Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Prefontane

Kenialainenkin käryää, toivottavasti kohta norjalainenkin :)

Recommended Posts

Joo. En ole huippu-urheilija enkä tunne henk.kohtaisesti ketään huippua. En kuitenkaan usko, että doping-aineiden hankkiminen sinällään on pelkkää varakkaiden ihmisten hommaa. Esim. EPOsta kärynneet suomalaiset hiihtäjät eivät ymmärtääkseni ole olleet erityisen varakasta väkeä. Toisaalta varallisuus ratkaisee monessa lajissa muilla tavoin, esim. jos kyse on välineurheilusta. Kaikki eivät siis siltä osin muutenkaan ole samalla viivalla.

Juniori joutunee nykyisessäkin järjestelmässä puntaroimaan, onko järkevää yrittää huipulle ns. puhtain keinoin.

  • Haha 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa, no mun mielestä "kaikki huiput käyttää" on ihan yhtä lapsellinen ja perusteeton näkemys kuin "kukaan huippu ei käytä". Osa käyttää, osa kärähtää ja osa ei, mutta kaikkien pakottaminen dopinginkäyttäjiksi sillä perusteella että valvonta ei ole 100-prosenttisen täydellistä olisi todella hullua. Se tappaisi kilpaurheilun mielekkyyden varsinkin alemmilla sarjatasoilla, enkä kyllä ole ikinä kuullut kenenkään huippu-urheilijankaan toivovan dopingin vapauttamista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vuoden 74 kisat on hyvä nosto, koska silloin(kin) urheilu oli osa yhteiskuntaa. Se mitä tapahtuu ympärillä näkyy urheilussa jollain aikavälillä. Jos arvostetaan totisia tyyppejä, urheilijatkin ovat pääasiassa sellaisia. Jos hymyilemme, nekin hymyilevät joiden edesottamuksia seuraamme televisioruutujen ääressä ja katsomoissa. Ei virta tietenkään pelkästään yhteen suuntaan käy. Se mitä tapahtuu urheilussa vaikuttaa yhteiskuntaan laajemminkin. Siksi dopingin salliminen on huono ajatus. Kiinnostavampaa kuin se miten urheilu muuttaa maailmaa on kuitenkin se miten maailma muuttaa urheilua. Jos yhteiskunta on sairas, urheilijatkin ovat, tai ainakin näyttävät sairailta. Sitä taas on vaikeampi selittää miksi afrikkalaiset pärjäävät lajeissa joissa suomalaisetkin olivat erinomaisia neljäkymmentä vuotta sitten, sillä vaikka Suomi oli silloin kovin toisennäköinen kuin tänä päivänä, ei mielestäni sen ajan suomalaisia ja nykypäivän afrikkalaisia voi verrata keskenään, niin erilaisia he ovat. Tai mistä minä tiedän. En elänyt neljäkymmentä vuotta sitten, enkä ole käynyt afrikassa, tai tunne sen alueen asukkaita ja kansalaisia. Niin kuin en paljon muuallakaan.

En ainakaan vihaa norjalaisia, enkä näin ollen halua heille epäonnistumisia, vastoinkäymisiä, katastrofeja. Suhtaudun heihin neutraalisti, he ovat yksi kansa muiden joukossa, enkä riehaannu jos norjalainen urheilija menestyy. Käsi ei puristu nyrkkiin ja tao rintaan. Että taas nähtiin miten erinomainen maa Norja on, miten hieno kansa miten hienoja ihmisiä, just oikeenlaisia. Siellä toimii kaikki. Tuokaa Norjan Sote-malli Suomeen. Vain siksi että se on norjalainen.

Yhdysvaltalaisista en pidä. Mistä päästäänkin Lance Armstrongiin ja pyöräilyyn. Kun selvisi että Armstrong oli vetänyt kaikkea mahdollista, pyöräily kuoli silmissäni. Se oli ikään kuin liian iso paukku. Sanon näin vaikka Jan Ullrichin suurena fanina varmasti nautinkin siitä kun Lance kärventyi keittämässään liemessä. Mutta jo se, että Armstrong paljastui tyypilliseksi amerikkalaiseksi, pinta kiiltää ja sisällä on paskaa tai ainakin paha olla, olisi riittänyt.

Yllättävän helposti pääsin irti pyöräilyn seuraamisesta. Voittiko Contador Vueltan? Hiihdosta en ole päässyt. En tiedä miksi? Ehkä siksi että olen seurannut sitä pienestä pitäen ja sillä on edelleen näkyvä asema Suomessa. Odotan siis hiihtokautta. Se pistää vihaksi että Yle on ottanut asiantuntijaksi Virpi Sarasvuon. Mitä sanoo Virpi, jos suomalainen kärähtää tai tulee vaikka norjalaisten joukkokäry? Aiemmin hän on lähinnä suuttunut, kun on kysytty dopingista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muuten kai ihan ok kirjoitus, mutta aika tylsä veto tuo "yhdysvaltalaisista en pidä". Kaipa isoon maahan mahtuu monenlaista ihmistä. Tunnetko henkilökohtaisesti ketään yhdysvaltalaista? Jos osa amerikkalaisista on sisältä paskaa, niin tuskin kaikki. Lisäksi aika hassua hylätä jokin laji vain siksi, että tulee ison tason käry ja negatiivista julkisuutta lajille. Entäpä jos jossain toisessa lajissa laajamittainen doping olisi ilmeistä mutta käryt jäävät tulematta esim. koska kunnon valvontaa ei ole? Lajin julkisuuskuva määrittelee sen mikä siinä on arvokkainta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

oliko se täällä sivuilla vai jossain missä luin että pari kymppisiltä nousevilta huipuilta oli kysytty että ottaisvatko semmosta doubinkia että voittaa olympia kultaa mutta samalla max elinikä jää oliko se sitten 40 vuoteen tai jotain ja suurin osa oli sanonnut "kyllä" tarkkaan en muista, siitä syystä on kai hyvä yrittää rajoittaa doubinkia jos kuitenkin vanhemmat vie lapsiaan liikuntaan elämän laadun parantamiseksi, sama vähän kun ite olen ikäni soitellut ja jonkun verran keikkallut kun esikoinen oli tosi lahjakas mietin että haluaako sitä lapsestaan rokkitähteä 27 kerhoon ?, no soitto häneltä jäi ja on jo pian 27

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sitä taas on vaikeampi selittää miksi afrikkalaiset pärjäävät...

No ei tarvi katsoa kuin muutama dokumentti Kenian juoksutalleista niin selviää aika pikaseen. On paljon nuorena aloittanutta materiaalia joita voi treenauttaa ja kilpailuttaa keskenään ja koska porukka lisääntyy reippaalla tahdilla niin massaa on paljon. Lapset eivät myöskään harrasta jotain kivaa vaan juoksu on tie pois köyhyydestä, eikä ole juurikaan kilpailevia lajeja. Ihan eri asetelma kuin Suomessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se pistää vihaksi että Yle on ottanut asiantuntijaksi Virpi Sarasvuon. Mitä sanoo Virpi, jos suomalainen kärähtää tai tulee vaikka norjalaisten joukkokäry?

Virpi Sarasvuo on paras asiantuntijarekrytointi koskaan. Sarasvuo vs Muranen 1.000.000 - 0

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

2) Huippu-urheilu ei ole mikään muusta kilpaurheilusta erillinen näytelmä, vaan se on kilpaurheilun terävin kärki, johon tähtäävät alemman tason kilpailijat ja juniorit. Vähän ikävää olisi jonkin lahjakkaan juniorin miettiä, että kohta on pakko ruveta käyttämään aineita jotta voisi olla "samalla viivalla" muiden kanssa ja jatkaa harrastusta. Eli dopingin salliminen pakkottaisi nekin käyttämään aineita, jotka eivät halua doupata, tai vaihtoehtoisesti voisi heittää hyvästit huipulla kilpailemiselle. Miten se voi olla kenenkään mielestä reilua?

Minusta taas huippu-urheilu on nimenomaan erillinen viihdeteollisuuden kaltainen viihdyke. Nytkin huippu-urheilu vaatii sellaista ajallista ja taloudellista panostusta ettei siihen monellakaan ole mahdollisuutta ryhtyä. Junioriurheilun näen kuitenkin vain harrastuksena, jossa tähtäin ei tulisi olla että siitä urheilusta tulee se elämän oikea ammatti.

Dopingon tällä hetkellä enemmän näytelmää ja pelleilyä. Ilman Balco-tyylisiä paljastuksia tai suoranaisia kämmejä Lahden tyyliin ei kukaan oikeasti jää kiinni, koska testejä on kuitenkin niin harvoin ja urheilijat taustajoukkoineen kyllä tietävät varoajat. Siihen päälle näitä tietoja, ettei esimerkiksi Jamaikan antidopingtoimikunnalla ollut ennen Lontoon kisoja varaa tehdä testejä vievät uskottavuuden täysin koko touhulta. Mikäli treenikaudella joku sattuukin jäämään kiinni, niin kehitelläänn erilaisia selityksiä ettei oikeasti jäätykään kiinni vrt. Carl Lewis. Ennenkuin testejä tehdään lyhyen ajan sisällä ja testaajina toimii kunkin maan pahin kilpakumppani, niin järjestelmästä voi alkaa löytyä uskottavuutta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin scylla onhan douppaajat jo nyt eriasemassa, toisilla mailla on tiukempi seula ja toisilla vähemmän rahaa käytettävissä.

Jos asiat olisi sallittua kaikille, vähentyisi rikollisuus asian ympärillä ja käyttöturvallisuus paranisi.

Se että järjestelmä ei onnistu nappaamaan kaikkia huijareita, ei ole hyvä perustelu koko järjestelmän poistamiselle. Myöskään rikoslakia ei poisteta sen takia, että kaikki rikolliset eivät jää kiinni. Dopingvalvonnan ei tarvitse saada huijareita kiinni 100-prosenttisesti ollakseen riittävän toimiva järjestelmä: riittää että se hankaloittaa dopingin käyttöä niin paljon, ettei se useimmille urheilijoille ole houkutteleva vaihtoehto, jolloin myös puhtailla urheilijoilla on realistiset mahdollisuudet menestyä.

Se että jossakin maassa on tiukempi seula kuin toisessa ei myöskään ole syy poistaa seuloja kokonaan, vaan se on syy kehittää järjestelmää esim. kansainvälisillä säädöksillä.

Jos doping sallitaan, putoavat puhtaiden urheilijoiden mahdollisuudet menestyä lähelle nollaa. Eli se käytännössä pakottaa kaikki douppaamaan tai sitten jättämään lajin. Se on epäreilua puhdasta urheilijaa kohtaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rikoslakia ei poisteta siksi, etteivät kaikki rosvot jää kiinni, mutta toisaalta 30-luvun kieltolaki kumottiin, koska kaikki tiesivät että valvonta on mahdotonta ja koko kieltolaki tavallaan mahdoton, koska suuri osa kansasta kuitenkin tavalla tai toisella ryyppää.

Samoin melkein kaikki tietävät, että suuri osa huipuista käyttää dopingia. Iso osa meistä on jopa sitä mieltä, että huipulle ei pääse ilman vippaskonsteja.

Jopa tapauksessa huipulle pyrkivän on vaikea kieltäytyä dopingista, koska hän tietää, että huipulla käytetään ja että huippu on ainakin hyvin vaikea saavuttaa puhtain keinoin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos doping sallittaisiin niin kyllä kait siitä seuraisi massojen kiinnostuksen melko totaalinen lopahdus. Siten uskon, että liitot tekevät kaikkensa, jotta puhdas urheilu jatkuisi. Onhan kyseessä suuret rahat televisio-oikeuksineen. Joten olen kyllä luottavainen siihen, että jatkossa hommaa hoidetaan niin hyvin kuin se on mahdollista.

Mutta dopingin poiskytkeminen edellyttää myös sanktioiden ja seurannan ohella muutakin. Urheilijan taloudellinen ja muu oikeus on oltava ajan tasalla. Köyhemmät maat eivät taloudelliseti ja ehkä osin tietämättömyyttäänkin kykene samaan kuin rikkaat maat. Tässä siis näillä liitoilla, joilla on rahaa, on tekemisen paikka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

.....että liitot tekevät kaikkensa, jotta puhdas urheilu jatkuisi. Voisi kysyä, että milloin puhdas urheilu on alkanut. Nykyään urheilussa on kyseessä niin suuret rahat, että menestyksen eteen käytetään kaikki keinot. Tosin 50 -luvulla raha ei ollut kovinkaan suuri tekijä, mutta niin vain esimerkiksi hiihtäjät popsivat pervitiiniä. Kuinkas yleistä muuten nykyään on noiden jalokaasujen käyttö? Niistähän syytetään lähinnä venäläisiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä



  • Osta vähintään 69,99 € niin saat 20 % alennusta koko ostokerrasta!


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy