Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Heke ( Tallinnan maraton 8.9 alle 3:50)


Recommended Posts

23.6 VK-lenkki 13.1km@1:11@5:26min/km

Koko päivän sateli mutta illalla kuitenkin hieman vähemmän, joten ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja matkaan. Happirikas sää houkutti vauhdinpitoon ja parin reippaan kilometrin jälkeen päätinkin kokeilla josko sais taas hieman puristettua pois vakiolenkin ennätys-ajasta.

Alkupuoli meni kohtuu kivasti ja ennätys vaikutti jo selviltä. Jostain syystä kuitenkin viimeiset kaksi kilometriä oli melkoista taistelua kun meinasi sappinesteet nousta väkisin ylös. Vauhtikin hiipui hieman, mutta kotiin kuitenkin selvittiin. Perille päästyäni huomasin että minuutti tuli kuin tulikin puristettua viime huhtikuun ennätys-ajasta pois. Pitäisi siis olla tyytyväinen ja osin olenkin, mutta silti tuntuu että ihan nappijuoksua ei tullut. Mielessä pyörii parin kuukauden takainen erittäin onnistunut kymppi 5:04- vauhdilla. Siihen verrattuna nyt juostu tulos ei ole ihan niin hyvä. Toki juoksin nyt yksin ilman vetoapua ja matkatkin oli hieman pitempi. Pitää olla siis tyytyväinen ja ennätyshän on silti aina ennätys ja hyvä näin.

Nyt onkin sitten ehkä koko viikko paketissa. Lomareissun vuoksi loppuviikko taitaa jäädä näillä näkymin levoksi tai ainakin vähintään juoksuvapaaksi. Lenkkarit saa nimittäin jäädä nyt kotiin. Saattaapa olla jopa ihan hyväksi olla muutama päivä juoksematta...

Muokattu
Link to post
Share on other sites
  • Replies 686
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

HCR takana. Aika 1:54:xx.   Ihan OK juoksu kun tavoite (1:55) tuli saavutettua. Keli oli hyvä ja reitin alkupuoli tosi tasaista. Toinen puolikas on sitten yhtä mäkeä ja kruununa Maunulan hii

Paljon on taas vettä virrannut Vantaassa siitä kun viimeksi olen päiväkirjaani täyttänyt. Nyt voisi olla aika ryhdistäytyä. Viime vuosi oli sellaista sekalaista kuntoilua kun tuli pyöräiltyä, juostua,

Amsterdamin maraton takana. Loppuaika 3,58,xx. Vaikeuksien kautta kyllä meni, sillä ensimmäiset 32km oli helppoja mutta viimeinen kymppi täyttä tuskaa ja taistelua pohjekramppien kanssa. Reipas alkuva

Posted Images

29.6. 15,2km@1:30@5:57min/km

No niin. Taas on palattu "sorvin"ääreen . Niinhän siinä kävi että ihan totaalilevoksi tuo viimeviikon loppupuoli sitten muodostui. Aika helppoa olisi ollut tänäänkin jäädä sohvalle, mutta ei auttanut kun ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Jännä juttu miten tuo muutaman päivän lepo aiheuttaa sen että "tarve" lenkkeilyyn häviää. 

Kunhan sai vääntäydyttyä liikkeelle noin juoksu kyllä maistui oikeinkin hyvältä. Piti ihan malttaa mielensä ettei juokse heti jalkoja tukkoon. Tarkoitus olisi nimittäin ottaa nyt hieman tiukempi alkuviikko ja juosta useana päivänä peräkkäin lepopäivien jälkeen. Katsotaan miten käy. 

Tässä vielä laiskotteluviikon speksit:

Vk 26 juoksua 13km. 

 

Muokattu
Link to post
Share on other sites

30.6 VK-lenkki 13,1km@1:15@5:46min/km

Reipas saunalenkki loistavassa kelissä. Juoksufilis huipussaan kaikin puolin ja vauhtikin tuntui yllättävän kevyeltä.

Kesäkuusta muodostui lopulta ihan perus-kuukausi. Treenien kokonaiskesto jäi tosin turhan vaatimattomaksi, johon vaikutti oleellisesti toki viimeviikon lomareissu. Tässä kesäkuun speksit yhteensä:

Juoksua 166km/ 16h 33 min

Pyöräilyä 115km/ 5h 2min

Vuosi 2015 yhteensä nyt juoksua 955km,

 

 

Muokattu
Link to post
Share on other sites

1.6 Reipas pyörälenkki 23km@0:54@avg 25,5km/h. Lenkin jälkeen pyörä lukkoon, nesteytys, kenkien vaihto lenkkareihin, juoksuhousut pyöräilyshortsien tilalle ja hetimiten kevyelle palauttavalle lenkille. Juoksulenkki meni näin: 6,1km@0:38@6:13min/km.

Tulipahan kokeiltua tämmöinenkin "köyhänmiehen duathlon". Ihan mielenkiintoinen kokeilu ja saattaapa tulla tehtyä toistekin. Juoksulenkki oli tosin tarkoitus mennä selkeästi palautellen ja hieman hitaammin, mutta 10 minuutin tauko lajien välissä oli sen verran pitkä että juoksemaan sai lähteä kohtuullisen palautuneena. Siksi vauhti meinasi juostessa vähän karata.

Link to post
Share on other sites

2.6 Iltalenkki 13,4km@1:22@6:08min/km

Eipä ollut enää kovin kevyttä menoa, pikemminkin väkisin puurtamista. Neljäs päivä peräkkäin kohtuullisen kuormittavaa treeniä vie väkisin veronsa. Olosuhteita ei voi ainakaan syyttää, sillä pienen pieni tihkusade on juoksusäänä ihan loistava. Kaveri liittyi seuraan mukaan noin 3 kilometrin kohdalla ja toi hieman fiilistä mukaan. Yksin juostuna olisi saattanut jäädä lenkki pari kilometriä lyhyemmäksi.

Huomenna sitten ansaittu lepopäivä ja edessä automatka Keski-Suomeen.Tarkoitus on lähteä ystäväperheen kanssa mökkeilemään ja laiskottelemaan viikoksi ihan perisuomalaiseen tapaan saunoen, grillaten ja uiden. Lenkkarit on kuitenkin mukana ja kun vuokramökillä ei ole sitä pakollista nikkarointia, niin riittää varmasti aikaa hölkkäänkin. Kuinka paljon, se jää nähtäväksi. Tavoite on kuitenkin ainakin joka toinen päivä lätkytellä..

Muokattu
Link to post
Share on other sites

5.6 Juoksulenkki 10,4km@1:02@5;59min/km

Mukava ja vauhtiin nähden kevyehkö iltalenkki kahden lepopäivän jälkeen. Ei ollut sykemittaria mutta fiiliksen puolesta tuntui ihan PK-lenkiltä. Maasto täällä Keski-suomessa on kyllä paljon mäkisenpää kuin meilläpäin. Kokoajan loivaa nousua tai laskua. SInänsä loivapiirteinen mäkisyys ei niin haittaa kun rytmin voi säilyttää lyhentämällä tai pidentämällä askelta mäen mukaan. Loivassa alamäessä syke kyllä laskee takaisin kun rullailee vaan rennosti menemään. Terävät nousut (kuten esim. HCR-reitti) rikkoo rytmin ja on minulle paljon rankempaa ja tympeämpää juosta.

Viikko tuli taas täyteen ja se tässä speksit:

Juoksua 58km

Pyöräilyä 1h

Ihan mukava viikko kaikkiaan ja vähän näkyy taas valoa tunnelin päässä vauhdeissakin.

 

 

Link to post
Share on other sites

6.7 PK-lätkyttelyä 11,1km@1.09@6:13min/km

Ohhoh! Olenpa ollut sokea kun en ole ollenkaan huomannut :) No hypätään nyt sitten heinäkuulle ihan lennosta.

Eilis-illan lenkki yhdessä kaverin kanssa jos mahdollista niin vieläkin mäkisempää reittiä :( Btw, ei passaa valittaa kun juoksu tuntui taas tosi helpolta ja kevyeltä. Koko harrastuksen suola on aina nämä ns.nappiin menneet lenkit. On se vaan jotenkin palkitsevaa huomata itsekin että kehitystä juoksukunnossa on tapahtunut.

Link to post
Share on other sites

7.7 Pitkis 20,1km@2:03@6:05min/km 

Kolmas peräkkäinen juoksupäivä, erittäin mäkinen maasto ja vielä kun vaimo lähti mukaan vauhdinpitäjäksi niin jännitin jo etukäteen miten pitkis sujuu.

Juoksimme mukavassa kelissä maantien vartta pikkuhiljaa lasketellen kohti Keuruuta.Kymppi tuli täyteen kaupungin keskustassa tasan tuntiin ja sitten vaan täyskäännös ja takaisin mökille. Pelkäsin jo etukäteen miten jaksan kilometrit 12-15, sillä se pätkä oli lähes pelkästään ylämäkeä. Vaimo veti tämän ylämäkiosuuden tasaista 6:10 min/km vauhtia ja ihmeesti sain roikuttua perässä tässäkin vauhdissa. Toki PK-raja paukkui iloisesti mutta mäen päällä sykkeet taas palautui ihan mukavalle tasolle.

Kaiken kaikkiaan hyvä maravauhtinen pitkis ja tämä antoi uskoa tulevaan. Tänään olis sitten ansaittu lepopäivä ja torstaina jatketaan.

 

Link to post
Share on other sites

9.7 Juoksua 14,5km@1:31@6:17min/km

Lähdimme vaimoni ja hänen siskon miehen kanssa porukalla saunalenkille. Alussa oli jalat vielä kankeana pitkiksestä ja kuumuuskin jonkun verran haittasi menoa. Katselimme kartalta valmiiksi reilun kympin mittaisen kierroksen mutta arvioimme matkan kyllä hieman pieleen. Todellisuudessa matkaa oli siis lähes 15km ja niitä mäkiähän täällä riittää...

Nyt on taas viiden päivän aikana tullut 55km mittariin ja jaloissa sen kyllä valitettavasti huomaa. No levossahan se kunto nouseekin, joten täytynee huilata huominen ellen sitten illalla innostu palauttavaan pyörälenkkiin. Pitänee katsoa millainen sää on kotona ja miettiä sitten.

 

 

Link to post
Share on other sites

10.7 pieni palauttava pyöräily 13,3km@0:35@22,9km/h

Kotiin palattiin ja nyt ollaan tosin vaan pieni tovi ennen seuraavaa reissua. On tämä lomailu rankkaa puuhaa :). 

Pyörä näytti niin houkuttelevalta kun sitä kotiin palatessa katselin joten ei auttanut kun lähteä pikkuiselle palauttavalle lenkille. Ilta oli ihanteellinen pyöräilylle ja olihan se lystiä niin kauan kuin kesti. Reilun viiden kilsan jälkeen nimittäin kuului takaa tussahdus ja ensimmäinen rengasrikko oli tosiasia. No ei muuta kuin töihin...Minulla on nimittäin satulan alla ollut varasisäkumi ja rengas"raudat" mukana ja nyt niille oli käyttöä. Enpä ollut vielä maantiepyörän kumia aiemmin vaihtanutkaan, joten oli jo ihan aikakin kokeilla. Ihan näppärästi homma onnistui vaikka hyttyset olivat kovasti kiinnostuneita touhustani. Lenkki kyllä lyheni sitten puoleen kun aikaa siinä tienvarressa kuitenkin tuhraantui.

Huomenna oli tarkoitus käydä vielä juoksemassa viikon viimeinen lenkki, mutta saapa nähdä ehdinkö. Tuli nimittäin vähän muuta menoa huomis-illalle. Sunnuntai menee sitten autoillessa kohti Helsinkiä ja sitten illalla lento lasten ja vaimon kanssa Sunny beachille viikoksi. Toki lenkkarit lähtee sinnekin mukaan ja juostaan sitten sään mukaan joko ulkona tai matolla ainakin jokunen lenkki.

Link to post
Share on other sites

Hyvältä näyttää Heke,kun lomakiireiden keskelläkin "kerkeät"harrastamaan,myös minä ölen "tykästynyt" tuohon fillarointiin osana harjoittelua,kun siillä saa hyvin hoidettua tuota matalasykkeistä puolta.Noita renkaiden tussahteluja ei tarvitsisi kuitenkaan tulla,jos tullakseen,niin sitten mielummin hyvin harvoin,jos ollenkaan.

Link to post
Share on other sites

Jep. Lyhyt pyörälenkki kevyellä sykkeellä on lisäksi mitä parasta lihashuoltoa juoksun jälkeen. Liikeradat poikkeavat juoksusta juuri sopivasti. 

Onhan nuo renkaat kapeat ja ohuet, joten täytyy hyväksyä että aina välillä voi tussahtaa. Tokihan voisin vaihtaa hieman kuvioidut ja astetta vahvemmat cycklo-cross renkaat, mutta uskotaan että tuo oli vaan sattuma. Kaveri harrastaa Maantiepyöräilyä aktiivisesti ja ajaa vuodessa tuhansia kilometrejä ja hänellä kuulemma menee rengas 0-2 kertaa kesässä, joten kovin suuri riesa tuo ei varmaan tule olemaan. Sen verran kuitenkin, että kannattaa pitää tarvikkeet mukana. Terävät kivet asfaltilla on ilmeisesti pääsyy rengasrikkoihin.

Link to post
Share on other sites

11.7 kiihtyvä VK 8,01km@0:43@5:22min/km

Pitkästä aikaa VK- lenkki kiihdyttämällä. Eka km 5:45 ja viimeinen 5:06. Hieman oli puhditonta meno ja kohtuullisen kova viikko painoi jaloissa.. Silti ihan OK lenkki. Nyt on sitten viikko paketissa kun huomenna on matkustuspäivä.

 

Viikko yhteensä 

Juoksua 54km (5h20miin)

Pyöräilyä 13km

 

Oikein hyvä viikko taas. Ensi viikko sitten kevyemmin

Link to post
Share on other sites

Osallistu keskusteluun

Voit nyt heti vastata ketjuun ja rekisteröityä myöhemmin. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä


  • Tästä mainospaikka alkaen 30e+alv/kk. 

     

    Yli 10 000 kävijää/kk

    n. 350 000 sivulatausta/kk

  • Sivulataukset 13.11.2020 alkaen: Web Hits

    Yksittäiset kävijät 13.11.2020 alkaen: Web Hits
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy