa silmällä pitäen:

1. Ironman Kalmar. Olisi lähellä ja kustannukset pysyisivät suht koht aisoissa. Kuitenkin vähän tylsä kun Ruotsi on nähty jo niin monesti. Uinti meressä mikä on itselleni vielä tässä vaiheessa pieni peikko. Meriveden nielaisu pistää laatan lentämään aika herkästi.

2. Kotimaassa Tahko ja Lahti ilmeisesti. Helppoja ratkaisuja, mutta mielelläni kokisin myös sen "hurmiollisen" tunnelman mitä ei kotimaassa varmaankaan löydy. Lisäksi olen luvannut ottaa kaksilapsisen perheeni mukaan, eivätkä hekään ehkä innostu Lahden nähtävyyksistä. Tahkolla on sentään kylpylähotelli ihan kisapaikalla missä voisi lutrata sillä aikaa kun isi hölkkää.

3. Challenge Billund. Siinä olisi perheelle ja varsinkin lapsille ihmeteltävää kun kisa käydään käytännössä Legolandin ympärillä. Lisäksi kisa on jo kesäkuussa mikä on muuten mukavaa paitsi kelien puolesta. Keskilämpötila Tanskassa kesäkuussa ei ole vallan lämpöinen. Lämpökerrastossa pyöräily Tanskalaisessa kelissä voi alkaa nyppiä melko nopeasti.

4. Saksan kisat Challenge Roth ja Ironman Frankfurt. Frankfurtissa siis EM kisat ja sitä isolla rahalla ostettavaa tunnelmaa varmaankin olisi riittävästi. Näihin reissuihin alkaa vaan jo taalojakin palamaan aika reilusti kun koko perheen lennättää ja majoittaa Saksaan. En sitten tiedä onko siellä lapsille mitään sen kummallisempaa. Lapset olisivat varmaankin tyytyväisempiä ruotsinlaivan tunnelmaan.

Köpiksessä ei käsittääkseni enää ensi vuonna ole IM kisoja vaan tilalle tuli tuo Billundin Challenge. Sitten on Mallorcaa ja Vichyä mutta ne kuulostavat vieläkin kalliimmilta kuin Saksa, ja kuumuus voi olla aika haastavaa ensikertalaiselle. Ironman kalskahtaa korvaan tietty komeammalta kuin Challenge. "Olen Challenge" ei kuulosta niin hyvältä kuin "olen Ironman".

Eli arvontalaulu raikaa täällä päässä jo nyt hyvissä ajoin että ehtii ostaa lippunsakin. Mihin itse olet tähtäämässä ja miksi?

  • Like 2
Link to comment
Share on other sites

Mihin itse olet tähtäämässä ja miksi?

Joroisten jälkeen tätä olen kanssa pohtinut enkä vielä ole päässyt mihinkään ratkaisuun. Eurooppa kyllä kiinnostaisi, pohjoismaat ei yhtään. IM Frankfurt aikalailla listan kärjessä näistä täysmatkan kisoista jos nyt täysmatkaa ensi vuodelle suunnittelisi. IM Lanzarote alkoi kanssa houkuttaa hirveästi kun katsoin tämän videon vuoden 2015 kisasta. Pyöräreitin nousut, aikainen ajankohta vs. Suomen harjoituskelit jne. vaan hirvittävät sen verran että taitaa siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Vaakakupissa painaa tällä hetkellä seuraavien parin vuoden työtilanne sillä 2017 kesällä/alkusyksystä pitäisi saada väitöskirja valmiiksi ja se tietää kovaa työntekoa kaudelle 2017 jolloin täysimatkan kisaan valmistautuminen ei välttämättä mitenkään sovi kalenteriin. En tiedä sopiiko mikään isompi treenaus silloin kalenteriin. Sen jälkeen on taas täysi mysteeri mistä saa töitä joten ei viitsi törsätä mihinkään ulkomaan reissuun 2017 puolella. Näin ollen jos ulkomaille meinaa seuraavien parin vuoden aikana niin 2016 on ainoa vaihtoehto. Pohdinnat jatkuu.

Link to comment
Share on other sites

Tänä vuonna Barcelona kuten viime vuonnakin. Ensi vuodeksi voisi harkita jotain muuta ja Mallu voisi olla kiva. Aika sama keli ja parempi (rankempi) pyöräily. Ajankonta ihanteellinen syksy.

Kun IM kisojen ilmo on sikatyyris kuitenkin niin taloudellisesti aika sama lentääkö etelään (200,-) vai roudaako itsensä Kalmariin tai Köpikseen. Majoitus ainakin Calellassa puoli-ilmainen.

Jos haluaa säästölinjalle niin ei mahdotonta että lähtisi Viroon kokeilemaan.

Link to comment
Share on other sites

Legoland on ollut vähän aikaa pohdinnassa perhekohteena, joten tuo kisa sopisi siihen hyvin. En kyllä täydelle matkalle varmaan lähtisi, mutta näytti olevan puolikaskin tarjolla. 

Ensi vuoden tavotteiden asettelun aika on oikeastaan vasta Vantaan maran jälkeen, jos silloin vielä on tilaa niin ehkä...

Sitten pohkeeseen tatuointi: "1/2 challenge"

Link to comment
Share on other sites

Eikö Challenge Roth ja IM Frankfurt ole jo täynnä? Frankfurttiin tietty pääsee ainakin Nirvanan kautta, mutta se on sitten vielä vähän tyyriimpää lystiä. 

Itse olen tuota Billundia pohdiskellut myös, nimenomaan ajankohdan vuoksi. Ei mene koko kesä kisaa "odotellessa". 

Vaikka saa nähdä, lauantaina Lahden kisan jälkeen varmaan tulee mietittyä, kiinnostaako enää kisata missään vai jääkö once in a lifetime -jutuksi. Kun nyt ensin pääsisi maaliin :038:

 

 

 

Link to comment
Share on other sites

Sitten pohkeeseen tatuointi: "1/2 challenge"

On niin herkästi tulkittavissa half-challenged tekstiksi että pääsee mukaan myös special-olympicsiin. 

Itse olen tällä hetkellä kääntymässä tuon Köpiksen IM:n suuntaan. Siitä sitten koko perhe kyydissä ajaa Billundiin legolandiin imemään itsestä aivan viimeisetkin mehut. Ajatuksena ajaa Köpikseen omalla autolla ja ottaa tytär matkaseuraksi niin säästyy lentolipuissa.

Kypsyttää vaan hieman kun kisaan on yli vuosi. Miten sitä jaksaa pitää itsensä motivoituneena treenaamaan koko vuoden läpi reippailla tuntimäärillä. Jotain IM julisteita pitää varmaan teippailla seinään trainerin eteen. 

Eikö Challenge Roth ja IM Frankfurt ole jo täynnä? 

 

Näyttäisi siellä tilaa olevan:

http://eu.ironman.com/events/triathlon-races.aspx?d=ironman#axzz3h1MuPNyQ

Link to comment
Share on other sites

Kypsyttää vaan hieman kun kisaan on yli vuosi. Miten sitä jaksaa pitää itsensä motivoituneena treenaamaan koko vuoden läpi reippailla tuntimäärillä. Jotain IM julisteita pitää varmaan teippailla seinään trainerin eteen. 

Ei kukaan pysykään motivoituneena ja keskittyneenä vuotta. Jotkut valmentajat (esim. Joe Friel) antaa vinkiksi että varaa siihen IM valmistautumiseen vaikka 6 kk ja kaikki mitä siitä menee yli niin keskittyy jonkin pienempien tavoitteiden tavoitteluun. En minäkään nyt aloita ensi kesää varten yhtään mitään tekemään, mutta syksyllä on vielä tavoitetta ja sitten pidän pienen "off-seasonin" jolloin en tee mitään suunnitelmallista tai tavoitteellista. Kun vuosi vaihtuu niin siitä sitten pikkuhiljaa takaisin tavoitteiden pariin. Nyt voi hoitaa ilmoittautumisen jos/kun pakko on, mutta sitä polttaa vaan itsensä loppuun jos aktiivisesti yrittää 12 kk treenata IM mielessä. Kuitenkin kaikki välitavoitteet ja aktiivisuus vie kohti tavoitetta vaikka sitä isompaa tavoitetta ei aina miettisikään. Nyt on vaikka oiva aika parantaa omia heikkouksia muiden lajien kustannuksella.

Mitä tulee reippaisiin tuntimääriin niin kannattaa pitää mielessä että ne reippaat tuntimäärät voi jakaa myös sillä tavalla mikä ei suoraan ole optimaalista treeniä täysmatkalle. Jos kuukausi ennen tavoitetta pitäisi olla siinä pisteessä että pitkä 5-6 h pyöräily sujuu ja samalla pystyy tekemään 2-2.5 h juoksun ja jonkun pidemmän uinnin viikkoon niin nyt syyspuolella voi jakaa tunnit useampaan sessioon ja myös muihin lajeihin kuin uinti/pyörä/juoksu. Tämä kuitenkin kehittää yleistä aerobista pohjaa ja loppuunpalaminen ei ole niin lähellä kun ei tarvi vetää mitään 4-5 h trainerisessiota. Eli kaukana tavoitteesta "keskitytään" tavoitteelle epä-spesifiin treenaamiseen mikä kehittää yleisiä kykyjä ja mitä lähemmäs tavoite tulee, sitä enemmän mennään kisan vaatimukset mielessä ja karsitaan epäolennainen pois ohjelmasta. Tätä kutsutaan periodisoinniksi.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Ihan samaa itsekin pohtinut.  Katsotaan nyt rauhassa Lahti ja sitten mietitään.  Mallorca on kyllä paikkana tosi jees. Mä tykkään siitä saaresta. Kalmar myös kiinnostaa, mua ei haittaa, vaikka on vaan Ruotsissa. Maliksella perheellä olis kyllä optimaaliset olosuhteet viettää samalla lomaa ja toki siitä saisi itsekin kivan loman. täytyy vähän zoomailla kyllä sitäreittiä, pyöräily voi olla aika jäätävä, jos sinne matkalle osuu paljon niitä 7-8%/10km nousuja. Lisäksi laskeminen tri-pyörällä vois olla kokemattomalle aika jännää. Kyllä siellä niitä tuli vastaan hirveää kyytiä alamäissä, mun pää ei kyllä kestä vielä mutkin tykittelyä lisätangoilta. Oman lusikan kauhuskenaarioon lisää vielä se, että tänä kesänä räjähti eturengas riekaileiksi laskussa olevassa jyrkässä mutkassa ja rupea tuli "riittävästi". En ollut edes jarrutellut kuumaksi rengasta. 

 

Edit:

Epä se reitti pahalta näyttänyt.  Kovempi nousu löytyy Polleca-Lluc väliltä, mutta muutenhan tuo menee aika tasaisilla mailla.  Lluc-Caimari lasku on kyllä melkoinen, jos sen meinaisi ajaa kovaa alas.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Olen tässä kahlaillut läpi vaihtoehtoja ensi vuoden mahdollista täysmatkaa silmällä pitäen:

1. Ironman Kalmar. Olisi lähellä ja kustannukset pysyisivät suht koht aisoissa. Kuitenkin vähän tylsä kun Ruotsi on nähty jo niin monesti. Uinti meressä mikä on itselleni vielä tässä vaiheessa pieni peikko. Meriveden nielaisu pistää laatan lentämään aika herkästi.

 

Sen verran tuosta Kalmarista ja kustannuksista...Kalmar on pieni kaupunki ja Nirvana Europe varaa käytännössä kaikki hotellihuoneet tapahtuman ajaksi. Ja hinnat ovat sen  mukaiset...Toki muitakin vaihtoehtoja majoittumiseen on kuin hotelli. 

Link to comment
Share on other sites

Eli kaukana tavoitteesta "keskitytään" tavoitteelle epä-spesifiin treenaamiseen mikä kehittää yleisiä kykyjä ja mitä lähemmäs tavoite tulee, sitä enemmän mennään kisan vaatimukset mielessä ja karsitaan epäolennainen pois ohjelmasta. Tätä kutsutaan periodisoinniksi.

No näin tietenkin. Rakentelinkin jo tuossa ensi harjoitusohjelmaa ensi vuodelle ja vielä ylimääräisienkin base ja build kausien jälkeen jäi aika pitkä pätkä "transition" aikaa. Harkitsin välitavoitteeksi maratonia syksylle mutta ikävästi näyttää olevan viikonloput täynnä töitä. Espoon rantamaratonille ehkä vaikka onkin aika pieni ja väsähtäneen oloinen tapahtuma. Seuraavaksi varsinaiseksi tavoitteeksi taitaa tulla vasta Vantaan triathlon ensi kesänä. Siihen on vielä aikaa mutta jos minulla ei ole tähtäintä, treenaamisesta tulee liian helposti huonosti suunniteltua sekalaista tekemistä.

Link to comment
Share on other sites

Asiaa hieman paperilla pyöritelleenä, kyllä on pakko todeta että ulkomaiden kisat voi unohtaa nykyisellä tulotasolla. Vaatisi hieman liikaa venymisiä. Perheellisellä on vaan niin paljon muitakin rahanreikiä. Pysyn siis vastaisuudessakin pienissä paikallisissa. 

Sivupohdintana, kyllä onkin juokseminen halpa harrastus verrattuna triathloniin. Kisat ja varusteet monta monta kertaa halvempia. 

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy