Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Juha Tuomola

Nike Pegasus

Recommended Posts

Kokeilin lenkin jälkeen, kuinka hiljaa Pegasuksilla voi juosta. 5.40 min/km vauhti oli vielä ihan jees. Se tuntui sellaiselta kevyeltä köpöttelyltä aika pitkälti päkiöillä. Sitten kun laski vielä nopeutta ja yritin juosta 5.50 min/km, niin tossu tuntui vähän kovalta. Se maakontakti on varmaan ongelmallinen noissa nopeuksissa. Muutenkin alkoi tuntua hirveältä se meininki. Tuntui, että olisi joku rappioalkoholisti, jolla on kuset ja paskat housussa, kun se oli niin pystyyn kuollutta touhua. En pystynyt hölkkäämään niin hiljaa, mutta jos hölkkäisin noin hiljaa ja kuuntelisin samalla vaikkapa musaa, jotta kestäisin sen tappavan tylsän vauhdin, niin sitten ottaisin vaimennetumman tossun. Eli varmaan Vomerot (toimituksen huomio: en ole koskaan kokeillut Vomeroa jalkaani).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan hyvän jutun kirjoitit Baltsu blogiisi Pegasuksista. Minulla meni tovi ennen kuin osti 34:n jälkeen 35:t. Eka syy oli se että koko 12 tuntui pieneltä, mikä taas ennen oli passeli. Enkä enää ikinä osta kenkää mikä tuntuu kaupassa pieneltä. Koon 12.5 löytäminen tuotti tuskaa esim. Intersportissa koot loppuivat kokoon 12. No Stadiumista löytyi. Myyjän mukaan kenkiä toimitetaan sellaisissa erissä että perus satsi on kokoon 12 asti. 12.5 ja isommat tulevat sitten omana toimituksena kun tulevat. Nikeltä muutenkin löytyy välillä huonosti noita isompia kokoja. Muutaman kerran olen yrittänyt etsiä Zoom Flyta kokoa 12.5, mutta eipä tärpännyt. Olisin varmaan ostanut jos etsiessä olisi löytynyt. Nyt taas niiden ostamiseen halut ovat hyytyneet. Käsitykseni mukaan Nike toimittaa tuotteitaan vähän miten sattuu siis toimitus aika voi olla ihan v... pitkä. Ainakin fudis vaatteissa meni ihan tolkuton aika, jos vaikka vertaa Macronin nykyiseen toimitusaikaan.

Eipä ole Turbosta vielä 12.5 kauppaan kokeiltavaksi saapunut.

Ostin alkukesästä Intersportista Vomero 13:sta 70e:llä ja muutama pari Pegasus 35:ia oli hintaa 70e mietin silloin että olikohan kyseessä hinnoitteluvirhe. Eihän noita Vomeroita saa mistään 70eurolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kauden eka mattopitkis tehty eilen, joten pääsin vihdoinkin lämpötilan vuoksi pureutumaan yhteen Pegasuksia kohtaan koettuun huolenaiheeseen. Olen nimittäin ajatellut, onko kenkä päällisensä vuoksi kuuma lämpimällä kelillä. Lyhyillä lenkeillä en ole mitään huomannut, vaikka salilla olisi ollut lämmin, mutta 30 km matka sai kyllä jalat jonkin verran hikoamaan. Ei pahasti, mutta vähän sellainen fiilis tuli, ettei tämä ehkä ykkösvaihtoehto olisi hellekengäksi, eikä toisaalta pakkasillekaan, koska volyymi ei ainakaan omalla kohdallani riitä paksulle sukalla. Se on siis parhaimmillaan 10-20 asteen keleissä.

 

Mielenkiintoinen lisähavainto. Jotkut ovat sanoneet, että se päällinen jotenkin luhistuu tuohon jalan päälle ja tuntuu häiritsevältä. Olen miettinyt mistä pirusta se voisi johtua. Okei, se on todella joustavaa matskua, mutta ei minulla ole mitenkään niin tapahtunut, joten ajattelin, että sen täytyy johtua kengän kastumisesta eli jos sataa, niin se voi alkaa painaa. Salillahan sitä ei voi simuloida oikein millään tavalla ellei kastele tossuja. En sitä viitsi tehdä ja sillä kertaakin kun sukkanikin olivat likomärät, kun juomapullo oli kaatunut laukkuun, niin minulla ei ollut Pegasukset mukanani, vaan Zoom Elitet. En ole siis tuota testannut, mutta eilen huomasin, että kun sukat hikoavat, niin ehkä se päällinen alkaa siinä vähän vaikuttaa sillä tavalla, mikä voisi jonkun mielestä tuntua kummalliselta. Ei se minua häirinnyt, mutta ymmärrän huolen ja oikeasti jos sade piiskaisi tossut likomäriksi, niin päällinen voi olla ongelma.

 

Muutenhan Pegit toimivat pitkiksellä moitteettomasti kuten olettaa saattaa ja ovat edelleen minusta paremmat kuin 34:t. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon tutustunut sellaiseen tyyppiin, joka on juossut loppuun joku 12-13 paria Pegasuksen 33, 34 ja 35 -malleja. Hänen kanssaan on vähän spekuloitu ja verrattu tarkemmin 34:sta ja 35:sta. Molemmat on tultu siihen lopputulokseen, että toi 35 menettää vaimennuksensa nopeammin kuin 34 ja hän on sitä mieltä, että 35 tuntuu jäykältä lenkillä parilla ekalla kilsalla. Se oli kumma, kun mulla tuntui jossain 400-500 km välillä, että vaimennus olisi todellakin heikentynyt paljon, mutta nyt kun niissä on 600 km, en huomaa enää sitä eli onko se niin, että kun se vaimennus heikkenee, se alkaa vaivata ja myöhemmin asiaan ei kiinnitä enää huomiota. Ei se liian huono voi olla, koska asia ei tosiaan vaivaa, mutta varmasti heikompi kuin 34:ssa, koska kun ne jätin pois juoksukäytöstä 1018 km jälkeen, niin vaimennus oli edelleen hyvä. 35 on muuten parempi juoksukenkä kuin 34, koska se on nopeampi, mutta nyt ihan viime aikoina olen huomannut sellaisenkin asian, että se päällinen on sellainen, että hiki haisee, jos kengät ovat kastuneet kunnolla kuumissa olosuhteissa juostessa. Kun ne kuivuvat, niin se haju jää niihin kenkiin. Joku muovisemman oloinen engineered mesh (kuten Zoom Elite 9:ssä) päällinen on sellainen, ettei siihen tartu mitään hajua, mutta nämä ovat erilaiset. Niitä pitäisi huuhdella tyyliin koko ajan, mutta sitten menee aikaa kenkien kuivumiseen. Oikeasti se on vähän ärsyttävää, että 34 ja 35 ovat niin erilaiset keskenään, kun niitä tulee pakosti vertailtua koko ajan. Jos en olisi ikinä juossut niillä 34:lla, olisi helpompi juosta nykyisellä mallilla. Siis vaikka nykyinen on mielestäni parempi, niin edeltävässä mallissa oli jotain asioita, mitkä oli paremmin ja se haittaa asennoitumista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pegasus 36 oli jo äsken Ison Omenan Inter Sportissa. Pieni yllätys, koska malli todennäköisesti julkaistaan vasta tulevana viikonloppuna. Se päällinen on erilainen, ohuempi ja parempi. Samalla kenkä tuntuu tilavammalta. En tiedä onko se vähän jopa pidempi, koska siellä ei ollut 35:sta niin en voinut verrata. Voi olla, että ero vain päällisessä. Hinta 119€ ja saisi club jäsenenä 25 pinnaa veke eli hinta jäisi nyt alle 90 euron. 

DSC_6041.JPG

DSC_6038.JPG

DSCPDC_0003_BURST20190529134147613_COVER.JPG

DSCPDC_0003_BURST20190529134043005_COVER.JPG

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millainen toi Pegasus on verrattuna esim cliftoniin? Kaverin kanssa oltiin sunnuntaina lenkillä, tulee kans maralle mun henkilökohtaiseksi jänikseksi, niin suositteli niitä. Kokeilin muutaman kymmenen metriä hänen ehkä puoli nroa liian suuria tossuja, mut tuntuivat aika hyvälle, vaikka olivat jo kilometrejä nähneet ( neon keltainen väritys ). Nyt aloin taas pähkäilemään niitä kans maralle. 

 

Vaihtoehtoina on nyt sitten Pegasus, Clifton, Carbon X tai Rincon... Sori vähän offtopic. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Cliftonia ja Pegasusta ei voi oikein verrata tai voi, mutta ne eivät ole ihan saman kategorian kenkiä. Peg on paljon kovemman tuntuinen ja C6 puolestaan selvästi pehmeämpi, vaikka kevyempi. Clifton on pitkille lenkeille parhaimmillaan kun taas Pegasus sellainen yleiskenkä, peruslenkkari. 

 

Mulla Pegasus on juoksumattokenkänä tällä hetkellä. Jos se olisi ulkona niin juoksisin sillä niitä perusmättölenkkejä. Se ei ole kuitenkaan liian kova asfaltillekaan, muttei niin pehmeä kuin Hokat. Cliftonit on itselläni puolestaan puolipitkille ja pitkille assulenkeille. Tosin otan välillä fiiliksen mukaan Rinconit sellaiseenkin. Cliftonissa on niin paljon vaimennusta, etten oikein tiedä miksi käyttäisin edes niitä ihan peruslenkeille. Sellaiseen Hokalta Rincon on kätevämpi, mutta kaikki riippuu monesta kuten juoksutekniikasta, preferensseistä ja juoksijan painosta. Osa on tottunut tykkäämään erilaisesta tuntumasta kuin jotkut toiset. 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

@JussiM kun Hokan ketjussa puhuit niistä Pegasuksen hinnoista, niin nyt tänään lävähti viime vuotiseen tapaan sellainen sähköposti Inter Sportilta, jolla uuden Pegasuksen eli 36:n saa alle 80 euroa. Eli koska heillä tuo kenkä on nyt alennuksessa 99,90€ ja myöntävät nyt Inter Sport Clubilaisille lisäalennuksen alennetuista hinnoista 20%, niin maksettavaa jäisi 79,92 euroa. Pegasus 35:n saisi samalla kaavalla (ainakin verkkokaupasta, eri mallien hinnat voivat vaihdella myymälöittäin) hintaan 63,92€ ja Pegasus Turbon 119,20€. Verkkokaupassa pitää käyttää koodia ALE20, kassalla myymälöissä ilmeisesti muuten vain voi todistaa olevansa clubilainen.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites
38 minuuttia sitten, Vogon kirjoitti:

Onko mitään tietoa millainen kenkä toi Zoom Pegasus 36Trail mahtaa olla? Aikasemminhan tälläistä mallia ei pegasuksesta ole ollut mut nyt näyttäis olevan. Mielenkiintoinen vaihtoehto kun oon tässä miettiny uusia polkujuoksukenkiä..


Kyllä se mun tietämyksen mukaan hyvä kenkä on. Itsekin miettinyt vähän sitä, kun se ei ole niin aggressiivinen pohjakuvioltaan, vaan voi juosta myös tiellä eli tavallaan hybridi siinä mielessä. Toisaalta en käy tarpeeksi poluilla, mutta jos alkaisin käydä jossain Nuuksiossa, niin se voisi olla potentiaalinen kenkä. Niitä on näkynyt myös kisalähetyksissä kuten vaikka Mont Blanc maratonilla eli ei se nyt ihan surkea kenkä voi olla. Luulen, että esim. Pirkan Hölkän kaltaisiin tapahtumiin toi vois olla myös tosi hyvä. Pitää jollain tavalla, jos on liukasta, mutta toimii myös tiellä. Hyvä silloin erityisesti, jos kotoa voi juosta sinne poluille, mutta alussa ja lopussa tulee niitä tiekilsoja.

 

Erona tavalliseen 36:een on ilmeisesti se, että Trailissa ei ole yhtenäistä ilmataskua, vaan erikseen edessä ja takana. Jollain tavalla kai pehmeämpi pohja kuin tavallisessa. Voisi olla tavallaan myös syksyllä ja talvella ihan jees. Ulkonäöllisesti se keltainen on jotenkin todella hyvä. Ihmettelen, että niitä on tosi vähän kaupoissa, vaikka Suomessa nyt erityisesti on paljon sellaisia metsäautoteitä ja vastaavaa maastoa, mihin noi olisivat hyvät.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä





×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy