Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Sisäinen urheilija: Urheilu-uran huipulla


Recommended Posts

Saavutin tähänastisen urheilu-urani huippukohdan. Kävin nilkan alueeseen erikoistuneella ortopedilla, joka hoitaa urheilijoita. Oma fysioterapeutti tai personal trainerkaan ei taatusti tee enemmän urheilijaksi kuin oma ortopedi.

Vastaanotto oli hiukan myöhässä. "Tämä ortopedia on sellainen homma, että joskus tarvitaan aikaa, eikä sitä voi tehdä kiireesti. Mutta nyt olen tässä ja autan sinua. Miksi olet täällä?" 

Kerroin tarinani. Jalkaani on nyt kahdeksan kuukautta yritetty hoitaa jumppaamalla ja pohjallisella, mutta apua ei ole löytynyt. Ortopedi paineli jalkaa hiukan, ja käski minun vähän kävellä ja kyykistyä. Lopputulokseen pääseemiseen ei mennyt kauaa aikaa. "Minulla ei ole vielä röntgenkatsetta. Lähetän sinut magneettikuvaan." 

Ortopedi varoitti, että vaivan syy saattaa selvitä tai olla selviämättä magneettikuvassa. Hän ei kuitenkaan tiennyt, korvaako juuri minun työterveyssopimukseni magneettikuvan. Lopullista tietoa siitä sainkin jännittää jonkin aikaa, mutta lopulta selvisi, että korvaa kyllä. Jopa niin, että voin kävellä suoraan saman lääkärifirman magneettikuvaan ilman, että minun täytyy maksaa mitään. 

 Magneettikuvia ottavia firmoja on monenlaisia, ja hinnat vaihtelevat todella paljon. Hintavertailuja löytyy netistä, esimerkiksi täältä.  Halvimmillaan magneettikuvauksen omavastuu on tällä hetkellä 138 euroa ja kalleimmillaan 520 euroa. Pääkaupunkiseudulla noita 138 euron kuvauksia tarjoavia firmoja on kaksi, ja yhdessä kuvaus maksaa tällä hetkellä 148 euroa.  

Lääkärin mukaan firmojen laitteissa voi olla eroja. Suurin osa kuvaa 1,5 teslan laitteella, ja jossain on tehokkaampi kolmen teslan laite. "Mutta ihmiset ajaa sekä Mersulla että Golfilla. Mersullakin voi ajaa, mutta Golfilla pärjää ihan hyvin", sanoi lääkäri. Työterveyssopimuksen kanssa minua on kyllä todella onnistanut, sillä pääsen nyt magneettikuvauksessa Mersun rattiin. Ainakin noin kuvaannollisesti. 

Jostain syystä jalka on nyt kahdessa lääkärissä käynnin jälkeen äitynyt inhottavan kipeäksi. Välillä olen ottanut lääkettäkin. Täytyy kai maistaa tätä urheilijuutta nyt fyysisesti pohjia myöten.   



Jalka_oropedilla.jpg



Lue lisää

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy